Katkera akka
Miehen uudessa duunipaikassa noita virkistystapahtumia on jatkuvasti. Pari kertaa vuodessa 4päivän virkistäytymisreissu. Lisäksi tiimi-illat, projektin aloitukset, päätökset, pikkujoulut.. Ollaan tiimiä ja bondataan. Ja sitten on vielä ne oikeat työreissut.
Kaikki kotona noiden aikaan kaatuu mun niskoille. Lapset ja niiden kuskaukset pk/koulu/harrastukset. Elukat. Tietty kotihommat. Omat vähät harrastukset jää noiden miehen menojen takia väliin, jos samalle päivää sattuu (1x/viikko/2h). Paikkakunnalla ei ole turvaverkkoa, tietty joitakin kavereita on, mutta niitä ei kehtaa kuormittaa kuin äärimmäisessä hädässä. Sukulaiset joita asuu lähellä, on jo yli 70v. Isovanhemmat ja sisarukset asuu satojen kilometrien päässä.
Sitten kun tulisi meidän perheen reissujen vuoro, ei niitä oikeastaan ole, kun ei ole rahaa. Noista työreissuista voisi päätellä, että palkka on hyvä, mutta ei se oikeastaan ole. Mä oon työtön, töitä on tosi vaikeaa saada, kun on monta muksua hoitanut kotona.
Kateellinen olen, koska mä tahtoisin reissata myös ja niin tahtois lapsetkin. Joskus kun isovanhemmat käy, niin mies ei vietä aikaa mun kanssa, vaan mulla on "omaa" aikaa ja mies tekee omiaan. Ärsyttää. Kaipaisin meidän aikaa, perheelle ja parisuhteelle, mutta se ei tunnu miltään, kun sitä joutuu vaatimaan, eikä mies sitä oma-aloitteisesti tarjoa. Kun sitä aikaa vietetään, niin tuntuu jotenkin, että sitä ei vietetä miehen halusta, vaan kun olen "pakottanut", tai siis keskustellut että ois ihan kiva et tehtäis jotain yhdessä.
Paskasadetta odotellessa, oli vaan pakko purkaa johonkin. Kuinka paljon on siedettävä noita reissuja ja missä vaiheessa voi teidän mielestä sanoo, että alkaa olla epäreilua perhettä kohtaan?
Kaikki kotona noiden aikaan kaatuu mun niskoille. Lapset ja niiden kuskaukset pk/koulu/harrastukset. Elukat. Tietty kotihommat. Omat vähät harrastukset jää noiden miehen menojen takia väliin, jos samalle päivää sattuu (1x/viikko/2h). Paikkakunnalla ei ole turvaverkkoa, tietty joitakin kavereita on, mutta niitä ei kehtaa kuormittaa kuin äärimmäisessä hädässä. Sukulaiset joita asuu lähellä, on jo yli 70v. Isovanhemmat ja sisarukset asuu satojen kilometrien päässä.
Sitten kun tulisi meidän perheen reissujen vuoro, ei niitä oikeastaan ole, kun ei ole rahaa. Noista työreissuista voisi päätellä, että palkka on hyvä, mutta ei se oikeastaan ole. Mä oon työtön, töitä on tosi vaikeaa saada, kun on monta muksua hoitanut kotona.
Kateellinen olen, koska mä tahtoisin reissata myös ja niin tahtois lapsetkin. Joskus kun isovanhemmat käy, niin mies ei vietä aikaa mun kanssa, vaan mulla on "omaa" aikaa ja mies tekee omiaan. Ärsyttää. Kaipaisin meidän aikaa, perheelle ja parisuhteelle, mutta se ei tunnu miltään, kun sitä joutuu vaatimaan, eikä mies sitä oma-aloitteisesti tarjoa. Kun sitä aikaa vietetään, niin tuntuu jotenkin, että sitä ei vietetä miehen halusta, vaan kun olen "pakottanut", tai siis keskustellut että ois ihan kiva et tehtäis jotain yhdessä.
Paskasadetta odotellessa, oli vaan pakko purkaa johonkin. Kuinka paljon on siedettävä noita reissuja ja missä vaiheessa voi teidän mielestä sanoo, että alkaa olla epäreilua perhettä kohtaan?