Pelkään välillä miehen raivonpuuskia

Mitä mä voisin tehdä? Mieheni saa välillä joistain riidoista ja yleensä aina siivouksesta raivonpuuskan, jossa huutaa ja lyttää ja satuttaa. Myönnän etten ole maailman siistein ihminen. Hoidan mielestäni kuitenkin hyvin asioita joita hän ei ikinä tee, (ikkunanpesu, ovien ja lattialistojen pesu, kylppärit ym. joita hän ei ikinä siivoa, samoin lasten vaatteiden lajittelut ym), mutta minun tekemät siivoushommat on yleensä hänestä epäolennaisia.

Viimeisin siivousepisodi oli sitten eilen. Senkun minulle huutaiskin, kyllä mä siitä hengissä selviän. Mutta kun myös pojalle Miehellä on pojan kanssa ongelma, poika jo valmiiksi ottaa puolustuskannan valmistautuessaan isänsä komentavaan, kovaääniseen käskytyyliin. Poika ei alkanut siivota kun mies sanoi, (ja se sanominen ei ollut mikään erityisen sovitteleva alunperinkään). Pojalla oli lauantainakin koulupäivä eli oli vain yksi vapaa, ja mä ymmärrän että hän oli väsynyt. Poika käytti sitä perusteluna. Isän vastaus että on hänkin väsynyt, mutta nyt siivoat. Poika pisti vastaan, ja seuraavaksi tuli sitten huutoa ja karjumista isän puolelta ja poika takasin, lopulta piiloutui peiton alle. Mä yritin sanoa että jos vähän rauhallisemmin, mutta ei, olen kuulemma huono kurin pitäjä kun en asetu koskaan hänen puolelleen vaan alan vähätellä hänen asettamiaan käskyjä. Voihan se olla niinkin mutta se KARJUMINEN. Onko se tapa saada lapsi toimimaan? Siinä vaiheessa kun isä sanoi rikkovansa pojan juuri rakentaman hienon linnoitusaskartelun, minulla keitti. Yritin taas sanoa vastaan mutta vastauksena taas ärjymistä minulle. Linnoittauduin "turvaan" toiseen huoneeseen odottelemaan miehen rauhoittumista. Että ei äityisi lasten nähden kauhea tappelu meidän kesken. Mies seuraa perässä normaaliin tapaansa ja valittaa että "minulleko tämä siivoaminen taas kaatuu!!", unohtaen että olin siivoamassa hänen kanssaan kunnes hän alkoi raivota niin että itseäkin pelotti, saati lapsia, ja että olin hoitanut pari edellistä siivousta. Poika tuli luokseni sinne rauhoittumaan ja koitin tarjota turvallisen sylin. Miehen kanssa meni koko päivä pilalle, hän pyysi anteeksi mutta "muttien" kanssa, joten se oli minusta yhtä tyhjän kanssa. Sitä en kuullut että olisi pyytänyt pojalta anteeksi vaan mitätöi tämän tekemiä leikkiehdotuksiakin koko illan.

Miehen tapa riitatilanteissa on ikäänkuin "jyrätä" minun ylitseni kovalla äänellä ja seuraamalla vaikka yritän vetäytyä tilanteesta rauhoittumaan. Ja tulee puolin ja toisin lauottua asiattomuuksia. Olen huono vastaamaan sanallisesti välittömästi vaan tarvitsen aikaa muotoillakseni asian. Ja toivoisin molempien rauhoittuvan, hän taas haluaa että "asia käsitellään nyt heti, älä ala vältellä".

Mä en tiedä miten tässä pitäisi edetä. Kuka on syypää mihinkin, ja mikä auttaisi. Takki on ihan tyhjä.

No minkä helvetin takia miehen pitää siivota teidän kanssa?

Lyö miehelle imuri toiseen käteen ja moppi toiseen käteen. Ota lapset ja poistu heidän kanssaan pihalle leikimään tai vaikka puistoon.
Ja näin jatkatte vuorotellen. Sun siivousvuorolla mies lähtee lasten kanssa pihalle.

