Menu

Miten elämä voi joskus olla niin kiireistä? Miten kiireestä voi vaan päästää irti jos on oikeasti kiire?

  • Viestiketjun aloittaja Huh vuodatus
  • Ensimmäinen viesti
Vastaa
xcv
Sama tilanne. :( Käyn tosin itse päivätöissä, mies vuorotyössä. Tiedän itsekin että kyseessä on asenneongelma, mutta en voi mitään sille että olen juuri tuollainen tunnollinen suorittaja, jonka mielestä asiat on hoidettava kunnolla ja ajallaan ja kaikkialla on oltava ajoissa. Lapsilla on joitakin harrastuksia, joita en heiltä halua viedä. Noita harrastuksia en tosin koe ongelmaksi, vaan kaikki muut yllättävät "ylimääräiset" menot joita on nyt ainakin kertynyt paljon... lääkärit, vasu-keskustelut, hammaslääkärit, luokan myyjäisten järjestelyt, vanhempainvartit jne. jne. jotka järjestään hoidan minä yksin miehen vuorotyön vuoksi. Lisäksi äitini asioita on hoidettava jonkin verran hänen (mielen)terveysongelmiensa vuoksi.

Välillä tuntuu että palan loppuun ihan just. Mutta kai se on vaan jaksettava ja toivottava että jossain vaiheessa helpottaa... pahimpina päivinä huomaan toivovani että äitini flippaisi kunnolla jotta voisin järjestää hänet vaikka pakkohoitoon eikä kaikki olisi enää omilla harteillani, siitä vasta hyvä fiilis tuleekin.

Olen varmaan hirveä ihminen mutta olen toisinaan töihin ilmoittanut olevani sairas, jotta saan pari päivää levätä. Kai se on kuitenkin parempi vaihtoehto, kuin se burnout mikä ei kovin kaukana enää ole.
 
"M33"
[QUOTE="...";30390824]Mitä sinulla sitten on, muuta kuin sitä aikaa???[/QUOTE]Kohtuullisesti palkattu, verraten turvattu, yhteiskunnallisesti merkittävä ja henkilökohtaisesti palkitseva työ, jossa ei ole paineita edetä mutta kylläkin paljon itsenäisyyttä ja erinomaiset lomaedut. Vakaa ja hyvä kahden aikuisen suhde. Resursseja olla hyvä ystävä. Aikaa tehdä vapaaehtoistyötä. Runsaasti ei-aikataulutettuja harrastuksia ja mielenkiinnonkohteita, joihin voin syventyä oman kiinnostukseni mukaan vaikka useita tunteja päivässä. Vapaus stressistä ja kiireestä. Hyvä elintaso. Mahdollisuus omistautua asioille, jotka ovat minulle itselleni tärkeitä.

Outo ajatus, että ihmiselle voisivat tuoda tyydytystä vain lapsista huolehtiminen tai työnarkomania.
 
vuorotyöläinen
Alkuperäinen kirjoittaja xcv: Näytä alkuperäinen viesti
Sama tilanne. :( Käyn tosin itse päivätöissä, mies vuorotyössä. Tiedän itsekin että kyseessä on asenneongelma, mutta en voi mitään sille että olen juuri tuollainen tunnollinen suorittaja, jonka mielestä asiat on hoidettava kunnolla ja ajallaan ja kaikkialla on oltava ajoissa. Lapsilla on joitakin harrastuksia, joita en heiltä halua viedä. Noita harrastuksia en tosin koe ongelmaksi, vaan kaikki muut yllättävät "ylimääräiset" menot joita on nyt ainakin kertynyt paljon... lääkärit, vasu-keskustelut, hammaslääkärit, luokan myyjäisten järjestelyt, vanhempainvartit jne. jne. jotka järjestään hoidan minä yksin miehen vuorotyön vuoksi. Lisäksi äitini asioita on hoidettava jonkin verran hänen (mielen)terveysongelmiensa vuoksi.

Välillä tuntuu että palan loppuun ihan just. Mutta kai se on vaan jaksettava ja toivottava että jossain vaiheessa helpottaa... pahimpina päivinä huomaan toivovani että äitini flippaisi kunnolla jotta voisin järjestää hänet vaikka pakkohoitoon eikä kaikki olisi enää omilla harteillani, siitä vasta hyvä fiilis tuleekin.

Olen varmaan hirveä ihminen mutta olen toisinaan töihin ilmoittanut olevani sairas, jotta saan pari päivää levätä. Kai se on kuitenkin parempi vaihtoehto, kuin se burnout mikä ei kovin kaukana enää ole.
Click to expand...
Millaista vuorotyötä miehesi tekee? Itse teen epäsäännöllistä 3-vuorotyötä ja sen ansiosta olen kokenut hyvin helpoksi kaikki tuollaiset käynnit, niin omat kuin lasten. Miksei miehesi voi esim. iltavuoropäivänä hoitaa lasten hammaslääkäreitä/neuvoloita/partureita/palavereja .jne? Käydä kaupassa, siivota, pyykätä? Minusta on ollut kiva jättää "puhdas pöytä" miehelle niiksi illoiksi, kun olen itse töissä, saa hänkin välillä keskittyä vain lapsiin ja heidän kanssa touhuiluun/läksyihin jne.
 
