Onko Suomen sosiaaliturva liian pieni?

  • Viestiketjun aloittaja Köyhä ja kipeä
  • Ensimmäinen viesti
Nettosaaja
Juurihan minä kerroin tuntevani työttömiä? :D Ei ole mitään tarvetta lähteä juttelemaan tuntemattomille, kun työttömiä löytyy lähipiiristäkin.

Minä en ajattele, että naapurin sossutuet on juuri niitä MINUN verorahojani. Tiedän että suurin osa verorahoista taitaa kuitenkin tulla yritysten kautta ja minun veropennoset kuluu todennäköisesti itseeni jossain muodossa (koulutukseni, sairaanhoito, mahdollinen eläke sitten joskus?)

Se mikä minua kyrsii on ne lusmut joihin jo aiemmin viittasin. Kun sossutuet oikeasti on sen verran kattavat ettei tule mieleenkään hakea töitä. Mutta samaan aikaan sitten nämä ihmiset olettaa että niillä sossutuilla pitäisi saada kaikki se sama mitä työssäkävijätkin saavat.

Kyllä minä tiedän että tällä hetkellä töitä ei riitä kaikille. Mutta silti aika monella on edelleen vara valita kannattaako jotain työtä ottaa.. Se on hullua ja siihen pitäisi se muutos tulla!
Minä olen nettosaaja siinä vissi ero en ole maksanut veroja 20 vuoteen ja elelen siis sinun maksamilla veroilla, jos et usko niin kurkkaa veroilmoituksesta kuinka monta tonnia meni verottajalle sinulla.
 
"joopajoo"
Mielestäni Suomessa on ihan hyvä sosiaaliturva, varsinkin jos alkaa vertailla muiden maiden vastaavaan. Osa palkoista on sen verran pieniä etteivät kannusta työntekoon ja se on huolestuttavaa jos työssäkäyvätkin joutuvat sosiaaliturvaa käyttämään.
 
Kriminaali
Tuo vertaus vaan ontuu koska a ensinnäkin se on työ= tarkoittaa sitä että tehdään jotain saadakseen vastikkeeksi rahaa..

b. Työtön ei tee mitään saadakseen rahaa.
c. työttömälle on määritetty tietty summa rahaa ja jos ei jostain syystä saa lisää itkettyä niin voi voi, tällä ei ole mitään tekemistä palkkatyöstä saatavan rahan määrään.
Ei ole kyse työttömistä vaan siitä hyväksytkö, jos työnantaja ei maksa sitä palkkaa mikä on sovittu?

Mikäli hyväksyt perustele.

Mikäli et hyväksy perustele.
 
Kivaa saa olla, kun osaa nauttia niistä elämän iloista mitkä ei maksa juuri mitään :) Mutta jotenkin aika monella työttömällä tai väliin putoajalla on se käsitys että kaikille kuuluu perusoikeutena omakotitalo, auto, ulkomaanmatkat, älypuhelimet jne. Tästä johtuen otetaan sitten ne pikavipit mitä ei pystytä koskaan maksamaan.. ja syytetään yhteiskuntaa kun rahat ei riitä "peruselämiseen". Jos korjattaisiin sitä käsitettä millaiseen elämään esim. toimeentulotuen oletetaan riittävän niin moni säästäisi luottotietonsa..

Mutta samoilla linjoilla, että sosiaaliturva on vähän turhankin kattava ja pitäisi paremminkin kannustaa tekemään niitä töitä eli sen tietyn tuen päälle saisi kuitenkin tehdä töitäkin. Ja tarkennan vielä mitä pidän turhankin kattavana eli esim. asumistuki.. Jokaisen kannattaa muuttaa omaan kämppään kun kaikki saavat asumistukea eikä niin että esim. kolme sukupolvea asuisi samassa kämpässä. Kimppakämpät tai suvun asuminen yhdessä on köyhemmissä maissa huomattavasti yleisempää kuin Suomessa.. Suomessa ei tarvitse joustaa asumisessa yhtään, oli tulot mitä tahansa. Kannattaa laittaa vaikka se 18-vuotias omaan kämppään, koska hänen tulonsa nousee..
Ei Suomessa ole niin isoja asuntoja, että useampi sukupolvi tai perhe mahtuisi asumaan yhdessä, vaikka joku haluaisikin. Ja sitten, jos esim. vain yksi sukupolvi elää toimeentulotuella, niin miksi sen omavaraisen pitäisi väkisin pakottautua kimppakämppään? Eihän tuollainen systeemi toimisi mitenkään, kun yleisesti ihmiset eivät tykkää asua noin - kukaan ei muuttaisi vapaaehtoisesti. Ja jos ihmisillä on työpaikat eri puolilla Suomea, niin hankalaakin se olisi.

