Mitä sellaista olet tehnyt, johon et uskonut pystyväsi eli miten olet yllättänyt itsesi

Oletko ryhtynyt johonkin sellaiseen hommaan, johon et ensin uskonut pystyväsi mutta ajattelit viedä homman loppuun ja yllätyit lopputuloksesta? Oletko selvittänyt jonkin suuren ongelmakohdan ja jälkeenpäin miettinyt, että et ikinä olisi uskonut selviytyväsi siitä?

Kertokaa! =) Mielestäni on mukava lukea sinnikkäistä ihmisistä.

No en tiedä, onko tää sinnikkyydestä kertovaa, mutta olen työn ja perheen "hoidon" lisäksi, ottanut hoitaakseni vaikeasti sairaan läheiseni asiat.. Välillä tulee väsy ja uskon puute, mutta jostain kummasta se sisu aina nousee ja se ajatus, että nää hetket, kun hän on enää täällä, on aika vähissä, ja sen takia aion jaksaa; vierailen hänen luonaan sairaalassa, hoidan puhelut hoitavan lääkärin ja hoitajien kanssa, hoidan hänen raha-asiansa ja toteutan toiveensa mahd.mukaan. Nyt on pääsemässä kotihoitoon hetkeksi, ja edelleenkin aion jaksaa hoitaa hänen kauppa-asiansa, lääkäriasiansa, kodin siivouksen jne. Välillä meinaa usko loppua omaan jaksamiseeni, mutta *perkeleen sisulla* ja perheenjäsenteni avustuksella me hoidamme hänet ja asiansa, sen hetken, kun meidän keskuudessamme vielä on. Sitten vasta on väsymyksen ja oman jaksamisen kuulostelemisen vuoro..

Aika lailla samaa kuin tuolla toisella kirjoittajalla.

Minulla on hahmottamisäiriö ja adhd, niiden lisäksi traumaattinen lapsuus (itsetuntoa ja itsevarmuutta ei siis ole). Valmistuin kuitenkin ammattiin 32-vuotiaana. Minulle se oli suoritus, johon en olisi uskonut pystyväni. Vieläkin ihmettelen todistustani ja mietin välillä, että ovatko ne tehneet koululla jonkun virheen ja tuleeko joku vielä ottamaan todistuksen pois.

[QUOTE="nasuli";30275544]No en tiedä, onko tää sinnikkyydestä kertovaa, mutta olen työn ja perheen "hoidon" lisäksi, ottanut hoitaakseni vaikeasti sairaan läheiseni asiat.. Välillä tulee väsy ja uskon puute, mutta jostain kummasta se sisu aina nousee ja se ajatus, että nää hetket, kun hän on enää täällä, on aika vähissä, ja sen takia aion jaksaa; vierailen hänen luonaan sairaalassa, hoidan puhelut hoitavan lääkärin ja hoitajien kanssa, hoidan hänen raha-asiansa ja toteutan toiveensa mahd.mukaan. Nyt on pääsemässä kotihoitoon hetkeksi, ja edelleenkin aion jaksaa hoitaa hänen kauppa-asiansa, lääkäriasiansa, kodin siivouksen jne. Välillä meinaa usko loppua omaan jaksamiseeni, mutta *perkeleen sisulla* ja perheenjäsenteni avustuksella me hoidamme hänet ja asiansa, sen hetken, kun meidän keskuudessamme vielä on. Sitten vasta on väsymyksen ja oman jaksamisen kuulostelemisen vuoro..[/QUOTE]

Kyllä tuo minun mielestäni sinnikkyydestä kertoo paljonkin. Olet selvästi joutunut laittamaan itsesi likoon sillä tänäpäivänä ei ihan arkipäivää ole, että muiden asioita otetaan omalle kontolle. Olet kaikki jutut saanut hoidettua silloinkin kun voimavaroja välttämättä ei olisi liiemmin ollut. Muista ottaa aikaa myös itsellesi ja vaali hyvinvointiasi kaiken hälinen keskellä. Tsemppiä sinulle!

Alkuperäinen kirjoittaja ap.: Näytä alkuperäinen viesti

Kyllä tuo minun mielestäni sinnikkyydestä kertoo paljonkin. Olet selvästi joutunut laittamaan itsesi likoon sillä tänäpäivänä ei ihan arkipäivää ole, että muiden asioita otetaan omalle kontolle. Olet kaikki jutut saanut hoidettua silloinkin kun voimavaroja välttämättä ei olisi liiemmin ollut. Muista ottaa aikaa myös itsellesi ja vaali hyvinvointiasi kaiken hälinen keskellä. Tsemppiä sinulle!

