Tarina äidistä jota pelkään, ei osaa rakastaa ...- kertoako äidillekin vai hyssytellä yhä?

Toivon, että hän ei olisi "äitini". En voinut kuitenkaan valita tätä, kuten ei kukaan meistä. Haluaisin kertoa nämä samat "äidilleni".

Päälle päin meillä oli kaikki hyvin. Varakas perhe. Isoveljet pilkkasivat ja toinen pahoinpiteli "äidin" silmien alla (n.8-15-vuotiaana). Tähän hän ei puuttunut. Koulu meni päin h-vettiä, masennuin, olin ahdistunut, pelokas, syömishäiriötä.. Minua käytettin hyväksi kun olin lapsi. Minua ei uskottu, kun yritin kertoa tästä. Tekijä ei ole perheestämme. (myöhemmät masennus ym. johtuivat hyväksikäytöstä ja kotiolot pahensivat äärettömästi kokemusta). Sulkeuduin, eristäydyin, vihasin itseäni. Raiskauksen jälkeen näin painajaisia- äitini huusi että mennä nukkumaan, viereen ei saanut mennä. Pelkäsin niin älyttömästi. Muista oireita oli myös, en jaksa luetella. Paniikkihäiriö tuli n. 14-vuotiaana. Koulussa kiusattiin, olin yksin, myöhemmin itse koulukiusaaja.
Teininä yritin itsemurhaa. Pari kertaa. Ajattelin, että kukaan ei välitä minusta, olen vain tiellä. Veljeni arvostelivat ja pilkkasivat jatkuvasi.
Kuolema tuntui vapauttavalta.

Niin, ja lapsena minut kuulemma vietiin naapuriin (sisarukset) kiusatavaksi, pahoinpideltäväksi. Muistan osan näistä.

Äitini oli tunnekylmä, ("musta pelottava möykky") ei ikinä kehunut, arvostanut, kannustanut. Varmasti traumoja hänelläkin on lapsuudesta, ajattelisin itse. Ulospäin mahtava, hyvä äiti. Tuota ajatusta todella vihaan. Näyttelemistä, kulissia... Vaikenemista.

Olin myöhemmin suhteessa miehen kanssa, joka hakkasi minua, käytti henkistä väkivaltaa ja jouduin lähtemään jättämällä omaisuuteni hänelle. Olin henkisesti loppu, mies yritti tappaa minut ja yritin myös itsemurhaa suhteen aikana. Olin niin lopussa, että ihmettelen, että voin näinkin hyvin nykyään.
Äitini kommentoi tuolloin että ottaa ero, että jään henkiin (olen soittanut hänelle jostain syystä tuolloin!). Myöhemminhän sanoi ivallisesti, että katuu että on alkanut takaamaan myöhempää asuntolainaani (jota olen maksanut pankille sovitusti), olen aikanaan erossa menettänyt ja juonut (?!) rahani. (juon todella vähän, tämän jälkeen olisi kyllä tehnyt mieli vetää jumalaton känni).
Loukkaannuin tästä ja soitin pari viikkoa myöhemmin hänelle. Kun pyysin ensin itse anteeksi, hän pyysi myös. Älytöntä, mutta muuten vihanpito olisi jatkunut.

Fyysistä väkivaltaa oli kotona äidiltä pari kertaa, "syystä". Pelkään äitiäni, jos hän tulee kotiini, hän on niin hallitseva, pelottava. Kun muutin kotona 16-vuotiaana, hän ei juuri pitänyt yhteyttä. Olin turvaton, mutta vihasin olla "kotona". Taloudellisesti hän tuki tuolloin.

Lapsen lapsiaan hän kohtelee kylmästi, puhuttelee ilkeästi, ei ole kiinnostunut, ei halua että lapsen lapset käyvät, kuuluvat tai näkyvät. Vieraiden edessä kaikki muuttuu. Mielestäni narsistinen, monen muun ei.

Apua en ole pystynyt pyytämään esim. kun jouduin lähtemään miehen luota. Häntä ei kiinnosta. Lainan takaus asia tuntuu todella nöyryyttävältä. Tuntuu tosi hullulle, että hän tuntee minut niin huonosti. Olen luojan kiitos aivan erilainen äiti itse.

Kun isä kuoli, äiti ei suostunut jakamaan kuuluvaa lakiosaa lapsilleen. Omaisuutta on valtasti. Hän uhkaili itsemurhalla, kun joku kysyi perinnönjaosta. Hän valehteli, että jaetaan se, aikaa on kulunut vuosia ja hän suuttuu, jos asiasta puhutaan mitään. Hän kohtelee eriarvoisesti lapsiaan, osa on saanut omaisuutta, ennakkoperintöä, osa ei. Hän valehtelee usein enkä ole ikinä luottanut häneen

Olen ottanut etäisyyttä (sen lisäksi että aina oltu etäisiä), en ole käynyt. Muutenkin kävin harvoin. Hän ei pidä myös yhteyttä. Osaan lapsiin pitää tosi tiiviisti.

Aikanaan hän väheksyi minua mieheni kuulleen, piti mieheeni paljon yhteyttä, jumaloi tätä. Hän ei uskonut, että mies on väkivaltainen (väkivalta jatkui, olin saanut jo mallin lapsena tähän). Vasta vuosien päästä kun mies huijasi äidiltäni ison summan rahaa, ja uskaltauduin kertomaan tästä, hän katkaisi mieheen välit täysin (olin juuri eronnut).

