koira ja vauva

"koira ihminen"
Itsellänikin on koira, jonka tunnen tietenkin hyvin ja vauvani plus muiden lapset saavat huoletta olla koiran lähellä.mutta koira on tottunut lapsiin ja iäkäs (yli 14v). mutta aina silti muistan tuttavien lapsia oheistaa, (ovat taapero ikäisiä), jos otteet menevät koiran kanssa liian rajuiksi, vaikkei oma koirani noteeraakaan lasten remuamista mitenkään.
tämä siksi, että lapset oppisivat pienestä asti, ettei koira ole mikään lelu.toinen koira kun voi reagoidakin lapsen käsittelyyn, vaikkei omani reagoi.
sinuna ottasin asian puheeksi koiran omistajan kanssa, sillä kilttikin koira voi olla arvaamaton, varsinki jos ei ole tottunut lapsiin, ja pikkuvauva on sinun vastuullasi, koira taas omistajansa.mutta vauva ei ole todellakaan mikään koekaniini! jos omistaja on järkevä, hän kylä ymmärtää yskän ja pelkosi ja järjestää vastaisuudessa kyläilyt niin, että koira ei ole vauvasi lähellä murisemassa.
 
viera.s
Mulle tulee mieleen sellainen, että jos nyt kuitenkin tulkitset koiran ääntelyä väärin? Jos se onkin sellaista örinää, jota jotkut koirat pitää innostuessaan, kun ovat ihan positiviisella mielellä eivätkä suinkaan vihaisia. Kyllä nämä tosin pitäisi erottaa, ainakin jos pidempään koiraa tarkkailee, mutta olen joskus havainnut että oman koirani innostusörinää joku on ensikuulemalta pitänyt vihamielisenä.

Mutta jos tästä ei ole kyse, vaan koira tosiaan murisee ja ärisee vihaisena, toimit aivan oikein enkä ymmärrä omistajan suhtautumista asiaan. Sillä kyllä se murina on varoitus ja vaikka koira ei olisi ennen sen pidemmälle mennyt, niin kerta se on ensimmäinenkin eikä sellaisen soisi ainakaan pieneen vauvaan kohdistuvan. Omistajan pitäisi ymmärtää laittaa noin käyttäytyvä koira vaikka toiseen huoneeseen vierailunne ajaksi, mutta jos ei ymmärrä eikä edes pyydettäessä suostu näin toimimaan, sinun täytyy vaan jättää vierailut väliin tai käydä siellä ilman vauvaa.
 
äiskä x 3
En ottaisi kyllä mitään riskejä ja sanoisin suoraan, että koiran takia en tule enää vauvan kanssa kylään. Vaikka koiran käytös olisikin ihan ok, (mitä se nyt ilmeisemmin ei ole), niin silti sulla on täysi oikeus kieltäytyä laittamasta lastasi "koiran armoille". Kukaan ei voi mennä koskaan vastuuseen eläimen käytöksestä, mitä se tekee tai ei tee. Ei voi olla varmaa. Sanoisin vaan, että joko koira on pois kun tulemme kylään, tai sitten vierailut meidän kodissa.
 

Yhteistyössä