Kasvissyöjälapset ja kotitaloustunti

  • Viestiketjun aloittaja äiskä minäkin
  • Ensimmäinen viesti
Elämä on... jos tekee valintoja jotka sotivat yleistä käytäntöä vastaan, niin silloin on oltava myös valmiina ottamaan vastaan mitä asia tuo tullessaan. Joko käsittelee lihaa tai sitten tekee lakon, eikä käsittele ja katsoo seuraamukset sitten että kuinka kävi.
Enpä usko että mitään pahoja seuraamuksia tulee. Itse ainakin voisin äitinä soittaa sille opettajalle ja sanoa, että kasvissyöjälastani ei pakoteta käsittelemään lihaa tai kalaa. Muussa tapauksessa lapsi ei kävisi köksäntunneilla. Samalla lapsikin saisi mallin siitä, että omista rajoista on ihan ok pitää kiinni. Eettinen vakaumus on kuitenkin sellainen asia, että ei siinä "jousteta" enemmistön mukaan. Nuorelle on ihan hyvä oppia myös se, että on arvostettavaa pysyä vakaumuksensa takana.

Mutta suoraan sanottuna en usko, etteikö 2000-luvulla köksäntunneilla voitaisi keksiä kasvissyöjälle jotain korvaavia ruoka-aineita.
 
vierass
Miksei me praparoitu bilsan tunnilla mitään??? Ne silakat kyllä duunattiin kotitaloudessa, nythän sen osaan ja ihan näppärästi. Tosin en ikinä sen jälkeen ole syönyt silakkaa enkä juuri muutakaan kalaa kun en tykkää. Mut osaan valmistaa niille jotka sitä haluaa syödä. Siks.
Mutta meilläpä oli niin :) Aamupäivällä oli bilsan kaksoistunti, jolloin leikeltiin silakoita ja tutkittiin mitä missäkin on. Samana päivänä iltapäivällä oli kotitaloutta ja valmistettiin silakkapihvejä. Kaikki osallistui reippaasti eikä kukaan valitellut opelle mitään. Keskenään tauoilla irvailtiin asialla, mutta koko homma jäi mieleen hauskana muistona.
 
viera.s
Ihmeellinen hyökkäys aloittajaa kohtaan. Just joo, silakan perkaaminen onkin toosi tärkeä taito, melkein yhtä tärkeä ja todennäköisesti hyödyllinen kuin lehmän käsinlypsy. Itse osaan kyllä kummatkin, mutta nykyään ostan silakat kyllä fileinä ja maidot kaupasta, enkä ajattele että silakanperkaajiksi tai maatalouslomittajiksi pitäisi peruskoululaiset varmuuden vuoksi opettaa. Eihän niitä silakoita perata käsin enää missään työpaikassa ja jos nyt aloittajan tytär päättäisi ruveta sekasyöjäksi, silakat voi ostaa fileenä, kuten 95 % muistakin silakansyöjistä (joita lienee max 10 % väestöstä).

Muita kaloja kyllä perkaan välillä, mutta silakan perkaaminen on ihan eri juttu. Silakoita ei kukaan itse ongi ja niitä on aina kaupassa fileenä, harvemmin kokonaisena. Joten turha juttu minusta kaikille tuo nykypäivänä, voisi hyödyllisemminkin köksäntunnit käyttää.

Mielestäni koulussa pitää kunnioittaa nuorten vakaumusta. Ei laittaa pakolla vegaaneita käsittelemään lihaa, muslimeita sikaa tai jehovan todistajia verituotteita.
 
karua
Alkuperäinen kirjoittaja Äiskä minäkin;30364643:
Liha ja kala voi olla tosi vastenmielisiä toisille.

Avarakatseisuutta pliis. Kylläpäs kasvissyöjät herättävät sussa voimakkaan kielteisiä reaktioita.
Kalan avaaminen kuului ennen biologian tuntiinkin jo. Mitenkähän lienee nykyisin?
 
