Miten ihmisillä on varaa elää niin leveästi? Teidän mielestänne ihan tavisperheellä on muka varaa kaikkeen.

  • Viestiketjun aloittaja "Tavis"
  • Ensimmäinen viesti
"Tavis"
Meillä on kaksi lasta. 8-vuotias ja 3-vuotias. Olemme vuosi sitten muuttanut uuteen omakotitaloon, joka on hyvin pitkälti ihan perustalo. Toki kaikki uudet talot ovat omalla tapaa yleensä hienoja. Verhoja, mattoja, lamppuja, sisustusesineitä jne hankimme uuteen kotiimme ihan uutena, mutta pääasiassa tavarat ovat edellisestä kodistamme. Uutena ostin lapsille joitain kalusteita Ikeasta ja vierashuoneeseen sohvan sotkasta ja ainoana kalliimpana hankintana ison astiakaapin teetettynä. Ei todellakaan olisi ollut varaa hankkia enää yhtään mitään muuta.

Meillä on kaksi autoa. Toinen -09 vuoden farmari ja oma ikivanha kauppakassi levisi juuri alle, joten on pakko ostaa uusi auto. Uuteen autoon joudun ottamaan lainaa ja tarkoituksena on ostaa joku noin kolmen tonnin auto.

Kesällä käydään lasten kanssa yleensä jossain huvipuistossa ja eläintarhassa ja sitten tehdään joku muu pieni reissu, kuten viikonloppu tuttavien mökillä. Kesäteatterissa käydään yleensä myös. Ei todellakaan olisi varaa yhtään mihinkään muuhun.

Tupakkaa ja alkoholia ei meidän perheessä käytä kukaan ja vanhemmat eivät harrasta mitään, mitä maksaa. Tyttö harrastaa lentistä ja kuoroa ja näihin menee vuodessa noin 350e. Nyt on jo todella tiukkaa ja ihan hirvittää jo, kun toinenkin lapsi alkaa harrastamaan, että miten rahat riittää. Poikien harrastukset kun usein on vielä kalliimpia.

Vaatteita ei ole varaa ostaa uutena muualta, kuin hennesiltä ja kirpparilta. Joskus ostan lapsille alennusmyynneistä ns. Merkkivaatteita ja kengät ostan yleensä laadukkaat. Pleikkari saatiin ilmaiseksi mun siskon mieheltä, koska hän osti itselleen uuden. Tyttö haluaisi meille iPadin, mutta nyt ei ole ylimääräistä sellaiseen.

Joulua ja synttäreitä juhlitaan ja niihin panostetaan. Mutta kunnon joulu vaatii meiltä kyllä kituuttamista tammikuussa.

Monipuoliseen ruokaan on varaa ja pahan päivän tilillä meillä on säästössä noin 5000e ja käyttötileillä yhteensä ehkä tonni. Lapsilla on kummallakin muutama satanen.

Meidän on pakko uusia pian pesukone ja miehen on pakko saada uudet silmälasit, joten niihin menee taas vähän enemmän rahaa. Sen verran halusin itseäni hemmotella, että ostin uudet pikkujouluvaatteet vero modasta ja uudet Adidaksen juoksukengät.

Lapset saavat kerran kuussa ostaa kaupasta jotain kivaa ja karkkia saa viikonloppuisin. Mä ostan joskus jotain sisustustavaroita. Mies ei oikeastaan koskaan tuhlaa itseensä yhtään.

Tuntuu, että koko ajan on tiukkaa ja vaikka yrittää tinkiä välillä kaikesta, niin silti menee rahat meinaavat loppua. Asuntolainaa on jäljellä 24 vuotta....

Ollaan ihan tavallissa vakituisissa töissä.

Ihmettelen siis, miten niin monilla perheillä on varaa esim. Sisustaa uusi talo lähes kokonaan uusilla ja kalliilla kalusteilla, varaa matkustella, varaa ostaa merkkilaukkuja, varaa harrastaa, varaa ostaas vaatteet uusina, käydä ulkona ja pyyhkäistä taksilla kotiin, lapsilla on hienot kännykät, tablettikoneet jne. Äidit käyvät kasvohoidossa ja käyttävät ripsienpidennyksiä... Joo varmasti joku aina elää velkahelvetissä, mutta en usko, että todellakaan kaikki.

Meillä siis ei riitä moiseen luksukseen rahat millään.. Ei edes lähelle. Miehen nettopalkka 2300 ja mulla 1600e. Sairaanhoitaja olen siis itse ja mies datanomi ja tekniikan parissa töissä.
 
