onko se rasismia, jos pitää uusien vaunujen ostamusta verovaroin tarpeeettomana

  • Viestiketjun aloittaja rotunainen, ihan hyvänlainen
  • Ensimmäinen viesti
rotunainen, ihan hyvänlainen
Kellään kai ei,ole tarkkaa tietoa käytännöstä, mutta onko mielestäsi ok, jos verovaroin maksettavilla tuella elävät saavat ostaa uudet vauvanvaunut, vaikka netistäkin löytyy tosi hyviä käytettyjä?
 
En hyväksyisi
Vaikea pitää koko vaunuja pakollisena ostoksena. Toimeentulotuella on tarkoitus kattaa _pakolliset_ menot jotta ihminen pysyy hengissä sen aikaa kun joutuu siihen turvautumaan. Ei sillä ole tarkoitus saada kaikkea sitä, mitä työssäkäyvä ihminen kykenee itse hankkimaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Spukka ja AivanSama
persu
No mutta kun eihän näille saa olla kateellinen kun ovat tulleet tänne pahimmillaan vain vaatteet päällä joten eihän heille nyt voi missään nimessä tarjota jotakin kirpputori kamaa
vaikkakin hyvälaatuista,
vaan on otettava huomioon kuinka sieltä kotimaasta tulivat viimeisillä rahoillaan tänne ja ainoasteen ne vaatteet päällä joten heille kuuluu tarjota kaikki uutena
ja tarjota jopa uusimmat tai viimeisen päälle hienoiten remontoimat asunnot.
Se on sitä kulttuuriin sopeuttamista kun heitä ei syrjitä ja annetaan kaikki uutta :)

Kyllä Suomalainen kantaväestö osaa sopeutua vanhoihin vuokramurjuihin asumaan joissa tapetit repsottaa ja muovilattian saumat rakoilee ja
kyllä Suomalaiselle pitää riittää kirpputorilta käytetyt tavarat sillä niin paljon heitetään hyvää tavaraa muutoin roskiin niin hyvä kun ne kanta Suomalaisille laitetaan kiertoon.
Kantaväestö ei ole joutunut sotaa pakoon vain vaatteet päällä joten hänellä on pakko olla joku sukulainenkin niin kyllä silloin pitää kelvata käytetty ja olla kiitollinen vähän risasta lahjoituksena saaduista villasukista kuin samaan aikaan pakolaisperhe saa viimeisen päälle uudet.
 
Ei se minusta rasismia ole vaan järkevää ajattelua. Samallalailla vois ajatella että täällä kotinsa menettänyt saa lahjoituksia ja apuja elämänsä järjestämiseen, ei nekään saa sossusta upouusia. Samallai pakolainen pärjäisi vallan käytetyllä ja hyväkuntoisella.
 
  • Tykkää
Reactions: Spukka ja AivanSama
rotunainen
Ja sitten kun vaunut tulevat tarpeettomiksi ja menevät myyntiin, niin muistetaankohan vähentää toimeentulotukea sillä summalla, mitä myynnistä saa.

Jotkut raataa töissä ja toiset tulevat vain käsi ojossa ja vaativat jotain mitä työssäkäyvänä en ole pystynyt lapsilleni ostamaan.
 
niino joo
Muistan kun esikoista odotin ja olin nuori, olin työtönkin vielä :/ Menin lastenvaunu liikkeeseen ja jouduin kyselemään käytettyjä kärryjä kun ei ollut varaa uusiin.
Samaan aikaan liikkeeseen marssi pakolais pariskunta, esikoista kai hekin odotti en paljon kysellyt.
Mies osasi jotenkin Suomea nainen oikeasteen ei.
Heille ei kelvanneet käytetyt ja mies sanoikin että hänellä on lappu ei hinta este koska ei itse maksa.
Myyjä palveli heidät ja liikkeen toiseksi kalliimmat vaunut lähti heidän mukaan.
Itse tein vielä päätöstä niin kyseinen myyjä sitten vain totesi että sossu antaa näille pakolaisille avoimen maksusitoomuksen.
Oli siinä kuule itkussa vääntämistä kun itse laskin montako kymmentä euroa minä voisin vaunuista maksaa, kun toinen tulee liikkeeseen ja vain valikoi mieleisensä.
 