Mutta meilläpä oli niin :) Aamupäivällä oli bilsan kaksoistunti, jolloin leikeltiin silakoita ja tutkittiin mitä missäkin on. Samana päivänä iltapäivällä oli kotitaloutta ja valmistettiin silakkapihvejä. Kaikki osallistui reippaasti eikä kukaan valitellut opelle mitään. Keskenään tauoilla irvailtiin asialla, mutta koko homma jäi mieleen hauskana muistona.
Kätevää :) Mua ei ole koskaan haitannut millään tavalla lihan tai kalan käsittely, kunhan mun ei tarvii tappaa. Kuollut eläin/kala/lintu on lihaa.
 
[QUOTE="jaana";30364756]Musta on käsittämätöntä, että vanhemmat opettaa lapselleen sitä mentaliteettiä, että aina kun tulee jotain epämukavaa tai mitä ei halua tehdä, voi piilotella ja "vaikka lintsata". Mitä jos sen sijaan kannustettais omia lapsia oppimaan uusia asioita? Kyse ei kuitenkaan ole tuon vakavammasta.[/QUOTE]

Eli kasvissyöjän voi pakottaa tekemään jotain, mikä on hänestä ällöttävää, vastenmielistä ja VÄÄRIN? Miksi juuri tässä kohtaa pitää joustaa ja "oppia uusia asioita"? Pitääkö suostua myös, jos joku painostaa vaikka seksiin tai kokeilemaan huumeita?
 
Ihmeellinen hyökkäys aloittajaa kohtaan. Just joo, silakan perkaaminen onkin toosi tärkeä taito, melkein yhtä tärkeä ja todennäköisesti hyödyllinen kuin lehmän käsinlypsy. Itse osaan kyllä kummatkin, mutta nykyään ostan silakat kyllä fileinä ja maidot kaupasta, enkä ajattele että silakanperkaajiksi tai maatalouslomittajiksi pitäisi peruskoululaiset varmuuden vuoksi opettaa. Eihän niitä silakoita perata käsin enää missään työpaikassa ja jos nyt aloittajan tytär päättäisi ruveta sekasyöjäksi, silakat voi ostaa fileenä, kuten 95 % muistakin silakansyöjistä (joita lienee max 10 % väestöstä).

Muita kaloja kyllä perkaan välillä, mutta silakan perkaaminen on ihan eri juttu. Silakoita ei kukaan itse ongi ja niitä on aina kaupassa fileenä, harvemmin kokonaisena. Joten turha juttu minusta kaikille tuo nykypäivänä, voisi hyödyllisemminkin köksäntunnit käyttää.

Mielestäni koulussa pitää kunnioittaa nuorten vakaumusta. Ei laittaa pakolla vegaaneita käsittelemään lihaa, muslimeita sikaa tai jehovan todistajia verituotteita.
Mun mielestä on vähän tyhmää laittaa lapset aina menemään helpoimman kautta. Enkä nyt puhu tällä kohtaa mistään erikoisruokavalioista, vaan ihan jokaisesta koululaisesta. Pitäisikö siellä koulussa sitten hankkia silakat valmiina kalliina fileinä tai mieluummin jättää tekemättä, sen vuoksi että kaupasta saa valmista. Laitetaanko nakkisoppaan pussikasvikset, kun nekin saa valmiiksi pilkottuina? Mun mielestä kotitaloustuntien ykkösasia on antaa kaikille lapsille edes perustaidot ruuanlaitosta, jotta pärjäävät omillaan silläkin kohtaa kun opiskelijana ei ole varaa ostaa puolivalmisteita niinkuin kotona oli. Kaikki kun ei kotona pääse edes perunoita keittämään saati sitten opi, että jostain silakoistakin voisi saada aikaan maukkaita pihvejä.

Ja tottakai ihanteellisin tilanne olisi se, että kaikkien vakaumukset voisi ottaa huomioon. Se ei vaan taida tässä taloustilanteessa olla mahdollista, että yhdelle voitaisiin ostaa poikkeavat ainesosat. Ne määrät mitä kotitaloustunnilla per ryhmä jaettiin oli aika minimaaliset jo silloin kun minä oli yläasteella ja voin kuvitella, että nykyään vielä pienemmät. Jotain mielestäni kertoo esim. se, että me mentiin aina kotsan tuntien jälkeen ruokailuun, koska mahaa ei tosiaan saanut täyteen siitä annoksesta, mikä valmistettiin.
 
