Mies vaatii avointa suhdetta tai eroa

  • Viestiketjun aloittaja "harmaana"
  • Ensimmäinen viesti
factum
Toinen tutkimus, johon törmäsin netissä, oli, miten positiivinen fiktio kumppanista parantaa parisuhdeonnea pitkällä tähtäimellä verrattuna suhteisiin, joissa ajateltiin toisesta täysin jalat maassa, realisteina. Tämänkin teki arvokkaaksi se, että ei Suomessa useinkaan uskota haaveisiin ja mielikuviin toisesta eikä pidetä niitä hienona juttuna.
Tässä on asiaa. Ei luonnossa olla aina onnellisia. Suru ja muut vivahteet kuuluvat elämään myös.

Toinen näkökulma on se, että onnen tunteeseen tulee toleranssi: jos asiat ovat aina hyvin, alkavat ne tuntumaan ikäviltä, koska puuttuu ne negatiiviset kokemukset. Esimerkki: ihminen, joka on käynyt lähellä kuolemaa on onnellinen vain siitä, että saa elää, hyväksyy itsensä sellaisena kuin on eikä halua mitään lisää. Vastakohta on ihminen, jolla on aina ollut kaikki hyvin, on onneton, kun ei voi enää saavuttaa lisää.

Kolmas näkökulma on se, että markkinointi perustuu onnen myymiseen. Jotta onnea voisi myydä, pitää ihmisistä tehdä aluksi onnettomia. Esimerkki: ennen lihavat olivat onnellisia, nyt heistäkin on tehty onnettomia siksi, että he kuluttaisivat rahansa turhiin laihdutuskuureihin, kirjoihin ja muuhun epätietoon, jota pseudotiede nimeltään ravitsemustiede suoltaa koko ajan ulos.
 
Kiitos :) Ymmärrän toki. Mutta virkistävää, että ihan tieteen tasolla osoitetaan asioita, jotka eivät ole Suomessa "in" koskien sukupuolia ja seksuaalisuutta. Naiset menee kahteen ääripäähän tosi herkästi: joko tosi varovia tai tosi "munan perässä".

Törmään monessa meidän yhteiskunnan jutussa muuten tähän asioiden mustavalkoiseen yksinkertaistamiseen ja löydän siitä aika vähän positiivista. Sokerikeskustelusta YLEn sivuilta esim.

"Sokerin tuputus lapsille juontaa juurensa sota-ajasta ja sen jälkeisestä pula-ajasta, jolloin sokeri ja makeat asiat olivat ihmeellistä luksusta. Nyt kuitenkin elämme yltäkylläisyydessä, ja jos emme osaa kalibroida päätämme, sairastutamme lapsemme."

Sama kuvio mielestäni alkoholin käyttötottumuksissa ja jopa pornossa. "Ennen ei saanut, nyt kunnolla." Viisas tasapaino on meiltä jotenkin hukassa.

Toinen tutkimus, johon törmäsin netissä, oli, miten positiivinen fiktio kumppanista parantaa parisuhdeonnea pitkällä tähtäimellä verrattuna suhteisiin, joissa ajateltiin toisesta täysin jalat maassa, realisteina. Tämänkin teki arvokkaaksi se, että ei Suomessa useinkaan uskota haaveisiin ja mielikuviin toisesta eikä pidetä niitä hienona juttuna.
Jep. Keskitie on -asiassa kuin asiassa- jäänyt useilta unholaan. Tuntuu olevan "muodikasta" karjua jonkun asian puolesta tai olla sitä vastaan. Ja sit puolustaa kantaansa henkeen ja vereen vaikka jo itsekin olisi huomannut että toisellakin näkemyksellä on puolensa.

Minusta ihmisiä on erilaisia. Ja tutkimus saattaa näyttää keskimääräisesti mitä ovat miehet tai naiset mutta sinne reunoille mahtuu sitten niitä erilaisiakin...
 
vvieras.
Minusta vapaa suhde = lupa pitää muitakin suhteita ja toimiva avioliitto/parisuhde = yhtäläiset mahdollisuudet elää sellaista elämää kuin sillä hetkellä tuntuu hyvältä parisuhteen ehdot ja rajat tunnustaen.
 
säpäle harmaana
Ei. Ideologista on väittää, ettei sukupuolissa ole eroja: näkemys tulee "rintaliivinpolttajilta", jotka eivät edes ole feminismin valtavirtaa. Läheskään kaikki feministit eivät lähde ajatuksesta, että sukupuoli on pelkkä painostava tuote.
Ja sinusta ei ole ideologista väittää, että yksilöllisiä eroja sukupuolien sisällä ei ole. Tai jos on, ne ovat haitallisia ja luonnottomia.
 