  • Tykkää
Reactions: Spukka ja AivanSama
säpäle harmaana

Missä vaunukaupassa on tällaisia myyjiä? :O
 
"Juupajuu"
Ei, mutta se oletua että ihonvärin perusteella joku elää verovaroin tai että ne kiesit on automaattisesti yhteiskunnan pussista hankittu alkaa jo lähennellä sitä.
 
"Realisti"
[QUOTE="Juupajuu";30233596]Ei, mutta se oletua että ihonvärin perusteella joku elää verovaroin tai että ne kiesit on automaattisesti yhteiskunnan pussista hankittu alkaa jo lähennellä sitä.[/QUOTE]

Miksi on rasismia todeta se fakta, että valtaosa pakolaisista ON yhteiskunnan pussin varassa? Esim. tuolta: Osa maahanmuuttajista työllistyy hyvin, osa opiskelee | Tieto & Trendit voi todeta, että esim. somaleista töissä on vain 20%. 80% elää siis yhteiskunnan tukien varassa. Ihan faktaa, ei rasismia.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
"Juupajuu"
[QUOTE="Realisti";30233604]Miksi on rasismia todeta se fakta, että valtaosa pakolaisista ON yhteiskunnan pussin varassa? Esim. tuolta: Osa maahanmuuttajista työllistyy hyvin, osa opiskelee | Tieto & Trendit voi todeta, että esim. somaleista töissä on vain 20%. 80% elää siis yhteiskunnan tukien varassa. Ihan faktaa, ei rasismia.[/QUOTE]

Ei sen enempää kuin todeta että monet kotiäidit loisii vaan lastensa varjolla yhteiskunnan varoilla jne. Mutta onko sen takia oikein olettaa että sen kotiäidin rattaat on verovaroin kustannettu?

Mä en tiedä missä te näette noin paljon niitä tuoreita, työelämään pääsemättömiä maahanmuuttajia joilla on upouudet, yli 1000€:n lastenvaunut? Mä olen liikkunut paljon maahanmuuttajien keskuudessa enkä ole tuollaisia nähnyt kuin heillä jotka ovat asuneet maassa pitkään, opiskelleet ja ovat työelämässä. Keskimäärin näillä tuoreilla maahanmuuttajilla näyttää olevan vanhempia ja huonompikuntoisia rattaita kuin kantaväestöllä.

Tietty siihen varmaan tietoon törmää usein. Mä esim lahjoitin mun lasten 3v vanhat emmaljungat ja aika paljon hyvälaatuisia lastenvaatteita yhdelle pienituloiselle mamuperheelle. Useammasta suusta sitten kuulin kuinka väärin on että sossu ostaa niille upouudet merkkirattaat ja lapsille tickettiä, poppia ja miikkaria. Olivat aika nyreissään kun kuulivat mistä noi tavarat olivat peräisin. Parhaat kun olivat omin olleet todistamassa kuinka sossun virkailija kantoi niitä tavaroita tälle perheelle tai kuinka ne vaunut oli maksettu sillä sossunlapulla.

Ei ehkä vielä ihan rasismia, mutta mun mielestä melkoisia ennakkoluuloja silti.
 
[QUOTE="Realisti";30233604]Miksi on rasismia todeta se fakta, että valtaosa pakolaisista ON yhteiskunnan pussin varassa? Esim. tuolta: Osa maahanmuuttajista työllistyy hyvin, osa opiskelee | Tieto & Trendit voi todeta, että esim. somaleista töissä on vain 20%. 80% elää siis yhteiskunnan tukien varassa. Ihan faktaa, ei rasismia.[/QUOTE]

on rasismia tuoda esiin semmosia faktoja jotka ei tue maahanmuuton fantsutusta
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
Alkuperäinen kirjoittaja rotunainen:
Kellään kai ei,ole tarkkaa tietoa käytännöstä, mutta onko mielestäsi ok, jos verovaroin maksettavilla tuella elävät saavat ostaa uudet vauvanvaunut, vaikka netistäkin löytyy tosi hyviä käytettyjä?
No jos ei kerran tiedä asiasta mitään, niin kannattaisiko olla laukomatta mitään mielipiteitä? Ja jos ei kerran tiedä, niin kannattaisikohan ottaa selvää?