Click to expand...

Kiitos! Melkein tirautin kyyneleen, kauniisti sanottu<3

Minun listani koostuu aika arkisista asioista: korjasin vessanpytyn josta suihkusi vesi ympariinsa kun sen veti; kannoin 4 patjaa yksin alimmasta kerroksesta ylimpaan kerrokseen (kahdet rappuset); lopetin leivan syonnin kokonaan; lopetin tupakoinnin; pakkasin autoon 3 patjaa ja kaksi sankya yksin; lopetin kaikkien eineksien kayton ruuan laitossa. Tassa muutama 'saavutus' taman vuoden ajalta.

Alkuperäinen kirjoittaja häiriöinen;30275557:

Minulla on hahmottamisäiriö ja adhd, niiden lisäksi traumaattinen lapsuus (itsetuntoa ja itsevarmuutta ei siis ole). Valmistuin kuitenkin ammattiin 32-vuotiaana. Minulle se oli suoritus, johon en olisi uskonut pystyväni. Vieläkin ihmettelen todistustani ja mietin välillä, että ovatko ne tehneet koululla jonkun virheen ja tuleeko joku vielä ottamaan todistuksen pois.

Click to expand...

Oho, sinä olet juurikin sellainen selviytyjä -tyyppi, millainen moni haluaisi olla. Omat heikkoudet hyväksyen, mutta jonkinmoisen potentiaalin itsessäsi näkien suuntaat eteenpäin kohti haastetta. Itse täällä ihmettelen, että miten lie onnistuitkin moisen haasteen selättämään jos itsetuntoa tai -varmuutta ei ole. Ilmeisesti päivä päivältä vaijensit päässä soimaamat Ei sinusta ole siihen -sikermät ja puskit eteenpäin tarttumatta tunnekuohuihin.

Nyt pistit pahan... Oon tehnyt vaikka mitä (väitöskirjan, juossut maratonin, jne), mutta onko mulla sitten vaan luja usko omiin päätöksiini, kun oon aina uskonut, että pystyn tekeen melkein mitä vaan, jos riittävän kovasti haluan?

Ihanko oikeasti te, jotka ootte kertonut noinkin pitkäaikasesti sitovista asioista kuin toisen ihmisen hoitaminen, ootte ryhtyneet hommaan, vaikka ette uskoneet siihen pystyvänne?

Nostan hattua teidänlaisillenne arjen sankareille, mutta itse en ryhtyisi hommaan, johon en usko pystyväni.

Täälläkin aika peruskauraa. Suurin henkilökohtainen voitto oli amk-tutkinto. Tämä siksi koska peruskoulussa kieltäydyin ruotsin lukemisesta (tämä taas elämäni tyhmimpiä tekoja), lukiossa hain ko. syystä vapautuksen, mutta ammattikorkeassa taas tuli "kielimuuri" vastaan. Pakon edessä haastoin itseni ja pikaopiskelin kielen.
Tästä aikaa jo useita vuosia, mutta silti tuntuu aina hyvältä kun asiaa ajattelen

Alkuperäinen kirjoittaja Vivieras: Näytä alkuperäinen viesti

Nyt pistit pahan... Oon tehnyt vaikka mitä (väitöskirjan, juossut maratonin, jne), mutta onko mulla sitten vaan luja usko omiin päätöksiini, kun oon aina uskonut, että pystyn tekeen melkein mitä vaan, jos riittävän kovasti haluan?

Ihanko oikeasti te, jotka ootte kertonut noinkin pitkäaikasesti sitovista asioista kuin toisen ihmisen hoitaminen, ootte ryhtyneet hommaan, vaikka ette uskoneet siihen pystyvänne?

Nostan hattua teidänlaisillenne arjen sankareille, mutta itse en ryhtyisi hommaan, johon en usko pystyväni.

Click to expand...

Kiitos hatunnostosta, mutta kun tilanne tuli eteen, niin ei mun omallatunnolla varustetulla ihmisellä ollut muuta vaihtoehtoa.. Ja sen verran vielä, että tässä mun tilanteessa tuskin on kyse "pitkäaikaisesti sitovasta hommasta", kun kyse kuitenkin kuolemansairaasta ihmisestä, jonka tilaa ei pystytä parantamaan, ainoastaan oloaan helpottamaan. Ja voin kuvitella, että tämä matka, joka on luultavasti raskas ja uuvuttava, tärkeä ja antoisakin, on myös
sellainen, jonka jälkeen mikään ei ole enää ennallaan ja tämän jälkeen katson luultavasti elämää hieman eri "vinkkelistä" kuin tätä ennen, eikä se ole lainkaan paha, uskon ja toivon niin.

