mies meni sitte ja irtisanoutu vakkarityöpaikasta

ei tietoa tulevasta, ei edessä uutta työpaikkaa..

voi elämän kevät sanon mie

asiasta ei edes keskusteltu, mies ei edes vaivautunut miettimään miten taloutemme pyörii ilman nuita tärkeitä tuloja

asuntolainaa on ja pieniä lapsia neljä. ite olen kotiäiti, tarkoitus oli olla siihen asti kun nuorin kolme.

en vaan jaksa tätä tilannetta enää. miestä ei kiinnosta työt, ikinä ei ole perheelle aikaa, ei vaimolle, ei lapsille. on peliriippuvainen (pokeri) ja nettipelit. tässä kolem neljän kuuakuden aikana on tuhansia euroja laittanut pokeriin, mies pelasi sekä omansa että minun visat täyteen. meillä siis tonnin raja niissä ja nyt siellä oottelee tuhannen euron edestä laskuja ja ne tuhlattu nettipokeriin

miten toinen voi oikeasti olla nuin tunteeton ja ajattelematon. paljon ole antanut anteeksi vaan nyt tuntuu että meillä alkaa lasten kanssa oma elämä muualla..

kymmenen vuotta yhteiseloa takana. paljon hyvää, muta myös kakkaa on mahtunut näihin vuosiin. suurin ongelma on miehessä se, ettei se kanna vastuuta. ei kotitöistä eikä lapsista. o ollu sairaslomalla viime ajat ja sen tehtävänä oli herättää lapset, vaan ei, lapsi ite tuli vaille yheksän sanoo et äiti mikset herättänyt. olin ihan äimänkäkenä et eikö isi herättäny.. no ei, sehä oli taas pelannu yön ja nukku iltapäivään

itse sairastin alkuaikoina keskivaikeaa masennusta ja syömishäiriöö, mies oli hetken tukena vaan sitte sain kuulla mikä syömishäiriöinen paskakasa olen ja olen ihan päästäni ja ettei tartte miehelle valittaa.

no kun mies oli masentunu, miun piti häntä ymmärtää ja jaksaa tukea ja antaa olla rauhassa ja tehä yksin kaikki. vaan miehen ei tarvinnut hoitoon mennä kun hän pystyi hyvin vain kotona olemaan. välillä riitojen tullessa huusi että mene hoitoon ämmä, siun pää on iha pipi.

ja aina on miussa vika, nytki ku mies irtisanoutu ni mie oon miehen mielestä niin vittumainen akka ja valitan vaan kaikesta. vaan miehen mielestä mie naökutan ku pyydän jtn apua. tänäänki mieheltä pyysin puoliltapäivin jotta voiko tulla auttaa; siivoilee ja tehä vaik lapsille ruokaa ku mie leivoin ja laitoin pyykkiä, kuuntelin sitä kohta,m kohta kuuteen asti ja sit palo käämi. huusin miehelle aj sanoin et se voi häipyä hevon kuuseen ku ei tää perhe-elämä kiinnosta ni hus miulel että painu ite. sit sano että mie aina vaan valitan hälle ja nalkutan kaiken aikaa. hei haloo. siis mies voi omien sanojensa mukaan tehä jtn sitte ku se hälle sopii vaan minun velvollisuus on tehä sillä välin muut

mie oon niin uupunu ja väsynyt tähän kaikkeen, etenni tuohon keskenkasvuiseen mieheen joka ei taida ikinä aikuistua

Ero vireille ja sukset eri suuntiin.

siltä se vahvasti tuntuu.. uusi alku tuntuu pelottavalta ja suurelta askeleelta vaan ei tää tilanne tämmöisenäänkää voi jatkua.. ei mies tule ikinä muuttumaan ja tämä ainainen riitely ja meno täsäs talossa uuvuttaa minut

enkä koe olevani onnellinen miehen rinnalla. välillä iskee smemoinen onnellinen fiilis vaan nykyisin harvoin

