yksikkö
Ollaan pohdittu tosi kauan sitä, että minkälaista elämä olisi kahden lapsen kanssa vs. yhden ja ei olla haluttu toista lasta yrittää, vaikka siitä oli alunperin puhekin että olisi useampi lapsi. Ajatuksena siis se, että elämänrytmi muuttuu tästä huomattavasti. Onko muutos tosiaan suuri yhdestä kahteen, nyt tarkoitan arkea ja elämää vähän isompien lasten kanssa, en vauva-aikaa? Tietenkin tilanne helpottaa kun lapset kasvaa, mutta meillä on helpottanut jo niin paljon yhdenkin kanssa että paluu alkuun tuntuisi tosi raskaalta.
Meillä on leikki-ikäinen lapsi, vilkas ja iloinen. Käy päiväkodissa ja viihtyy hyvin. Kiukuttelee sen verran kuin lapset kiukuttelee, mutta ei missään nimessä ikinä mangu vanhempia leikkimään/tylsyyttään "kun ei ole kaveria". Tätä en ole koskaan kuullut ja sillä ei voi meille kyllä sisarusta perustella. Lapsi viihtyy paikassa kuin paikassa ja nauttii perheen mukana kulkemisesta. Silloin kun lapsi on hiljaa kotona on hiljaista. Yleensä myös aina on siistiä, koska yksi ei saa niin paljon sotkua aikaa ja osaa jo itse siivota leikkiensä jäljet. Nykyään viikonloppuisin on tosi kiva käydä ravintoloissa, konserteissa ja muissa tapahtumissa. Kyläilytkin on vaan pääasiassa kivoja kun lapsi on helppo, kiltti ja kohtelias kavereilla. Päiväkotiarkikaan ei itseasiassa tunnu miltään "rumbalta" kun on yksi lapsi iltaisin huomioitavana. Aikaa on harrastaa molemmilla vanhemmilla ruhtinaallisesti kun aina toinen voi mennä ja toinen puuhata lapsen kanssa (ei sillä etteikö useampaa voisi jättää). Näin isolle on hoitajiakin ottajaksi aina tarpeen tullen.
Onko tälläisestä "helposta" tilanteesta muutos kahteen ihan järkyttävän suuri? Ajatus tuntui paljon realistisemmalta nimittäin silloin kun ei ollut vielä näin helppoa kun oli vauva/taapero.
Meillä on leikki-ikäinen lapsi, vilkas ja iloinen. Käy päiväkodissa ja viihtyy hyvin. Kiukuttelee sen verran kuin lapset kiukuttelee, mutta ei missään nimessä ikinä mangu vanhempia leikkimään/tylsyyttään "kun ei ole kaveria". Tätä en ole koskaan kuullut ja sillä ei voi meille kyllä sisarusta perustella. Lapsi viihtyy paikassa kuin paikassa ja nauttii perheen mukana kulkemisesta. Silloin kun lapsi on hiljaa kotona on hiljaista. Yleensä myös aina on siistiä, koska yksi ei saa niin paljon sotkua aikaa ja osaa jo itse siivota leikkiensä jäljet. Nykyään viikonloppuisin on tosi kiva käydä ravintoloissa, konserteissa ja muissa tapahtumissa. Kyläilytkin on vaan pääasiassa kivoja kun lapsi on helppo, kiltti ja kohtelias kavereilla. Päiväkotiarkikaan ei itseasiassa tunnu miltään "rumbalta" kun on yksi lapsi iltaisin huomioitavana. Aikaa on harrastaa molemmilla vanhemmilla ruhtinaallisesti kun aina toinen voi mennä ja toinen puuhata lapsen kanssa (ei sillä etteikö useampaa voisi jättää). Näin isolle on hoitajiakin ottajaksi aina tarpeen tullen.
Onko tälläisestä "helposta" tilanteesta muutos kahteen ihan järkyttävän suuri? Ajatus tuntui paljon realistisemmalta nimittäin silloin kun ei ollut vielä näin helppoa kun oli vauva/taapero.