kasvissyöjän äiti
Mun tytär on kasvissyöjä alle kouluikäisestä. Ja ainoa kasvissyöjä meidän perheessä. Köksän tunnilla teki samaa kuin muutkin. Paistoi jauhelihaa, kun muutkin paistoi ja taisi tuo kalaakin käsitellä (vaikka on sille allerginen, niin hanskat kädessä). Mutta silloin kun oli myös tehtäviä, joissa oli lihaton työ tarjolla, teki yleensä sen. Muitaakseni tekivät aina myös kasvisruuan, mutta tyttäreni ei sitä aina tehnyt.
Siellä koulussa on tarkoitus oppia asioita. Nyt tyttäreni opiskelee alaa, jossa on myös keittiötyön perusteet. On se sielläkin ollut mukana kaikessa, vaikka itse on siellä yleensä tehnyt ne lihattomat hommat. Mutta ei työssä auta valittaa että on vege, jos ne aamupala pekonit osuu tehtäväksi.
 
"eeva"
Alkuperäinen kirjoittaja kasvissyöjän äiti;30365039:
Mun tytär on kasvissyöjä alle kouluikäisestä.
Tee nyt hyvä jumala ls-ilmoitus itsestäsi, ravinnon evääminen on pahoinpitelyäkin pahempi rikos. Ja heti paikalla punaista lihaa kaupasta ja tytölle lihapullat.
 
[QUOTE="viekku";30364770]Miksi ei tekisi? Kasvissyöjistäkin moni perustaa perheen. Saatta olla, että puoliso syö lihaa ja ehkä haluaa lastenkin olevan sekasyöjiä ainakin aluksi.

Tai meinaatko, ettei kasvissyöjästä voi tulla esim. kokkia?[/QUOTE]

Se puoliso voi varmaan itse tehdä ne liharuokansa. Ja jos hakeutuu aikuisena kokkikouluun, voi sitten itsekin opetella, ellei sitten ryhdy kasvisruokakokiksi. Silloin hän tekee itse valintansa, mutta jos jos tällä hetkellä peruskoulussa on vege eikä halua koskea lihaan/kalaan, niin sen mukaan pitää toimia eikä pakottaa lihankäsittelyyn. Ja eipä jonkun nakkikastikkeen tai lihapullien tekeminen taida sellaista rakettitiedettä olla, että sen takia tarvitsee pakottaa kasvissyöjänuoria tekemään ruokia, joita eivät kuitenkaan voi syödä.

Melkoista syrjintää olisi köksäntunti, jossa joku oppilas tekisi ruokaa, jota ei voi syödä muiden seurassa. Opettaa huonoja tapoja muillekin. Erikoisruokavalioiden huomioiminen on opettavaista muillekin oppilaille, tottuvatpa siihen, että kaiken voi korvata muillakin aineksilla. Mitäs, jos sekasyöjän puoliso on kasvissyöjä? Ja lapset? Tai jos hän menee töihin kasvisravintolaan? Varmaan silloin kiva, ettei aihe ole ihan tuntematon.
 
Ja tottakai ihanteellisin tilanne olisi se, että kaikkien vakaumukset voisi ottaa huomioon. Se ei vaan taida tässä taloustilanteessa olla mahdollista, että yhdelle voitaisiin ostaa poikkeavat ainesosat. Ne määrät mitä kotitaloustunnilla per ryhmä jaettiin oli aika minimaaliset jo silloin kun minä oli yläasteella ja voin kuvitella, että nykyään vielä pienemmät. Jotain mielestäni kertoo esim. se, että me mentiin aina kotsan tuntien jälkeen ruokailuun, koska mahaa ei tosiaan saanut täyteen siitä annoksesta, mikä valmistettiin.
Mutta jos olisi vaikka kala-allergiasta kyse, taitaisi olla pakko onnistua korvaavien tuotteiden hankkiminen.
 
kasvissyöjän äiti
[QUOTE="eeva";30365047]Tee nyt hyvä jumala ls-ilmoitus itsestäsi, ravinnon evääminen on pahoinpitelyäkin pahempi rikos. Ja heti paikalla punaista lihaa kaupasta ja tytölle lihapullat.[/QUOTE]

