nnnnnn
Olen ollut pari vuotta lapsen kanssa kotona, ja työnjako on ollut selvä. Minä hoidan kodin ja lapsen, mies käy töissä. Mies satunnaisesti autellut pikkujutuissa. Kaikki mennyt ihan kivasti. Kuvittelin aina että mies arvostaisikin sitä että koti on puhtaana jne.
Nyt odotetaan toista lastamme, ja olen ollut kohta 2 kk vuodelevossa. Meidän suhde on yhtäkkiä todella kovilla. Mies ei osaa eikä jaksa tukea minua, eikä jaksa huolehtia asioista yksin. Mies on ollut puolet ajasta lomalla, joten mielestäni ihan suhteettoman suurta taakkaa hänen harteilleen ei ole nyt annettu. Olen kiittänyt miestä esim. kaupassa käynnistä enkä ole marmattanut kun asioita on jäänyt tekemättä.
Mies taas ei kestä tilannetta yhtään. Ekat pari viikkoa meni jotenkuten, mutta sen jälkeen alkoi marina. Mies kiukuttele iltaisin kun koti on niin sekaisin. Kiukuttelee jos en ole voinut siivota sitä sun tätä. Kiukuttelee että joutuu käymään yksin kaupassa. Tänään marttyyrin elkein esitti että minä en ole muka koskaan tehnyt niin paljon hommia mitä hän nyt kahden kuukauden aikana.
Annoin sitten itsekkin jo tulla tuutin täydeltä takaisin. Todella loukkasi kun tajusin, kuinka vähän mies arvostaa mitä teen kodin eteen. Esim. miehen ei ole kahteen vuoteen tarvinnut pyykkikoneeseen koskea, aina on silti ollut puhtaat kalsarit kaapissa viikattuna ja treenikamat kassista korjattu koneeseen ja sieltä eteen taas kaappiin. Onko minulla nyt? No ei! kahteen kuukauteen mies on pessyt pyykkiä tasan 3 koneellista. Minä olen yksin hoitanut suurimman osan kauppareissuista, yksin lapsen kanssa päivisin kun mies on töissä. Mies valittaa että on raskas kantaa kaikki kassit yksin.. hmm, mitenköhän minä olen siihen pystynyt yksin vauvan taikka uhmakkaan taaperon kanssa. ? Meillä on nyt esim. 5 roskapussia parvekkeella ja viikon kakkavaipat, kun mies ei ole niitä jaksanut roskiin viedä. Onko silloin kun minä olen vastuussa? NO EI TODELLAKAAN, ikinä kuuna päivänä. Minä imuroin joka päivä, mies on imuroinut kahden kuukauden aikana tasan kerran.
Minä tiedän kuinka raskasta se lapsen ja kodin hoito voi olla, enkä mielestäni ole vaatinut nytkään liikoja. En ole valittanut puhtaiden vaatteiden puutetta tai sotkua. En ole vaatinut miestä tekemään ruokaa, vaan syönyt samoja mikroaterioita päivästä toiseen. Mutta en kyllä jumankauta tajunnut, kuinka pihalla toinen voi asioista olla? Ihankuin täällä asiat ennen olis hoitunut tuosta vaan vasemmalla kädellä sohien, kun ukkeli on töissä. Miehellä ei ole minkäänlaista realistista käsitystä siitä, mitä tämä homma vaatii... Ja meillä vielä joskus ollut puhe että mies jäisi kotiin hetkeksi ja minä menisin töihin... huh.
Asioiden on muututtava. Ajattelen jo kauhulla millaista elämä olisi, jos esim. halvaantuisin. Eihän tuo minusta pystyisi huolehtimaan päivääkään! Nikkoja nakellen varmaan tois ruuan kerran päivässä nokan eteen.
Kaiken huippu on se, että mies on mm. saanut harrastaa ihan normaalisti myös viime aikoina. 2-3 kertaa viikossa treenit, lisäksi en ole vastustellut kun on mennyt kavereiden kanssa kahville ja pari kertaa baariinkin. Olen huonossa jamassa hoidellut sitten vaan esikoista yksinäni ja purrut hammasta. Kyllä sillä rentoutumismäärällä vähän pitäisi jo jaksaakkin.