Onpas vaikeasti luettavaa tekstiä.

ei niin vaikiaa ku tää elo

Yritä saada jonkinlaista päiväjärjestystä pidettyä. Lapsille ruokaa, ulkoilua , unta ja rakkautta. Etteivät he kärsisi sen enempää.
Ellei ole lähipiiristä tukea (saisit lapsia välillä hoitoon) niin ehkä kannattaisi hakea tukiperhettä. Että sä edes jaksaisit. Lapset olis esim. sen viikonlopun kuukaudessa perheessä jossa asiat on hyvin ja jossa lasten olisi hyvä ja turvallinen olla. Sä saisit ladattua akkuja.
Miettiä miehen kanssa miten jatkaa, hakisitteko apua yhteiseloon? Miehelle apua masennukseen jne.

o ollu sairaslomalla viime ajat ja sen tehtävänä oli herättää lapset, vaan ei, lapsi ite tuli vaille yheksän sanoo et äiti mikset herättänyt. olin ihan äimänkäkenä et eikö isi herättäny..

Mitä itse teit aamulla... ?

Ero.

minun oli lupa kerrankin nukkua yheksään kun olen valvonut lasten kanssa öisin kun ovat sairastelleet. tarkoitin vaan tuolla sitä ettei mies ole kantamaan mistään vastuuta

Jotenkin tuntuu ettei sulla oo kun huonoja vaihtoehtoja. Jos et halua erota, niin meette parisuhdeneuvontaan ja yhessä selviätte (jos sun miehellä on yhtään haluja, yksin ei voi parisuhdetta pelastaa, mutta ulkopuolista apua te kyllä tarttette). Tai sit eroatte, mutta ei se mitenkään helppoo oo neljän kanssa yksin..

[QUOTE="hey";30372574]Yritä saada jonkinlaista päiväjärjestystä pidettyä. Lapsille ruokaa, ulkoilua , unta ja rakkautta. Etteivät he kärsisi sen enempää.
Ellei ole lähipiiristä tukea (saisit lapsia välillä hoitoon) niin ehkä kannattaisi hakea tukiperhettä. Että sä edes jaksaisit. Lapset olis esim. sen viikonlopun kuukaudessa perheessä jossa asiat on hyvin ja jossa lasten olisi hyvä ja turvallinen olla. Sä saisit ladattua akkuja.
Miettiä miehen kanssa miten jatkaa, hakisitteko apua yhteiseloon? Miehelle apua masennukseen jne.[/QUOTE]

näin .. ja jos ei oikeasti ole muutosta tulossa niin lasten terveen henkisen kasvun kannalta jopa mie tajuan ehottavani eroa. voimia .

ei mies suostu mihkään parisuheterapiaan.. oon ehottanu monta kertaa vaan ei.
ja ite kärsin paniikkihäiriöstä ja miehen mielestä olen hullu. miehen siskolla on kanssa paniikkihöiriö ja hän on miehen mielestä ihan normi ihminen ku ei nalkuta ja oo vittumainen niinku mie..

no, tän päivän saldo. mies painu kuuden maissa illlalla nukkumaan, heräsi tuossa ysin maissa ku lähin hakee esikkoa mummolasta ja yhä on sängyn pohjalla.

ja mie itken sekö henkisesti ja fyysisesti ja tuntuu että murenen pala palalta

Käytkö sä ite juttelemassa missään? Se jo auttaa kun saa kaiken mielestään ulos ja täysin ulkopuolisen näkemyksen asiaan. Surettaa kun toi kaikki kuulostaa siltä että ero on ainoo vaihtoehto että sä selviät jotenkin elämästä.