Miksi ihmeessä? Kuten sanoin, hän oli ja on ainoa kasvissyöjä perheessämme. Kun hän oppi lukemaan, hän jätti lihan syönnin kokonaan ja kerta istumalla. Tuo päätös on pitänyt jo 16 vuotta. Lapsi on siis aikuinen. Ja yhä kasvissyöjä. perheessämme oli päivittäin tarjolla myös liharuokaa. Kasvissyöjälleni osasin tehdä monipuolista ruokaa kasviksista, maitotuotteista ja pinempänä myös kananmunista. Osaa valmistaa papuja, linssejä jne.
Eli kukaan ei evännyt lapselta mitään, mutta hän itse ei syönyt lihaa, ei lahjomalla/ uhkailemalla tai kiristämällä. Hän oli syömättä niin kauan, että sai lihatonta ruokaa.
Ja joo, labrassa tarkistettiin ajoittain rauta-arvot, B vitamiinit ja myös elimistön proteiinitasot.
 
Outlet harmaana
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30365053:
Se puoliso voi varmaan itse tehdä ne liharuokansa
Kuka ne lasten ruuat tekee? Aina se sekasyöjäpuoliso? Vai syötetäänkö lapsille eineksiä, ettei äidin tarvitse koskea lihaan?
Kaikkien tuntemieni kasvissyöjä-äitien lapset nimittäin ovat sekasyöjiä. Koska niin vaan on helpointa koostaa ruokavalio, jossa kaikki lapsen tarvitsemat ravintoaineet ovat tasapainossa.
Tasapainoisen kasvisruokavalion koostaminen lapsille vaatii jo aikamoista perehtymistä, mieluiten ammattilaisen tekemänä.
 
"hmm"
eikö kasvissyönti ole kumminkin yleensä aatteellinen vakaumus eikä mikään "en nyt vain tykkää lihasta joten vaikeutan kaikkien elämää olemalla syömättä mitään eläintuotteita". kun syy kasvissyöntiin on se, ettei halua osallistua eläinten tappamiseen ruoaksi, tehotuotantoon tai vaan tuntee pahaa mieltä kuolleista eläimistä ja niiden syömisestä on se mielestäni vähän eri kuin että pircco ei tykkää palsternakasta joten saa lihakeiton sijaan tehdä ranskalaisia.

muutenkin kasvissyöjälle on sitten hyödyllisempää opetella korvaamaan lihatuotteet soijalla yms ruoanlaitossa. jos joskus luopuu ruokavaliostaan, niin oppii se nyt hitto vie paistamaan jauhelihaa ja perkaamaan silakan ilman köksäntuntejakin.
 
Vierass
Rajoitteuneelta kuulostaa. Monessa paikkaa voi tulla hankaluutta, jos ei pysty joustamaan. Olen samaa mieltä siitä, että erikoisruokavalioiden huomioiminen on opettavaista. Mutta eihän se toteudu, jos kasvissyöjä kieltäytyy huomioimasta muita.

Meillä oli aikoinaan satunnaisena lastenhoitajana opiskelija, joka oli kasvissyöjä. Alunperin emme edes tienneet hänen kasvissyönnistään. Sen suhteen ollut mitään ongelmaa meille eikä hänelle. Hän osasi laittaa todella herkullista liharuokaa eikä hänelle ollut mikään ongelma tehdä siinä samalla itselleen samasta ruuasta kasvisversiota.
 
[QUOTE="...";30364615]En minäkään.
Koko koululaitos pitäisi lopettaa, jos jokaisen henkilökohtaisten vakaumusten mukaan alettaisiin muokkaamaan opintoja.
Kuka ei halua uskontoa, kuka ei voi opiskella biologiaa kun se sotii uskontoa vastaan. Toinen ei voi perata kaloja ja toinen ei voi opiskella historiaa, kun se on vääristelty tulkinta menneistä tapahtumista.[/QUOTE]

ja kolmansien ei tarvi hiihtää ja luistella...En minäkään ymmärrä mitä se haittaa että perkaa niitä kaloja vaikkei syö. En näe turhina sellasiakaan taloustaitoja joita itse ei käytä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Äiskä minäkin;30364639:
Aika harva aikuinenkaan perkailee silakoita kotonaan. Käsi sydämelle, kuinka moni on joutunut koulussa raatelemaan limatuubeja, kuinka moni hyödyntää nyt aikuisena tätä koulussa opittua taitoa?
Minä. Osaan perata saaliini kun sen sillon silakoilla opettelin. Aikanaan sai laistaa köksäntunneilla vain allergian takia ja sama on ihan hyvä nytkin. Vegetaristit yms ei siihen kuole jos käsittelee kalaa tai lihaa.
 
