Kaverisynttärit

  • Viestiketjun aloittaja "wieras"
  • Ensimmäinen viesti
"wieras"
Palstalla on kerrottu, miten kaikki luokkakaverit täytyy kutsua ettei kukaan koe itseään ulkopuoliseksi. Eikö näin ollut?
No, poikani ei halunnut kutsua tyttöjä, kutsuimme kaikki pojat. Myös sen kiusaajan joka päivittäin kiusaa lastani, lyö ja potkii. Tehtiin siis oikein, eikö?

Mutta mitäs sitten kun tämä kutsuttu kiusaaja, kutsun saadessaan oli repinyt sen suurieleisesti, tunkenut silput poikani suuhun ja näin ollen melkein tukehduttanut hänet.

Laitammeko hänelle nyt uuden kutsun vai mitä?
 
vierass
Et laita. Varaudut, että hän voi tulla, jos ei mitään ilmoittele :D Hänhän on saanut kutsun, kyllä se riittää. Ainoastaan, jos pyytävät uutta kutsua, niin silloin voit ilmoittaa ajan ja paikan.
 
eikä?
Tuollaisen voisi kyllä jättää kutsumatta ja tietenkin ilmoittaa pojan vanhemmille pojan käytöksestä ja samalla todeta että käytös tulkittiin teidän puolelta niin että ei sitten ole tulossa ja pitää siitä sitten kiinni. Kamala tyyppi! Joku rangaistus kai nyt tuollaiselle käytökselle täyty olla.
 
vierad
En tiiä, suututtaa tuollainen, yhden koulukiusaamisepisodin läpikäyneenä olen ajatellut jo ennakkoon että jos joskus toistuu niin ammun kovilla. Ilmoitus koululle mutta samaan syssyyn myös poliisille ilmoitus pahoinpitelyistä? Lastensuojeluunhan se varmaan sitten menisi. Jotenkin olisi jopa ehkä helpompaa vaatia vastuuseen fyysisestä kiusaamisesta kuin pelkästään henkisestä. Mekin lopulta ilmoitettiin poliisille nettikiusaamisesta mutta syyllisiä ei pystytty todistamaan.
 
"wieras"
En olisi halunnut kutsua kyseistä poikaa, eikä poikanikaan. Mutta täällä on useammassa ketjussa toitotettu sitä miten yhtä ei saa jättää ulkopuolle, oli kyseessä sitten kiusaaja tai se luokan hissukka. Joten pitihän hänet kutsua.
Toivomme että hän ei tule juhliin, mutta senhän näkee vasta sitten miten käy.

Lapsen puolesta tuntuu inhottavalle.
 
Ken guru
[QUOTE="wieras";30220438]En olisi halunnut kutsua kyseistä poikaa, eikä poikanikaan. Mutta täällä on useammassa ketjussa toitotettu sitä miten yhtä ei saa jättää ulkopuolle, oli kyseessä sitten kiusaaja tai se luokan hissukka. Joten pitihän hänet kutsua.
Toivomme että hän ei tule juhliin, mutta senhän näkee vasta sitten miten käy.

Lapsen puolesta tuntuu inhottavalle.[/QUOTE]

O.K eli oli provo. Tuskin kukaan elää palstan mukaan. Toivon ainakin että ei.
 
  • Tykkää
Reactions: Irski
Ken guru
[QUOTE="wieras";30220465]Ei ole provo. en elä palstan mukaan, mutta perustelut sille miksi kiusaajakin pitäisi kutsua ovat olleet sen verran hyviä että toisaalta ajattelin jos kiusaaja kuitenkin huomaisi miten mukava lapseni on ja jättäisi hänet rauhaan.
Ilmeisesti toive oli turha.[/QUOTE]

Kuka noin pöljiä ohjeita antaa??

Jos nyt välttämättä haluaa kutsua sen kiusaajankin, niin ensin se kiusaaminen pitää saada loppumaan ja kiusaaja pyytämään vilpittömästi anteksi. Muuten on ihan älytöntä palkita kiusaajaa ja antaa entistä enemmän tilaa kiusaamiselle, sekä sen käsityksen että ihan sama mitä tekee, niin siitä ei tule mitään sanktioita.

Lisäksi jos omaa lastani kiusattaisi, niin en taatusti paapoisi ja kestisi lapseni kiusaajaa.
 
"Reetta"
[QUOTE="wieras";30220438]En olisi halunnut kutsua kyseistä poikaa, eikä poikanikaan. Mutta täällä on useammassa ketjussa toitotettu sitä miten yhtä ei saa jättää ulkopuolle, oli kyseessä sitten kiusaaja tai se luokan hissukka. Joten pitihän hänet kutsua.
Toivomme että hän ei tule juhliin, mutta senhän näkee vasta sitten miten käy.

Lapsen puolesta tuntuu inhottavalle.[/QUOTE]

Siiis...eihän nyt kukaan ole sitä mieltä että kotiinsa pitää päästää joku joka on pahoinpidellyt lasta. Haloo.

Hyvä vaan jos ilmaantuu ovellesi niin pääset suoraan kysymään että mitä helvettiä se lapsesi pahoinpitely oli olevinaan. (No okei, ei näillä sanoilla, vaan asiallisesti mutta jämäkästi) Samalla pyydät vanhempiensa yhteystiedot, soitat ja ilmoitat että täältä sopii tulla poikansa hakemaan, ja samalla selvitetään koko kiusaamisjuttu porukalla.
 