Hän kaveeraa pedofiilin kanssa, vaikka tietää, että sama mies on raiskannut minut (!) ja en voinut mennä kotiin kerran, kun pedofiili oli meillä "kylässä". Olen sanonut tästä, kommentti oli aijaa.. Olen myös kertonut aikuisena hyväksikäytöstä, kommentti oli niin juu..
Raskausaikanani vihasin/pelkäsin käydä kotona, sain paniikkihäiriökohtauksia. Vihasin äitiäni, en muistanut lapsuudestani juuri mitään.

Haluaisin kertoa hälle, mille tuntuu, vaikka kirjeessä, mutta pelkään sisarusten reaktiota (osa ymmärtäisi, osaa samaa mieltä, osa eri mieltä). Äiti ei ymmärtäisi, hakisi sääliä, luulen että asiat pahenisivat. Terapiassa käyn. Olen tosi väsynyt näyttelemään, että kaikki on hyvin. Olen itse romahtanut ja muut pelkäävät että jos kerron äidille nämä, hän romahtaa. Mielestäni en ole siitä vastuussa.

Olen elänyt turvattoman lapsuuden, ollut näkymätön lapsi. En muista, että olisin ikinä ollut "äidin" sylissä. Tunteeni ovat ristiriitaiset, vihaan häntä- toisaalta säälin ja suojelen- olenhan hänen lapsi. Tottunut suojelemaan. Minusta tuli kasvatuksen myötä läheisriippuvainen.

Minulla on muodolliset välit "äitiini", itselläni on tunne, että äitiä ei ole minulle edes olemassa. Sana äiti- mitä siitä yleensä kuulee puhuttavan, tuntuu ihan uskomattomalle. Minulta meni useita useita vuosia tajuta, että sellaisia äitejä on ihan oikeasti olemassa.

Tiedän, että pahempiakin on. Tämä ajatus ei lohduta minua kuitenkaan.
Teen tietysti oman päätökseni, mutta mielipiteitä? Entä se, että jos laita äidille kirjeen ja kerron, mitä tunnen?

Kirjoituksesi kosketti minua tosi paljon. Olen pahoillani siitä, mitä olet joutunut kokemaan ja koet edelleen äitisi suhteen. Oletko mahdollisesti saanut/hakenut mitään apua tilanteeseen esimerkiksi käynyt ammattiauttajan juttusilla?

Toki voit kirjoittaa äidillesi, mutta mieleeni hiipii, reagoiko noin kylmä ihminen siihen lainkaan? Tietusti olisi tosi hyvä, jos kirjeesi saisi vastakaikua, mutta siitä ei voi olla varma. Tuosta perinnön jakamisesta, kyllä sinun pitäisi osuutesi saada. Lain mukaan jos yksikin pesän osakas vaatii jakoa, niin pesä on jaettava.

Anna koko paskan olla! Mitä sä teet tuollaisella ihmisellä elämässäsi? Et yhtään mitään.

Laita kirje jos se itseäsi helpottaa.
Muuten katkaisisin välit kokonaan.

Olen pahoillani.

En halua kaikkiin sisaruksiin katkaista välejä, osan kanssa minulla on aidosti läheiset välit, meitä kun on tosi monta.

Lakiosaa tuskin tullaan koskaan jakamaan, valitusaika kulunut umpeen (koska äiti valehteli, että ei tarvitse kirjallisena hakea vaan jaetaan).

Ajattelen, että minut leimataan, jos katkaisen välit. Toiseksi, mitä kerron lapselleni, joka vielä ei ymmärrä?

Sen verran vielä selkeytän, että äitini ei (ilmeisesti?) tiennyt että sisarukset (jotka olivat myös tuolloin pieniä lapsia) veivät minut naapuriin kiusattavaksi.

En ole ammattilainen, joten en todellakaan osaa sanoa mitä sun kannattaisi tehdä - oletko keskustellut asiasta terapeuttisi kanssa? Voin kyllä eläytyä moneen kirjoittamaasi asiaan: kylmä äiti, jota olen vihannut, säälinyt ja suojellut niin kuin sinä omaa äitiäsi. Itse kokisin varmaan ylitsepääsemättömäksi sen, että äitisi kaveeraa sinut raiskanneen ihmisen kanssa ja tekisin tämän asian selväksi ja katkaisisin välit täysin. Uhkaisin myös rikosilmoituksella, olkoon vaikka kuinka vanha asia. Lähinnä ravistellakseni äitiä - kuulostaa siltä, ettei äitisi oikein rekisteröi näitä asioita. Mutta kuten sanoin, en ole ammattilainen enkä tiedä olisiko tästä omalle mielenterveydellesi mitään hyötyä, mutta mainitsemasi läheisriippuvuus kyllä välittyy tekstistäsi, joten ehkä jonkinlainen irtiotto ja kunnon repäisy olisi tarpeen.
Toivottavasti saat vielä rauhan tältä asialta

Jätät vain itse ottamatta yhteyttä. Jos joku perheenjäsen soittaa niin olet kohtelias. Ei kannata itse olla aloitteellinen.
Älä kerro henkilökohtaisia asioita, jutelen selaisia asioita joita kertoisit kaupankassalle.
Pikkihiljaa etäännytät itsesi ja alat elää omaa elämääsi

Ei se ole sun juttu kertoilla yhtään mitään äidillesi. Varaa aika psykologille/psykiatrille ja reipastu omaan elämään. Perintö nyt vaan on jaettava, siihen hae apua.

