Menu

Miten tsempata kaveria joka saa vammaisen lapsen

  • Viestiketjun aloittaja "Nanna"
  • Ensimmäinen viesti
Vastaa
"Nanna"
Kaveri on kärsiny kolme vuotta lapsettomuudesta ja sai tietää odottavansa kaksosia vaikka oli epätodennäköistä että edes tulisi raskaaksi. Nyt on selvinnyt tutkimuksissa että toisella lapsista on joku kehityshäiriö minkä nimeä en nyt muista mutta ei oo mikään lievimmästä päästä. Pitävät molemmat, riskejä ym niin paljon uudelleen raskautuminen vaikeeta ym ja siis eihän se mun asia oo pohtia miksi pitävät lapset mutta haluan kuitenki nyt tukea tätä ystävää joka on tietty huolesta sekasin ja järkyttynyt diagnoosista ym Onko kellään neuvoja mitä kannattais sanoa ja mitä ehdottomasti ei kannata sanoa? Ystävä asuu kaukana joten ei oo mahdollista olla nyt paikalla. Kahden viikon päästä nähdään ja joka pv viestitellään. Mä oon vaan tosi surullinen että niiden onni kääntyi suruksi mut en oo joutunu paljon elämässä lohduttajan rooliin ja oon aika hukassa. Itteäki itkettää. Onko itkeminen väärin? Aiheuttaa lisää kauhua jos ennen niin vahva ja huumorintajunen ystäväkin itkee?
 
"Mymy"
Itket kun itkettää. Halaat, juttelet. Jos et tiedä mitä sanoa, niin sano ettet tiedä mitä sanoa. Että tahdot olla tukena. Eikä se onni ole muuttunut pelkästään suruksi, myös sairas lapsi on ihana.
 
  • Tykkää
Reactions: chef
"Killi"
Jotenkin lähtisin siitä ettei onni ole kääntynyt suruksi. Voi olla loukkaavaakin lohduttaa ja surra. Vauva on varmasti vanhemmilleen rakas. Ja äitinä itseäni surettaa, ettei poikkeava lapsi mahdollisesti saa kasvaa hyväksyttynä, vaan erilaisuutta pitää perustella muille.
 
"Muumimamma"
Kerro, että heidät on valittu juuri näiden kahden lapsen vanhemmiksi, koska juuri heillä on riittävästi rakkautta molemmille pienokaisille. Vammainen lapsi on onnekas, koska hänellä on kaksoissisar, joka ymmärtää häntä monella tapaa paremmin, kuin kukaan muu. Kaksosillahan on aina erityinen yhteys.
Lasten synnyttyä muista onnitella yhtä paljon molemmista ja aina kun huomioit lapsia, huomioi samalla tavoin molempia.
 
"Muumimamma"
Aivan totta. Huoli on varmaankin se suurin tunne tällä hetkellä. Kun ei ole kokemusta lastenhoidosta muutenkaan, niin miten selvitä vammaisen lapsen hoidosta, mitä kaikkea erityisjuttuja se tuo tullessaan. -Ja lisäksi on koko ajan se terve vauvakin. Ja onkohan sekään sitten ihan terve? Miten suku, ystävät, tuttavat jne suhtautuvat? Miten lastenhoito tulevaisuudessa. Minkäasteinen vamma lapsella on, pystyykö elämään edes jotenkuten normaalisti ja kuinka paljon kiusaamista lapset saavat osakseen jne jne.
Kysymyksiä ja huolenaiheita on paljon.
Se on normaalia ja ymmärrettävää.
Kerro ystävällesi, että oli onni, että he saivat tietää sairaudesta jo etukäteen, niin siihen on helpompi valmistautua.
Kerro myös, että suurin osa noista kysymyksistä on sellaisia, että ne ratkeavat ajan kanssa ja itsestään. Vammaiseen lapseen kehittyy ihan omanlaisensa rakkaussuhde ja lapsi on hyvin tärkeä vanhemmilleen. Kaikki menee myöhemmin ihan omalla painollaan.
 
