Epirudaali turvallinen, uusi tutkimus

  • Viestiketjun aloittaja Vier
  • Ensimmäinen viesti
Vier
HS: Tuore tutkimus kumoaa aiemmat oletukset epiduraalista - Terveys - Ilta-Sanomat

HS uutisoi, että tuoreen tutkimuksen mukaan epiduraali pitäisi antaa äidille heti, kun hän kokee kivut liian koviksi.

Aiemmin on ajateltu, että liian aikaiseen annettu epiduraali pitkittää ja saattaa jopa vaikeuttaa synnytystä ja vähentää ponnistuksen tarvetta. Tällöin saatetaan turvautua imukupin tai pihtien apuun, jolloin repeämien mahdollisuus kasvaa. Epiduraalin on myös ajateltu lisäävän keisarinleikkauksen tarvetta.

Tuoreessa tutkimuksessa tarkasteltiin yhdeksää aiemmin tehtyä tutkimusta. Aineisto koski 16 000 naista.

Selvisi, ettei aiemmin tai myöhemmin epiduraalin saaneiden ryhmien välillä ollut eroa siinä, tarvittiinko synnytyksessä keisarinleikkausta tai imukupin tai pihtien apua. Synnytys tai ponnistusvaihe ei myöskään ollut pidempi.

HS:n haastattelema Naistenklinikan osaston vastaava lääkäri Mika Nuutila toteaa, että Suomessa on vuosia ollut tapana antaa epiduraali, kun äiti sen haluaa. Ensin vain varmistetaan synnytyksen todella käynnistyneen.
 
Uskoo ken tahtoo
Ainut synnytys viidestä, jossa oli epiduraali pitkittyi, supistukset loppuivat tyystin, ponnistusvaihe kesti yli tunnin ja lopuksi avitettiin imukupilla ja palkinnoksi vielä kivulias eppari. Että ihan sama mikä tutkimus kyseessä, en itse sitä ottaisi uudestaan enkä kyllä kenellekkään sitä suosittele. Synnytys oli jo epiduraalin antamisen aikaan kestänyt 16tuntia...
Muut synnytykset hoituneet nopeasti (30minuuttia - 5,5tuntia) ilman kivunlievitystä ja vauva ulos max. 10minuutin ponnistusvaiheella.
 
hmmmm
Aiemmin on ajateltu, että liian aikaiseen annettu epiduraali pitkittää ja saattaa jopa vaikeuttaa synnytystä ja vähentää ponnistuksen tarvetta.

Selvisi, ettei aiemmin tai myöhemmin epiduraalin saaneiden ryhmien välillä ollut eroa siinä, tarvittiinko synnytyksessä keisarinleikkausta tai imukupin tai pihtien apua. Synnytys tai ponnistusvaihe ei myöskään ollut pidempi.
Niin, mun nähdäkseni tuossa nyt vaan todettiin, että sillä ei ole mitään merkitystä missä vaiheessa synntystä epiduraali annetaan esim. ponnistusvaiheen pitenemisen kannalta.

Mutta ei siinä verrattu tuon mukaan sitä, että onko esim. ponnistusvaiheet pitempiä niillä jotka ottaa epiduraalin, kuin niillä jotka synnyttää ilman puudutteita.

Nähdäkseni siis edelleen mahd. luonnonmukaista synnytystä pidetään parempana, ja puudutteet usein pitkittää synnytyksia ja aiheuttaa turhia komplikaatioita, joita ei koettaisi luomusynnytyksessä.
 
Raskaana
Ainut synnytys viidestä, jossa oli epiduraali pitkittyi, supistukset loppuivat tyystin, ponnistusvaihe kesti yli tunnin ja lopuksi avitettiin imukupilla ja palkinnoksi vielä kivulias eppari. Että ihan sama mikä tutkimus kyseessä, en itse sitä ottaisi uudestaan enkä kyllä kenellekkään sitä suosittele. Synnytys oli jo epiduraalin antamisen aikaan kestänyt 16tuntia...
Muut synnytykset hoituneet nopeasti (30minuuttia - 5,5tuntia) ilman kivunlievitystä ja vauva ulos max. 10minuutin ponnistusvaiheella.
Öööö, siis se synnytys oli jo ennen epiä kestänyt muita pidempään, mutta kaikki ongelmat ja venymiset johtui epistä?? Tämä logiikka ei kyllä nyt yhtään auennut.
 

Yhteistyössä