Miten tukea päivähoidon aloittanutta lasta?

Herkkä 3v tyttöni on aloittanut päiväkodissa n kuukausi sitten. Eikä ole vielä helpotusta alun vaikeuksiin havaittavissa. Kauanko tässä voi kestää?

Joka aamu jää itkemään ja nyyhkii, kuinka pelottaa ja ettenhän jätä häntä tänne. :/

Töihin on mentävä eli ei auta, kun lähteä itsekin kamala puristus rinnassa ja itku kurkkua painaen.

Nytkin itkee kotona, että joutuu huomenna päiväkotiin. Tuntuu niin pahalta ja ahdistavalta äidin korvaan. Miten tukea häntä? Olen yrittänyt kuunnella ja kannustaa. Etsiä hyviä puolia hoidosta ym. Jopa lahjoa leluilla.

Puuhippa: sen kun tietäisin. Kai se tuo kaikki uutuus siinä jännittää. Iso ryhmä, paljon melua, uudet ihmiset kaikki..

Meillä aloitti poika viime helmikuussa ja alku oli hankalaa. Tilanne onneksi rauhoittui parissa kuukaudessa eli toivoa on. Nämä vois auttaa; älä itse sorru voivotteluun jättäessäsi häntä. Pysyt itse "reippaana", jolloin lapsikin huomaa, ettei ole mitään hätää. Juttele lähtiessäsi hoitajien kanssa (mistä vaan) joilloin lapsi huomaa, että sinäkin luotat hoitajiin=hänkin voi luottaa, Jos lapsi kertoo jo aamulla että hänelle tulee ikävä, niin vastaa että sinä uskot että tulee (älä vähättele lapsella tärkeää ja hyvin todellista tunnetta) mutta "teette tänään sitä/tätä kivaa päiväkodissa"/kysy: "mitä luulet, tuleeko muilla lapsilla ikävä äitiä, että tulee varmasti ja se on ihan ok, saakin tulla"/"muistathan, että me nähdään taas iltapäivällä (iloisella ja kannustavalla äänellä)".
Muista pysyä itse vahvana, äläkä sorru voivotteluun, mutta ota lapsi tosissasi

Auttaisiko jos lukisitte yhdessä päiväkodista kertovia kirjoja, esim. meillä on ollut tosi suosittu Sanna-sarjan Sanna menee päiväkotiin. Samoin Onni menee päiväkotiin -kirja.

Meillä auttoi myös se että juttelin hoitajien kanssa ja pyysin ottamaan lapsen heti mukaan johonkin leikkiin/puuhaan niin ettei jää yksikseen seisomaan ja katsomaan perääni. Tilanne parani heti.

Puuhippa: Tuntuu kyllä tosi kurjalta. Hoitajat on kuulemma yrittäneet saada enemmän ystävystymään ym, mutta lapsi mulle sanoo, ettei ole kaveria ja että jotkut tytöt menee vaan häntä karkuun. En tiedä, mikä sitten on täysin totuus.

Kiitos tsempeistä "tsempille". Kiva kuulla, et toivoa on. Nyt vaan jotenkin niin toivoton olo itsellä, vaikka kyllä yritän esittää sellaista reipasta äitiä.

Reetta: olemme lukeneetkin kirjoja jo ennen päiväkotia, mutta voisin hakea niitä uudestaan lainaan.

Alkuperäinen kirjoittaja tuskan parahdus: Näytä alkuperäinen viesti

Herkkä 3v tyttöni on aloittanut päiväkodissa n kuukausi sitten. Eikä ole vielä helpotusta alun vaikeuksiin havaittavissa. Kauanko tässä voi kestää?

Joka aamu jää itkemään ja nyyhkii, kuinka pelottaa ja ettenhän jätä häntä tänne. :/

Töihin on mentävä eli ei auta, kun lähteä itsekin kamala puristus rinnassa ja itku kurkkua painaen.

Nytkin itkee kotona, että joutuu huomenna päiväkotiin. Tuntuu niin pahalta ja ahdistavalta äidin korvaan. Miten tukea häntä? Olen yrittänyt kuunnella ja kannustaa. Etsiä hyviä puolia hoidosta ym. Jopa lahjoa leluilla.

Click to expand...