Mitä tehdä moisen pullamössömiehen kanssa?
Nyt odotetaan toista lastamme, ja olen ollut kohta 2 kk vuodelevossa. Meidän suhde on yhtäkkiä todella kovilla. Mies ei osaa eikä jaksa tukea minua, eikä jaksa huolehtia asioista yksin. Mies on ollut puolet ajasta lomalla, joten mielestäni ihan suhteettoman suurta taakkaa hänen harteilleen ei ole nyt annettu. Olen kiittänyt miestä esim. kaupassa käynnistä enkä ole marmattanut kun asioita on jäänyt tekemättä.
Mies taas ei kestä tilannetta yhtään. Ekat pari viikkoa meni jotenkuten, mutta sen jälkeen alkoi marina. Mies kiukuttele iltaisin kun koti on niin sekaisin. Kiukuttelee jos en ole voinut siivota sitä sun tätä. Kiukuttelee että joutuu käymään yksin kaupassa. Tänään marttyyrin elkein esitti että minä en ole muka koskaan tehnyt niin paljon hommia mitä hän nyt kahden kuukauden aikana.
Annoin sitten itsekkin jo tulla tuutin täydeltä takaisin. Todella loukkasi kun tajusin, kuinka vähän mies arvostaa mitä teen kodin eteen. Esim. miehen ei ole kahteen vuoteen tarvinnut pyykkikoneeseen koskea, aina on silti ollut puhtaat kalsarit kaapissa viikattuna ja treenikamat kassista korjattu koneeseen ja sieltä eteen taas kaappiin. Onko minulla nyt? No ei! kahteen kuukauteen mies on pessyt pyykkiä tasan 3 koneellista. Minä olen yksin hoitanut suurimman osan kauppareissuista, yksin lapsen kanssa päivisin kun mies on töissä. Mies valittaa että on raskas kantaa kaikki kassit yksin.. hmm, mitenköhän minä olen siihen pystynyt yksin vauvan taikka uhmakkaan taaperon kanssa. ? Meillä on nyt esim. 5 roskapussia parvekkeella ja viikon kakkavaipat, kun mies ei ole niitä jaksanut roskiin viedä. Onko silloin kun minä olen vastuussa? NO EI TODELLAKAAN, ikinä kuuna päivänä. Minä imuroin joka päivä, mies on imuroinut kahden kuukauden aikana tasan kerran.
Minä tiedän kuinka raskasta se lapsen ja kodin hoito voi olla, enkä mielestäni ole vaatinut nytkään liikoja. En ole valittanut puhtaiden vaatteiden puutetta tai sotkua. En ole vaatinut miestä tekemään ruokaa, vaan syönyt samoja mikroaterioita päivästä toiseen. Mutta en kyllä jumankauta tajunnut, kuinka pihalla toinen voi asioista olla? Ihankuin täällä asiat ennen olis hoitunut tuosta vaan vasemmalla kädellä sohien, kun ukkeli on töissä. Miehellä ei ole minkäänlaista realistista käsitystä siitä, mitä tämä homma vaatii... Ja meillä vielä joskus ollut puhe että mies jäisi kotiin hetkeksi ja minä menisin töihin... huh.
Asioiden on muututtava. Ajattelen jo kauhulla millaista elämä olisi, jos esim. halvaantuisin. Eihän tuo minusta pystyisi huolehtimaan päivääkään! Nikkoja nakellen varmaan tois ruuan kerran päivässä nokan eteen.
Kaiken huippu on se, että mies on mm. saanut harrastaa ihan normaalisti myös viime aikoina. 2-3 kertaa viikossa treenit, lisäksi en ole vastustellut kun on mennyt kavereiden kanssa kahville ja pari kertaa baariinkin. Olen huonossa jamassa hoidellut sitten vaan esikoista yksinäni ja purrut hammasta. Kyllä sillä rentoutumismäärällä vähän pitäisi jo jaksaakkin.
Mitä tehdä moisen pullamössömiehen kanssa?