Veisitkö sairaan (kulta)kalan eläinlääkärille leikkaukseen jos olisi mahdollisuus pelastaa fisun henki?

Mun täytyy kyllä myöntää että en osaa rinnastaa akvaariokaloja "yhtä arvokkaiksi" kuin esim. koiria tai kissoja ja siirtyisi kyllä kala hyvinkin äkisti autuaimmille kalavesille.

George-kultakala selvisi lääkärin leikkauspöydältä takaisin veteen

Kymmenvuotiaan George-kultakalan omistaja joutui valitsemaan kahden vaikean vaihtoehdon väliltä: nukutus tai hyvin riskialtis leikkaus.



Georgen australialainen omistaja päätti antaa rakkaalleen lemmikilleen vielä yhden mahdollisuuden. Niinpä 80 gramman painoinen kala valmisteltiin vaativaan leikkaukseen, jossa sen päästä ja osittain aivoista leikattiin isokokoiseksi paisunut kasvain.

Kasvaimelle oli tullut kokoa jo niin paljon, että se suorastaan haittasi kultakalan elämänlaatua.

Leikkaus oli vaativammasta päästä ja "hyvin riskaltis". Verenhukka täytyi pitää minimissä.

Lisäksi nukutetun Georgen kiduksiin pumpattiin hapetettua vettä koko 45 minuuttia kestäneen operaation ajan. Leikkauksen jälkeen kultakalaa hoidettiin vielä antibiooteilla ja kipulääkepistoksilla.

Tällä kertaa riski kannatti.

Lort Smith -eläinsairaalassa leikkauksen suorittanut lääkäri Tristan Rich kommentoi melbournelaisen radiokanavan haastattelussa, että toipilas-George uiskentelee jo ympäriinsä.

Rich kuvaili leikkauksen olleen "pikkutarkkuutta vaativaa" puuhaa.

Onnistuneen operaation myötä Georgella saattaa olla edessään jopa 20 uutta elinvuotta.

Lähde: BBC, Lort Smith -eläinsairaalan Facebook-sivut.

JENNA HEINO
jenna.heino@ilmedia.fi


George-kultakala selvisi lääkärin leikkauspöydältä takaisin veteen - katso kuvat!
 
"rrrr"
En veisi. Ihmisen itsekyyttä sanon minä. Kun ottaa lemmikin pitää olla myös valmis siitä luopumaan ja tekemään vaikeita ratkaisuja. Hyvähän sen omistajan on sanoa että fisu voi hyvin... mutta oikeasti tuskin voi tietää.
 
vieras---
Toisaalta kyllähän kultakala elää hyvin hoidettuna jopa vuosikymmeniä (liekö joku 15-20 keski-ikä ja vanhin taisi olla 40 paremmalla puolen), eli sinällään kyllä ymmärrän.
 
,,,
Menee jo eläinrääkkäyksen puolelle ruveta kultakalaa leikkaamaan ja Suomessa ei varmasti kukaan eläinlääkäri tuollaiseen suostuisi. Mut ymmärrän kyllä että 10-vuotiaan kalan kuolema on kurjaa.
 
"sipsi"
En veis. Tytön gerbiilit (2) piti viedä eläinlääkärille, lasku 100e. Uudet gerbiilit maksaaa 25e/kpl, et silleen.
Tuota, minä kyllä olemassaolevat lemmikit hoidatan, vaikka maksaisikin. Kokemusta marsuista. Ei tulisi mieleen ajatella, että lopetetaan ja ostetaan uusi, kun kyse on kuitenkin elävästä olennosta. Risat lelut olen kyllä kipannut roskiin ja hommannut tarvittaessa kaupasta uuden tilalle :)

Yleisesti ottaen koetan pitää eläimen kanssa järjen päässäni, en halua tuottaa turhaa kärsimystä siksi, etten minä pysty luopumaan. Esimerkiksi 8v marsun päästin pois, vaikka leikkausmahdollisuuttakin väläyteltiin. Sen verran hankalassa paikassa oli kasvain.
 
karua
Ensimmäisenä herää kysymys mistä löytyisi eläinlääkäri joka suostuu leikkaamaan, kun välillä isommillekkin eläimille saa hoitoa etsiä kivien ja kantojen alta.
 
jooh.
Tuskin. Ihan sen takia että Suomessa ei varmasti löytyisi ketään joka osaisi ja viitsisi kultakalaa leikata. Tuskin matkustaisin kultakalan kanssa toiselle puolelle maapalloa sitä leikkauttamaan.
 
"hmm"
en lähtisi viemään luonnostaan erittäin lyhytikäisiä eläimiä, kuten yleensä max 3-vuotiaaksi eläviä hamstereita, leikkauksiin.

mutta kyllä voin ymmärtää jos jollakulla on yli 15-vuotias kala johon on kovin kiintynyt, eikä akvaario ole vain sisustuselementti jota välillä vilkaistessa todetaan taas osan kaloista syöneen toiset ja ostetaan uusia. sitäkin kyllä mietin ettei suomessa mahtaisi saada kalalleen leikkausapua, täällä kun saa vähän etsiä että löytää koiriin erikoistuneiden lääkäreiden joukosta sellaisen, joka tuntisi paremmin kissoja saati sitten "eksoottisempia" eläimiä, kuten lintuja. kyllähän ne työnsä puolesta hoitavat osaamisensa mukaan kaikkia eläimiä jota paikalle kannetaan, mutta osaaminen voi olla todellakin keskittynyt lähinnä koiriin.
 
HippuTAR
En veisi.

Me just hiljan hommattiin akvaario, kalojen valinnan yks kriteeri on se että ne jää sen verran pieniksi että tarpeen vaatiessa saatan napsasta niiltä pään poikki. No, poikkeuksen tekee partamonni jolle en kykene niin tekemään, joten jos tarve tulee niin siihen mun pitää saada joku muu pään katkojaksi.

Toistaiseksi meillä on vasta 6 piikkisilmää ja petokotilo. Ja kyllä seurataan niitten touhuja jatkuvasti, ne on kaikki nimetty yms. Ja silti jos iskee joku tauti joka ei akvaarioon laitettavalla lääkkeellä tokene niin tapetaan ne.
 

Yhteistyössä