Minusta vapaa suhde = lupa pitää muitakin suhteita ja toimiva avioliitto/parisuhde = yhtäläiset mahdollisuudet elää sellaista elämää kuin sillä hetkellä tuntuu hyvältä parisuhteen ehdot ja rajat tunnustaen.
Tää oli kyllä hyvin (vaikkakin ehkä hieman sekavasti) kiteytetty. Ainakin meille parisuhde on se kaikkein tärkein ja se saa siis eniten aikaa ja sen vuoksi on sovittu tiettyjä "sääntöjä" . Ja sit kun toisen naama alkaa näyttää hieman liian tutulta, ehdottaa jopikumpi sitä vapaaviikonloppua ja sit tehdään mitä huvittaa.
 
"nuuh"

Ok. Eli siis käydään nussimassa viikonloppu jossain ja jotain. Vai onko se joku vakihenkilö? Vai pitääkö olla aina uusi?
 
[QUOTE="nuuh";30230540]Ok. Eli siis käydään nussimassa viikonloppu jossain ja jotain. Vai onko se joku vakihenkilö? Vai pitääkö olla aina uusi?[/QUOTE]

Ööö. Siis saa tehdä viikonlopun mitä haluaa. Ihan mitä vaan. Ja jos haluaisi nussia, pitäisi henkilön olla joku joka ei ole tuttu, joka ei ole kotikaupungista ja jolle ei anneta puhelinnumeroa. Eli periaatteessa joo voisi vaikka pitää vakkaria, mut tuskinpa kukaan suostuu siihen et joku yhtäkkiä soittelee salatusta numerosta ja ehdottaa panoviikonloppua. :D Tai no, mene ja tiedä, ehkä joku kokisi sen jännittävänä.
 
wannabehuuker

Naapurin nainen teetti ensin sukupuolitautitestit seksikumppaneilleen ja hässi sitten niitä sopivina viikonloppuina. Hän kyllä ajautui lopulta siihen pisteeseen, että alkoi myydä itseään hotelleissa. Eli kaipa tässäkin toi porttiteoria toimii, eli jos alkaa käyttää lieviä huumeita (lieveää perseen jakamista), vie se sitten lopulta koviin huumeisiin (ammattilaiseksi perseen jakajaksi).
 
säpäle harmaana
Ööö. Siis saa tehdä viikonlopun mitä haluaa. Ihan mitä vaan. Ja jos haluaisi nussia, pitäisi henkilön olla joku joka ei ole tuttu, joka ei ole kotikaupungista ja jolle ei anneta puhelinnumeroa. Eli periaatteessa joo voisi vaikka pitää vakkaria, mut tuskinpa kukaan suostuu siihen et joku yhtäkkiä soittelee salatusta numerosta ja ehdottaa panoviikonloppua. :D Tai no, mene ja tiedä, ehkä joku kokisi sen jännittävänä.
Eikö aika monet vakipanosysteemit juuri toimi noin? Ja salasuhteet?
 
mies1harm.
Tässä on asiaa. Ei luonnossa olla aina onnellisia. Suru ja muut vivahteet kuuluvat elämään myös.

Toinen näkökulma on se, että onnen tunteeseen tulee toleranssi: jos asiat ovat aina hyvin, alkavat ne tuntumaan ikäviltä, koska puuttuu ne negatiiviset kokemukset. Esimerkki: ihminen, joka on käynyt lähellä kuolemaa on onnellinen vain siitä, että saa elää, hyväksyy itsensä sellaisena kuin on eikä halua mitään lisää. Vastakohta on ihminen, jolla on aina ollut kaikki hyvin, on onneton, kun ei voi enää saavuttaa lisää.