Nuoret, perheettömät ihmiset kyllä asuvat usein kommuuneissa.

Taidat muuten liioitella, tuskin kukaan ajattelee ostavansa toimeentulotuella tai pikavipeillä omakotitalon tai auton. Ulkomaanmatkoja taas saa nykyisin niin halvalla, ettei ole temppu eikä mikään matkustaa joskus pienilläkin tuloilla maan rajojen ulkopuolelle. Ei kukaan näitä perusoikeutena pidä, mutta jos saa rahansa riittämään, niin mikäs siinä? Halvimmat älypuhelimet lienevät jo alle satasen, käytettynä ehkä vielä halvempia, joten ei se nyt mitään kummallista ole, jos joku köyhempikin saa sellaisen hankittua.
 
Mulla on kaveri, joka on eronnut ja on kolmen lapsen lähihuoltaja. Saa minimipäivärahaa, minimielarit ja toimeentulotukea. Hänellä on auto, matkustelee, päivät harrastaa kun on aikaa. Asuu 92 neliön kerrostaloasunnossa. Rahaa valittaa olevan niukasti, mutta autolla ajelee ja mitenkään ei ulospäin näy, että olisi se köyhin yhteiskunnassa. Se on alkanut kaverisuhdetta vähän kiristämäänkin minun puolelta kun oikeastaan hällä ei tunnu olevan aikomustakaan töihin. On hakenut joitain paikkoja, mutta ei todellakaan mitä tahansa töitä, vaan siistiä sisätyötä toimistosta ja mielestäni hänellä ei koulutus niihin riitä.
Pitäisikö työttömän hakea ensisijaisesti jotain mahdollisimman ikäviä töitä?
 
Kriminaali
Mitä lakia ne virkamiehet rikkoo? Harkinnanvarainen tuki tarkoittaa just sitä mitä nimessä on HARKINTA ja se nyt sattuu olemaan se sossutäti joka sen arvioi..
Kuvitteletko, ettei virkamiehet riko lakia?

Nyt ei puhuta mistään harkinnanvaraisista tuista, vaikka niissäkin on epäkohtia, vaan perustoimeentulotuesta. Puhutaan miljoonista mitä ihmiset jättävät hakematta tukia mihin olisivat oikeutettuja ja täällä inistään kuinka ihmiset kusettavat sossua.

Minkä sanktion saa sossutäti, kun rikkoo lakia ei mitään pelkkää pään silitystä, mutta auta armias, kun työtön myöhästyy työkkärin tapaamisesta niin rankkua tulee satojen eurojen edestä.

Toki on oikeusasiamiehet,sosiaaliasiamies,hallintooikeus jne, mutta eikö helpointa olisi hoitaa asiat ilman vääntöä? Kuka hyötyy tuosta byrokratian kiemuroista loppupeleissä ei kukaan.

Moni on tehnyt valituksia, kun virkamiehet rikkovat lakia ja ovat saaneet siitä huomautuksen ja asiakas rahat mitkä hänelle olisivat kuuluneet jo alunperin, mutta miksi asiat pitää tehdä aina vaikeimman kautta eikä makseta niitä korvauksia mitkä kuuluvat asianomaisille suoraan miksi kuormitetaan hallinto-oikeutta ja kulutetaan veronmaksajien rahoja entisestään, kun nekin rahat voi antaa suoraan köyhille ja sitä kautta takaisin kiertoon veroeurojen muodossa. Köyhä menee kauppaan maksaa tuotteet eli alvit kauppaan kauppias työllistää työttömiä ja valtio tienaa euroja näin se vaan menee.
 
7000 kerran tuoda julki kantani 600€ kaikille ja kaikki muut tuet pois.
Tarkoitatko, että tuo olisi sellainen summa, jolla pitäisi elää, eikä mistään saisi apua, vaikka lääkkeisiin menisi pari sataa kuussa? Ei kuulosta kauhean hyvältä. Eikä tuolla summalla pystyisi elämään muut kuin ne, joilla on omistusasunto. Monella paikkakunnalla yksiön vuokra on vähintään 400 e.
 