Jätä se paska!

en oo käyny juttelee missään. sillo ku lapset oli pieniä, miulla oli keskivaikea masennus. vaan nykysin ku miehen kanssa riidellään, sen mielestä mie oon sairas ihminen ku oon joutunu käymään terapiassa. sen mielestä se on häpeä .

tunnen itteni niin huonoksi ihmiseksi ja paskaksi äidiksi. ajattelin, ettei lapsiltani tule mitään ikinä puuttumaan, että saavat paljon rakkautta ja hellyyttä hyväkseen ja niillä on aina hyvä olla kotona. vaan nyt tuntuu että lapset saa maailman paskimmman lapsuuden

mee hyvä ihminen itekseis sinne terapiaan.. saat vähän ees puretua tuota asetelmaa.
Luulen ett jo tän ketjun lukeminen ulkopuolisen silmin avaa siun ajatusta.. edes rakkauden takia ei pitäis menettää omanarvontuntoonsa,itsekunnioitusta ja taloudellista otettaan..äkkiä luettuna taitavat olla jo lipsumassa otteestasi?
Tee korjausliike,hanki apua!
Ja pelaaminen jatkuu vaikka velkarahalla,niinku oot huomannu. Se jatkuu niin kauan kun on mahdollista,haluutko olla sen mahdollistaja? vai laitatko terveesti,vähän jo myöhässä,jos siunki visa on vingutetttu, stopin ?
Et voi tehdä päätöksiä kuin omasta puolestas. Jos miehes valitsee konkurssiin asti pelaamisen ei siun tarvii mennä mukana! Jos hän valitsee joskus myöhemmin avun hankkimisen ,saa asiansa kuntoon jne mikäänhän ei estä teitä halutessanne palaamasta yhteen.

ja kun vuosia sitte miulta löydettiin otsalohkosta poikkeama, pieni semmoinen mutta kuitenkin niin kuinkahan monta kertaa olen kuullut mieheltä että on tainnu se möllykkä kasvaa aivoissa ku oon iha päästäni pimeä

Kaikki toi mitä kerrot sun miehen sanoneen susta on hirveetä (missä kunnioitus?), sun täytyy heti maanantaina soittaa itelles keskusteluapua. Ihan jo sen takia, että sut on painettu niin alas, että sä tarttet tukea että pystyt vetää eron läpi. Kun se ei oo niin helppoo että "nyt erotaan" ja sen jälkeen ei tuu mitään syyllisyydentunteita ja epäilyjä. Oon samaa mieltä kun "mie.mie.", hae apua, hoida sun ja lasten elämä kuntoon ja mieti myöhemmin sun miestä. Sä oot ensisijasesti vastuussa sun lapsista, sä pystyt vielä pelastamaan niitten lapsuuden.

Älä jää enää kuuntelemaan tommosta!
Taitaa ukko vaan purkaa omaa epäonnistumistaan haukkumalla sua. Pakkaa lapset ja kamat ja muutatte pois. Usko pois se elämä alkaa siitä sitten pikkuhiljaa loistamaan
Alkuun on tietenkin vaikeaa, mutta tukiperhe ja terapiat sulle niin siitä se lähtee.

Tuota haukkumista jos jäät kuuntelemaan niin aina vaikeampaa se tulee olemaan, tuo syö itseluottamuksen kokonaan pois. Ero tuosta kuitenkin tulee, älä pitkitä ahdistusta enää vaan toimi!

Tsemppiä tulevaan

miehellä on siis fyysisesti raska styö. eihän kotiäitiys sen rinnalla ole mitään vaikka joutuisi valvomaan öitä

vaan kun mies tulee töistä, nukkuu sen jälkeen pari kolme tuntia. miehen mielestä hänen ei tartte tehä mitään sillä käy töissä. ei edes viikonloppuisin.
sitten käy vessassa, syö ja istuu loppu illan tv:n tai koneen äärellä

saan pitkälti yksinäni pyörittää arkea. mies ei ikiinä laita pyykkejä ja varmaan kerran parissa kuussa suostuu tyhjentämään astiapesukoneen.