Kolmas näkökulma on se, että markkinointi perustuu onnen myymiseen. Jotta onnea voisi myydä, pitää ihmisistä tehdä aluksi onnettomia. Esimerkki: ennen lihavat olivat onnellisia, nyt heistäkin on tehty onnettomia siksi, että he kuluttaisivat rahansa turhiin laihdutuskuureihin, kirjoihin ja muuhun epätietoon, jota pseudotiede nimeltään ravitsemustiede suoltaa koko ajan ulos.
Totta, viisas puheenvuoro. Ei jatkuvaa onnea eikä jatkuvaa onnettomuutta onkin ihanteenani. Onni mielentilana on ehkä unohtunut (mielen kokemukset, muuten, ovat isommassa roolissa vähemmän demokraattisissa ja vähemmän teknologisissa yhteisöissä). Suomalainen tyypillinen onni on enemmänkin joko kaukainen haave tai jotain konkreettia, realistista ja määrään liittyvää. Ei mitään tältä väliltä. Vähän kuten alkossa, sokerissa, seksissä/pornossa, naisidentiteetissä... Joko "tukahdutus" tai "vapahdus", ilman välimuotoja, harmaan sävyjä: "insinöörimaailma". Tää strategia menee syvälle suomalaiseen psyykeeseen.
 
mies1harm.
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;30230527:
Ja sinusta ei ole ideologista väittää, että yksilöllisiä eroja sukupuolien sisällä ei ole. Tai jos on, ne ovat haitallisia ja luonnottomia.
Olkiukko. Olemme muutakin kuin yksilöitä, hoh hoijaa, en jaksa selittää :) Mutta luehan länsimaista yhteiskuntateoriaa jos olet kiinnostunut, sillä selviää paremmin, mitä tämä "muu" on. Hegel, Marx ja Foucault ovat eräitä keskeisimmistä teoreetikoista.
 
[QUOTE="nuuh";30230579]Eli siis yhtymiseen on säännöt? Vaikka muuten saa tehdä ihan mitä vaan? Ymmärsinkö oikein?[/QUOTE]

Ehei. Kun vaikka menisit toisen kanssa vaikka vaan kalastamaan, on siihenkin säännöt. Siis jos se on ihminen jonka kanssa saattaisit tehdä jotain seksuaalista.

Parisuhde siis on "pyhä" eikä normielämää saa häiritä niiden muiden mahdollinen olemassaolo. Kukaan ei voi laittaa tekstaria kesken perhe-illan tai soitella ja vonkua muutenkaan. Ei myöskään tarvitse pelätä vapaaviikonlopun jälkeen että joku ystävistä kertoisi että puolisolla oli baarissa joku toinen.
 
säpäle harmaana
Olkiukko. Olemme muutakin kuin yksilöitä, hoh hoijaa, en jaksa selittää :) Mutta luehan länsimaista yhteiskuntateoriaa jos olet kiinnostunut, sillä selviää paremmin, mitä tämä "muu" on. Hegel, Marx ja Foucault ovat eräitä keskeisimmistä teoreetikoista.
Miten niin olkiukko? Ihan tosissasiko väität, ettet jatkuvasti ihannoi ja edusta eräänlaista ääripäätä ajatusmaailmassasi? Eikö sitä voi kutsua ideologiaksi?
 
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;30230569:
Eikö aika monet vakipanosysteemit juuri toimi noin? Ja salasuhteet?
Ehkä. En mä tiedä. Mulle ei ole ollut tarpeen moista hankkia. Ja jos miehellä sattuisi olemaan vakipano, olisi se tavallaan riskittömämpää. Mä itse tykkään siitä vapauden tunteesta ja siitä menisi idea jos sopisin etukäteen tekeväni jonkun kanssa jotain.
 
Eli periaatteessa joo voisi vaikka pitää vakkaria, mut tuskinpa kukaan suostuu siihen et joku yhtäkkiä soittelee salatusta numerosta ja ehdottaa panoviikonloppua. :D
Mä voisin kyllä suostua :xmas: Tietyin reunaehdoin toki (mm. laadulliset seikat), pelkäksi reiäksi en rupeaisi vaan kyllä diilin pitäisi selkeästi hyödyttää itseänikin.

En tahdo parisuhdetta, mutta en halua mitään randomeita yhden illan juttujakaan kun ne on yleensä aika kuraa ja edellyttää tympeää kapakoissa laukkaamista. Olen siis kokonaan ilman, mutta se on vain edellämainittujen valintojen sivuvaikutusta, ei mikään tavoite.
 
Eikä sua sit yhtään harmittaisi, jos olettaisit että miehellä on seuraavaksi vapaata taas seuraavana kuukautena ja sit se ei soittaisikaan. Eikä välttis sitkään seuraavana vaan ehkä vasta puolen vuoden päästä.