Mulla on ollut kamala lapsuus ja tunteettomat vanhemmat. Oon tehny niin, että oon päättäny jatkaa itse, yksin. Päättäny, että en takerru menneeseen, se ei vaikuta mun jaksamiseen ja valintoihin. Vaikka kulkeekin aina mukana.

En oo puhunu aiheesta vanhemmilleni. En he sitä ymmärrä tai tunnusta tai myönnä tai muutakaan. Ei se rakenna, se tuhoaa vaan.

Elämäni helpottui heti, kun päätin, että ei ne saanu mua tuhottua ja rakensin itse itseäni ehjemmäksi.

Mun äiti on tunnekylmä ja, ei mikään äiti-ihminen. Pienenä kärsin siitä tosi paljon. On sellainen luonne, että jos ei mene niin kuin hän haluaa - katkaisee välit. Ja niin kävi mun kanssa kun yritin puhua hänelle, mitä hän on tehnyt väärin. En ole nähnyt vuosiin äitiä, ja lapset mummoaan.

Katkaise välit äitiisi ja niihin sisaruksiin joihin on huonot välit. Kirjeestä tuskin on mitään hyötyä, mä luulisin että äitisi alkaisi siitäkin vaan haukkua. Tontyyppiseltä ihmiseltä et koskaan tule saamaan vilpitöntä anteeksipyyntöä eikä hän koskaan myönnä toimineensa väärin. Mutta niin kauan kun olet hänen kanssaan missään tekemisissä hän myrkyttää sinun elämääsi.

Siis mikä valitusaika on kulunut umpeen? Ei kai tos sellasia oo, vaan perintö jaetaan jos yksikin osakas sitä vaatii, ei kai sillä oo merkitystä kuinka kauan perittävän kuolemasta on? Ota yhteyttä lakimieheen ja selvitä asia.

Pikaisesti luskelin tos noita perintöasioita ja ymmärsin näin:

Jos isäsi on testamentannut omaisuutensa äidillesi niin lakiosaa pitäisi vaatia 6kk:den kuluessa.
Jos testamenttia ei ollut niin äidillesi kuuluu osituksen mukainen määrä omaisuutta ja lapset on kuolinpesän osakkaita eli perijöitä. Ja että kuolinpesän osakas voi koska vaan vaatia pesän jakamista, mitään määräaikaa ei ole.

Kertokaas ny viisaammat onko näin vai ymmärsinkö väärin?

Hei, en osaa muuta sanoa kuin onpa ikäviä kokemuksia sinulla. Mietin, jos äiti on tuollainen niin onko kirjeellä mitään vaikutusta. Katsoin viikko tai pari sitten Ruutu.fi tai Katsomo.fi nettisivuilta ohjelman paljon tavaraa keränneestä naisesta, jonka lapset koitti saada häntä luopumaan tavaroista, mutta hän kohteli lapsiaan kylmästi ja heillä oli ollut huono lapsuus, ohjelmassa taisi sitten mennä välit kokonaan poikki. En muista ohjelman nimeä kun katson vähän tv:tä, mutta se ohjelma olisi katsomisen arvoinen. Tarkoittamassani sarjassa ihmisten tavarat ei ole nätisti vuokratussa varastossa vaan he elävät romun ja sekasorrun keskellä, ehkä joku toinen tietää nimen?

Alkuperäinen kirjoittaja Vaiettu lapsuus: Näytä alkuperäinen viesti

En halua kaikkiin sisaruksiin katkaista välejä, osan kanssa minulla on aidosti läheiset välit, meitä kun on tosi monta.

Lakiosaa tuskin tullaan koskaan jakamaan, valitusaika kulunut umpeen (koska äiti valehteli, että ei tarvitse kirjallisena hakea vaan jaetaan).

Ajattelen, että minut leimataan, jos katkaisen välit. Toiseksi, mitä kerron lapselleni, joka vielä ei ymmärrä?

Sen verran vielä selkeytän, että äitini ei (ilmeisesti?) tiennyt että sisarukset (jotka olivat myös tuolloin pieniä lapsia) veivät minut naapuriin kiusattavaksi.

Click to expand...

Sun ei tarvitse suoraan katkaista välejä, mutta sinun pitää vaatia itsellesi ihmisarvoista kohtelua. Se tarkoittaa sitä, että sinun ei tarvitse näytellä tai piilotella, vaan sinulla on oikeus ensinnäkin olla oma itsesi, ja toisekseen saada muilta kunnioittavaa käytöstä. Mikäli joku sisaruksista ei hyväksy sitä että sinäkin olet arvokas persoona ja sinä saat olla sinä, ei teillä oikesti ole hyvät välit, eikä niiden rikkoutumista tarvitse pelätä - eihän siinä ole mitään aitoa, mitä rikkoa. Ts. huonot välit saattavat katketa kun et enää suostu kynnysmatoksi, mutta eivät ne olisi olleet uhrautumisesi arvoisia kuitenkaan.