oon yrittäny nätisti ja ei niin nätisti että keskusteltais asioista vaan ei ni ei.

kysyin joskus miehelltä että jso lähtisin työelämään niin kai minäkin voisin lakata tekemästä kotityöt. vaan ei. silti ne kuuluisi pääasiassa minulle sillä olen äiti. sairaanakaan en saa sairastaa vaan minun velvollisuus on katsoa, että arki pyörii

välillä toivon, että mies pettäisi minua niin lähteminen olisi helpompaa

Alkuperäinen kirjoittaja aloittajaa: Näytä alkuperäinen viesti

miehellä on siis fyysisesti raska styö. eihän kotiäitiys sen rinnalla ole mitään vaikka joutuisi valvomaan öitä

vaan kun mies tulee töistä, nukkuu sen jälkeen pari kolme tuntia. miehen mielestä hänen ei tartte tehä mitään sillä käy töissä. ei edes viikonloppuisin.
sitten käy vessassa, syö ja istuu loppu illan tv:n tai koneen äärellä

saan pitkälti yksinäni pyörittää arkea. mies ei ikiinä laita pyykkejä ja varmaan kerran parissa kuussa suostuu tyhjentämään astiapesukoneen.

oon yrittäny nätisti ja ei niin nätisti että keskusteltais asioista vaan ei ni ei.

kysyin joskus miehelltä että jso lähtisin työelämään niin kai minäkin voisin lakata tekemästä kotityöt. vaan ei. silti ne kuuluisi pääasiassa minulle sillä olen äiti. sairaanakaan en saa sairastaa vaan minun velvollisuus on katsoa, että arki pyörii

välillä toivon, että mies pettäisi minua niin lähteminen olisi helpompaa

Click to expand...

Olisi mukava jos mies sua auttaisi varmasti. Mä miehenä ainakin muistaisin aina kiittää ja olla hyvä sulle palkintona ja pyrkisin auttamaan. Tehän voisitte sopia, että mies edes kerran kuussa olisi apunasi jossain jutussa, ihmettelen, ellei yhtään jousta.

Silti mies voi omalla laillaan rakastaa sua paljonkin, hän on vaan oppinut tuollaiseen jakoon ja sä et taida saada siihen pysyvää muutosta sillä ketään ei voi pysyvästi toinen muuttaa ilman jatkuvaa omaa halua ja tahtoa. Eli joko kestät tuon, pääsette kompromissiin, tai eroat.

Karmeita nuo jutut mitä sun mies puhuu sulle, siltä pohjalta harkitsisin eroamista. Mä en ole koskaan puhunut tyttöystävälle noin enkä varmaan koskaan puhukaan.

olisi mukava saada joskus kiitosta omalta mieheltä

kunnioituksesta olen monestii kysynyt mieheltä, että onko hänen käytöksensä omasta mielestään kunnioittamista. mutta hän voi käyttäytyä kohtaani miten haluaa sillä olen nalkuttava ämmä

on tää meiän arki oikeesti ihan karua. näiden kirjoitusten myötä tajuan, että miulla ja lapsilla olisi parempi olla muualla. tahtoisin jäädä tähän taloon vaan mies ei suostu lähtemään pois

mies ei kysyä ikinä miten päiväni on mennyt, ei sano kauniiksi. ei ota kainaloon. sängyn puolellakin tarjolal vain pikapano ja silloin kun mies tahtoo. jos menne kainaloon kun kahtoo telkkaria ni kuuluu ettei tartte siihen ängetä ja olla koko ajan kylki kyljessä

kysynyt olen ja pohtinut monesti että miksei ikinä helli tai pidä hyvänä vaan ei kuulemma kiinnosta

Joo ei sun kannata elämää tuhlata tuollaiseen. Sellaisia kohtaloita on jo liian paljon. Hyvät parisuhteet ovat tärkeä tekijä yhteiskunnallisestikin.