Mies.
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30281510:
Tarkoitatko, että tuo olisi sellainen summa, jolla pitäisi elää, eikä mistään saisi apua, vaikka lääkkeisiin menisi pari sataa kuussa? Ei kuulosta kauhean hyvältä. Eikä tuolla summalla pystyisi elämään muut kuin ne, joilla on omistusasunto. Monella paikkakunnalla yksiön vuokra on vähintään 400 e.
Asumistuki tietysti päälle, eli 600 elämiseen.. Ja tän päälle ei yhtään mitään extroja.
Siitä voi sitten ihan itse arvioida tarvitseeko puhelimia/lehtiä/nettiä ymym.
Enemmän ohjausta siihen suuntaan mistä sitä rahaa saa jos tarvitsee..
Jos sössii hommansa eli dokaa rahat ja tulee sossuun itkemään että rahat on loppu kuolen nälkään, niin välittömästi reagointi ja puolet tuosta 600€ ruokakuponkeina tai elintarvike pusseina, ei nykytyyliin jossa saat vetää vaikka 5v putkeen tota tyyliä ja aina saat lisää-

Onko tuo kovinkin yleistä että menee 200€/kk lääkkeisiin?
Pitkäaikaistyöttömille myös vaihtoehtoja kuten data mainitsi soluja tai vaihtoehtoisesti muutto, Hyvin vaikea ymmärtää miksi heitä asutetaan Helsingin keskustassa.. Tai Espoossa.
Asumiskulut ovat törkeän suuret ja työllistymis mahdollisuudet taitaa olla huonoimmasta päästä.

Ja viimeinkin nämä työkyvyttömät joita on varmaan se 100 tuhatta henkeä, pois eläkkeelle, helvetin typerää että näiden henkilöiden paperin pyörittelyyn kulutetaan verorahoja ja laitellaan heitä milloin mihinkin kursseille ymym
 
"hepskukkuu"
Alkuperäinen kirjoittaja Haluaisin tietää;30280219:
Toinen saa 1500 ekee

Toinen saa 1000 ekee

Molemmilla samat edellytykset saada tuet toinen sai naamakertoimella enemmän ja se on sinusta siis oikein?

Jos se ei ole oikein niin miksi ette koskaan kritisoi sitä, joka rahaa jakaa vaan ainoastaan sitä työtöntä pitää potkia päähän?

Kapitalisti ei pysty kritisoimaan samanalan harrastajia siinä vastaus ;)
Eli jos perusteet on samat ja molemmille kuuluisi se tonni...mutts toinen työtön on parempi huijaamaan niin toisenkin pitäisi saada huijata jotta molemmat saa sen 1500?

Mitä mä olen elintapa työttömiä nähnyt, he ovat eri epeleitä porsaan aukkojen kanssa. Tarkkaan tiedetään kenen virkamiehen jutulle halutaan jne. Onko se sitten sen virkaa tekeväv vika? Sitäkö tässä pitää haukkua? Vai pitäiskö sittenkin niiden keplottelijoiden mennä itseensö? Ja toisaalta virkaansa tekevien päällikköjen selkeyttää sääntöjä?

Mä en ymmärrä että rikkaat ryöstää valtiolta. Mut en ymmärrä myöskään sitä että niin tekee myös ne joita työ tai oma toimeentulo ei vaan nappaa.

Ja vaikka nyt puhun yleisesti työttömustä, en tarkoita että kaikki olisi saamattomia. Timanttejakin on. Mutta missä muualla maailmassa työtön pariskunta voi vääntää puolitusinaa lapsia ja kävellä sossuun hakemaan rahaa kun taas tartti uuden pesukoneen tai vaunut tai syöttöpöydän? Tai rahaa isompaan asuntoon kun nyt vaan ei pieneen mahduta?
 
