Kaverisuhteet

Haluaisin mielipiteitä seuraavaan. Minulla on 8-vuotias tyttö. Hänellä on ihan paljon kavereita, kutsutaan synttäreille jne.

Mutta hän on aika temperamenttinen. Saattaa suutahtaa helposti, tosin se on myös hetkessä unohtunut ja ei kanna kaunaa.

Hänellä on yksi kaveri, joka äitinsä kertoman mukaan ei uskalla sanoa mihinkään ei meidän tytölle, kun pelkää että suuttuu. Tämä ei täysin pidä paikkaansa, koska olen itse kuullut että on sanonut ei johonkin leikkiin (siis että mun tyttö on halunnut leikkiä hevosilla ja toinen barbeilla). Mitä olen kuunnellut niin yleensä meillä tyttö antaa sitten vieraana olevan päättää (on sanonut että koska on vieras niin näin).

Tilanteet muualla ovat olleet tyyliin tyttöni sanoo: lähdetään nyt pyöräilemään, toista ei huvita ja kuulemma jos on sanonut ei lähdetä, niin mun tyttö saattaa suutahtaa ja sanoa, että ei sitten, hän lähtee sitten yksin. Ja lähtee.

Ei uhkaile, eikä edes muista kunnolla näitä (toisen äiti tekstaa mulle). Mitään fyysistä väkivaltaa ei myöskään ole. Jonkun ajan kuluttua ei muista, että mitään riitaa olisi ollut.

Olen koettanut kasvattaa joustavuutta, mutta välillä se temperamentti pukkaa päälle. Siis että on vähän kiivaampi kuin keskivertohämäläinen.

Muille kavereille tämä ei ole ollut ongelma. Tämä yksi äiti tekstaa vähän väliä näistä asioista. Olen kysynyt suoraan joiltakin muilta äideiltä ja he kyllä tuntevat tytön ja tietävät että mun tyttö saattaa olla kipakka. Mutta ei ole kuulemma heidän lapsia haitannut. Uskaltavat kyllä sanoa vastaan.

Tätö yhtä lasta tämä ahdistaa äidin mukaan. Ja nyt tämän takia äiti löi välit poikki. Eli eivät saa leikkiä yhdessä. No muita kavereita on, mutta ihmettelen että aika vähästä??

En vähättele etteikö olisi oikeasti oppimista munkin tytöllä. Mutta olen kyllä yrittänyt ja ehkä nyt oppi jotakin myös.

Ja siis ongelma on myös se, vaikka mitään näkyvää riitaa ei olisi. Eli jos tyttöni on sanonut vaikka että mennään keinumaan, ja toinen on tullut, niin äidin mukaan toinen kotona itkee äidille että ei uskaltanut sanoa ettei halunnut keinua, ettei mun tyttö suutu. ..

Eikö silloin ongelmia ole myös tuolla, joka ei uskalla? Mun tyttö ei voi lukea ajatuksia eikä tajua, että ei halua, jos ei sano.

Silti nytkin eilen tämä toinen on käynyt ovella hakemassa. Tyttö ei ollut kotona ja sanoin, että sinun äitisi ei halua, että käyt hakemassa. Pyysi etten kerro äidille. En ole vielä kertonut, mutta pitäisi kai kertoa.

Mun kuopus on 8.v tokalla. On niin supersosiaalinen,rohkea,hyväsydäminen, lojaali, kiltti kaikkia kohtaan. Pitää aina toisten puolia. Siis omistaa todella ihanan luonteen. Mutta on myös aivan sairaan temperamenttinen. Joutuu vähän väliä johki tyttöjen välisiin kahnauksiin koska on tosi helposti tulistuva ja yhtä nopeasti leppyvä. Siis unohtaa ja antaa anteeks sekunnissa mutta on myös välillä todella haastavia noi kaverisuhteet. Se on vaan se luonne ei sille kertakaikkiaan voi mitään. Lapsesi on sellainen, ja jonkun mielestä hän ei ole tarpeeksi hyvä jollekin kaveriksi ni antaa olla. Kaverisi lapsen on syytä oppia kuten tämän äidinkin että elämässä on erilaisia ihmisiä, aina tulee vahvempia ja heikompia, joutuu tekeen kompromisseja niin koulussa töissä kuin ihmissuhteissakin. Tärkeintä on että asioista puhuu suoraan.

Meidänkin tyttö on hyväsydäminen, antelias, mutta temperamentti on tuollainen.

Toisaalta sille ei voi mitään, mutta toisaalta olen yrittänyt että ymmärtäisi paremmin niitä "heikompiakin".

Itse en ole herkkä puuttumaan jos ei suoranaisesti sorreta eikä uhkailla tyyliin et pääse mun synttäreille jos et tee sitä tai tätä.

Luokan yksi tyttö varasteli ja vannotin että sellaiseen ei mennä mukaan. Tämä kaverityttö meni. Ehkä ei uskaltanut sanoa vastaan?