Ja kyllä, on ihan totta että on ihmisiä, joille äitimyytti on todellisuutta, ja joiden mielestä lapsen pitää kestää ihan mitä vaan äidin taholta tulevaa paskaa. Ihan varmasti teet jonkun mielestä väärin, kun/jos et enää suostu sitä sietämään. MUTTA se ei saa olla este sinun onnellisuudellesi. Oli asia sitten mikä vaan, niin aina jonkun mielestä se on väärin tehty. Siksi sinun pitää oppia luottamaan itseesi, ja tekemään niinkuin itsellesi on paras. Eivät ulkopuoliset tiedä mitä olet joutunut kokemaan, eikä monet hyvän perheen lapset ikinä kykene käsittämään kuinka julmia jotkut voivat olla lapsiaan kohtaan.

Ei tuollainen äiti kuin sinun äitisi kykene olemaan myöskään hyvä isoäiti. Siksi suojelet myös omaa lastasi, jos katkaiset välit. Voit kertoa siitä omille lapsillesi heidän ikänsä mukaisesti, esim. niin että mummo on ilkeä ja siksi te ette tapaa häntä.

Voi olla että äitisi tiesi tai ei tiennyt kiusaamisesta. Mutta se, että olet lapsena kokenut että et voi kertoa äidille kiusaamisesta, kertoo jo ihan tarpeeksi. Normaali äiti olisi kyllä huolehtinut ja kysynyt ja huomannut että sinua kiusataan, ja normaalin äidin lapsi olisi tukeutunut kiusaamisen jälkeen äitiinsä.

Siitä kirjeen kirjoittamisesta sanoisin, että voit tehdä sen oman itsesi vuoksi. Siis jos sinusta tuntuu että asioiden kirjoittaminen auttaa sinua, niin tee se. Voi olla että pelkkä kirjoittaminen riittää, eikä kirjettä tarvitse lähettää. Mutta jos sinulla on edes hinttunen toivoa että äitisi muuttuisi kirjeen luettuaan, niin... No, itse tiedät kuinka todennäköistä se on.

Useimmiten tuollaiset ihmiset ovat myös mestareita "kääntämään luodit". Kaikki mitä sanot, voidaan käyttää sinua vastaan. Lähetä kirje siis vain siinä tapauksessa, että olet varma, että jos/kun äitisi lukee ja levittää sitä kuin piru raamattua, kestät sen mustamaalauksen. Sain kirjoituksestasi sen kuvan, että et ehkä ole vielä siinä pisteessä, joten turvallisinta olisi ehkä toistaiseksi vain kirjoittaa kirje, mutta jättää se vielä lähettämättä. Ehkä voisit lukea ja käsitellä kirjettä sitten terapeuttisi kanssa?

"Olen tosi väsynyt näyttelemään, että kaikki on hyvin. Olen itse romahtanut ja muut pelkäävät että jos kerron äidille nämä, hän romahtaa. Mielestäni en ole siitä vastuussa."

Et tietenkään ole vastuussa. Äitisi on ollut aikuinen 20-40 vuotta pidempään kuin sinä. Hän on vastuussa omista teoistaan ja reaktioistaan. Sinun ei tarvitse suojella häntä yhtään oman itsesi kustannuksella. Milloin hän on suojellut sinua?

Kannattaa myös muistaa, että jos äitisi "romahtaa", hän ei tee sitä siksi että hänelle tulisi niiiin huono omatunto ja syyllisyys siitä, kuinka hän on sinua kohdellut. Ehei, enintään hän hetkellisesti romahtaa kun hänen täydellinen pintansa saa kolauksen. Mutta usko pois, ei mene kauaa kun hän saa päässään käännetty kaiken sinun viaksesi, ja hänen (valheellinen) ulkokuorensa on taas kiiltävä ja kaunis.

Tiedän tuon kokemuksesta... Kun vihdoinkin kerroin äidilleni suoraan miltä minusta tuntuu ja kuinka koen "suhteemme", hän itki itsesäälistä ja ei muka ymmärtänyt mistä puhun. Kolmen päivän päästä sain sitten vihaa tihkuvan kirjeen, jossa hän oli kääntänyt kaiken minun viakseni, ja nähtävästi unohtanut kaiken mitä sanoin. Sen jälkeen en ole pitänyt häneen mitään yhteyttä. Ei kestänyt siis montaa päivää se romahdus.

Ei kannata ainakaan sillä mielellä kirjoittaa, että odotat sitten asioiden muuttuvan, äitisi tunnustavan virheesi ja suhteenne muuttuvan rakastavaksi.

Minulla ei ole noin pahoja kokemuksia itseeni kohdistuen, mutta isäni on kyllä niin selvä narsisti kuin olla voi, myös kaikkien muiden hänen lähipiirissään eläneiden ihmisten mielestä. Hän oli ennenkaikkea äitiäni kohtaan dominoiva ja ajoittain myös väkivaltainen. Hänen kanssaan koitin joskus keskustella tuosta perheväkivallasta, mutta isäni vain suuttui silmittömästi. Hän piti jopa väkivaltaa oikeutettuna, ei todellakaan pyydellyt anteeksi, vaan oli minulle vihainen siitä, että kehtasin hänen toimintaansa kyseenalaistaa. Narsistille tyypillinen reaktio, ei narsisti näe toiminnassaan mitään väärää eikä ainakaan vilpittömästi anteeksi pyytele. Äitisi ei välttämättä ole tässä mielessä niin selvä tapaus, mutta tällaiseen reaktioon kannattaa varautua, jos häntä sellaiseksi epäilet.