"nyyti"
itselläni on vammainen lapsi ja ystäväni sai kesällä vammaisen vauvan.Neuvoisin sua kuuntelemaan kaveriasi,sun sanomisilla ei ole niin hirveää merkitystä,riittää,että kuuntelet.Minusta tuntui hirveän pahalle kun mua ei onniteltu kun sain vammaisen lapsen,esikoisesta ja keskimmäisestä,terveestä lapsesta tuli sairaalaan kukkia ja onnittelukortteja&puheluita.Vaikka lapsi on vaikeasti vammainen suhteellisen normiarkea meillä elellään :)
 
vierass
[QUOTE="Muumimamma";30271962]Kerro, että heidät on valittu juuri näiden kahden lapsen vanhemmiksi, koska juuri heillä on riittävästi rakkautta molemmille pienokaisille. Vammainen lapsi on onnekas, koska hänellä on kaksoissisar, joka ymmärtää häntä monella tapaa paremmin, kuin kukaan muu. Kaksosillahan on aina erityinen yhteys.
[/QUOTE]

Tämmöinen lässytys nyt on ihan vihon viimeistä mitä tuossa tilanteessa haluaa kuulla.
 
hhhh
Eiköhän sillä pääse pitkälle, kun kuuntelee sitä toista, eikä ny ainakaan rupia itkeä vollottamaan itse, "ku sinä ny tuommosen vammasen saat..voi sua...kuinka sä ny jaksat sitte..jne"
 
-.-
Saat itkeä, mutta jos se menee siihen että odottava äiti joutuukin lohduttamaan sinua niin asia on menny pieleen.


Ja voi luoja mitä paskaa tollanen " Kerro, että heidät on valittu juuri näiden kahden lapsen vanhemmiksi, koska juuri heillä on riittävästi rakkautta molemmille pienokaisille. Vammainen lapsi on onnekas, koska hänellä on kaksoissisar, joka ymmärtää häntä monella tapaa paremmin, kuin kukaan muu. Kaksosillahan on aina erityinen yhteys. "
 
jennak
Ole tukena olemalla läsnä ja kuuntelemalla niin paljon kuin mahdollista :) Kysy kuinka ystäväsi voi, voitko jotenkin olla avuksi jne. Suosittelen ystävääsi olemaan vaikka neuvolan kautta yhteydessä saman kokeneisiin! Sieltä saa kaikkein eniten tsemppauksia ja kokemuksen kautta tietoa :) Vanha sanontahan sanoo että ihmisille ei anneta enempää vastoinkäymisiä kuin he jaksavat kantaa! Niin kuin moni täällä on sanonutkin niin kuuntelemalla tuet jo paljon!
 
"Nanna"
Kiitos kaikille tosi käytännöllisistä neuvoista. En mäkään tavallaan usko et se onni kokonaan suruks on kääntyny mutta kyl se hetkellisesti ainakin on tuo raskaus saanu nyt sellasen käänteen mikä ei ainakaan onnen tunne ole kun on kumminkin itkeny kaksi päivää :( Toi oli hyvä muistaa että pitää huomioida vauvat tasa arvoisesti syntymän jälkeen ettei tavallaan sulje tiedostamatta sitä toista sen takia ulkopuolelle huomiosta että on vaikea kohdata sitä erilaisuutta.
 
Vierass
Kuuntele. Älä sääli äläkä surkuttele, mutta älä myöskän mitätöi ystäväsi huolia esimerkiksi vertaamalla johonkin vielä pahempaan asiaan.

Minulla on vaikeavammainen lapsi. Tuntui pahalta, kun kerroin lapsestani (siinä vaiheessa ei ollut vielä diagnoosia), niin kaveri alkoi kertomaan, miten rankkaa hänen naapurillaan on, kun heillä on syöpää sairastava lapsi. Varmasti on rankkaa, mutta sen kuuleminen ei helpottanut minun tilannetta yhtään.

Myöhemminkin olen huomannut monessa tilanteessa sen, että jos valitan asioista esim. lapsen koulusta, niin vastaukseksi voi tulla, että kyllä meillä sentään asiat ovat hyvin, kun taas Afrikassa.... Voin kertoa, ettei se helpota yhtään lapseni tilannetta eikä muutenkaan lohduta.
 