Mulla ei ole lohduttavia sanoja, koska muistan itse lapsuudesta sen kamalan järkytyksen, kun äiti jätti päiväkotiin, olin siellä yksinäinen ja siellä toiset lapset kiusasi. Tuska ei koskaan helpottunut. Hoitajilla ei ole aikaa ujolle lapselle.

Mun lapsi aloitti päiväkodin viikkoa sitten. Hän ei halua tulla kotiin sieltä. Päiväkodissa on tosi pieni lapsiryhmä (3 muuta lasta ko hoitajalla).

Vie lapsesi PPH:lle tai muualle, joka on kodinomaisempi.

Minäkin suosittelen perhepäivähoitajaa. Oma lapseni, kolmas, meni 3-vuotiaana pph:lle ja tykkäsi tosi paljon! Siellä on kodinomaisempaa ja rauhallisempaa kuin päiväkodissa.

Inhottava kuulla jollekin tulleen traumoja. Sitä en lapselleni haluaisi.

Voi apua, mitä tässä nyt pitäis tehdä. Lapsi kuitenkin tykkää vaikka jossain puistossa ikätoveriensa kanssa puuhata ja ujoudesta huolimatta on aina tullut toimeen lasten kanssa. En totta vie tiedä, mikä nyt mättää.

Kauanko tätä katselen ennen sitä pph:ta? Voi kun olis joku kristallipallo.

Miten lapsen päivä menee sen jälkeen kun vanhempi on lähtenyt? Siis mitä hoitajat sanovat? Itse olin kuulemma puistoon mennessä aina itkenyt ja kertonut vanhemmille ettei minulla ole kavereita siellä.

Tädit ja isoveli kuitenkin olivat kertoneet että isän selän kadottua näkyvistä olin rauhoittut ja että tosiasiassa minulla oli paljon kavereita. Mitään traumoja minulla ei ole, päinvastoin olen perusonnellinen ihminen.

Vähän olen yrittänyt aina tuodessa "muistuttaa", että on ujo ja herkkä jne. Se tuntuu olevan hoitajille ihan selvä juttu sinänsä.

Ehkä rukoilen vaan, et alkaa pian helpottaa.. Tuntuu vaan, ettei helpotusta tule.

[QUOTE="tsemppi";30284199]Meillä aloitti poika viime helmikuussa ja alku oli hankalaa. Tilanne onneksi rauhoittui parissa kuukaudessa eli toivoa on. Nämä vois auttaa; älä itse sorru voivotteluun jättäessäsi häntä. Pysyt itse "reippaana", jolloin lapsikin huomaa, ettei ole mitään hätää. Juttele lähtiessäsi hoitajien kanssa (mistä vaan) joilloin lapsi huomaa, että sinäkin luotat hoitajiin=hänkin voi luottaa, Jos lapsi kertoo jo aamulla että hänelle tulee ikävä, niin vastaa että sinä uskot että tulee (älä vähättele lapsella tärkeää ja hyvin todellista tunnetta) mutta "teette tänään sitä/tätä kivaa päiväkodissa"/kysy: "mitä luulet, tuleeko muilla lapsilla ikävä äitiä, että tulee varmasti ja se on ihan ok, saakin tulla"/"muistathan, että me nähdään taas iltapäivällä (iloisella ja kannustavalla äänellä)".
Muista pysyä itse vahvana, äläkä sorru voivotteluun, mutta ota lapsi tosissasi [/QUOTE]

Hyviä neuvoja. =) Ei myöskään kannata vuodattaa lapsen kuullen kuinka vaikeata teillä on ja kuinka huolestunut olet. Mutta kannattaa silti jutella päiväkodin hoitajien kanssa, josko voisivat huomioida tyttöä ja yrittää lievittää ikävää.

