joku avautuminen elämästäni joka ei nyt oikein tunnu hyvältä..tai jotain..

  • Viestiketjun aloittaja kitumista
  • Ensimmäinen viesti
kitumista
Olenko kauhea ihminen jos minusta tuntuu ettei lapset ja avopuoliso riitä jotta olisin onnellinen ja tyytyväinen elämääni. Tietysti rakastan lapsiani ja jos ne menettäisin en varmaan viitsisi enää edes elää.

Mutta joku kauhea tunne on vallannut mut... Joku kauhea tyytymättömyys tähän elämään. Tuntuu ettei elämässä ole tapahtunut muutamaan vuoteen mitään positiivista. Vain ikäviä asioita toisensa perään, pettymyksiä.

Avopuolisokaan ei enää tunnu miltään.

Pahinta on ettei tähän ole mitään ratkaisua.
 
Bäää
Mulla ihan sama fiilis ja kamala olo siitä. Tiedän että syynä (ainakin yhtenä ja vahvimpana) on kolmannen lapsen kaipuu, jota en tässä liitossa tule saamaan. Samalla hurja syyllisyys siitä, että pitäisi olla onnellinen kun on kaksi lasta jo saanut. Mutta ei vaan pysty, kun kokoajan tuntuu jotain puuttuvan. Ahdistavaa!
 
ap.
Itsekin jossain määrin haaveilen kolmannesta lapsesta. Mutta sitten kuitenkin kun moni muukin asia on elämässä niin huonosti niin en tiedä olisko yhtään hyvä hetki lapselle. Toisaalta mies on niin negatiivisesti suhtautunut koko lapsi asiaan että tuskin tulee kolmatta lasta.
 
Kk.
No tottakai on normaalia, että haluaa elämäänsä muutakin sisältöä kuin perheen. Nyt sun täytyy vaan selvittää, että mitkä ne suurimmat asiat on, joista sulla on tyytymätön olo. Ja jos aviopuoliso ei enää tunnu miltään, niin PUHUT sille. Sun täytyy tehdä jotain! Ei itsestään asiat paremmaksi muutu, vaan sen eteen täytyy tehdä töitä. Ensimmäisenä aloitata itse pohdiskelun, teet vaikka aarrekartan tai kirjoitat ajatuksia paperille ja toiseksi puhut miehellesi ja yritätte mietiä mitä asialle yhdessä voisi tehdä. Kyllä se siitä lähtee!
 
"Mie"
Itsestähän kaikki lähtee. Mutta joitain asioita ei pysty itse/yksin muuttamaan. Olisi pitänyt olla ennustaja ja arvata millaiseksi täydellinen kumppani vuosien saatossa ja lasten synnyttyä muuttuu... Ei tunnu reilulta sekään, että rikkoisi lasten perheen oman onnen tähden.
 
Bäää
Mulla on vähän olo että tässäkö tämä elämä nyt sitten oli/on. Jatkuva tyytymättömyys itseen/elämääni. Ehkä kyse onkin jostain ikäkriisistä. Ja vaikka kiva harrastus auttaisi tylsyyteen/tyhjyyteen sekä sulla että mulla. Minä vaan en pysty tässä elämäntilanteessa kokeilemaan olisiko sellaisesta apua. Eikä mikään harrastus poistaisi minun elämästäni "pohjimmaista" puuttuvaa asiaa. Ahdistavaa, mutta toisaalta löhduttavaa etten ole ainoa "kamala ihminen" tunteineni ja tyytymättömyyteni kanssa.
 
Tään tiijän!
Melkein jokaiselle suhteessa olevalle naiselle käy noin jossain vaiheessa. Yksinkertaisesti sanoen alkaa haluamaan munaa muilta miehiltä. Ylitsepääsemätön halu testauttaa omaa markkina-arvoaan ennenkuin lopullisesti rupsahtaa. Toiset kokevat näitä tunteita, ehkä juttelevat miehensä kanssa mutta eivät tee niiden eteen mitään. Suoraselkäiset ottavat eron miehestään ennenkuin menevät testaamaan sitä markkina-arvoansa. Paskimmat menevät vaan pettämään.
 

Yhteistyössä