Ööh, mikä tuossa nyt oli se ongelma? Poika yritti välttää siivousta? Mies komensi häntä liian äänekkäästi?

Minun mielestäni sinä kyllä sitä "turvallista syliä" tarjoamalla vesitit koko tilanteen. Nytpä lapsi sitten tietää, että seuraavallakaan kerralla ei tarvitse tehdä mitään, kunhan vaan kömpii äidin syliin. Ja sellaiseen maailmaan pitäisi kuitenkin oppia, jossa sovitut hommat hoidetaan, vaikka ne eivät aina olisikaan ihan niitä lempparihommia.

Ei tuossa muuta voi tehdä kuin laittaa mies vaihtoon.

Onko kyse kuitenkin vain karjumisesta ja erilaisesta tyylistä hoitaa ristiriitatilanteet? Ei mies mitenkään väkivaltaisesti ole koskaan käyttäytynyt?

Oletko ottanut huomioon sitä, että jos ette vedä yhtä köyttä lapsenne edessä, lisäät miehen tarvetta ja taipumusta hoitaa käskytys tuohon tyyliin? Mies hermostuu paitsi lapsen tottelemattomuudesta myös sinun asenteestasi ja kaksi yhtä vastaan tilanteessa koittaa sitten saada tahtonsa läpi karjumalla. Ei hyvä juttu, mutta ymmärrän miehen turhautumisen jos jatkuvasti mitätöit hänen sanomisiaan lapsen edessä.

Istukaa pöydän ääreen tilanteen ollessa rauhallinen ja sopikaa selkeästi vastuut kotitöihin liittyen. Ensin te vanhemmat keskenänne ja kun olette löytäneet yhteisen linjan, keskustelette myös lapsen kanssa siitä, mitä kotitöitä hänen vastuulleen kuuluu. Näistä yhteisesti sovituista linjauksista pidät kiinni, vaikka lapsi yrittäisi jonkun syyn varjolla vedota sinuun lepsumpana vanhempana. Jos siivouksen aikana jommalla kummalla tai molemmilla on pinna kireällä, kannattaa tosiaan hoitaa omat osuudet eri aikoihin.

Ps. ovien ja lattialistojen pesu sekä vaatteiden lajittelu kuulostaa minustakin melko epäolennaisilta ja ikkunanpesu niin harvinaiselta hommalta, etta jos hoidat vain nuo mainitut jutut ymmärrän miehen kokevan että hän joutuu kantamaan päävastuun.

Pelottava karjuminen on se ongelma. Ja jos on oikea riitatilanne, niin se että saa minut ihan kamalaan ahdistuksen tilaan pelottavalla huutamisellaan ja kamalien syytösten latelemisella.

Kyllä minä hoidan ne perussiivouksetkin pari kertaa kuukaudessa, tarkoitin vain että mielestäni mies vähättelee minun osuuttani. Ja olen samaa mieltä että meidän olisi oltava pois paikalta kun hän alkaa siivota. Hän kokee asian toisin. Nytkin juttu oli niin että olin itse aloittanut siivoamisen ja hän tuli siihen "mukaan". Ja sitten homma kääntyi muotoon "minun päällenikö tämä taas kaatuu".

Poika on 7-vuotias ja toki osallistuukin yleensä siivoukseen, mutta se miten hänet siihen laitetaan oli minusta niin kamala tapa (toinen peloissaan peiton alla, menee sellaiseen lukkotilaan ja isä karjuu vieressä). Siivousta ei oltu sovittu etukäteen vaan se alkoi yhtäkkiä hänen lepäillessään. Poika on muutenkin sellainen hidas, että asioista on sanottava tukäteen etttä ehtii asiaan sopeutua, muuten menee pasmat sekaisin - on ollut pienestä saakka, ja isänsä on ihan samanlainen.