Onko siellä ketään sellaista hoitajaa johon luottaisi, omahoitajaa tms? Lapsi varmaan tarvisi turvallita aikuista ja ajoittain syliäkin, isojen ryhmässä vaan sellaiseen ei taida juuri olla aikaa. Silti jos siellä olisi edes yksi lapselle turvallinen aikuinen niin olo varmaan helpottaisi.
Mun herkkä, ujo tyttö aloitti 3vuotiaana ryhmäperhepäivähodiossa 12 lapsen ryhmässä, pelkäsi muita lapsia mutta kiinnittyi välittömästi isoäitimäiseen omahoitajaansa, jolla oli aikaa ottaa isojakin lapsia syliin ja viereen kuuntelemaan satua jne. Joniunverran toki leikki siellä muiden lasten kanssa mutta enimmäkseen oman(aivan eriluonteisen) pikkuveljen kanssa. 4-vuotiaana kiinnostui yhtäkkiä muista lapsista ja uskalsi raisuihinkin ryhmäleikkeihin mukaan. Lapsesta on parin vuoden päivähoidob jälkeen kehittynyt oikein reipas 5- vuotias joka jopa pyrkii määräilemään muita(joskus liiankin kanssa)

Olen tuota miettinytkin, että onko lapsi oikeasti yksinäinen siellä vai miten asia on. Hoitajat ei ainakaan ole sellaista sanoneet. Mutta palaute kyllä on ollut tyyliin "oli hieman itkuinen tänään". Mitä se sitten lopulta tarkoittaakaan.

Tässä vielä kävi niin, että yksi hoitaja, josta lapsi tuntui pitävän, jäi nyt pois. Eli ei ainakaan helpota yhtään asiaa.

En jaksanut lukea kaikkia vastauksia, joten sori jos tulee toistoa, mutta oman herkän ja hitaasti lämpenevän 3-vuotiaan kanssa nämä on koettu tärkeiksi. Hoitaja ottaa lapsen heti aluksi siipiensä suojaan, eikä yritä heti sysiä leikkimään reippaasti muiden kanssa, vaan pitää sylissä tai antaa olla vieressä eikä kannusta ja usuta muihin hommiin, siitä lapsi menee vain enemmän lukkoon. Voit vaikka kysyä, onko mahdollista että lapsi pääsisi aina erotilanteessa syliin? Toinen on tuo mielekäs tekeminen, oma lapseni ei vieraassa tilanteessa osaa tarttua toimeen tai tutustua ihmisiin oma-aloitteisesti jos jännittää, vaan hänelle pitää (sitten kun alkujärkytys on mennyt ohi) kädestä pitäen tarjota tekemistä, ettei jää vain hämmentyneenä törröttämään ja miettimään, mitä häneltä odotetaan. Hoitoasioista voi jonkin verran puhua kotona, iloiseen sävyyn, ja hoitajista voi puhua niin kuin ne olisi kavereita. Onkohan Arjakin käynyt tänä viikonloppuna pienimetsässä ja mitähän Kaisa tuumaa jos kerrot että sulla on uusi pyörä. Jos lapsi kertoo ikävistä tunteista, hyväksy: huomaan että sinua harmittaa. Tiedän että sinusta tuntuu pahalta. Mutta sitten: LUOTAN, että sinusta pidetään siellä hyvää huolta, ja TIEDÄN, että Arja ja Kaisa on hyviä/mukavia aikuisia. Kuulen mitä sanot, et halua mennä, mutta tämä on sellainen asia minkä aikuinen päättää. Tiedän, että olet turvassa. Mutku tulee ikävä! Saa tullakin, niin minunkin tulee sinua ikävä. Ja sitten kun minä tulen hakemaan, niin on ihana tavata taas!

Kannattaa myös kysyä niiltä hoitajilta vinkkejä, he näkee lapsesi hoitopäivän ja vaikka sinä olet oman lapsesi asiantuntija heillä on kokemusta toisesta näkökulmasta, ja keskenänne juttelemalla molemmat varmasti saa vinkkejä miten helpottaa lapsen oloa.

Joskus olen myös sanonut ihan, että jutellaanko nyt jostain muusta, kun lapsi juuttuu siihen "mutku minä en HALUA mennä". Ja sitten, syliä, syliä, syliä. Sellaista reipasta, iloista syliä eikä sellaista anteeksipyytävää ahdistunutta syliä.

Kiitos sulle vieras! Oli jotenkin tosi lohduttava teksti.

Mullakin meinaa välillä suorastaan pinna palaa, kun jatkuvasti jankuttaa siitä, ettei halua mennä eihän mennä eihän tarvi mennä jne. Tulee itellekin niin ahdistava olo koko hoidosta.

