95 prosenttia briteistä on sitä mieltä että monikulttuuri on pahasti epäonnistunut

  • Viestiketjun aloittaja 95% on aika paljon
  • Ensimmäinen viesti
UKIP
Eipä tarvitse ihmetellä miksi rasistinen UKIP oli Britanniassa viimeksi järjestettyjen vaalien suurin puolue. Ensi vuonna Britanniassa on parlamenttivaalit ja silloin on erittäin suuri riski sille että Ukipista tulee pääministeripuolue.
 
prsk

Niin, eurovaaleissa, joissa äänestetään järkyttävän flegmaattisesti. Ukipilla ei ole edes yhtään edustajaa alahuoneessa, joten hallitukseen pääsystä on tuskin ensi parlamenttivaaleissa pelkoa. Noihin aamuohjelmien kyselyihin soittelevat ukiplaiset ja bnp:n väki urakalla, todellinen prosentti onkin sitten jotain aivan muuta.
 
Eikö kukaan muu muka ole hereillä aamuohjelmien aikaan kuin ukipilaiset?;)
 
Torkkuvirkku
Ei pidä sitten itkeä väärää äänestystulosta jos ei vaivauduta äänestämään.;)
Ne, joissa kysymys herättää akuuteimpia intohimoja, joilla on kysymyksessä jokin henkilökohtainen intressi tai jotka muutoin ovat lyöneet verrattain vahvan mielipiteensä asian suhteen tukevimmin lukkoon, ovat tietysti herkempiä myös asiaa koskevaan kyselyyn osallistumaan.

Tällaisen itsevalintaharhan (self-selection bias) vaikutus on luultavasti omiaan korostumaan juuri epävirallisempien ja epäammattimasemmin toteutettujen kyselyjen kohdalla. Juuri maltillisista kannoista voi olla vaikea saada tietoa ilman kunnolla satunnaistettua otantaa varsinkin, kun vastaajat vielä valikoivat itsensä. Näin syntyy sitten rapeampia otsikoita jne. Tarkoitushakuisia huuhaa-kyselyitä saattaa moni kaihtaa ihan tarkoituksellakin.

Tämän harhan ja sen mahdollisen vaikutuksen toteamisen ei pitäisi mitenkään riippua omasta osallistumisesta tai siitä, miten mieleisenä tulosta pitää. Kyseessä kun ei ole mikään kansanäänestys.
 
prsk
Ei pidä sitten itkeä väärää äänestystulosta jos ei vaivauduta äänestämään.;)
Eihän sitä ole kukaan itkenyt. Eurovaalit ja jossain määrin myös paikallisvaalit ovat briteissä perinteisesti protestiäänestämisen aluetta (mikä ei tietenkään ole kovin järkevää sekään). Parlamenttivaaleissa äänestetään sitten "oikeasti", ja niissä on ihan kiitettävä äänestysprosentti. Joku lauantaiaamun tv-ohjelman puhelinäänestys ei kuitenkaan ole mikään kansalaisvelvollisuus ihan vain siltä varalta, että suomalainen persu saattaisi löytää klipin YouTubesta ja käyttää sitä "todisteena".
 
Ei ahdasmielisyyttä
Höpö höpö. Suomeen pitää ottaa ainakin 10 kertaisesti enemmän maahanmuuttajia. Maahanmuutto lisää paikallista väriä ja monikulttuurisuutta, on mukavaa kun saadaan lisää etnisiä kauppoja ja moskeijoita. Kaikille pitää kustantaa perustoimeentulo, mielellään myös huonekalut kotiin, lapsille vaunut, ym. koska ei voi heiltä odottaa että osaisivat kieltä tai työllistyisivät. On mukavaa vain nähdä hunnutettuja naisia kadulla 5 lapsensa kanssa, ja miehet rennosti nojailemassa keskenään hengaillen.

Ja jos Suomi velkaantuu sen takia että elätämme nämä ihanat monikultturellit ilmentymät niin suomalaisten pitää mennä peilin eteen ja kysyä että miksi ei maksa enemmän veroja. Kyllä Suomen kaltaisen maan pitää voida elättää näillä tuloilla ainakin 500 000 somalia perheineen.

Ja jos raha loppuu niin ainahan voi pyytää lisää vaikkapa Joulupukilta. Älkää nyt viitsikö olla rasisteja persuja ja ahdasmielisiä, vaan meidän pitää olla suvaitsevaisia sekä ymmärtäväisiä näitä tulijoita kohtaan! Mieti miltä itsestäsi tuntuisi kun menisit Somaliaan ja sut pakotetaan kielikurssille, valtion rahoittamana elellen... Paitsi ai niin joo...
 
[QUOTE="northern soul";30236167]11 vuotta Englannissa asuneena ihmetyttaa, etta minkalaisessa kuplassa nuo 5% elaa.[/QUOTE]

Ne 5% on niitä, jotka ei joudu olemaan minkäänlaisissa kosketuksissa kyseisen ongelman kanssa, eli ns. ylimystöä.
 
Ne, joissa kysymys herättää akuuteimpia intohimoja, joilla on kysymyksessä jokin henkilökohtainen intressi tai jotka muutoin ovat lyöneet verrattain vahvan mielipiteensä asian suhteen tukevimmin lukkoon, ovat tietysti herkempiä myös asiaa koskevaan kyselyyn osallistumaan.

Tällaisen itsevalintaharhan (self-selection bias) vaikutus on luultavasti omiaan korostumaan juuri epävirallisempien ja epäammattimasemmin toteutettujen kyselyjen kohdalla. Juuri maltillisista kannoista voi olla vaikea saada tietoa ilman kunnolla satunnaistettua otantaa varsinkin, kun vastaajat vielä valikoivat itsensä. Näin syntyy sitten rapeampia otsikoita jne. Tarkoitushakuisia huuhaa-kyselyitä saattaa moni kaihtaa ihan tarkoituksellakin.

Tämän harhan ja sen mahdollisen vaikutuksen toteamisen ei pitäisi mitenkään riippua omasta osallistumisesta tai siitä, miten mieleisenä tulosta pitää. Kyseessä kun ei ole mikään kansanäänestys.
Voi tietysti olla noinkin... mutta oletko sinä tosiaan ajan tasalla sen suhteen, minkälaisten ongelmien kanssa se ns. työläiskansa painii vain ja ainoastaan maahanmuuton aiheuttamien ongelmien kanssa?
 
??
Kandee sitten varmaan vähän lueskella siitä, mikä on englantilaiselle arkipäivää nykyään, ihan ensimmäisistä luokista lähtien.
Okei, just tällaiset vastaukset on ärsyttäviä. Jos haluaa suoraan kysymykseen suoran vastauksen, niin sitten tulee jotain, että kandee vissiin ottaa selvää. No olisin joo lukenut, jos olisit kirjoittanut, mutta ei sitten. Pysyköön salaisuuden verhon suojissa tämäkin.
 
vierass
[QUOTE="northern soul";30236167]11 vuotta Englannissa asuneena ihmetyttaa, etta minkalaisessa kuplassa nuo 5% elaa.[/QUOTE]

No ne voi olla mamujen jälkeläisiä. Kyllähän toisen polven ja vaikka sadannen polven mamut on jo kansalaisia ja äänestää kotimaassaan. Harva varmaan on kovin mamuvastainen jos kokee perheensä onnistuneen ja maahanmuuton tuoneen heille merkittäviä etuja.

Onhan persujen euroryhmässäkin toisen polven mamu vetäjänä. Niitä on miljoonia britanniassa.
 
Yhteistyössä