Tämä keskustelu (alla linkki) oli aika valaiseva - kokoomuksen Pia Kauma toteaa pariin kertaan itsekin, että ei tiedä asiasta mitään, mutta "luulee". Espoon sosiaalipalveluiden johtaja teilasi kaikki nämä luulot ja oletukset. Eli Kauman kuvittelemat tonnin vaunut tarkoittavatkin vain 200 tai 120 euron avustusta, jonka voi käyttää millaisiin vaunuihin haluaa - vaikka tonnin vaunuihin, jolloin joutuu itse maksamaan melkein koko summan tai vaikka käytettyihin, jotka voi sillä rahalla saadakin. Tuo Kauma puhelee ihan hulluja koko haastattelun ajan.

Kokoomusedustaja: Maahanmuuttajien pitää suosia käytettyä kuten tavallisten keskiluokkaisten suomalaisten | Yle Uutiset | yle.fi
 
dddd
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30233649:
No jos ei kerran tiedä asiasta mitään, niin kannattaisiko olla laukomatta mitään mielipiteitä? Ja jos ei kerran tiedä, niin kannattaisikohan ottaa selvää?
Olen sitä mieltä, että sossun pitäisi nyt avoimesti kertoa, mihin tarkoituksiin antavat maksusitoumuksia ja millaisille summille. Jos tiedot pitävät paikkansa, niin käytäntöjä on ehdottomasti muutettava.
 
Oikeastihan tämän koko haloon varsinainen tarkoitus on leikata harkinnanvaraista toimeentulotukea. Maahanmuuttajien mustamaalaamisen kautta ihmiset vain saadaan myötämielisemmäksi asialle, kun ensin ihmiset kuvittelevat maahanmuuttajien saavan tonnin vaunut sossusta - siitä ei ole pitkä harppaus siihen kun aletaan paheksua sitä, että sossusta saa kuka vaan työtön tonnin vaunut, kun työssäkäyvä joutuu tyytymään 500 euron "halpis"vaunuihin. Ja siitä päästään kätevästi siihen, että sossun tuet ovat liian suuret ja kenenkään ei pitäisi saada lastenvaunuja sossusta, kun "työssäkäyvät joutuvat tyytymään käytettyihin".

Lopulta kukaan ei saa enää minkäänlaisia lastenvaunuja sossusta, ei edes niitä käytettyjä. Ja sitten kokoomuksen edustajat voivat olla tyytyväisiä, kun saatiin säästettyä ja lisättyä "kannustuksia".
 
  • Tykkää
Reactions: Lokki ja krut
no joo
Ystäväpiirissä heikossa taloudellisessa tilanteessa olevat ovat saaneet maksusitoumuksia vaikka mihin sossusta esim. uudet sohvat, pyykkikone, vauvan sänky+vaunut ja hoitopöytä. Ja ihan kantasuuomalaisia. Kaikki riippuu käytettävistä tuloista! Moni suomalainen ei ei edes kehtaa mennä pyytämään sossusta apua, vaikka siihen olisi oikeutettu! Tai tiedä, että voisi saada avustusta.
Yleensä kotinsa menettäneet esim. tulipalossa saavat vakuutuksesta korvauksen, millä sitten perustaa koti uudelleen! Huolehtikaa siis kotivakuutuksenne kuntoon!!!
 
dddd
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30233660:
Oikeastihan tämän koko haloon varsinainen tarkoitus on leikata harkinnanvaraista toimeentulotukea. Maahanmuuttajien mustamaalaamisen kautta ihmiset vain saadaan myötämielisemmäksi asialle, kun ensin ihmiset kuvittelevat maahanmuuttajien saavan tonnin vaunut sossusta - siitä ei ole pitkä harppaus siihen kun aletaan paheksua sitä, että sossusta saa kuka vaan työtön tonnin vaunut, kun työssäkäyvä joutuu tyytymään 500 euron "halpis"vaunuihin. Ja siitä päästään kätevästi siihen, että sossun tuet ovat liian suuret ja kenenkään ei pitäisi saada lastenvaunuja sossusta, kun "työssäkäyvät joutuvat tyytymään käytettyihin".