Asumistuki tietysti päälle, eli 600 elämiseen.. Ja tän päälle ei yhtään mitään extroja.
Siitä voi sitten ihan itse arvioida tarvitseeko puhelimia/lehtiä/nettiä ymym.
Enemmän ohjausta siihen suuntaan mistä sitä rahaa saa jos tarvitsee..
Jos sössii hommansa eli dokaa rahat ja tulee sossuun itkemään että rahat on loppu kuolen nälkään, niin välittömästi reagointi ja puolet tuosta 600€ ruokakuponkeina tai elintarvike pusseina, ei nykytyyliin jossa saat vetää vaikka 5v putkeen tota tyyliä ja aina saat lisää-

Onko tuo kovinkin yleistä että menee 200€/kk lääkkeisiin?
Pitkäaikaistyöttömille myös vaihtoehtoja kuten data mainitsi soluja tai vaihtoehtoisesti muutto, Hyvin vaikea ymmärtää miksi heitä asutetaan Helsingin keskustassa.. Tai Espoossa.
Asumiskulut ovat törkeän suuret ja työllistymis mahdollisuudet taitaa olla huonoimmasta päästä.

Ja viimeinkin nämä työkyvyttömät joita on varmaan se 100 tuhatta henkeä, pois eläkkeelle, helvetin typerää että näiden henkilöiden paperin pyörittelyyn kulutetaan verorahoja ja laitellaan heitä milloin mihinkin kursseille ymym
Nykyisen sosiaaliturvan hyvä puoli on se, että se huomioi ihmisen yksilöllisen tilanteen - tai ainakin tarkoitus olisi niin. Tottakai sellainen ihminen tarvitsee enemmän taloudellista tukea, jolla on vaikka lääkitys, silmälasihankinta tai vaikka vammasta johtuen erityistarpeita, kuin vastaavasti joku, jolla ei tällaisia ole. Otin esimerkiksi suuret lääkekulut - eihän se kovin yleistä ole, mutta sitä juuri tarkoitinkin, että aina joskus jollekin napsahtaa huono tuuri ja tulee jotain isoja, välttämättömiä kuluja.

Onko mielestäsi realistista, että pitkäaikaistyöttömät asutetaan soluihin? Missä näitä soluja on? Mistä sellaisille taloille tarvittavia tontteja? Mitä tehdään pitkäaikaistyöttömien perheille - muuttavatko heidän lapsensa myös soluihin? Olisivatko solut nais- ja mies- vai sekasoluja - kummassakin tapauksessa puolisoiden ja lasten muuttaminen mukana lienee hankalaa. Kaikki pitkäaikaistyöttömät eivät ole yksin asuvia miehiä.

Mitäs sitten, kun pitkäaikaistyötön työllistyy? Lentääkö hän solusta pois? Mitä, jos työtön ei halua muuttaa soluun - suoritettaisiinko pakkosiirtäminen? (Tulee mieleen juutalaisghettot 1940-luvulla.) Mikä ongelma siinä on, jos työtön asuu Helsingin keskustassa? Ei hän siihen kämppään sen enempää saa tukea kuin Vesalan kämppään, joten jos hänellä on kohtuuhintainen asunto, niin mikä ongelma?

Olet oikeassa siinä, että Helsingissä noin yleisesti ottaen on muuta maata suuremmat asumiskulut, mutta olet väärässä siinä, että työllistymismahdollisuudet olisivat huonoimmat. Kyllä ne suurissa kaupungissa ovat parhaimmat ja juuri niissä halvoissa tuppukylissä olemattomat. Siinä olet oikeassa, että työkyvyttömät pitäisi päästää eläkkeelle.

Mutta ei nykyisinkään saa lisää rahaa vaan, jos on juonut jo edelliset. Saa sen tietyn summan kuussa, ja jos jatkuvasti hakee kriisiapua juotuaan kuukauden tukensa, saattaa ainakin joillain paikkakunnilla saada esim. maksusitoumuksen kauppaan. Mutta tällainen on käytössä vain niiden kohdalla, jotka todellakaan eivät hallitse omaa elämäänsä ollenkaan. Sitä ei ole tarkoituskaan käyttää yksittäisten saunakaljojen säännöstelyyn, vaan esimerkiksi se voi olla tukitoimi rappioalkoholistin kohdalla.
 
