Mikä mussa on vikana?
Olen sinkku, ja miehiä kyllä pörrää ympärillä. Mutta kukaan ei tule tekemään minkäänlaista aloitetta siellä kaupassa tai harrastuksissa. Ainoat yhteydenotot tulee joko baarissa tai sitten miehiltä jotka tuntevat mut jo pitemmältä ajalta jostain.
Tässäkään nyt ei toki ole mitään sen väärempää, mutta kun musta tuntuu että nämä miehet on vain sen yhden asian perässä eivätkä sen syvällisimpien tunteiden kanssa mukana.
Yksi näistä miehistä on sanonut, että kaipaa meidän yhdessä oloa ja katuu elämässään eniten sitä että jätti mut silloin vuosia sitten. Että joka kerran kun mä tuun autolla sitä vastaan, se kokee piston sydämessään ja että meidän kuuluisi olla yhdessä. Pyytelee mua ottamaan yhteyttä ja antamaan vielä mahiksen. Mä en ole yhtä innoissani. Kun ollaan kerran erottu, niin en lähde nielemään ylpeyttäni ja yrittämään uudelleen. Se juna meni jo.
Toinen on ihana ja hurmaava, laittaa välillä viestiä ja pyytää että nähtäisiin. Ja kun nähdään, halaa ja suutelee ja kuiskii miten paljon on mua ikävöinyt. Mutta mä en voi ottaa miehen sanoja tosissaan, sillä hän on muuttamassa kohta toiselle puolelle maailmaa joten taitaa olla pelkän seksin perässä vain.
Kolmas on kummallinen, ottaa yhteyttä vain kun on kännissä. Ja aina silloin vaikuttaa ihastuneelta, tekee mitä vain mun puolesta mitä pyydän, ärsyyntyy muista miehistä mun ympärillä. Mutta selvinpäin ollessa en kuule hänestä mitään (en kyllä ole ottanut yhteyttäkään...). On myös sanonut olevansa ihastunut muhun, mutta oikeesti ihastunut kai pitäis yhteyttä viikollakin. Sanoi kyllä viimeksi kun nähtiin, että meinasi ottaa muhun yhteyttä viime viikolla, muttei sitten kehdannutkaan.
Neljäs on varattu ja perheellinen ukkomies joka vinkuu seksiä. En jaksa kiinnostua.
Baaripokaamisetkin on tietenkin niitä, että seksiä ne vain tahtoo. Eikä siinä mitään, kyllä mäkin sitä haluan, mutta en kännissä tai kännissä olevan kanssa.
Miksi mä vedän puoleeni näitä mahdottomia tapauksia? Miksei mun elämään vois vaan tulla ihan tavallista miestä, joka rakastuisi ja rakastaisi ja pitäis mua hyvänä? Kaipaan niin hellyyttä, ihastumisen tunnetta, vastarakastumisen aikoja...
Enkä edes ole epätoivoinen, päinvastoin ihastun aika harvoin joten sekään ei selitä tätä mun miesmagneettiani. Ja ennenkuin kukaan ehdottaa, niin nettideittailu ei ole mua varten. Olen kokeillut sitäkin, ja jokainen josta kiinnostuin, osoittautuikin varatuksi vaikka esiintyivätkin sinkkuina
Tässäkään nyt ei toki ole mitään sen väärempää, mutta kun musta tuntuu että nämä miehet on vain sen yhden asian perässä eivätkä sen syvällisimpien tunteiden kanssa mukana.
Yksi näistä miehistä on sanonut, että kaipaa meidän yhdessä oloa ja katuu elämässään eniten sitä että jätti mut silloin vuosia sitten. Että joka kerran kun mä tuun autolla sitä vastaan, se kokee piston sydämessään ja että meidän kuuluisi olla yhdessä. Pyytelee mua ottamaan yhteyttä ja antamaan vielä mahiksen. Mä en ole yhtä innoissani. Kun ollaan kerran erottu, niin en lähde nielemään ylpeyttäni ja yrittämään uudelleen. Se juna meni jo.
Toinen on ihana ja hurmaava, laittaa välillä viestiä ja pyytää että nähtäisiin. Ja kun nähdään, halaa ja suutelee ja kuiskii miten paljon on mua ikävöinyt. Mutta mä en voi ottaa miehen sanoja tosissaan, sillä hän on muuttamassa kohta toiselle puolelle maailmaa joten taitaa olla pelkän seksin perässä vain.
Kolmas on kummallinen, ottaa yhteyttä vain kun on kännissä. Ja aina silloin vaikuttaa ihastuneelta, tekee mitä vain mun puolesta mitä pyydän, ärsyyntyy muista miehistä mun ympärillä. Mutta selvinpäin ollessa en kuule hänestä mitään (en kyllä ole ottanut yhteyttäkään...). On myös sanonut olevansa ihastunut muhun, mutta oikeesti ihastunut kai pitäis yhteyttä viikollakin. Sanoi kyllä viimeksi kun nähtiin, että meinasi ottaa muhun yhteyttä viime viikolla, muttei sitten kehdannutkaan.
Neljäs on varattu ja perheellinen ukkomies joka vinkuu seksiä. En jaksa kiinnostua.
Baaripokaamisetkin on tietenkin niitä, että seksiä ne vain tahtoo. Eikä siinä mitään, kyllä mäkin sitä haluan, mutta en kännissä tai kännissä olevan kanssa.
Miksi mä vedän puoleeni näitä mahdottomia tapauksia? Miksei mun elämään vois vaan tulla ihan tavallista miestä, joka rakastuisi ja rakastaisi ja pitäis mua hyvänä? Kaipaan niin hellyyttä, ihastumisen tunnetta, vastarakastumisen aikoja...
Enkä edes ole epätoivoinen, päinvastoin ihastun aika harvoin joten sekään ei selitä tätä mun miesmagneettiani. Ja ennenkuin kukaan ehdottaa, niin nettideittailu ei ole mua varten. Olen kokeillut sitäkin, ja jokainen josta kiinnostuin, osoittautuikin varatuksi vaikka esiintyivätkin sinkkuina