-.-
Alkuperäinen kirjoittaja Vierass: Näytä alkuperäinen viesti
Myöhemminkin olen huomannut monessa tilanteessa sen, että jos valitan asioista esim. lapsen koulusta, niin vastaukseksi voi tulla, että kyllä meillä sentään asiat ovat hyvin, kun taas Afrikassa.... Voin kertoa, ettei se helpota yhtään lapseni tilannetta eikä muutenkaan lohduta.
Click to expand...
Tuo on muuten niin ärsyttävää. Joo onhan se sääli että jossain jollain menee aina huonommin mut pitäiskö sitä niitäki murehtia. Ja se ei tosiaan poista niitä omia ongelmia.

Ja viimeiseksi kyllä lohduttaa.
 
chef
En ole itse saanut tietää odottavani vammaista lasta, joten en tiedä, mitä ap:n ystävä käy parhaillaan läpi. Mutta tässä ketjussa on jo esitetty melko hyviä pointteja. Jos ei tiedä, mitä sanoa, niin sen voi sanoa. Siis että "en tiedä, mitä sanoisin". Sekin on mun mielestäni parempi, kuin olla vain hiljaa.

Oma lapseni sairastui äkillisesti vajaa 2kk sitten. Kukaan ei tiedä, että miksi, eikä kukaan oikein tiedä mitään muutakaan. Kaikki mahdollinen on aikalailla tutkimusten saralta nyt tehty, mutta selvyyttä asioihin ei vain tule. Niinpä meillä ei myöskään ole tietoa siitä, että toipuuko lapsi koskaan ennalleen ja jos toipuu, niin millaisella aikataululla.

"Mymy" kirjoitti tuossa yllä siitä, että ystävä ei todennäköisesti ole niinkään surun murtama, vaan huolissaan. En voisi enempää olla samaa mieltä.

Tottahan toki se on ihan hirmu surullista, mikäli lapsi ei ole terve. Itsekin tunsin surua siitä, että aiemmin terve lapseni ei enää yhtäkkiä olekkaan terve, mutta kyllä se päälimmäinen tunne, jonka kanssa alkuun elin minuutista toiseen oli ihan valtavan suuri huoli. Pelko lapsen menetyksestä, pelko ja huoli tulevasta...ne olivat ne tunteet, jotka olivat läsnä 24/7.

Ihmiset ympärillämme ovat olleet valtavan ihania. Olemme saaneet ihan mielettömästi tukea ja kannustusta. Mutta toki niitä sammakoitakin on ihmisten suusta lipsahdellut. En kuitenkaan osaa niistä mieltäni pahoittaa, saati että loukkaantuisin. Kukaan ei kuitenkaan yhtäkään sanaa ole sillä ajatuksella sanonut, että tarkoituksena olisi pahoittaa mieleni. Kyllä ne kaikki sanat on suoraan sydämestä sanottu ja hyviksi tarkoitettu :)

Muutamaa kommenttia olen tosin jäänyt vähän miettimään. En missään nimessä ole niitä pahana ottanut, mutta sanotaanko niin, että itse en niitä kenellekään ehkä kuitenkaan sanoisi, mikäli joku läheiseni joskus kohtaa vastaavanlaisen tilanteen. Tosin saattaa olla, että joku muu ei niitä olisi miettimään jäänyt...mistä sitä sitten lopulta kuitenkaan tietää, että miten kukakin asiat vastaan ottaa. Varsinkin silloin, kun ihminen käy läpi ehkä jopa elämänsä vaikeinta asiaa. Tuolloin kun kärpäsestä voi tulla helposti härkänen jne.
 
Vammaisen lapsen äiti
Nuo lässytykset kuinka juuri teidät on valittu tähän tehtävään kannattaa unohtaa.

Neuvoisin kuuntelemaan tulevaa äitiä ja suhteuttamaan juttuja sen mukaan. Mitä olen vertaistuen kautta kuullut, ihmiset suhtautuvat tuohon tietoon hyvin eritavoin ja se mikä yhden mielestä on kannustavaa ja kaunista voi toisen mielestä olla loukkaavaa. Voi myös sanoa suoraan ettei tiedä mitä sanoa, mutta luvata samalla kuunnella ja olla tukemassa parhaansa mukaan. Se kuuntelija on jotain mitä miltei kaikki tuntuvat kaipaavan. Asia on jokaiselle vaikea ja pelottava ja sitä pitää käydä läpi vielä pitkään.