"Nikku"
Et kai ap nyt oikeasti ole hetkeäkään ajatellut uutta kutsua laittavasi. Toivottavasti tuo nyt oli vain epätoivoisen vanhemman liioittelua.

Jos toisen suuhun on jotain väkivalloin tungettu niin se asia pitää selvittää heti koulun ja tunkijan vanhempien kanssa. Ennenkuin mitään synttäreitä mietitään.
 
"quu"
[QUOTE="Reetta";30220480]Siiis...eihän nyt kukaan ole sitä mieltä että kotiinsa pitää päästää joku joka on pahoinpidellyt lasta. Haloo.

Hyvä vaan jos ilmaantuu ovellesi niin pääset suoraan kysymään että mitä helvettiä se lapsesi pahoinpitely oli olevinaan. (No okei, ei näillä sanoilla, vaan asiallisesti mutta jämäkästi) Samalla pyydät vanhempiensa yhteystiedot, soitat ja ilmoitat että täältä sopii tulla poikansa hakemaan, ja samalla selvitetään koko kiusaamisjuttu porukalla.[/QUOTE]

Jep, ihan yhtä asiallisesti kuin se kiusaajakin oli tunkenut ne paperinpalat ap:n pojan suuhun.
 
"zxc"
Jos se kiusaaja tulee, niin vielä parempihan olisi, jos vanhemmat ovat saattamassa. Voisit ottaa asian esille ja sanoa, että pojilla taitaa olla jotakin kahinaa keskenään ja yrittää sopia jutteluaika heidän kanssaan.

En kyllä usko, että noin käyttäytyvä poika ilmaantuu paikalle. Jos ilmaantuu, niin ole valppaana, ettei kiusaamista esiinny. Ja jos esiintyy, niin heti ja NAPAKASTI puutut tilanteeseen. Ja voihan olla että tutustumisen jälkeen kiusaaja jättää kiusaamisen. (In my dreams)
 
"Tuure"
[QUOTE="quu";30220541]Jep, ihan yhtä asiallisesti kuin se kiusaajakin oli tunkenut ne paperinpalat ap:n pojan suuhun.[/QUOTE]

Onneksi me vanhemmat olemme aikuisia ja meidän ei tarvitse ottaa mallia lasten huonosta käytöksesta.
 
dddd
[QUOTE="wieras";30220465]Ei ole provo. en elä palstan mukaan, mutta perustelut sille miksi kiusaajakin pitäisi kutsua ovat olleet sen verran hyviä että toisaalta ajattelin jos kiusaaja kuitenkin huomaisi miten mukava lapseni on ja jättäisi hänet rauhaan.
Ilmeisesti toive oli turha.[/QUOTE]

Jos et ole provo, niin sitten olet ihan helvetin tyhmä.
 
"quu"
[QUOTE="Tuure";30220771]Onneksi me vanhemmat olemme aikuisia ja meidän ei tarvitse ottaa mallia lasten huonosta käytöksesta.[/QUOTE]

Tuollaisille kiusaajille kun vain ei useinkaan se pään silittely ja "voi mitä me nyt sun kanssas tehtäisiin" -tyylinen mukavien juttelu auta.
 
"malla"
Minä en ikinä kutsuisi lasteni kiusaajaa synttäreille, ihan älytön ajatus!!! Jokainen jota on joskus kiusattu tietää mitä se on ja ei todellakaan halua kiusaajaansa synttäreilleen. En oikeasti tajua miksi joku haluaa ahdistaa omaa lastaan hänen omana juhlapäivänään?? Toivon todella että tämä on provo!! Mutta siltä varalta että ei ole niin nyt ap se auto alle tai puhelin kouraan ja keskusteluyhteys auki tämän tyypin vanhempien kanssa!! Miksi aina vaan murehditaan sitä, kun oma lapsi kärsii ja itse ollaan niin saamattomia ettei puututa asiaan. Silloinhan sallii sen kiusaamisen. Minkä viestin se antaa omalle lapselle? Itse ainakin vaikka kuolisin oman lapseni puolesta ja luulen että moni muukin, joten eikö siihen kiusaamiseen puuttuminen pitäisi olla aika helppo juttu. En sano että tilanne muuttuu helposti, mutta kyllä aikuisen ihmisen on uskallettava/pystyttävä siihen oman lapsensa vuoksi puuttumaan!
 
"Tuure"
[QUOTE="quu";30220790]Tuollaisille kiusaajille kun vain ei useinkaan se pään silittely ja "voi mitä me nyt sun kanssas tehtäisiin" -tyylinen mukavien juttelu auta.[/QUOTE]

Onks näin?

Voisko hei olla joku kultainen keskitie tossa kiroilun ja pään silittelyn välillä? Ei ole näkynyt vai? Aattelit vaan pysyä siellä pientareilla?
 
"quu"
[QUOTE="Tuure";30220892]Onks näin?

Voisko hei olla joku kultainen keskitie tossa kiroilun ja pään silittelyn välillä? Ei ole näkynyt vai? Aattelit vaan pysyä siellä pientareilla?[/QUOTE]

Perinteinen selkäsauna? Ei vai, no mitä itse ehdotat?
 

Yhteistyössä