[QUOTE="hepskukkuu";30281616]Mutta missä muualla maailmassa työtön pariskunta voi vääntää puolitusinaa lapsia ja kävellä sossuun hakemaan rahaa kun taas tartti uuden pesukoneen tai vaunut tai syöttöpöydän? Tai rahaa isompaan asuntoon kun nyt vaan ei pieneen mahduta?[/QUOTE]

Tässähän on kaksi vaihtoehtoa - joko perhekoko huomioidaan tuessa tai sitä ei huomioida. Ensimmäisessä tapauksessa painotetaan lasten etua ja lasten oikeuksia, jälkimmäisessä painotetaan vanhemmille tulee sanktiota ja kiristystä. Meillä on varmaan ajateltu, että on parempi huolehtia lasten hyvinvoinnista kuin vanhempien rankaisemisesta. Ja olen kyllä tässä hyvinvointivaltion kanssa samoilla linjoilla, koska ei lasten kuulu joutua kärsimään kohtuuttomasti vanhempiensa vuoksi, ja ainakin perustarpeet heille täytyy taata, mutta myös huolehtia siitä, etteivät lapset syrjäydy automaattisesti vanhempiensa vuoksi. Tätä syrjäytymistä estää mm. perhekoon mukainen asunto huonekaluineen, jolloin lapset voivat elää normaalia elämää.
 
"hepskukkuu"
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30281648:

Opettaa siis lapsia että omasta elämästä ei tartte ottaa vastuuta? Sitähän tämä "palkitsemus"järjestelmä on. Ei sen väliä, kyllä valtio taas seurasvankin piltin elättää...ja saadaan taas parempaa, että ei muuta kuin pullat uuniin.

Jos tällaistä järjestelmää Ei olisi, alkaisi kai vanhemmat itsekin ajatella montako lasta kykenevät elättämään ja itse joutuisivat ottamasn vastuuta.... meidät on opetettu laiskoiksi.
 
Mies.
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30281636:
Nykyisen sosiaaliturvan hyvä puoli on se, että se huomioi ihmisen yksilöllisen tilanteen - tai ainakin tarkoitus olisi niin. Tottakai sellainen ihminen tarvitsee enemmän taloudellista tukea, jolla on vaikka lääkitys, silmälasihankinta tai vaikka vammasta johtuen erityistarpeita, kuin vastaavasti joku, jolla ei tällaisia ole. Otin esimerkiksi suuret lääkekulut - eihän se kovin yleistä ole, mutta sitä juuri tarkoitinkin, että aina joskus jollekin napsahtaa huono tuuri ja tulee jotain isoja, välttämättömiä kuluja.

Onko mielestäsi realistista, että pitkäaikaistyöttömät asutetaan soluihin? Missä näitä soluja on? Mistä sellaisille taloille tarvittavia tontteja? Mitä tehdään pitkäaikaistyöttömien perheille - muuttavatko heidän lapsensa myös soluihin? Olisivatko solut nais- ja mies- vai sekasoluja - kummassakin tapauksessa puolisoiden ja lasten muuttaminen mukana lienee hankalaa. Kaikki pitkäaikaistyöttömät eivät ole yksin asuvia miehiä.

Mitäs sitten, kun pitkäaikaistyötön työllistyy? Lentääkö hän solusta pois? Mitä, jos työtön ei halua muuttaa soluun - suoritettaisiinko pakkosiirtäminen? (Tulee mieleen juutalaisghettot 1940-luvulla.) Mikä ongelma siinä on, jos työtön asuu Helsingin keskustassa? Ei hän siihen kämppään sen enempää saa tukea kuin Vesalan kämppään, joten jos hänellä on kohtuuhintainen asunto, niin mikä ongelma?

Olet oikeassa siinä, että Helsingissä noin yleisesti ottaen on muuta maata suuremmat asumiskulut, mutta olet väärässä siinä, että työllistymismahdollisuudet olisivat huonoimmat. Kyllä ne suurissa kaupungissa ovat parhaimmat ja juuri niissä halvoissa tuppukylissä olemattomat. Siinä olet oikeassa, että työkyvyttömät pitäisi päästää eläkkeelle.

Mutta ei nykyisinkään saa lisää rahaa vaan, jos on juonut jo edelliset. Saa sen tietyn summan kuussa, ja jos jatkuvasti hakee kriisiapua juotuaan kuukauden tukensa, saattaa ainakin joillain paikkakunnilla saada esim. maksusitoumuksen kauppaan. Mutta tällainen on käytössä vain niiden kohdalla, jotka todellakaan eivät hallitse omaa elämäänsä ollenkaan. Sitä ei ole tarkoituskaan käyttää yksittäisten saunakaljojen säännöstelyyn, vaan esimerkiksi se voi olla tukitoimi rappioalkoholistin kohdalla.

