Lapsella kolme biologista vanhempaa?

  • Viestiketjun aloittaja hoomoilanen
  • Ensimmäinen viesti
hoomoilanen
Mitä mieltä olet asiasta? Millaisiin tilanteisiin tuo voi johtaa?

"Britannian parlamentti käsittelee syksyn aikana niin sanotun kolmen vanhemman koeputkihedelmöityksen laillilstamista. Menetelmä ei ole tällä hetkellä sallittua missään maassa. Yle Uutisten mukaan Britannian hallitus on jo aiemmin antanut tukensa lain muuttamiselle.

Uudella menetelmällä voitaisiin estää lapsia saamasta tietynlaisia vakavia sairauksia. Britannian terveysministeriön ehdotuksen mukaan vain pariskunnat, joita nämä perinnölliset sairaudet uhkaavat, voisivat hakeutua kolmen vanhemman koeputkihedelmöitykseen.

Suomeen kolmen vanhemman koeputkihedelmöitys ei ole lähivuosina tulossa, Helsingin yliopiston lisääntymislääketieteen professori, Hyksin Naistenklinikan osastonylilääkäri Aila Tiitinen kertoo. Hänen mukaansa Suomessa ole paikkaa, jossa olisi rahaa ja osaamista sen toteuttamiseen.

- Tällaisissa teknistä osaamista ja isoa rahaa vaativissa asioissa tämäntyyppiset maat kuin Yhdysvallat ja Britannia menevät aina edellä, Tiitinen sanoo

Menetelmällä on myös kiivaat vastustajansa Britanniassa ja etenkin Yhdysvalloissa, missä kolmen vanhemman koeputkihedelmöitystä on myös tutkittu. Jotkut tutkijat ovat sitä mieltä, että se johtaa ennen pitkää geneettisesti paranneltujen design-vauvojen luomiseen.

Jos Britannia tai Yhdysvallat sallii ihmiskokeiden aloittamisen, kyseessä on ensimmäinen kerta, kun mikään viranomainen antaa luvan yhdistää kolmen ihmisen perimää tavalla, joka periytyy eteenpäin.

- Nyt ollaan menossa askel lähemmäs kloonausta. Ammattilaisena on vaikea nähdä, että sitä voisi estää, mutta riskit pitää tiedostaa, Väestöliiton Helsingin lapsettomuusklinikan johtaja, ylilääkäri Anne-Maria Suikkari sanoo."

Brittiterveydenhuollon hämmästyttävä tavoite: Lapsi, jolla on kolme vanhempaa | YLEX | Popuutiset | yle.fi
 
GMO
No tämä on sitä ns. älyä, eli poistetaan viallinen geeninpätkä ja korvataan paremmalla. Lopputulos voi olla, tai voi olla olematta, hyvä. Geenit kun tuppaa oleen vain yksi ilmenemismuoto. Geenien välinen suhde, epigenetiikka mukaanlukien, kun tuppaa oleen vielä tärkeempää.

Sinänsä hassua, että elokuvista näkee usein tulevaisuuden. Kloonausta tehdään ihan varmasti jo nyt, vaikka sitä meille ei kerrota. Ainakin maissa, joissa laki on omissa käsissä. Elokuvassa 6. päivä oli mielenkiintoinen esimerkki siitä, mitä tulevaisuus voi olla.
 
Ensimmäinen ajatukseni on, että "hieno juttu".

Toisaalta en tiedä, että mitenkä kova tarve moiselle asialle todellisuudessa on?

Tarkoitan siis sitä, että tällä hetkellä tilanne on se, että vastaavaan tilanteeseen on jo olemassa ratkaisu nimeltä lahjasolut. Siitä tietenkin sitten puuttuu ne omat geenit, mutta mun on HYVIN vaikea nähdä, että ne omat geenit olisi tuossa kohtaa järin ratkaiseva tekijä.