Äitini on taas pääosin ollut ihan hyvä äiti, mutta on hänkin tehnyt virheitä. Ne ovat lähinnä liittyneet siihen, että hän on kohdellut minua isompana kuin oikeasti olen, varhaisteini-iässä jo aivan aikuisen tavoin. Näistä en sinänsä kanna kaunaa, mutta olen joistain maininnut jossain tilanteissa. Lähinnä sellaisissa, joissa äitini on arvostellut joidenkin vieraiden vanhempien toimintaa ja piittaamattomuutta.

Äitini reaktiot näihin asioihin ovat osoittaneet, miten hyvä ihminen voi olla unohtamaan itselleen epämieluisat asiat. Nimittäin äiti on ollut aivan vilpittömän oloisesti kauhistunut, että eihän hän sellaista ole tehnyt. Vaikka ei nyt uskoisi, että unohtaa esimerkiksi sellaista, että pieni lapsi katoaa ja löytyy lopulta vieraasta kodista. Vasta kun olen kertonut yksityiskohtia, jutut ovat osittain palanneet äitini mieleen. Jos suhteemme olisi huonompi tai äiti kylmempi ihminen, hän todennäköisesti olisi pitänyt loppuun asti kiinni siitä, ettei mitään sellaista ole tapahtunut, kun kerran oli onnistunut itsesuojelureaktiona unohtamaan ikävät asiat.

Näiden kokemusteni valossa pidän siis hyvin epätodennäköisenä, että äitisi jakaisi näkemyksesi. Ihan tavallisilla ihmisilläkin on itsesuojelureaktionsa ja jos on vaikeaa myöntää tehneensä virheitä, vielä vaikeampaa olisi myöntää olleensa ylipäätään huono äiti. Sitä paitsi sinullakin on todennäköisesti omat puolustusreaktiosi. Kuulostaa siltä, että itsekin olet tehnyt virheitä, joista et kuitenkaan ole valmis ottamaan vastuuta vaan syytät kaikesta muita. Totuus on todennäköisesti jossain puolivälissä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, mutta harvoin vie ihmiseltä täysin vaikutusmahdollisuuksia omaan elämäänsä.

Näin esimerkkinä, jos joku lapsi/nuori, jota itse kiusasit lähettäisi sinulle kirjeen, jossa syyttäisi sinua elämänsä pilaamisesta, olisitko valmis ottamaan vastuun? Olisiko mielestäsi oma vikasi, että he eivät ole saaneet töitä, että heillä ei ole puolisoa ja lapsia? Tuskin, vaan palauttaisit osan vastuusta äitiisi, osan kiusatun omaan toimintaan. Näin äitisikin varmasti ajattelisi, hänen oma lapsuutensa vaikuttaa siihen millainen äiti hän on ollut ja myös itse olisit voinut ainakin äitisi näkökulmasta vaikuttaa asioihin. Ei esimerkiksi olisi ollut mikään pakko omaisuutta exälle luovuttaa.

Sinun pitäisi nyt viimein itsenäistyä ja ottaa vastuu omasta elämästäsi. Ymmärrän, että kokemasi jälkeen se voi olla vaikeaa, mutta koita saada siihen apua. Minulla ei ole noin pahoja juttuja takana (seksuaalinen hyväksikäyttö), joten en ehkä pysty täysin sinua ymmärtämään. Oma reaktioni oli kuitenkin nimenomaan jatkaa elämääni vanhemmista ja etenkin isästäni riippumattomana, enkä ikinä pyytäisi isältäni apua, joten minusta tuntuu hassulta että olet vihaamaltasi äidiltä ottanut vastaan taloudellista tukea ja pyytänyt jopa takaamaan lainasi.

Tässä nyt nähdään, että raha ei tuo onnea, eikä sisaruksetkaan. Ehkä sen valtavan perinnön odottelu on passivoinut sinut. Toisaalta sinulla on siihen oikeus, toisaalta minusta sinulle tekisi hyvää koittaa pärjätä ihan omillasi jonkun aikaa. Tai no oikeudesta en nyt osaa sanoa varmaksi, koska olet jättänyt asian hoitamatta ja kirjoitat lakiosasta. Onko siis olemassa testamentti äitisi hyväksi? Oletko lakiosaa vaatinut ihan virallisesti vai onko asian hoitaminen jäänyt äidin kanssa jutusteluun?

viera.s: Kannattaa muistaa, että ihminen, joka on elänyt epänormaalissa perheessä, tekee epänormaaleja ratkaisuja. Siksi ap:kin on tehnyt asioita, jotka "normaalin" ihmisen mielestä kuulostavat oudolta, kuten se takauksen kysyminen äidiltä. Kaikki ne johtuvat kuitenkin kierosta kasvatuksesta, jolloin lapsi helposti itsekin ns. jumittaa äidin vallan alla ja jopa itse "pyrkii" siihen, koska on siihen koko ikänsä oppinut.

