*** MISS April ***

iu
Onpas sillä pitkä liuta titteleitä. :)

En oo enemmälti ollut kontakteissa tollaisten nahkakoirien kans, mutta se iho on jotenkin niiiiin ihanan tuntuinen käteen (kun ensin tottuu ajatukseen karvattomasta koirasta).
 
Alkuperäinen kirjoittaja Black Diva´s;30312597:
Molemmin puolin ylhältä yks välihammas puuttuu.
Semmoista se Qualzucht on.

Tietämättömille infoksi: geenimutaatio, joka aiheuttaa koirilla karvattomuuden, tuo myös mukanaan hammaspuutoksia ja muita hampaisiin liittyviä ongelmia, toisinaan jopa korvakäytävien ja peräaukkojen puuttumista.
Geenin haitallisuudesta kertoo jo se, että kaksi karvatonta koiraa risteyttämällä, on tuloksena kuolleita tai hyvin vaikeavammaisia pentuja.
Karvattomuus itsessäänkin toki aiheuttaa alttiuden ihon kuivumiseen ja halkeiluun sekä huonosti pigmentoituneiden alueiden palamiseen auringossa -> terve, turkillinen koira selviää jokapäiväisestä elämästään ilman kosteus- ja aurinkovoiteita.

Ihmisillä tavattava ectodermal dysplasia on geneettisesti hyvin samankaltainen kuin koirilla congenital alopecia.

Ohessa kuva kyseistä sairautta potevasta lapsesta. Miksi koiralla samaa ihannoidaan?
 
Onneks noita ongelmia on kuitenki vähän ja suuri osa kasvattajista ympäri maailman myös kertoo mitä mistäkin yhdistelmästä on tullut, jotta voidaan mahdollisimman hyvin päästä ongelmat eliminoimaan.

Ihan täysisuisia nahkoja nahka/nahka yhdistelmästä on onneks hyvinkin paljon :)
 
Jäi vaivaamaan tuo Tepadjn kirjotus, mikä ei sisältäny kuitenkaan totuutta.

Vuonna 2013 rekisteröitiin suomessa harjakoiria 381 yksilöä. Näiden joukossa ei oman tietoni mukaan ole yhtään peräaukotonta, tai korvakäytävä ummessa olevaa, ei möskään muuten vammaista pentua. Se että ihoa tarvitsis rasvailla kjuivumisen/halkeilemisen johdota on myös hyvin harvinaista ja suureltaosin vain luulo tietämättömillä. Mitä vaaleampi koira sitä enemmän pitää seurata ettei aurinko pääse polttamaan ihoa, tämään pätee myös lyhytkarvaisilla. Kun alkaa laukomaan asioita, kehottaisin ensin seuraamaan miten asia todellisuudessa on.
 

Yhteistyössä