Eronnut ja onnellinen, huonosta?

Pitäisikö tuntea huonoa omatuntoa, kun olen onnellinen nyt, kun olen eronnut ex-avopuolisostani? Tutut ympärillä kauhistelevat, miten voin sanoa näin avoimesti olevani onnellinen ja helpottunut.
Jos eroa on prosessoinut mielessään pitkään, eikö saa olla avoin tunteistaan ja ajatuksistaan sitten kun vihdoin päätös on tehty ja tapahtunut? Miksi pitäisi leikkiä surevaa, kun fiilikset ovat kaikkea muuta?

Elämä on ihanaa ja elämällä on paljon annettavaa aina. Sitä mieltä itse olen. Olen eronnut, ja iloinen siitä. Miksi muut toivovat minun olevan musertuneena kotona yksin eron jälkeen?!
 
Mitä itse olen seurannut ja itse kokenut niin yleensä on juuri näin että naiset iloitsevat, elämä on ihanaa ja kaikkea muuta paskaa ja miehet vaipuvat synkkään alhoon murtuneena vuodeksi, pariksi- tai kymmeneksi.

Mistä lie johtuu siitä en tiijä.
 
kuten aloittajakin totesi tehneensä, naiset usein käsittelevät eron osaltaa mielessään jo ennen kuin.sitä on taoahtunut kun taas miehet tekevät päätöksensä/tajuavat tilanteen vasta kun ero on todella tapahtunut.
 

Yhteistyössä