Lopulta kukaan ei saa enää minkäänlaisia lastenvaunuja sossusta, ei edes niitä käytettyjä. Ja sitten kokoomuksen edustajat voivat olla tyytyväisiä, kun saatiin säästettyä ja lisättyä "kannustuksia".
Ei, vaan pointtina on se, ettei tarvitse saada uusimpia ja kalleimpia tavaroita ja vaatteita, jos niitä ei pysty itse kustantamaan. Silloin pitää kelvata edullisemmatkin. Pääasia on, että tavara täyttää tehtävänsä.
 
Olen sitä mieltä, että sossun pitäisi nyt avoimesti kertoa, mihin tarkoituksiin antavat maksusitoumuksia ja millaisille summille. Jos tiedot pitävät paikkansa, niin käytäntöjä on ehdottomasti muutettava.
Katso tuo laittamani linkki - siinä kerrottiin millaisia summia Espoossa saa. lastenvaunuihin max 200 eur, rattaisiin max 120 eur. Ymmärrettävästi tässä keskustelussa ei käyty läpi kaikki mahdollisia hankintoja, koska kyse oli vain lastenvaunuista, mutta yleensä sosiaalitoimistoilla on ohjeistukset siihen, mitä hankintoja voi saada ja millä summilla. Mutta harkinnanvaraisen tarkoitus lienee reagoida myös yllättäviin tilanteisiin - esim. vaikka sossulla ei olisi ohjeistusta vaikkapa vammaisen lapsen tarvittaviin apuvälineisiin tai vaikka kodin muuttamiseen vammaiselle sopivaksi, niin nämä voidaan käsitellä silti erikseen ja voidaan pitää kohtuullisena, että perhettä autetaan näissä hankinnoissa.

Ja siis eihän ole mitään tietoja, jotka voisivat pitää paikkansa - tuo Kaumahan myönsi itsekin, ettei hänellä mitään tietoa ole :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30233677:

juuri näin, hän vain toisteli sitä mitä hänelle oli kansalaiset kertoilleet

onhan se kieltämättä vähän lapsellista poliitikolta kuunnella ja vielä uskoa kansan syvien rivien tuntoja
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30233677:
Katso tuo laittamani linkki - siinä kerrottiin millaisia summia Espoossa saa. lastenvaunuihin max 200 eur, rattaisiin max 120 eur. Ymmärrettävästi tässä keskustelussa ei käyty läpi kaikki mahdollisia hankintoja, koska kyse oli vain lastenvaunuista, mutta yleensä sosiaalitoimistoilla on ohjeistukset siihen, mitä hankintoja voi saada ja millä summilla. Mutta harkinnanvaraisen tarkoitus lienee reagoida myös yllättäviin tilanteisiin - esim. vaikka sossulla ei olisi ohjeistusta vaikkapa vammaisen lapsen tarvittaviin apuvälineisiin tai vaikka kodin muuttamiseen vammaiselle sopivaksi, niin nämä voidaan käsitellä silti erikseen ja voidaan pitää kohtuullisena, että perhettä autetaan näissä hankinnoissa.

Ja siis eihän ole mitään tietoja, jotka voisivat pitää paikkansa - tuo Kaumahan myönsi itsekin, ettei hänellä mitään tietoa ole :D
Mä en vaan ymmärrä, että jos kerran on noin tarkat säädökset ja määrät, niin miten ihmeessä etiopialaisäiti on pystynyt huijaamaan sossulta verottomana yli 56 000 euroa parissa vuodessa?
 
Yhteistyössä