Jos ja kun vauvat sitten syntyvät, kannattaa huomioida molemmat. Ei unohtaa sitä sairasta lasta, mutta ei toisaalta myöskään keskittyä pelkästään tähän. Moni äiti tuossa tilanteessa haluaa myös tuntea elävänsä sitä tavallista vauva-arkea terveen vastasyntyneen kanssa eikä pelkästään sairaan lapsen ehdoilla.
 
chef
Alkuperäinen kirjoittaja Vierass: Näytä alkuperäinen viesti
Kuuntele. Älä sääli äläkä surkuttele, mutta älä myöskän mitätöi ystäväsi huolia esimerkiksi vertaamalla johonkin vielä pahempaan asiaan.

Minulla on vaikeavammainen lapsi. Tuntui pahalta, kun kerroin lapsestani (siinä vaiheessa ei ollut vielä diagnoosia), niin kaveri alkoi kertomaan, miten rankkaa hänen naapurillaan on, kun heillä on syöpää sairastava lapsi. Varmasti on rankkaa, mutta sen kuuleminen ei helpottanut minun tilannetta yhtään.

Myöhemminkin olen huomannut monessa tilanteessa sen, että jos valitan asioista esim. lapsen koulusta, niin vastaukseksi voi tulla, että kyllä meillä sentään asiat ovat hyvin, kun taas Afrikassa.... Voin kertoa, ettei se helpota yhtään lapseni tilannetta eikä muutenkaan lohduta.
Click to expand...
Tässä näkee sen, miten erilaisia ihmiset ovat.

Mä itse nimittäin koen sen helpottavan, kun otan pääni pois perseestä ja katselen myös vähän omaa napaani pidemmälle. Enkä nyt sano tätä sillä, että sinä olisit itsekäs ja minä en (sillä mä osaan olla kyllä hyvinkin itsekäs jne.) vaan tuon tämän asian esiin siksi, että ap saa mahdollisimman monta eri näkemysmallia. Ja jotta hän sitä kautta voi sitten lopulta todeta, että mitään 100% varmaa oikeaa sanaa tai lausetta ei ole olemassakaan. Minkä yksi ottaa vastaan hyvällä, ottaa toinen sen saman vastaan huonolla.

Itse olen ottanut aika raskaasti sen, miten paljon lastani "rääkätään" erilaisten, kipua tuottavien toimenpiteiden kautta. Olen menettänyt useammat yöunet ja itkenyt useammat itkut, kun olen miettinyt, miten pahalta lapsesta tuntuu ja miten paljon hän pelkää. Alkuun kerroin lapselle aina lähestyvästä sairaalapäivästä, mutta enää en kerro, sillä hän ei saa illalla unta ja näkee yöllä painajaisia, mikäli hän tietää, että aamulla on taas lähtö sairaalaan.

Näissä kohdin olen kuitenkin sitten koittanut miettiä niitä lapsia, joilla tilanne on vielä paljon pahempi. Sitä kautta olen voinut huomata, että vaikka meillä onkin paska tilanne, se voisi olla vielä paskempikin. Ja sitä kautta olenkin sitten osannut olla kiitollinen siitä, että meillä ei ole niin paska tilanne, kuin mitä se voisi olla.

Ja oman lapseni tilannetta olen nimenomaan verrannut syöpäsairaisiin lapsiin, sillä ymmärtääkseni heille tehdään aikalailla samoja toimenpiteitä, kuin mitä meille on tehty, sillä osa lapselleni tehdyistä tutkimuksista on tehty juuri siksi, että niiden avulla on koitettu löytää mahdollisia kasvaimia jne. Oma lapseni käy näitä tutkimuksia läpi 1-3 kertaa...syöpäsairaat lapset ihan hurjasti enemmän. Me olemme siis onnekkaita.

Ei se pahaa mieltäni poista. Tietenkään. Mutta kyllä se helpottaa. Ei se, että jollakin muulla on tilanne huonompi, vaan se, että tiedostan sen, että tilanne voisi omalla kohdallamme olla huonompi.
 
Vammaisen lapsen äiti
Alkuperäinen kirjoittaja chef: Näytä alkuperäinen viesti
Tässä näkee sen, miten erilaisia ihmiset ovat.