Ei kannata kuitenkaan siksi tuomita uhria missään määrin, koska parantuminen ja näiden outojen ratkaisujen ymmärtäminen vie aikaa. Ensin pitää parantua ja oppia terveet käyttäytymismallit jotta huomaa, missä itse vain pahentaa tilannettaan. Onneksi ap näyttää olevan jo sillä tiellä.

Alkuperäinen kirjoittaja viera.s: Näytä alkuperäinen viesti

Ei kannata ainakaan sillä mielellä kirjoittaa, että odotat sitten asioiden muuttuvan, äitisi tunnustavan virheesi ja suhteenne muuttuvan rakastavaksi.

Minulla ei ole noin pahoja kokemuksia itseeni kohdistuen, mutta isäni on kyllä niin selvä narsisti kuin olla voi, myös kaikkien muiden hänen lähipiirissään eläneiden ihmisten mielestä. Hän oli ennenkaikkea äitiäni kohtaan dominoiva ja ajoittain myös väkivaltainen. Hänen kanssaan koitin joskus keskustella tuosta perheväkivallasta, mutta isäni vain suuttui silmittömästi. Hän piti jopa väkivaltaa oikeutettuna, ei todellakaan pyydellyt anteeksi, vaan oli minulle vihainen siitä, että kehtasin hänen toimintaansa kyseenalaistaa. Narsistille tyypillinen reaktio, ei narsisti näe toiminnassaan mitään väärää eikä ainakaan vilpittömästi anteeksi pyytele. Äitisi ei välttämättä ole tässä mielessä niin selvä tapaus, mutta tällaiseen reaktioon kannattaa varautua, jos häntä sellaiseksi epäilet.


Näiden kokemusteni valossa pidän siis hyvin epätodennäköisenä, että äitisi jakaisi näkemyksesi. Ihan tavallisilla ihmisilläkin on itsesuojelureaktionsa ja jos on vaikeaa myöntää tehneensä virheitä, vielä vaikeampaa olisi myöntää olleensa ylipäätään huono äiti. Sitä paitsi sinullakin on todennäköisesti omat puolustusreaktiosi. Kuulostaa siltä, että itsekin olet tehnyt virheitä, joista et kuitenkaan ole valmis ottamaan vastuuta vaan syytät kaikesta muita. Totuus on todennäköisesti jossain puolivälissä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, mutta harvoin vie ihmiseltä täysin vaikutusmahdollisuuksia omaan elämäänsä.

Näin esimerkkinä, jos joku lapsi/nuori, jota itse kiusasit lähettäisi sinulle kirjeen, jossa syyttäisi sinua elämänsä pilaamisesta, olisitko valmis ottamaan vastuun? Olisiko mielestäsi oma vikasi, että he eivät ole saaneet töitä, että heillä ei ole puolisoa ja lapsia? Tuskin, vaan palauttaisit osan vastuusta äitiisi, osan kiusatun omaan toimintaan. Näin äitisikin varmasti ajattelisi, hänen oma lapsuutensa vaikuttaa siihen millainen äiti hän on ollut ja myös itse olisit voinut ainakin äitisi näkökulmasta vaikuttaa asioihin. Ei esimerkiksi olisi ollut mikään pakko omaisuutta exälle luovuttaa.

Sinun pitäisi nyt viimein itsenäistyä ja ottaa vastuu omasta elämästäsi. Ymmärrän, että kokemasi jälkeen se voi olla vaikeaa, mutta koita saada siihen apua. Minulla ei ole noin pahoja juttuja takana (seksuaalinen hyväksikäyttö), joten en ehkä pysty täysin sinua ymmärtämään. Oma reaktioni oli kuitenkin nimenomaan jatkaa elämääni vanhemmista ja etenkin isästäni riippumattomana, enkä ikinä pyytäisi isältäni apua, joten minusta tuntuu hassulta että olet vihaamaltasi äidiltä ottanut vastaan taloudellista tukea ja pyytänyt jopa takaamaan lainasi.

Tässä nyt nähdään, että raha ei tuo onnea, eikä sisaruksetkaan. Ehkä sen valtavan perinnön odottelu on passivoinut sinut. Toisaalta sinulla on siihen oikeus, toisaalta minusta sinulle tekisi hyvää koittaa pärjätä ihan omillasi jonkun aikaa. Tai no oikeudesta en nyt osaa sanoa varmaksi, koska olet jättänyt asian hoitamatta ja kirjoitat lakiosasta. Onko siis olemassa testamentti äitisi hyväksi? Oletko lakiosaa vaatinut ihan virallisesti vai onko asian hoitaminen jäänyt äidin kanssa jutusteluun?

Click to expand...

En odota ymmärrystä äidilitä, jos lähetän kirjeen. Terapeutti neuvoi tekemään, niin kuin itsestä tuntuu mutta niin että se helpottaa omaa oloa eikä pahenna sitä.
Lähinnä ajattelin kirjeessä kertoa asioita, miksi en halua pitää yhteyttä.