Tosi monesti ollaan menty vasta yhdeksäksi ja tuntuu, että silloin on jo kamala sähellys siellä hoidossa päällä eikä tosiaan kenelläkään varmaan aikaa huomioida juuri minun lastani.

Äsken juuri käytiin pitkä keslustelu lapsen kanssa. Yritin tarkalleen saada tietää, mikä on se asia, joka tekee päivähoidon niin vaikeaksi. Todella vaikeaa tulkita lasta, kun selvästi löytää hoidosta myös iloisia asioita. Selitti esim. leluista, joista tykkää siellä. Ilmeisesti suurin syy on se, kun ei tiedä, mitä tapahtuu. Kaikki muut osaa ja hän ei. Ja sitten se, ettei hänellä ole kavereita siellä. Kukaan ei kuulemma leiki. Eli juuri uskon, että hän tarvitsisi aikuisen ihan kädestä pitäen viemään porukkaan mukaan.

Voi että tuntuu niin pahalta taas. Ajatus omasta lapsesta yksinäisenä siellä ja peloissaan. Samalla, kun itse olen työssä, josta en edes suuremmin nauti. Itkettää.

Alkuperäinen kirjoittaja Tuskan parahdus: Näytä alkuperäinen viesti

Olen tuota miettinytkin, että onko lapsi oikeasti yksinäinen siellä vai miten asia on. Hoitajat ei ainakaan ole sellaista sanoneet. Mutta palaute kyllä on ollut tyyliin "oli hieman itkuinen tänään". Mitä se sitten lopulta tarkoittaakaan.

Click to expand...

Mene sinne kurkistamaan ikkunasta salaa sisään vaikka ruokatunnilla tai 30min ennen hakuaikaa. Katsot, miten olot siellä on lapsella.

Kyllä aikuisilla tulee olla aikaa huomioida myös aremmat lapset.
Juttele vielä päiväkodissa asiasta. Aamulla ei kannata pitkittää töihin lähtöä, hyvä on jutella lapsen kuulematta. Kannattaa vaikkapa soittaa aamupäivällä.

Auttaisiko oma turvalelu, esim. pehmolelu, joka toimisi samalla unileluna?
Monella lapsella ikävää helpottaa myös valokuvat. Albumiin kuvia vanhemmista ja mahdollisista sisaruksista, mukavista tekemisistä kotona, kotiympäristössä, mieluisissa paikoissa.

Jutelkaa asioista myös kotona lapsen kanssa. Ikävän tunnehan on hyvä tunne, joka kertoo, että välitätte toisistanne. Nyt vain opetellaan tulemaan sen kanssa toimeen päiväkodissa.
Kavereita saa pikkuhiljaa, kun tutustuu ja leikkii toisten kanssa.

Jutelkaa siitä, mitkä on mukavia tekemisiä päiväkodissa. Jutelkaa siitä, mitä päiväkotipäivän aikana tapahtuu (päivärytmi).

Pitäiskö sun kysyä olisiko vaikka 8:30 parempi aika tulla hoitoon että ehtidi leikkihin mukaan silloinkun muut aloittavat leikkejä aamupalan jälkeen. Tai olidiko joku muu aika hyvä sen kannalta että hoitajalla olisi aikaa olla lapsen kanssa

3v on kyl just hankalin ikä aloittaa päivähoito.....meillä neljästä yksi on aloittanut 3v, muut n.1v4-6kk ja tuolla 3v aloittaneella koko päiväkotiura oli kyl itkuinen ja hankala.
Äidin valokuva oli yks joka helpotti, myös se, että pyydettiin omahoitajaa tulemaan heti eteiseen vastaan ja "ottamaan" lapsi "haltuun". Pikaiset halit ja heipat, ei pitkitetty lähtöä.

Kiitos teille!

Voisin yrittää viedä jo 8:30. Unilelu lapsella jo onkin.

Tuohon ikäasiaan. Kaverilla kun on myös eri-iässä hoidon aloittaneita lapsia (monta lasta), niin hän on todennut luonteen olevan ikää merkittävämpi tekijä hoidon alun suhteen. Uskon tähän kyllä, vaikka toki 3v on tottunut kotona elämään pidempään.