vieras..
Toivon saavani vertaistukea ja ehkä vähän lohtua. Uskoa sille, että jossain vaiheessa helpottaa.
Rakastan perhettäni. Meillä on kolme ihanaa lasta ja neljäs tulollaan. Lapset ovat pieniä ja pienillä ikäeroilla, mutta arki kulkee pääsääntöisesti mukavasti. En koe olevani väsynyt tms., nautin elämästä tällaisenaan.
Yksi asia kuitenkin ahdistaa. Me ei saada koskaan miehen kanssa viettää aikaa kahdestaan. Siis oikeasti kahdestaan. Kotona tai kodin ulkopuolella. Tarkoitan sanalla "oikeasti" sitä, että joku läheinen hoitaisi lapsia esim. muutaman tunnin, jotta voisimme käydä syömässä tai elokuvissa tai ihan vain olla kahdestaan. Lasten isovanhemmat ovat liian kiireisiä ottaakseen heitä hoitoonsa, toki heillä saa oma elämänsä ollakin, mutta harmittaa se silti. Sekin harmittaa, että loukkaantuvat ellemme hoitoapua kysy heiltä, mutta koskaan eivät sitten siihen tarpeeseen vastaa. Tietenkin me itse hoidamme lapsemme ja kenelläkään muulla ei tähän velvoitetta ole, mutta ymmärtänette kuitenkin.
Huomaan ahdistuvani koko ajan enemmän, kun koskaan sitä yhteistä aikaa ilman (rakkaita) lapsia ei ole. Iltaisin ollaan molemmat väsyneitä, jaksetaan rakastella ja simahdetaan. (Parisuhde ja seksielämä siis noin muuten luistaa). Ja sitten herätäänkin parin tunnin päästä siihen, että pienimmäinen lapsi kömpii meidän keskelle. Mikä on tietenkin ihanaa mutta samalla huomaan ahdistuvani siitäkin, tämä samainen lapsi kun on koko ajan kiinni minussa päivätkin. On parivuotias jo, eli pieni, mutta ei nyt vauva kuitenkaan. Nukkuminen on käynyt minulle muutenkin viime aikoina hankalaksi, joten viettäisin yöt mieluusti ihan "rauhassa" jotta saisin nukuttua edes vähän. Ja sekin ahdistaa, että ahdistaa. Tuntuu väärältä, että omaa tällaisia tunteita.
No...
Meillä on häät helmikuussa, ja ollaan pohdittu lasten mahdollisia hoitojärjestelyjä hääyön ajaksi. Meille on ilmoitettu suoraan, että on parempi että lapset ovat kotona meidän kanssa ja että ei se kuulemma mitään merkkaa koska hekään eivät ole aikoinaan mitään hääyötä viettäneet. Niin, ollaanhan mekin jo toisemme korkattu aikoja sitten eikä tuohon hääyöhön sellaisia odotuksia liitykään, mutta toiveena olisi viettää yksi yö kahdestaan, rauhassa, toistemme seurasta nauttien. Kun muuten emme tätä koskaan tee. Ajatus on ollut, että juuri hääyönä tällainen olisi luonnollisinta. No, surettaa tämäkin jo etukäteen, jotenkin ahdistaa ja masentaakin, vaikka eihän tämä nyt sillä tavalla yllätyksenä tullut.
Oli pakko purkaa tunteitaan nyt edes johonkin, ehkä tämä tästä helpottaa.
Rakastan perhettäni. Meillä on kolme ihanaa lasta ja neljäs tulollaan. Lapset ovat pieniä ja pienillä ikäeroilla, mutta arki kulkee pääsääntöisesti mukavasti. En koe olevani väsynyt tms., nautin elämästä tällaisenaan.
Yksi asia kuitenkin ahdistaa. Me ei saada koskaan miehen kanssa viettää aikaa kahdestaan. Siis oikeasti kahdestaan. Kotona tai kodin ulkopuolella. Tarkoitan sanalla "oikeasti" sitä, että joku läheinen hoitaisi lapsia esim. muutaman tunnin, jotta voisimme käydä syömässä tai elokuvissa tai ihan vain olla kahdestaan. Lasten isovanhemmat ovat liian kiireisiä ottaakseen heitä hoitoonsa, toki heillä saa oma elämänsä ollakin, mutta harmittaa se silti. Sekin harmittaa, että loukkaantuvat ellemme hoitoapua kysy heiltä, mutta koskaan eivät sitten siihen tarpeeseen vastaa. Tietenkin me itse hoidamme lapsemme ja kenelläkään muulla ei tähän velvoitetta ole, mutta ymmärtänette kuitenkin.
Huomaan ahdistuvani koko ajan enemmän, kun koskaan sitä yhteistä aikaa ilman (rakkaita) lapsia ei ole. Iltaisin ollaan molemmat väsyneitä, jaksetaan rakastella ja simahdetaan. (Parisuhde ja seksielämä siis noin muuten luistaa). Ja sitten herätäänkin parin tunnin päästä siihen, että pienimmäinen lapsi kömpii meidän keskelle. Mikä on tietenkin ihanaa mutta samalla huomaan ahdistuvani siitäkin, tämä samainen lapsi kun on koko ajan kiinni minussa päivätkin. On parivuotias jo, eli pieni, mutta ei nyt vauva kuitenkaan. Nukkuminen on käynyt minulle muutenkin viime aikoina hankalaksi, joten viettäisin yöt mieluusti ihan "rauhassa" jotta saisin nukuttua edes vähän. Ja sekin ahdistaa, että ahdistaa. Tuntuu väärältä, että omaa tällaisia tunteita.
No...
Meillä on häät helmikuussa, ja ollaan pohdittu lasten mahdollisia hoitojärjestelyjä hääyön ajaksi. Meille on ilmoitettu suoraan, että on parempi että lapset ovat kotona meidän kanssa ja että ei se kuulemma mitään merkkaa koska hekään eivät ole aikoinaan mitään hääyötä viettäneet. Niin, ollaanhan mekin jo toisemme korkattu aikoja sitten eikä tuohon hääyöhön sellaisia odotuksia liitykään, mutta toiveena olisi viettää yksi yö kahdestaan, rauhassa, toistemme seurasta nauttien. Kun muuten emme tätä koskaan tee. Ajatus on ollut, että juuri hääyönä tällainen olisi luonnollisinta. No, surettaa tämäkin jo etukäteen, jotenkin ahdistaa ja masentaakin, vaikka eihän tämä nyt sillä tavalla yllätyksenä tullut.
Oli pakko purkaa tunteitaan nyt edes johonkin, ehkä tämä tästä helpottaa.