vatsa pilalla raskauksien jälkeen ja uusi suhde. (sis kuvan)

  • Viestiketjun aloittaja ryppynen
  • Ensimmäinen viesti
ryppynen
Mulla iskee pakokauhu päälle. Olen tavannut ihanan miehen ja ollaan lähdössä yhdessä viikonlopuksi mökille. Aivan varmasti tällä reissulla asiat etenevät siihen pisteeseen, että vaatteet lähtee veks.

olen synnyttänyt 3 lasta, joista ensimmäiset olivat kaksoset. Vatsani on revennyt täysin pilalle!!! Vaatteet päällä näytän hyvältä, tiedän sen. Moni ei usko, kun kerron olevani 3 lapsen äiti. Totuus on kuitenkin järkyttävä. :(
Olen koittanut varovasti sanoa tälle miehelle, että en ole "täydellinen", niinkuin hän hokee koko ajan. Olen sanonut, että vatsani on kärsinyt raskauksista. Mutta pahoin pelkään ettei hän osaa kuvitella mitään näin pahaa. :(

En ole koskaan näyttänyt vatsaani kenellekkään, niin paljon häpeän sitä. Ajattelin, että voisi olla helpompaa itselleni jos tietäisin mitä ihmiset ajattelee tälläisestä näystä.
laitan tähän kuvan. Kommentoikaa rehellisesti.

 
ryppynen
Niin eipä tuolle voikaan mitään. Jotenki vaan vahvistuu se, että joudun perumaan koko reissun. En vain kestäisi sitä tilannetta kun joutuisin tuon näyttämään hälle. :(
 
samanlainen
Itselläni vielä pahemmin revennyt ja ei ole mies sanonut ikinä mitään pahaa vatsastani, tietää mistä se johtuu ja sen etten voi asialle mitään.

Laihduttamisella ja kovalla vatsatreenillä siitä tulee vähän parempi, mutta revennyt se on silti aina. Kokemusta on :D
 
vierass
No älä nyt ihmeessä koko reissua peru! :O Jos susta tuntuu siltä ettet ole vielä valmis tuota näyttämään, niin sitten vaan sanot että haluat pitää topin päällä. Näytät sitten kun olet siihen valmis ja jos mies sinua oikeasti rakastaa, kestää kyllä asian :) mukavaa reissua!
 
ryppynen
Mä oon siis sanonut asiasta, mutta en usko että ymmärtää näkemättä. Luulee varmaan että itken jinku muutaman haalean arven takua. Että olen perus nainen joka liioittelee. :(
 
samanlainen
vatsa täälläkin peilistä kurkistaa. Kolme lasta, joista se liki viisikiloinen teki vastaavat arvet ja rypyt; maharepun kruunaa kolme sektiota; kaikki leikattu samasta arvesta vaakatasoon, mutta kolmasti on lihakset pistetty poikki.

Vyötärö on hoikka, mahareppu roikkuu ja tiikerikin olisi kateellinen juovista; ei herkkua ei. Eikä sille mitään voi.

Minulla ei ole ollut tuota tilannetta, että pitäisi uudelle miehelle mahaa esitellä; mutta voin kuvitella ajatuksesi. Kannusta kuitenkin lähtemään reissuun!
 
ryppynen
Itselläni vielä pahemmin revennyt ja ei ole mies sanonut ikinä mitään pahaa vatsastani, tietää mistä se johtuu ja sen etten voi asialle mitään.