Näkökul
Omiin opiskeluihin liittyen jouduin osallistumaan köksäopetukseen joitakin vuosia takaperin. Kasvissyöjä olin ollut vuosia, mutta en kuvitellutkaan että minua olisi pitänyt kohdella jotenkin erilailla ruokavalioni vuoksi. Tein siis sitä mitä kulloinkin aiheena oli ja söin sitä mitä halusin. Kutsuisin saamaani oppia yleissivistykseksi.
 
Kuka ne lasten ruuat tekee? Aina se sekasyöjäpuoliso? Vai syötetäänkö lapsille eineksiä, ettei äidin tarvitse koskea lihaan?
Äiti voi tehdä kasvisruokaa, isä liharuokaa. Eihän joka aterialla tarvitse eikä ole terveellistäkään syödä lihaa. Eivätkä sekasyöjätkään syö pelkkiä liharuokia. Ja toki lapset voivat noudattaa äidinkin ruokavaliota.

Kaikkien tuntemieni kasvissyöjä-äitien lapset nimittäin ovat sekasyöjiä. Koska niin vaan on helpointa koostaa ruokavalio, jossa kaikki lapsen tarvitsemat ravintoaineet ovat tasapainossa.
Tasapainoisen kasvisruokavalion koostaminen lapsille vaatii jo aikamoista perehtymistä, mieluiten ammattilaisen tekemänä.
Itse asiassa lakto-ovo-vegetaarinen tai lakto-vegetaarinen ruokavalio on todella helppo koostaa monipuoliseksi. Ei vegaaniruokavaliokaan hankala ole ihmiselle, joka on siihen tottunut.

Kaikkien tuntemieni kasvissyöjävanhempien lapset ovat myös kasvissyöjiä, omani mukaanlukien. Joten tuttavapiirisi ei taida olla yleistettävissä.
 
[QUOTE="hmm";30365090]eikö kasvissyönti ole kumminkin yleensä aatteellinen vakaumus eikä mikään "en nyt vain tykkää lihasta joten vaikeutan kaikkien elämää olemalla syömättä mitään eläintuotteita". kun syy kasvissyöntiin on se, ettei halua osallistua eläinten tappamiseen ruoaksi, tehotuotantoon tai vaan tuntee pahaa mieltä kuolleista eläimistä ja niiden syömisestä on se mielestäni vähän eri kuin että pircco ei tykkää palsternakasta joten saa lihakeiton sijaan tehdä ranskalaisia.

muutenkin kasvissyöjälle on sitten hyödyllisempää opetella korvaamaan lihatuotteet soijalla yms ruoanlaitossa. jos joskus luopuu ruokavaliostaan, niin oppii se nyt hitto vie paistamaan jauhelihaa ja perkaamaan silakan ilman köksäntuntejakin.[/QUOTE]

Näin juuri.
 
Rajoitteuneelta kuulostaa. Monessa paikkaa voi tulla hankaluutta, jos ei pysty joustamaan. Olen samaa mieltä siitä, että erikoisruokavalioiden huomioiminen on opettavaista. Mutta eihän se toteudu, jos kasvissyöjä kieltäytyy huomioimasta muita.