Meillä on välillä vähän samaa. Poika arka ja herkkä lapsi joka ei kestä huutamista. Olenkin miehelleni puhunut miljoonia kertoja, ettei huutamisella voiteta mitään, saatikka saada asioita hoitumaan. Mies on oppinut käytöksensä isältään. On kertonut että isänsä huuti aina hänelle. Tämä miehen käytös on niin "syvällä" hänessä, etten usko sen koskaan muuttuvan. Nyt seuraan ettei tilanne pahennu. Suosittelen kunnon keskustelua tai tarvittaessa olemaan yhteydessä perheneuvolaan jos mies saisi sieltä apua käytökseensä.

Alkuperäinen kirjoittaja Vie ras: Näytä alkuperäinen viesti

Meillä on välillä vähän samaa. Poika arka ja herkkä lapsi joka ei kestä huutamista. Olenkin miehelleni puhunut miljoonia kertoja, ettei huutamisella voiteta mitään, saatikka saada asioita hoitumaan. Mies on oppinut käytöksensä isältään. On kertonut että isänsä huuti aina hänelle. Tämä miehen käytös on niin "syvällä" hänessä, etten usko sen koskaan muuttuvan. Nyt seuraan ettei tilanne pahennu. Suosittelen kunnon keskustelua tai tarvittaessa olemaan yhteydessä perheneuvolaan jos mies saisi sieltä apua käytökseensä.

Click to expand...

Vihdoinkin joku joka tuntuu ymmärtävän. Mun miehellä sen on luultavasti kanssa kotoa opittua, ja hänellä on myös ollut varsin iso vastuu koko kodinhoidosta aivan pienestä saakka, ja se on taakka joka kummittelee. On niin hankala keskustella asiasta ilman että mies loukkaantuu ja kokee itsensä epäonnistuneeksi, sillä pohjimmiltaan mies on todella herkkä myös.

Se huutaminen ei ole koskaan haluttua tulosta saanut aikaan, mutta silti siihen ei tule muutosta, tuntuu lähinnä pahenevan sitä mukaan kun lapset kasvaa. Ja äänen korottaminen ja perässä "nalkuttaminen" huutamalla meidän keskeisissä riitatilanteissa. Kaikki riidat on jo niin pelottavia, että ahdistun ja alan helposti itkeä. Itse olen enemmän hiljaa asioita miettivää tyyppiä, mökötän jaj sitten tilanteen rauhoituttua juttelisin ongelmat läpi. Me ollaan niin erilaisia riitelijöitä

[QUOTE="a p";30286673]Pelottava karjuminen on se ongelma. Ja jos on oikea riitatilanne, niin se että saa minut ihan kamalaan ahdistuksen tilaan pelottavalla huutamisellaan ja kamalien syytösten latelemisella.

Kyllä minä hoidan ne perussiivouksetkin pari kertaa kuukaudessa, tarkoitin vain että mielestäni mies vähättelee minun osuuttani. Ja olen samaa mieltä että meidän olisi oltava pois paikalta kun hän alkaa siivota. Hän kokee asian toisin. Nytkin juttu oli niin että olin itse aloittanut siivoamisen ja hän tuli siihen "mukaan". Ja sitten homma kääntyi muotoon "minun päällenikö tämä taas kaatuu".

Poika on 7-vuotias ja toki osallistuukin yleensä siivoukseen, mutta se miten hänet siihen laitetaan oli minusta niin kamala tapa (toinen peloissaan peiton alla, menee sellaiseen lukkotilaan ja isä karjuu vieressä). Siivousta ei oltu sovittu etukäteen vaan se alkoi yhtäkkiä hänen lepäillessään. Poika on muutenkin sellainen hidas, että asioista on sanottava tukäteen etttä ehtii asiaan sopeutua, muuten menee pasmat sekaisin - on ollut pienestä saakka, ja isänsä on ihan samanlainen.[/QUOTE]

Voi hyvää päivää mikä ukko!! Oletteko keskustelleet tästä hänen käytöksestään? Ellei keskustelu auta, keräisivät kimpsut ja kampsut, ja muuttaisin lapsen kanssa pois.

Voi reppanaa, ihan varmasti olisi ollut asiallista antaa levätä, jos lauantaikin oli ollut koulupäivä.