Omien koulukiusaamisien kohdalla olen pyytänyt kummaltakin kiusatulta tekojani anteeksi (aikuisena) ja sanonut katuvani niitä. Ja todella katunut, viettänyt unettomia öitä niiden vuoksi... Jos jompi kumpi lähettäisi kirjeen vielä vaikka tänäänkin, ymmärtäisin, kantaisin vastuuni. Jos he syyttäisivät elämäänsä menneen pilalle, olisin sitä mieltä että olen ainakin myötävaikuttanut siihen kovasti

Testamentissa isä ja äiti olivat sopineet, että perintöä ei lapsille jaeta vaan kaikki jää äidille. En voisi kuvitellakaan, että jos äiti olisi jostain syystä kuollut aiemmin, isä olisi halunnut pitää lakiosankin (lastensa osan). Lakiosaan on kuitenkin oikeus aina rintaperillisillä, vaikka olisi millainen testamentti. Olemme suullisesti vaatineet, emme kirjallisesti. Osa meistä sisaruksista on taloudellisesti hyvinkin ahtaalla, (itse pärjään) siksikin koen vääryytenä että meille kuuluvaa lakiosaa ei jaeta.

Tämä ei nyt johdu perintöasioista vaan siitä, että äiti valehtelee ja kohtelee epäoikeudenmukaisesti. Välit olleet ihan aina näin huonot. Äitini varmaan jää siihen uskoon, jos välit katkaisen, että johtuu juuri ja ainoastaan tästä perintöasiasta

Alkuperäinen kirjoittaja Vaiettu lapsuus: Näytä alkuperäinen viesti

En odota ymmärrystä äidilitä, jos lähetän kirjeen.
Testamentissa isä ja äiti olivat sopineet, että perintöä ei lapsille jaeta vaan kaikki jää äidille. En voisi kuvitellakaan, että jos äiti olisi jostain syystä kuollut aiemmin, isä olisi halunnut pitää lakiosankin (lastensa osan). Lakiosaan on kuitenkin oikeus aina rintaperillisillä, vaikka olisi millainen testamentti. Olemme suullisesti vaatineet, emme kirjallisesti. Osa meistä sisaruksista on taloudellisesti hyvinkin ahtaalla, (itse pärjään) siksikin koen vääryytenä että meille kuuluvaa lakiosaa ei jaeta.

Tämä ei nyt johdu perintöasioista vaan siitä, että äiti valehtelee ja kohtelee epäoikeudenmukaisesti. Välit olleet ihan aina näin huonot. Äitini varmaan jää siihen uskoon, jos välit katkaisen, että johtuu juuri ja ainoastaan tästä perintöasiasta

Click to expand...

Voi ei, olen niin pahoillani lapsuutesi vuoksi.

Jos oloasi helpottaa, lähetä kirje. Tai kirjoita se ainakin valmiiksi, voithan sitten vielä tuumata haluatko lähettää sen vai ei. Muutoin katkaise välisi äitiisi.

Ja tuosta perinnstö, tottakai vaaditte lakiosuuden. Menkää sisarustesi (niiden kanssa joiden kanssa olet vielä tekemisissä) kanssa lakimiehen juttusille. Taitaa olla melko yksinkertainenkin asia.

Alkuperäinen kirjoittaja Vaiettu lapsuus: Näytä alkuperäinen viesti

Tämä ei nyt johdu perintöasioista vaan siitä, että äiti valehtelee ja kohtelee epäoikeudenmukaisesti. Välit olleet ihan aina näin huonot. Äitini varmaan jää siihen uskoon, jos välit katkaisen, että johtuu juuri ja ainoastaan tästä perintöasiasta

Click to expand...

Sun pitäisi päästä irti siitä, että välität siitä mitä äitisi ajattelee. Hän ilmeisesti ajattelee sinusta joka tapauksessa negatiivisesti, mutta se ei määritä millainen sinä oikeasti olet. Ei sinun tarvitse ylläpitää mitään positiivista kuvaa äidillesi, anna hänen ajatella ihan mitä haluaa. Jos lähetät kirjeen sillä ajatuksella että "puhdistat" itsesi äitisi silmissä, tarkoittaa se yhä, että mielialasi on kiinni siitä mitä äitisi ajattelee. Se on väärin, se on yhä riippuvuutta.

Alkuperäinen kirjoittaja Samanlaisen äidin tytär;30222468:

viera.s: Kannattaa muistaa, että ihminen, joka on elänyt epänormaalissa perheessä, tekee epänormaaleja ratkaisuja. Siksi ap:kin on tehnyt asioita, jotka "normaalin" ihmisen mielestä kuulostavat oudolta, kuten se takauksen kysyminen äidiltä. Kaikki ne johtuvat kuitenkin kierosta kasvatuksesta, jolloin lapsi helposti itsekin ns. jumittaa äidin vallan alla ja jopa itse "pyrkii" siihen, koska on siihen koko ikänsä oppinut.

Ei kannata kuitenkaan siksi tuomita uhria missään määrin, koska parantuminen ja näiden outojen ratkaisujen ymmärtäminen vie aikaa. Ensin pitää parantua ja oppia terveet käyttäytymismallit jotta huomaa, missä itse vain pahentaa tilannettaan. Onneksi ap näyttää olevan jo sillä tiellä.

Click to expand...

Mikä on normaali perhe ja mikä epänormaali? Harvalla kaikki on lapsuudessa täydellistä, sillä vanhemmat ovat ihmisiä omine vikoineen.