Mä olen kai kauhean epäilevä mut mä ajattelisin ensitöikseni että sillä on ollut muita muina kuukausina ja pahimmassa tapauksessa on tällekin kerralle toivonut toista ja koska en haluaisi olla hätävara ja koska tautiriskikin on siis kasvanut niin jättäisin tapaamati :D
 
mies1harm.
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;30230599:
Miten niin olkiukko? Ihan tosissasiko väität, ettet jatkuvasti ihannoi ja edusta eräänlaista ääripäätä ajatusmaailmassasi? Eikö sitä voi kutsua ideologiaksi?
Eivät kaikki arvot ole ideologisia, eivät liioin kaikki yhteisöt.
 
säpäle harmaana
Eikä sua sit yhtään harmittaisi, jos olettaisit että miehellä on seuraavaksi vapaata taas seuraavana kuukautena ja sit se ei soittaisikaan. Eikä välttis sitkään seuraavana vaan ehkä vasta puolen vuoden päästä.

Mä olen kai kauhean epäilevä mut mä ajattelisin ensitöikseni että sillä on ollut muita muina kuukausina ja pahimmassa tapauksessa on tällekin kerralle toivonut toista ja koska en haluaisi olla hätävara ja koska tautiriskikin on siis kasvanut niin jättäisin tapaamati :D
Ei kai tuo sen kummempaa ole, kuin missään muussakaan suhteessa. Ei kai se vakipano tarkoita sitä, ettei muiden kanssa voisi olla, jos seksiä tekee mieli ja vakipanoja on liian harvoin.
 
  • Tykkää
Reactions: Moraalinvartija
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;30230649:
Ei kai tuo sen kummempaa ole, kuin missään muussakaan suhteessa. Ei kai se vakipano tarkoita sitä, ettei muiden kanssa voisi olla, jos seksiä tekee mieli ja vakipanoja on liian harvoin.
No niin kai. Hankala ajatella, kun mä saan parisuhteessa tarpeeksi seksiä. Todella nopsaan aika näemmä muistot kultaakin... :D

(jees, sinkkupäivinä minäkin taisin tyytyä juuri vastaavanlaiseen satunnais-vakinaiseen seksiin)
 
Eikä sua sit yhtään harmittaisi, jos olettaisit että miehellä on seuraavaksi vapaata taas seuraavana kuukautena ja sit se ei soittaisikaan. Eikä välttis sitkään seuraavana vaan ehkä vasta puolen vuoden päästä.

Mä olen kai kauhean epäilevä mut mä ajattelisin ensitöikseni että sillä on ollut muita muina kuukausina ja pahimmassa tapauksessa on tällekin kerralle toivonut toista ja koska en haluaisi olla hätävara ja koska tautiriskikin on siis kasvanut niin jättäisin tapaamati :D
Joka tapauksessahan mä eläisin ihan omaa elämääni, kuten tykkään tehdä. En tässä skenaariossa ajatellut istuvani himassa odottelemassa, milloin mies sattuu soittamaan. Voihan se joka tapauksessa olla, että kun mies soittaa niin mulle ei sovikaan. Sitten jos sitä kiinnostaa tarpeeksi, niin se oppii nopeasti sopimaan asiat hyvissä ajoin. Jos ei, niin sitten ei. Mainitsin nuo tietyt reunaehdot -niihin kuuluu kyllä myös se, että noudatetaan peruskäytöstapoja ja kohdellaan toista kunnioittavasti. Ei se niin mene, että soitetaan aamuyöstä puoli viisi kun ei ole kapakassa natsannut.

Tautiriskihän tulee joka tapauksessa huomioida, kun kyseessä ei ole vakituinen parisuhde. Mitään mustasukkaisuusjuttua en tässä kohtaa oikein käsitä, kun idea on juuri se että sellaisilla ei tarvitse vaivata päätään. Jos herää ajatus, että pitäisi olla se ykkönen ja "ainoa", niin eikös silloin ole jo kyse aikamoisesta sitoutumisesta? Ymmärrän tietysti itsetunnon kannalta, että sitä toivoisi olevansa jollekin parasta mitä maa päällään kantaa. Mutta silloin tarvitsee toisenlaisen suhteen.
 
Yhteistyössä