Mä itse nimittäin koen sen helpottavan, kun otan pääni pois perseestä ja katselen myös vähän omaa napaani pidemmälle. Enkä nyt sano tätä sillä, että sinä olisit itsekäs ja minä en (sillä mä osaan olla kyllä hyvinkin itsekäs jne.) vaan tuon tämän asian esiin siksi, että ap saa mahdollisimman monta eri näkemysmallia. Ja jotta hän sitä kautta voi sitten lopulta todeta, että mitään 100% varmaa oikeaa sanaa tai lausetta ei ole olemassakaan. Minkä yksi ottaa vastaan hyvällä, ottaa toinen sen saman vastaan huonolla.

Itse olen ottanut aika raskaasti sen, miten paljon lastani "rääkätään" erilaisten, kipua tuottavien toimenpiteiden kautta. Olen menettänyt useammat yöunet ja itkenyt useammat itkut, kun olen miettinyt, miten pahalta lapsesta tuntuu ja miten paljon hän pelkää. Alkuun kerroin lapselle aina lähestyvästä sairaalapäivästä, mutta enää en kerro, sillä hän ei saa illalla unta ja näkee yöllä painajaisia, mikäli hän tietää, että aamulla on taas lähtö sairaalaan.

Näissä kohdin olen kuitenkin sitten koittanut miettiä niitä lapsia, joilla tilanne on vielä paljon pahempi. Sitä kautta olen voinut huomata, että vaikka meillä onkin paska tilanne, se voisi olla vielä paskempikin. Ja sitä kautta olenkin sitten osannut olla kiitollinen siitä, että meillä ei ole niin paska tilanne, kuin mitä se voisi olla.

Ja oman lapseni tilannetta olen nimenomaan verrannut syöpäsairaisiin lapsiin, sillä ymmärtääkseni heille tehdään aikalailla samoja toimenpiteitä, kuin mitä meille on tehty, sillä osa lapselleni tehdyistä tutkimuksista on tehty juuri siksi, että niiden avulla on koitettu löytää mahdollisia kasvaimia jne. Oma lapseni käy näitä tutkimuksia läpi 1-3 kertaa...syöpäsairaat lapset ihan hurjasti enemmän. Me olemme siis onnekkaita.

Ei se pahaa mieltäni poista. Tietenkään. Mutta kyllä se helpottaa. Ei se, että jollakin muulla on tilanne huonompi, vaan se, että tiedostan sen, että tilanne voisi omalla kohdallamme olla huonompi.
Click to expand...
Mun mielestä on eriasia suhteuttaa itse asioita omassa päässään ja lohduttautuakin sillä että mulla ja mun lapsella on sentään monet asiat hyvin kuin olla tunkemassa tuota vertailua toiselle kun tämä avautuu omista peloistaan, väsymyksestään, ahdistuksestaan jne.

Kyllä mäkin usein suhteutan asioita noin silloin kun alkaa tuntua että oman lapsen kohdalla asiat on liian vaikeita ja voimat meinaa loppua. Silti mä kokisin loukkaavaksi jos mun ystävä tollalailla ihan väheksyisi mun tilannettani. Se on eri juttu jos toinen valittaa aina ja kaikesta eikä koskaan mikään ole hyvin, silloin voi olla jo paikallaan että joku muu avaa niitä silmiä.

Muuten toi on mun mielestä ihan sama jos mun kaverin kertoessa väsyneenä esim oman lapsen koliikista, korvakierteestä, yövalvomisista, pahasta uhmasta, sairasteluista jne mä olisin heti vastaamassa että kannattaa vaan olla onnellinen kun lapsi on terve, kyllä meillä on paljon rankempaa.
 
Vierass
Chef, kyllä sitä itsekin hyvin usein tulee verrattua omaa tilannetta muihin pahempiin tilanteisiin. Aivan tuttua juttua. Tuntuu, että sitä tekee niin liiankin usein. Mutta pointti tuossa on se, että jos lapsen äiti kertoo oman lapsensa ongelmista, niin siihen ei ainakaan heti kannata mennä sanomaan, että tilanne voisi olla paljon pahempi, koska sen voi ymmärtää tilanteen ja ongelmien mitätöimisenä. Niistä voi puhua mieluummin myöhemmin siinä vaiheessa, kun äiti on saanut kerrottua riittävästi oman lapsen ongelmista.