Mainitset sosiaaliturvan hyvän puolen, samassa tulee myös se huono puoli kun ihminen yksilöi sitä henkilökohtaista tarvetta tulee myös todella paljon virheitä, eli maksetaan helvetisti liikaa, viittaan nyt vaikka tähän viimeisimpään julki tulleeseen keissiin
mitä sille mamu naiselle maksettiin +20k€/ vuoden aikaan ylimääräisiä tukia..

Asuminen, on realistista, Mailmalla solu asuminen on tosi yleistä enkä näe Suomessakaan mitään estettä sille, ja uskon että monetkin työttömät olisivat valmiita muuttamaan esim kaverinsa kanssa asumaan jos tällä saisivat itselleen enemmän rahaa käyttöön.
Opiskelijathan asuvat vuosikaudet soluissa.

No aikoinaan kun itse asuin koulun solussa ja sain sitten työpaikan vuokra nousi työllistymisen johdosta 3 kertaiseksi, vaihtoehto b oli muuttaa omaan niinkuin itse tein.

Helsingin tilanteesta siellä on määrällisesti eniten työttömiä.. Myös eniten pitkäaikaistyöttömiä-

Juu ja vakiintunut käytäntö on se että kun rahat on menneet niin saat maksusitoumuksia jotka voit myydä taas eteenpäin ja hakea sitten vielä ruoka-avustukset.... Ja ennen kuin tuohon reagoidaan riippuu ihan paikallisesta sos henkilöstä- Mutta tälläinen ihminen maksaa helposti sos valtiolle tuplasti enemmän kuin normaali työtön.
 
Mies..
5min sitten että tietää sos toimen maksaneen myös savukkeita ;) Koska olivat kokeneet pitkään poltaaneelle ihmiselle aiheutuvan liian paljon stressiä jos hän ei saa tupakkaa..

Mutta onhan täällä tosiaan paljon muutakin mihin pitäisi puuttua, noi lapsilisät esim: pitäisi ehdottomasti olla tulorajat, tuntuu hölmöltä tukea +10k€ tienaavien taloutta näillä
 
"hepskukkuu"
Mainitset sosiaaliturvan hyvän puolen, samassa tulee myös se huono puoli kun ihminen yksilöi sitä henkilökohtaista tarvetta tulee myös todella paljon virheitä, eli maksetaan helvetisti liikaa, viittaan nyt vaikka tähän viimeisimpään julki tulleeseen keissiin
mitä sille mamu naiselle maksettiin +20k€/ vuoden aikaan ylimääräisiä tukia..

Asuminen, on realistista, Mailmalla solu asuminen on tosi yleistä enkä näe Suomessakaan mitään estettä sille, ja uskon että monetkin työttömät olisivat valmiita muuttamaan esim kaverinsa kanssa asumaan jos tällä saisivat itselleen enemmän rahaa käyttöön.
Opiskelijathan asuvat vuosikaudet soluissa.

No aikoinaan kun itse asuin koulun solussa ja sain sitten työpaikan vuokra nousi työllistymisen johdosta 3 kertaiseksi, vaihtoehto b oli muuttaa omaan niinkuin itse tein.

Helsingin tilanteesta siellä on määrällisesti eniten työttömiä.. Myös eniten pitkäaikaistyöttömiä-

Juu ja vakiintunut käytäntö on se että kun rahat on menneet niin saat maksusitoumuksia jotka voit myydä taas eteenpäin ja hakea sitten vielä ruoka-avustukset.... Ja ennen kuin tuohon reagoidaan riippuu ihan paikallisesta sos henkilöstä- Mutta tälläinen ihminen maksaa helposti sos valtiolle tuplasti enemmän kuin normaali työtön.
Peesi tälle. Eihän suomessakaan tarvitse mennä montaa sukupolvea taaksepäin kun ihmiset asuivat tuntuvasti pienemmissä asunnoissa, useampikin sukupolvi samassa. Esim anoppini kotona oli seitsemän lasta. He asuivat talon kolmessa huoneessa, joista yksi olinyhteinen keittiö. Peräkammarissa asuivat isovanhemmat ja ullakolla anopi "aikamispoika"-setä. Tuo pirtti on hädin tuskin 100 neliöinen, huoneita se viisi plus pihasauna ja huussi. Ihmettelen miten silloin on mahduttu. Ja nyt ei

Puhumattakaan mitä olen työn puolesta maailmalla kiertänyt. On todella yleistä että perheet asuvat hyvin pienesti ja eri sukupolvet samassa jos varallisuutta muuhun ei ole. Ihmettelenkin suuresti miten meillä päin on ajauduttu tälläiseen jossa jokaisella pitää olla se "lukaali" eikä siitä tunnu tulevan mitään jos lapset joutuu huoneen jakamaan.