Tunnen useamman parin, jotka ovat päätyneet syystä tai toisesta lahjasolun käyttöön. Ja itse olen luovuttanut solujani kolmesti. Kenellekään meistä genetiikka ei ole niin suuri asia, että se estäisi vastaanottamasta tai luovuttamasta.

Yhtään sellaista ihmistä en tunne, joka haluaisi lapsen, mutta ei voi lasta ilman lahjasolua saada ja siitä syystä hän olisi sitten päättänyt lapsettomaksi jäädä, sillä hän olisi valmis vastaanottamaan vain sellaisen lapsen, jolla on hänen geneettinen perimänsä.

Itse en siis tuota näe ns. tarpeellisena asiana. Mutta joku muu saattaa nähdäkin. Vaikka se mun mielestäni vähän hassua onkin. Ja jos tuo tulee joskus mahdolliseksi, niin uskoakseni melko moni sen tien kuitenkin valitsisi, jos se kerran on mahdollista.
 
hoomoilanen
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30231686:
Se olisi minusta ihan hyvä asia.
Voisi ollakin. Lapsella olisi enemmän turvaa. Toisaalta kuitenkin, esim. huoltajuustaistelut voisivat olla vaikeita ja tapaamisjärjestelyt voisivat hankaloitua, jos lapsella olisi yksi lähivanhempi ja kaksi etävanhempaa.
 
Voisi ollakin. Lapsella olisi enemmän turvaa. Toisaalta kuitenkin, esim. huoltajuustaistelut voisivat olla vaikeita ja tapaamisjärjestelyt voisivat hankaloitua, jos lapsella olisi yksi lähivanhempi ja kaksi etävanhempaa.
Totta, ja tuollaiset täytyisi miettiä etukäteen ja kehittää jokin lapsilähtöinen kaava tai toimintamalli, mitä pidettäisiin ongelmatilanteissa ohjenuorana.

Toki se on eri asia, tulisiko kuitenkaan mahdolliseksi enemmän kuin kaksi juridista vanhempaa, koska sekin vaatisi aikamoista säätöä lakiin. Mutta kun asia on vielä kohtalaisen uusi, niin eihän sitä tiedä.
 
vieras_
Enemmän mua huolettaisi se, että lapsia ryhdyttäisiin parantelemaan älykkäiksi, kauniiksi tms. Ei se, että joku joka ei voi lasta saada, sen tällä tavalla saisi. Tai ei perinnöllisen taudin vuoksi voisi omia geenejään täysin käyttää. Mutta nuo jälkimmäiset on varmaan hyviä argumentteja, kun laillistamista halutaan. Sen jälkeenhän voi sitten ryhtyä tekemään design-vauvoja.
 
"Puska"
Enemmän mua huolettaisi se, että lapsia ryhdyttäisiin parantelemaan älykkäiksi, kauniiksi tms. Ei se, että joku joka ei voi lasta saada, sen tällä tavalla saisi. Tai ei perinnöllisen taudin vuoksi voisi omia geenejään täysin käyttää. Mutta nuo jälkimmäiset on varmaan hyviä argumentteja, kun laillistamista halutaan. Sen jälkeenhän voi sitten ryhtyä tekemään design-vauvoja.
Kyllä tätä tehdään koko ajan, mutta ihmiset eivät sitä itse tajua. THL:n salaisesta muistiosta tämä käy ilmi.

Koulutettu ihminen etsii toista koulutettua, näin ollen retardit poistuu geenipoolista.

Nyt ollaan ajamassa pois lihavuutta, diskriminoimalla lihavuus siten, ettei lihavat ole halukkaita naisten mielestä. Näin menetellen lihavuusgeenit poistuu aikanaan geenipoolista.

Sama toistuu myös tupakoitsijoiden, narkkien ja alkoholistien suhteen. Eli yhteiskuntaa kyllä ohjataan hyvin pitkälle samojen eugeniikkasääntöjen mukaisesti, millä Hitlerkin teki, mutta fiksummin.
 

Yhteistyössä