Itse tykkäsin puhua lapsen asioista ja olin tyytyväinen, jos minulta kysyttiin niistä. En tykännyt, jos toinen oli vain hiljaa eikä kysynyt mitään. Tässä olen huomannut eroa. Jotkut äidit taas eivät tykää yhtään, että lapsen asioista kysellään. Kannattaa toimia tilanteen mukaan ja voi vaikka kysyä, miten äiti haluaa toimittavan. Mutta toisena päivänä tilanne voi ollakin toinen, joten vaikea on ottaa mitään yleispätevää linjaa vaan tilannetta joutuu arvioimaan koko ajan.
 
  • Tykkää
Reactions: chef
sattuma mikä sattuma
[QUOTE="Muumimamma";30271962]Kerro, että heidät on valittu juuri näiden kahden lapsen vanhemmiksi, koska juuri heillä on riittävästi rakkautta molemmille pienokaisille. Vammainen lapsi on onnekas, koska hänellä on kaksoissisar, joka ymmärtää häntä monella tapaa paremmin, kuin kukaan muu. Kaksosillahan on aina erityinen yhteys.
Lasten synnyttyä muista onnitella yhtä paljon molemmista ja aina kun huomioit lapsia, huomioi samalla tavoin molempia.[/QUOTE]

Ei tuossa mistään valinnasta ole kysymys vaan sattumasta. Eikä tässä tietoa ole kenenkään rakkauden määristä, eikä sillä merkitystä asiassa ole.
 
chef
Alkuperäinen kirjoittaja Vammaisen lapsen äiti;30272181:
Mun mielestä on eriasia suhteuttaa itse asioita omassa päässään ja lohduttautuakin sillä että mulla ja mun lapsella on sentään monet asiat hyvin kuin olla tunkemassa tuota vertailua toiselle kun tämä avautuu omista peloistaan, väsymyksestään, ahdistuksestaan jne.

Kyllä mäkin usein suhteutan asioita noin silloin kun alkaa tuntua että oman lapsen kohdalla asiat on liian vaikeita ja voimat meinaa loppua. Silti mä kokisin loukkaavaksi jos mun ystävä tollalailla ihan väheksyisi mun tilannettani. Se on eri juttu jos toinen valittaa aina ja kaikesta eikä koskaan mikään ole hyvin, silloin voi olla jo paikallaan että joku muu avaa niitä silmiä.

Muuten toi on mun mielestä ihan sama jos mun kaverin kertoessa väsyneenä esim oman lapsen koliikista, korvakierteestä, yövalvomisista, pahasta uhmasta, sairasteluista jne mä olisin heti vastaamassa että kannattaa vaan olla onnellinen kun lapsi on terve, kyllä meillä on paljon rankempaa.
Click to expand...
Siis toki, se on aivan selvää, että jos joku tulee vähättelevään sävyyn moisia puhumaan, on se tietenkin loukkavaa.

Mutta itse en tosiaan ole kohdannut tilannetta, jossa joku olisi vähätellyt, joten en osannut ajatella tuota niin, että se olisi nimenomaan esitetty negatiiviseen säyyn, vaan ajattelin, että se on esitetty siten, että sen tarkoitus olisi tsempata ja herätellä näkemään, että se oma tilanne ei ehkä ole aivan niin paha, kuin miltä se ehkä juuri sillä hetkellä tuntuu :)

Mulle on sanottu kommentteja, joissa tilannettamme on verrattu ns. pahempaan tilanteeseen. Ja mun mielestäni se on ollut ihan äärimmäisen ihanaa ja...jollakin hassulla tavalla rentouttavaa.

Joudun niin monelle selittelemään ja selvittelemään sitä, miten tilanne on toki paska, mutta että toisaalta kun tietää, että tilanne voisi olla huonompikin, ei tilanteemme mielestään edes ole järin paha...joten on kerrassaan ihanaa puhua sellaisen ihmisen kanssa, jolle mun ei tarvitse selitellä sitä, miten mä en nyt näe tilannetta ehkä ihan niin pahana, kuin mitä ilmeisesti aika moni muu näkee. Tuntuu hassulta ikään kuin ohjeistaa kaikkia muita ihmisiä näkemään muutakin, kuin vain sen negatiivisuuden.
 
Uusimmat Luetuimmat Kuumimmat

Yhteistyössä

Ylös Bottom
+ Aloita uusi keskustelu