Tämä kaverityttö ei ole samassa koulussa mutta näkevät illalla.

Juttele lapsellesi, kuule myös hänen näkökulmansa tilanteisiin. Keskustelkaa, ja ohjeista miten toimia. Mutta älä itse lähde sorkkimaan mitään kaverikonflikteja. Paljon helpommin asiat ratkeavat, kun lapset itse säätävät kaveruutensa kohdilleen.

Mielestäni on aivan ok ettei kaikkien kanssa vain tule juttuun vaikka pitäisi ihmisestä muutoin.
Lapsilla tietysti ei vielä ole aina kykyä tulla toimeen ja ymmärtäen persooniltaan erilaisten kanssa.. silloin ehkä on parempi vanhemman jäähdyttää välejä.
Itse nyt olin lapsena se hiljainen ja sopeutuva, liiaksikin. Olihan se ahdistavaa toisinaan ja silti halusin olla kaveri muutaman ns.tempperamenttisen kanssa.

Se tempperamentti joko laimenee iän myötä tai pahenee. Kyllä aika opettaa. Välttelen osaa näistä "tempperamenttisista" ihmisistä vielä aikuisiälläkin vaikka kaveriporukassa tullaankin toimeen ok. Kokemukseni mukaan tietyillä "tempperamenttisilla" ei ole kykyä sietää sitten vastaansanomista.. Siihen kun aikuisiällä olen oppinut hyvinkin. Joten ymmärrän tietysti miten lapsilla voi olla vaikeaa kaverisuhteissa.

Kertoisin tämän "heikomman" lapsen äidille, että lapsi itse haluaa viettää aikaa lapsesi kanssa. Jos siitä silti on tuon äidin mielestä enemmän haittaa niin sitten olkoot niin.

No lapsi kärsii ujoudestaan mutta ei tuo nyt ratkaisulta kuulosta. Paremminkin nyt olisi tilaisuus opetella hiljaisemmankin sanomaan vastaan niin ettei jää jalkoihin. Itse olen tällainen toisten miellyttäjä ja olisi ollut ihan hyvä jos joku olisi opettanut olemaan kovempi. Mä kyllä laskisin lapset edelleen leikkimään yhdessä ja opettelemaan molemmin puolin

En siis itse puuttunut ja pannut välejä poikki, vaan tämän toisen äiti.

Meillä on poika, joka vetäytyy "temperamenttisten" lasten luota. Hän ei osaa pitää puoliaan ja tilanteissa, joissa toinen halua tehdä jotakin ja poikamme toista, hän ei osaa neuvotella. Siksi lähtee pois. Mutta tätä pidän kylläkin oman lapsemme haasteena, sillä temperamenttisia tyyppejä löytyy joka lähtöön. Itse en estä missään tapauksessa estä leikkimästä kenenkään kanssa, mutta hän ei halua. Ja kun kaveri hakee ulos, en pakota häntä menemään. Yritän toki kannustaa.

Mutta lapsen karaiseminen kestämään toisten lasten temperamenttia on tosi vaikeaa. En ole keksinyt miten sitä tehdä. Ja toisaalta tilanteet, jotka temperamenttisen lapsen mielestä eivät olleet mitään, voivat pilata päivä toiselta lapselta, kun hän märehtii hänen mielestään pieleen menneitä leikkejä. Jospa kaverin äiti vain yrittää suojella lastaan pettymyksiltä. Väärä linja minun mielestäni, mutta sille me emme voi mitään.

Vastaan myöhemmin paremmin, mutta tämä ahdistunut ja kärsivä tyttö siis hakee itse meidän tyttöä. Se kertoo kuitenkin, ettei se tytön seura niin kauheaa ole... Ymmärrän jos ei halua olla kavereita, mutta sitä että haluaa ja sitten valittaa äidille kuinka kaikki pikkujututkin ovat niin ahdistavia, sitä on vaikeampaa ymmärtää.

Varmaan yrittää suojella, mutta ehkä vähän ylisuojelun makua.

Itsestäni tuollaiset ihmiset ovat todella vaikeita lukea, jotka edessäpäin tekevät/sanovat yhtä ja sitten jollekin muulle ihan toista.

En ole itse mikään kovin temperamenttinen, mutta vilkas. Mies on se jolta tuo pikasuutahdus ja nopea leppyminen on kotoisin. Mua on vaikeaa saada suuttumaan. Ymmärrän joskus vähän liikaakin toisia. Mutta en ole ujo vaan aika rohkea.

Yhtä vaikeaa kuin on karaista ujoja (eikä se tyttö ole edes ujo ja hiljainen), on saada sitä suuttumustaipumusta pienemmälle.

Laitoin äidilleen viestin, kun tyttö kävi ovella myös eilen. Meillä oli jo 2 kaveria, mutta olisi kolmas mennyt. .. mutta kysyin että onko sun äidille ok, jos tulet. Tyttö lähti.

Äiti antoi tuosta arestia, tai niin ainakin laittoi mulle vastaukseksi.