Meillä oli aikoinaan satunnaisena lastenhoitajana opiskelija, joka oli kasvissyöjä. Alunperin emme edes tienneet hänen kasvissyönnistään. Sen suhteen ollut mitään ongelmaa meille eikä hänelle. Hän osasi laittaa todella herkullista liharuokaa eikä hänelle ollut mikään ongelma tehdä siinä samalla itselleen samasta ruuasta kasvisversiota.
Millä lailla on kasvissyöjältä muiden huomioimista tehdä liharuokia, joita ei itse pysty syömään? Eihän hän vaadi muita muuttamaan omia ruokatottumuksiaan, jos tekee itselleen oman ruuan. Eli lihansyöjien ruokavalio ja tavat huomioidaan. Jos kasvissyöjä joustaa, hän on ainoa, jota ei huomioida. Hänen huomioimisestaan taas eivät muut joudu joustamaan missään asiassa. Joten miksi juuri sen kasvissyöjän pitäisi joustaa eikä opettajan tarvitsisi huomioida hänen ruokavaliotaan?
 
ja kolmansien ei tarvi hiihtää ja luistella...En minäkään ymmärrä mitä se haittaa että perkaa niitä kaloja vaikkei syö. En näe turhina sellasiakaan taloustaitoja joita itse ei käytä.
Jos otat ne aivot käteen ja mietit oikein tarkkaan, tajuta ehkä miksi kasvissyöti on hiukan eri asia kuin se, ettei tykkää hiihtämisestä. Kyllähän uskontotunnillakin vakaumus huomioidaan, miksei sitten kotitaloustunnilla.

Huomaa kyllä, että porukka ei ole kasvissyöjiä eikä ehkä tunnekaan yhtään sellaista. Ei muuten tulisi näitä epäkohteliaita "en ymmärrä mitä se haittaa että perkaa niitä kaloja vaikkei syö". Vinkki: jos et ymmärrä, niin ota selvää!
 
Näkökul
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30365144:
Millä lailla on kasvissyöjältä muiden huomioimista tehdä liharuokia, joita ei itse pysty syömään? Eihän hän vaadi muita muuttamaan omia ruokatottumuksiaan, jos tekee itselleen oman ruuan. Eli lihansyöjien ruokavalio ja tavat huomioidaan. Jos kasvissyöjä joustaa, hän on ainoa, jota ei huomioida. Hänen huomioimisestaan taas eivät muut joudu joustamaan missään asiassa. Joten miksi juuri sen kasvissyöjän pitäisi joustaa eikä opettajan tarvitsisi huomioida hänen ruokavaliotaan?
En nyt tiedä vastaako tämä mitenkään kysymyksiisi, mutta mielestäni olisi kohtuullista että köksätunnilla tehtäisiin aina myös kasvisruokaa. Se kun ei tänä päivänä ole mielestäni mikään oikea erityisruokakaan. Mutta samalla on mielestäni yleissivistyksen kannalta ihan hyvä oppia tekemään kyseisessä kulttuurissa tavanomaiseksi miellettyjä ruokia.
 
vierass
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30365144:
Millä lailla on kasvissyöjältä muiden huomioimista tehdä liharuokia, joita ei itse pysty syömään? Eihän hän vaadi muita muuttamaan omia ruokatottumuksiaan, jos tekee itselleen oman ruuan. Eli lihansyöjien ruokavalio ja tavat huomioidaan. Jos kasvissyöjä joustaa, hän on ainoa, jota ei huomioida. Hänen huomioimisestaan taas eivät muut joudu joustamaan missään asiassa. Joten miksi juuri sen kasvissyöjän pitäisi joustaa eikä opettajan tarvitsisi huomioida hänen ruokavaliotaan?
Mielestäni on muiden huomioimista tehdä heille heidän haluamaansa / toivomaansa /rakastamaansa ruokaa. Muiden huomioimista ei ole se, että tekee vain itselleen ruokaa. Lihansyöjä voi huomioida kasvissyöjää valmistamalla kasvisruokaa ja päinvastoin. Useinkin tulee tehtyä esimerkiksi lapsille ruokaa, jota en itse pysty syömään. Se ei ole ongelma.

Koulussa olisi hyvä idea valmistaa liharuuan rinnalle kasvisruoka. Se olisi hyödyllinen taito. Mutta varmaankin oppilaille ja opettajalle on riittävästi työtä yhdenkin ruuan valmistamisessa, joten on helpompi tyytyä pelkkään liharuokaan etenkin kun määrärahat ovat rajalliset.
 

Yhteistyössä