Kun katson anoppiani tunnen suurta kunnioitusta. Heillä ei ole ollut lapsuudessa paljoa. Sotien jälkeen syntynyt sukupolvi. Kaikesta on ollut puutetta. Mutta ovatko he onnettomia? Ei. Harvoin olen tavannut noin huolta toisistaan kantavaa perhettä jossa on lämpimät välit. Ja kaikki ovat pärjänneet elämässä tekemällä asioita, keskittymällä siihen. Jotenkin tuntuu että moni ei enää edes tiedä miten omaa elämää hanskata ja että se oikeasti vaatii yllättävänkin paljon varsinkin viitseliäisyyttä.
 
Mies..
jännä paikka että täällä pidetään todella omituisena jos lapsi ei muuta pois kotoa, Mamujen keskuudessahan on ihan normaalia että samassa taloudessa asuu puoli sukua.
 
[QUOTE="hepskukkuu";30281684]Opettaa siis lapsia että omasta elämästä ei tartte ottaa vastuuta? Sitähän tämä "palkitsemus"järjestelmä on. Ei sen väliä, kyllä valtio taas seurasvankin piltin elättää...ja saadaan taas parempaa, että ei muuta kuin pullat uuniin.

Jos tällaistä järjestelmää Ei olisi, alkaisi kai vanhemmat itsekin ajatella montako lasta kykenevät elättämään ja itse joutuisivat ottamasn vastuuta.... meidät on opetettu laiskoiksi.[/QUOTE]

Suurimmalla osalla taitaa olla se pari lasta, oli tulot sitten hyvät tai huonot. Ja mitä muista maista on huomattu, huono sosiaaliturva ei suinkaan ole pienentänyt perhekokoja, mutta sitten vaan useampi lapsi asuu jopa ala-arvoisissa olosuhteissa.

Luuletko, että vaikka 7-vuotias tosiaan oppii ottamaan omasta elämästään vastuuta siten, että hänen elämänsä ja koulunkäyntinsä pienessä yksiössä on mahdollisimman hankalaa? Luuletko, että hän osaa analysoida syy-seuraus -suhteita ja kylmän viileästi vaan oppii hyväksi kansalaiseksi? Rohkenen epäillä. Lapset eivät opi huonoissa oloissa ottamaan vastuuta elämästään, vaan he tottuvat huonoihin oloihin, he kärsivät siitä että eivät voi toisten lailla tuoda kavereita kotiin ja joutuvat häpeämään asumisolosuhteitaan. Heidän koulunkäyntinsä kärsii kun ei ole rauhallista tilaa läksyjen tekoon, mahdollisesti unikin kärsii. Tätä kautta on helppo aloittaa syrjäytyminen.

Omasta elämästä oppii ottamaan vastuuta ikätason mukaisesti. Leikki-ikäinen opettelee laittamaan lelut paikoilleen leikin jälkeen ja opettelee sosiaalisia sääntöjä ja muiden huomioon ottamista. Koululainen ottaa vastuuta läksyistä, koulutarvikkeista, oman koulupöydän ja huoneen siisteydestä. Teini voi kokeilla ensin pieniä, sitten pitempiä pätkiä kesätöitä. Mutta hyvä kasvu ja henkinen kehitys tarvitsee myös säälliset puitteet. Ei lapsia voi pitää missä tahansa olosuhteissa ja vaan olettaa, että kyllä he itsestään oppivat normaalin elämän, vaikka eivät saa siitä minkäänlaista kokemusta.

Eikä lapsen tai nuorenkaan ole tarpeen joutua miettimään vanhempiensa raha-asioita tai käsittelemään ristiriitaa oman katkeruuden, vanhempia kohtaan tuntemansa rakkauden ja osattomuuden välillä. Lapsilla on oikeus rakastaa vanhempiaan ja tuntea heidät ja kotinsa hyväksi. Lapsilla on myös oikeus tulevaisuuteen ja normaaliin elämään.
 
Yhteistyössä