Sukulaiset
Monilla sukulaiset auttavat. Meille appivanhemmat ostivat tontin ja auttoivat talon rakennusaikana paljon rahallisesti. Mu. Auto on oikeasti äidin oma, mutta aina ollut mun käytössä. Lapset saavat isovanhemmiltaan synttärilahjaksi esim. Kännykät ja joskus saivat pleikkarin. Mä olen saanut ennakkoperintönä kummaltakin vanhemmalta sen 4000e.
Lasten kummitäti, mun sisko, ostaa usein kaikkia merkkivaatteita meidän lapsille.
 
Hoitsu myös
Mä olen myös hoitaja, mutta pienen palkkani lisäksi saan vuodessa muutaman tonnin pääomatuloja, joiden ansiosta vuositulot ovat ihan hyvät. Miehelläni on hyvä palkka. Ei mitään sen kummempaa. Mun mielestä meillä on varaa elää ihan suhteellisen leveästi, vaikka ei nyt rikkaita ollakaan.
 
"Tiina"
Kaikkeen pakolliseen on varaa, mutta mitään michael korseja en todellakaan pysty ostamaan. Ei ole varaa ostella MITÄÄN ylimääräistä. Säästetään, että kesällä saadaan vähän reissattua ja syksyllä saadaan lapsille joitain uusia vaatteita. Ihan satunnaisesti saatan käydä kampaajalla tai ostaa itselleni jotain uutta (yleensä h&m:stä) .
 
Mulle jää lähihoitajana yli 2000€ nettona. Mietin lukea sh:ksi, mutta eipä näköjään kannata! :O

Minusta kuulostaa, että teillä menee tosi mukavasti! Älä liikaa stressaa mitä muilla on. Sinullakin on paljon!! Nauti siitä :)
 
"Minja"
Pienet on sun murheet :D Tekoripset on kauheet, on kyl pyyhkis 70e perseeseen.

Mää oon ainaki tyytyväinen kun meillä on uus rivari, kivasti sisustettu, rahaa ostaa ruokaa, maksaa laskut, uus auto, sillo tällö ostella vaatteita. Merkkivaatteita saa ulkomailta halvalla. Ei se raha kaikkee onnee tua
 
"Pinja"
Mulle jää lähihoitajana yli 2000€ nettona. Mietin lukea sh:ksi, mutta eipä näköjään kannata! :O

Minusta kuulostaa, että teillä menee tosi mukavasti! Älä liikaa stressaa mitä muilla on. Sinullakin on paljon!! Nauti siitä :)
Kolmivuorotyössä tienaa. Mä ole sh ja kolmivuorotyössä jäi helposti 2500e käteen. Nyt päivätyössä se 1700e.
 
  • Tykkää
Reactions: Happygirl-91
"Kerttuli"
En ihmettele, että nykyihmisillä ei ole varaa. Miksi ensinnäkin niiden talojen pitää olla ihan helvetin suuria? 150m2 talo on suurimmalle osalle ihan onnettoman pieni, vaikka lapsia olisi vain 1-2 ja ei olisi mitään syytä, miksi tarvitsisi niin isoa taloa. Harvassa on ne, joilla on oikeasti jokin järkiperuste isolle talolle.
Auto on pakko olla uusi ja hienompi kuin naapurissa. Lisäksi lapsikin saattaa delata vaikka, jos sillä ei ole popin ulkovaatteet.
On sitäpaitsi tosi tylsää kertoa kesälomasta, jos ei voi mainita käyneensä ulkomailla.
 
[QUOTE="Pinja";30385539]Kolmivuorotyössä tienaa. Mä ole sh ja kolmivuorotyössä jäi helposti 2500e käteen. Nyt päivätyössä se 1700e.[/QUOTE]

Minulla jäi sama tässä kuussa lisineen. Sh:lla on paska tilanne, kun "isompi" palkka on käytännössä enempi veroa valtiolle.. Näissä palkoiss ei ole mitään järkeä että tiena nettona saman verran. Sh kävi koulua lukion jälkeen kolme vuotta tai yli, mä kävin peruskoulun jälkeen työkkärin koulutuksen vuosi ja 10kk..
 
Vierras
Jos joku keskipalkkainen sisustaa talon kerralla niin se tekee sen lainarahalla.
Mekin tähän muuttaessa otettiin n 7000e ylimääräistä asuntolainaa jotta jäi varaa uusia olihuoneen kalustus. Verhot, lamput yms on kahta lukuunottamatta vanhija vieläkin vaikka 2 vuotta on asuttu..