Laihduttamisella ja kovalla vatsatreenillä siitä tulee vähän parempi, mutta revennyt se on silti aina. Kokemusta on :D
laihduttaa en enään viitsi, bmi jo alarajoilla. Vatsoja treenailen, mutta toki vois aina lisää.
Lähinnä toi on sellanen nahkareppu joka lähtee kyljistä saakka. :x
 
samanlainen
Mä oon siis sanonut asiasta, mutta en usko että ymmärtää näkemättä. Luulee varmaan että itken jinku muutaman haalean arven takua. Että olen perus nainen joka liioittelee. :(
No hei, mulla on myös tissit kokeneet saman kohtalon. Lihominen ja laihtuminen + erittäin nuorena aloitettu imetys tehneet tämän. Tissit on kuin aurinko arpien takia. Ei yhtään enää rasvaa rinnoissa joten ovat sellaiset löysät pussit. Jos mä uskalsin mahan lisäksi näyttää uudelle miehelle nekin niin uskallat sinäkin näyttää mahan :)

Ei mieskään varmaan täydellinen ole, hänelläkin on varmasti kehossaan kohtia joita häpeää
 
anteeksi mutta
Kannatttaisikohan miettiä menoa kauneuskirurgin pakeille menoa.Ainakin konsultaatioon. Näytä toi kuva miehelle ensin niin saa järkyttyä siitä kuvasta ensin jos et uskalla livenä näyttää.
 
hhhh
äh, ei nuo ukot niin pinnallisia ole!! Ei ainakaan useimmat ja jos nyt sattuu puupää olemaan niin karkaapa ainakin heti alussa!!! Älä hyvä ihminen tommosten takia reissuja peru!!
 
HippuTAR
Voisitko sä sanoa sille miehelle että sä häpeät vatsaasi ja pelkäät miehen reaktiota siihen. ja että haluat näyttää mahas sille ennen tota reissua ja sit näytät sen. Silloin tietäisit ennen reissua miehen suhtautumisen, ei tarviis pelätä reissuun lähtemistä eikä sielä mökillä sit kärvistellä jos mies ei pysty sun vatsan kans elämään.

Eikä toi mun mielestä nyt niin paha oo. Ja jos se mies susta oikeesti tykkää niin ei ton pitäis haitata.
 
  • Tykkää
Reactions: Uudi
Mikkomies
Aivan kauhea tilanne, mutta ei syytä huoleen... siis rinnat näyttää ihan ok:lta ja pillun käytöllä voi kompensoida tilannetta todella paljon.

Laita toppi päälle ja aloita ottamalla poskeen, ota rinnat esiin topista yläkautta. Jätä toppi vatsan päälle kun kalu on juhlakuntoon imetty, laske housusi pois ja hoida homma kotiin. Hyvin tehdyn työn jälkeen en usko että vatsa aiheuttaa enää järkytystä, voit ottaa sen varovasti esille ja puheeksi aktin jälkeen vaikka saunaan mennessä.

Onnea matkaan!
 
vvierass
Hei! Sulla on tosi kaunis vartalo ja kauniit rinnat! Vatsasi kertoo eletystä naisen elämästä! Ole rohkea ja luota itseesi!Se mies on sinuun ihastunut varmasti muullakin kuin ulkonäön tasolla, vai kuinka?
 
"M33"
Ensimmäinen reaktioni oli: onneksi vaimoni ei tarvitse koskaan kärsiä tällaisesta. En tiedä, onko isimiehillä erilaiset odotukset, mutta kyllä tuo kuva minua hätkähdytti. En nyt äkkiseltään osaa sanoa mitään rohkaisevaa, mutta et sitä rohkaisua pytänytkään vaan rehellisiä kommentteja. Muista, että riskejä täytyy välillä ottaa. Sano vain suoraan etukäteen, miksi vatsasi häiritsee sinua, ja miksi haluat aluksi pitää topin päälläsi. En tunne ketään miestä, jolla olisi ehdoton periaate olla rakastelematta naista, joka ei ole täysin alasti ensimmäisellä kerralla.

Sivumennen sanoen minusta on vähän outoa että mies kutsuu sinua täydelliseksi ilman, että olette olleet niin sanotusti intiimissä kanssakäymisessä. Minkä ikäisestä sällistä on kysymys?
 

Yhteistyössä