No mun saavutus on myös amk tutkinto pienten lasten kanssa. Tulin nuorena raskaaksi yllättäen ja sekin on saavutus että saman miehen kanssa ollaan edelleen 16 vuoden jälkeen.

Silti pidän suurimpana saavutuksena (tai oikeastaan itseni ylittämisenä) sitä että toteutin suuren haaveeni. Minusta tuli liikunnanohjaaja ja nyt vedän muutaman jumppatunnin viikossa "oikeiden" töiden ohella. Saavutuksen siitä tekee lähtökohta, eli olen perusluonteeltani ujo ja sisäänpäin kääntynyt. Ihmisten edessä esiintyminen olisi ollut kuoleman paikka vielä jokunen vuosi sitten. Nyt jopa nautin siitä. Myös työelämässä olen alkanut päästä eteenpäin vasta tämän saavutuksen jälkeen, kun itseluottamus on noussut huimasti.

Mulla on ADHD mutta oon saanu melkein valmiiksi pinkin pitsihuivin, jossa on 48 kerroksen mallikerta, vaikken oo koskaan ennen neulonu pitsiä. Sen vois jo päätellä, mutta lankaa on jäljellä ja tahdon, että ei pelkästään mee kaulan ympäri niukasti vaan olis yli metrin kunnolla... VUODEN KOHTA OON TUHERTANU!!! Välillä enemmän, välillä vähemmän ja välillä tunkenu koko rullan kaappiin. Mutta siitä tulee ihana! Hyvä minä, JEEEEE!! Vaikka mun terapeutti kyllä ihmetteli jo viime vuonna, miks mun on pakko rääkätä itteeni tuollasella rojektilla No siks just että PYSTYN SIIHEN kun vaan tarpees hakkaan välillä päätäni seinään!

Vaikka seuraavaan pitsineuleeseen valkkaan kuvion, jonka oppii äkkiä ulkoo. Kaikkein vaikeinta tuossa on ollu se kun on pakko seurata jatkuvasti ohjetta.

Minä myös mietin etten äkkiseltään keksi mitään. Aina kai jonkinlainen usko ollut omiin tekemisiin. En ehkä lähdekään juttuihin jotka ei ole edes jotenkin juttuni, paljon vaatineita suorituksia on takana mutta lopputulos on siinnellyt mielessä. Tiedän että pystyn aika monenlaiseen mutta tiedän myös mihin en pysty. Asia erikseen on ne vaikeat asiat, jotka elämä vaan heittää silmille, kuten sairaasta läheisestä huolehtiminen mutta niistäkin pitää vaan selviytyä.

Nyt keksin. Olen oppinut edes jotenkin pitämään kasveja hengissä.

[QUOTE="Mymy";30275813]Mulla on ADHD mutta oon saanu melkein valmiiksi pinkin pitsihuivin, jossa on 48 kerroksen mallikerta, vaikken oo koskaan ennen neulonu pitsiä. Sen vois jo päätellä, mutta lankaa on jäljellä ja tahdon, että ei pelkästään mee kaulan ympäri niukasti vaan olis yli metrin kunnolla... VUODEN KOHTA OON TUHERTANU!!! Välillä enemmän, välillä vähemmän ja välillä tunkenu koko rullan kaappiin. Mutta siitä tulee ihana! Hyvä minä, JEEEEE!! Vaikka mun terapeutti kyllä ihmetteli jo viime vuonna, miks mun on pakko rääkätä itteeni tuollasella rojektilla No siks just että PYSTYN SIIHEN kun vaan tarpees hakkaan välillä päätäni seinään!

Vaikka seuraavaan pitsineuleeseen valkkaan kuvion, jonka oppii äkkiä ulkoo. Kaikkein vaikeinta tuossa on ollu se kun on pakko seurata jatkuvasti ohjetta.[/QUOTE]

"Yläfemmat" sulle! Mä oon niin käsi kaiken kädentaidon kanssa, ja ihan ilman mitään diagnoosiakin, joten olen kade tuosta taidosta ja etenkin siitä, että oot jaksanut opetella ja yrittää! Hieno homma<3 Voi jospa tästä tuliskin semmoinen tsemppaus-ketju, josta vain viljeltäisi tsemppiä ja jaksamista jokaiselle vastaajalle!

Suoritin ylemmän korkeakoulututkinnon pääasiassa työn ohessa valmistuen hyvinkin nopeasti. Gradunteon ohella olin joka päivä mukana talonrakennusprojektissamme (tuolloin olin 4 kk opintovapaalla).