Mut mun näkökulmasta te elätte tosi leveästi.. Meillä on kerrostaloasunto, yksi auto, varaa lomailla suomessa ja kertaan vuoteen budjettimatkalla ulkomailla. Mut jos meillä olis kaksi autoa niin ei meilläkään ois mihinkään ulkomaanreissuihin varaa. Saatikka jos meillä olisi uusi omakotitalo..
 
"Mymy"
No se on aikalailla kiinni siitä, kuinka köyhänä itseään pitää ja kuinka paljon katsoo sitä muiden rikkautta, joka itseltä puuttuu.

Meiltä meni kerralla kaikki. Talo, irtaimisto ja säästöt. Osin terveys, mielenterveyskin. Nyt reilu vuosi myöhemmin näin aineellisesti ajatellen puuttuu paljon - imurin ostin lopultakin pari viikkoa sitten - mutta hei, se on vain tavaraa! Entä sitten jos tuttavillani on kauniimpi talo ja enemmän sisustustuotteita kun meillä? Kaikilla on. Kylässä käydessä nautin toisten sistuksesta ja soittelen toisten pianoilla. Se on melkein niinkun itsekin omistas kaiken sen kauniin.
 
kjjk
[QUOTE="Tavis";30385548]Ruoka, bensa, muut laskut, päivähoitomaksu, iltapäiväkerhon maksu, mahdolliset lääkärikulut. Aina tulee kaikkea pakollista hankittavaa.. Uudet kesärenkaat, auton katsastaminen, veroja ja vakuutusmaksuja jne..[/QUOTE]

ruoka 600€/KK päivähoito 400€/kk lääkäri 100€/kk vakuutukset 100€/kk kesä/talvi renkaat 50€/kk pakollista hankittavaa 500€/kk = 1750€/kk ja pakollista hankittavaa tuskin on joka kk 500€ edestä? Teillä pitäisi jäädä vuodessa 8000€ säästöön...
Hyväksy se että tuhlaatte.
 
"Utelias"
[QUOTE="Mymy";30385622]No se on aikalailla kiinni siitä, kuinka köyhänä itseään pitää ja kuinka paljon katsoo sitä muiden rikkautta, joka itseltä puuttuu.

Meiltä meni kerralla kaikki. Talo, irtaimisto ja säästöt. Osin terveys, mielenterveyskin. Nyt reilu vuosi myöhemmin näin aineellisesti ajatellen puuttuu paljon - imurin ostin lopultakin pari viikkoa sitten - mutta hei, se on vain tavaraa! Entä sitten jos tuttavillani on kauniimpi talo ja enemmän sisustustuotteita kun meillä? Kaikilla on. Kylässä käydessä nautin toisten sistuksesta ja soittelen toisten pianoilla. Se on melkein niinkun itsekin omistas kaiken sen kauniin.[/QUOTE]

Miten voi mennä kerralla kaikki?
 
jkj
[QUOTE="Utelias";30385641]Miten voi mennä kerralla kaikki?[/QUOTE]

Elämällä yli varojensa niinkuin ap, mitä luulet heile jäävän jos nyt vaikka toinen joutuisi työttömäksi? Vitun isot velat.
 
"Mymy"
[QUOTE="Utelias";30385641]Miten voi mennä kerralla kaikki?[/QUOTE]

Me muutettiin hometaloon. Taloa ei voi korjata. Säästöt meni siihen, kun muutettiin vuokralle - vauva meni tosi huonoon kuntoon homeesta, joten jouduttiin hävittämään myös irtaimisto posliini- ja metalliastioita lukuunottamatta. Seuras vääntöä talon myyjän kanssa ja lainan maksua samalla, kun hometalo piti pitää stabiilissa kunnossa jatkuvalla lämmittämisellä ja se väliaikasen asunnon vuokrakin piti maksaa. Ynnä runsaat lääkkeet nuorimmaiselle. Mielenterveyspoli onneksi on aikalailla ilmasta psykiatria lukuunottamatta ja lääkkeet halpoja.

Koko tarina on niin pitkä, ettei oikein voi tähän kertoilla, enkä haluakaan, ettei mene liian tunnistettavaksi. Tuota voisi verrata tulipaloon, paitsi ettei mikään vakuutus korvaa ja sen päälle tulee homeesta johtuvat sairaudet. Ja se käräjöinti.
 

Yhteistyössä