Joitain vuosia sitten tajusin, että kammoni lapsuuden ja vanhempien syyttelyä kohtaan johtuu hyvin pitkälti omasta lapsuudestani ja oli jossain vaiheessa liiankin jyrkkä. Sen jälkeen olen pyrkinyt ymmärtämään paremmin, mutta silti olen sitä mieltä, että vaikka kaikki vaikuttaa, ei vihaan ja katkeruuteen kannata takertua eikä menneellä oikeuttaa omaa toimintaansa.

Oma isäni syyttää äitiään kaikesta, mikä hänen elämässään oli huonosti. Muut perheen lapset ovat pärjänneet elämässään hyvin ja ovat ihan tasapainoisia ihmisiä. Ja isänikin on tavallaan ihan hyvin menestynyt. Hän kuitenkin edelleen syyttää jo kuollutta äitiään siitä, ettei hän edennyt työelämässä pidemmälle kuin keskitason päälliköksi. Hän on lähinnä asiantuntijatehtävissä, eikä hänellä pääsääntöisesti ole ollut alaisia. Omasta mielestään hän olisi paras johtamaan vaikka koko konsernia ja se ettei niin ole käynyt, johtuu vain ja ainoastaan siitä, ettei äitinsä laittanut häntä 50 vuotta sitten oppikouluun. Ei hänelle ole tullut lainkaan mieleen, että eihän sellaista ihmistä voi päästää johtamaan muita, jonka mielestä on esimerkiksi hyvä aluksi työpaikalla itkettää naisia, jotta tottelevat sitten paremmin. Eikä sekään, että olisihan hän voinut aikuisena kouluttautua pidemmälle, jos uskoo että vain korkeakoulututkinnon puuttumisesta on menestys kiinni.

Minä en isääni syyttele, pidän vain riittävän etäisyyden ja suojaan myös lastani ikäviltä kokemuksilta. Vaikka isäni narsismia ei mielestäni voi lapsuudella selittää, kai hänellä on joku empatiakykyyn ja oman toiminnan arviointiin vaikuttava vika päässään, jolle ei välttämättä mitään voi. Mutta sellainen ihminen, joka kykenee näkemään itsessään jotain parannettavaa, on sentään kykenevä muutokseen ja ottamaan itse vastuun elämästään. Uhrin roolista pitää pyrkiä eroon, tarvittaessa ammattiapua hyödyntäen.

Alkuperäinen kirjoittaja Vaiettu lapsuus: Näytä alkuperäinen viesti

Testamentissa isä ja äiti olivat sopineet, että perintöä ei lapsille jaeta vaan kaikki jää äidille. En voisi kuvitellakaan, että jos äiti olisi jostain syystä kuollut aiemmin, isä olisi halunnut pitää lakiosankin (lastensa osan). Lakiosaan on kuitenkin oikeus aina rintaperillisillä, vaikka olisi millainen testamentti. Olemme suullisesti vaatineet, emme kirjallisesti. Osa meistä sisaruksista on taloudellisesti hyvinkin ahtaalla, (itse pärjään) siksikin koen vääryytenä että meille kuuluvaa lakiosaa ei jaeta.

Click to expand...

Testamentti on siltä osin tehoton, kuin siinä rajoitetaan rintaperillisten oikeutta lakiosaansa. Mutta tehottomuuteen on vedottava 6 kk sisällä testamentin tiedoksi saamisesta tekemällä lakiosailmoitus. Oletteko tehneet näin ja onko se todistettavissa? Jos olette perunkirjoituksessa äitinne läsnäollessa lakiosaa vaatineet, ilmoitus on tehty ajoissa ja se on todennäköisesti myös todistettavissa. Mutta jos ette ole siellä mitään sanoneet (ja jokaisen pitää vaatia lakiosaansa itse, muiden puolesta kollektiivisesti sitä ei voi tehdä) ja muissa yhteyksissä vaan suullisesti asiasta puhuneet, niin on kyllä tosi vaikea todistaa että lakiosailmoitus on tehty ja vieläpä ajoissa.

Jos lakiosailmoitusta ei tee eikä testamenttia muutenkaan moiti määräajassa, se on sen jälkeen pätevä riippumatta siitä, että loukkaa rintaperillisten lakiosaoikeutta. Sen jälkeen on aivan äitisi oma päätös, lahjoittaako hän omaisuutta teille vai ei.

Ette te varmaan ole perintöverojakaan maksaneet vaan äitisi on maksanut kaiken?

Kysy nyt kuitenkin tosta perintöasiasta vielä lakimieheltä.

Miksi piittaat siitä mitä äitisi ajattelee? Miksi sillä on merkitystä? Koskaan et tule hänen hyväksyntäänsä saamaan kuitenkaan. Ja vaikka mitä nyt selittäisit hänelle niin hän silti todennäköisesti ajattelee mahdollisen välienkatkaisun johtuvan perinnöstä. Koska ton tyyppiset ihmiset ei koskaan näe omassa toiminnassaan mitään väärää, syy löytyy aina muista. Ja vaikka niille kuinka selittäis niin ei se asiaa muuta miksikään.

lapsenlapsi, ei lapsen lapsi.

Nosta nyt jumaliste se pääsi sieltä perseestäsi ja ota itse vastuu omasta elämästäsi äläkä piehtaroi menneissä!