tsemppiä
Alkuperäinen kirjoittaja xcv: Näytä alkuperäinen viesti
Sama tilanne. :( Käyn tosin itse päivätöissä, mies vuorotyössä. Tiedän itsekin että kyseessä on asenneongelma, mutta en voi mitään sille että olen juuri tuollainen tunnollinen suorittaja, jonka mielestä asiat on hoidettava kunnolla ja ajallaan ja kaikkialla on oltava ajoissa. Lapsilla on joitakin harrastuksia, joita en heiltä halua viedä. Noita harrastuksia en tosin koe ongelmaksi, vaan kaikki muut yllättävät "ylimääräiset" menot joita on nyt ainakin kertynyt paljon... lääkärit, vasu-keskustelut, hammaslääkärit, luokan myyjäisten järjestelyt, vanhempainvartit jne. jne. jotka järjestään hoidan minä yksin miehen vuorotyön vuoksi. Lisäksi äitini asioita on hoidettava jonkin verran hänen (mielen)terveysongelmiensa vuoksi.

Välillä tuntuu että palan loppuun ihan just. Mutta kai se on vaan jaksettava ja toivottava että jossain vaiheessa helpottaa... pahimpina päivinä huomaan toivovani että äitini flippaisi kunnolla jotta voisin järjestää hänet vaikka pakkohoitoon eikä kaikki olisi enää omilla harteillani, siitä vasta hyvä fiilis tuleekin.

Olen varmaan hirveä ihminen mutta olen toisinaan töihin ilmoittanut olevani sairas, jotta saan pari päivää levätä. Kai se on kuitenkin parempi vaihtoehto, kuin se burnout mikä ei kovin kaukana enää ole.
Click to expand...
Mulla lähes samanlainen tilanne, mutta olen tehnyt päätöksen olla mahdollisimman vähän mielenterveysongelmista kärsivän äitini kanssa tekemisissä. Minusta tärkeämpää on hoitaa oma perhe ja omat lapset tarpeineen, resurssit ei riitä kaikkien asioiden hoitamiseen kun töissäkin on käytävä. Lasten harrastuksia olen karsinut niin että jokaiselle 2-3 säännöllistä harrastusta on riitettävä vaikka enemmänkin haluaisivat, ja itselleni yksi viikottainen harrastuskerta, vaikka enemmänkin haluaisin käydä. Ehkä tämä joskus vielä helpottaa, kuolema korjaa univelat...
 
xcv
Alkuperäinen kirjoittaja vuorotyöläinen;30391148:
Millaista vuorotyötä miehesi tekee? Itse teen epäsäännöllistä 3-vuorotyötä ja sen ansiosta olen kokenut hyvin helpoksi kaikki tuollaiset käynnit, niin omat kuin lasten. Miksei miehesi voi esim. iltavuoropäivänä hoitaa lasten hammaslääkäreitä/neuvoloita/partureita/palavereja .jne? Käydä kaupassa, siivota, pyykätä? Minusta on ollut kiva jättää "puhdas pöytä" miehelle niiksi illoiksi, kun olen itse töissä, saa hänkin välillä keskittyä vain lapsiin ja heidän kanssa touhuiluun/läksyihin jne.
Click to expand...
Miehellä on iltavuoropäivinä useimmiten myös päivystys, joten voi joutua töihin minuutin varoitusajalla. Ei voi siis aamupäiviin sijoittaa mitään menoja, mitä ei voi perua hetken varoitusajalla.
 
xcv
Alkuperäinen kirjoittaja tsemppiä;30391382:
Mulla lähes samanlainen tilanne, mutta olen tehnyt päätöksen olla mahdollisimman vähän mielenterveysongelmista kärsivän äitini kanssa tekemisissä. Minusta tärkeämpää on hoitaa oma perhe ja omat lapset tarpeineen, resurssit ei riitä kaikkien asioiden hoitamiseen kun töissäkin on käytävä. Lasten harrastuksia olen karsinut niin että jokaiselle 2-3 säännöllistä harrastusta on riitettävä vaikka enemmänkin haluaisivat, ja itselleni yksi viikottainen harrastuskerta, vaikka enemmänkin haluaisin käydä. Ehkä tämä joskus vielä helpottaa, kuolema korjaa univelat...
Click to expand...
Mä en pysty tuota tekemään... äidillä ei ole muita kuin minut. Eikä hän tahallaan ole "hankala". Useimmiten kun lääkitys on kunnossa pärjäilee ihan ok omillaan, mutta on tosi stressaavaa kun pitää kaiken aikaa olla varpaillaan ja pystyä reagoimaan nopeasti jos iskee kriisi päälle. Puhelin on aina mukana kaikkialla.

Harrastusmäärät meillä on aika samat, isompi enimmäkseen kulkee jo omin päin harrastuksiinsa mikä helpottaa.
 
tsemppiä
Alkuperäinen kirjoittaja xcv: Näytä alkuperäinen viesti
Mä en pysty tuota tekemään... äidillä ei ole muita kuin minut. Eikä hän tahallaan ole "hankala". Useimmiten kun lääkitys on kunnossa pärjäilee ihan ok omillaan, mutta on tosi stressaavaa kun pitää kaiken aikaa olla varpaillaan ja pystyä reagoimaan nopeasti jos iskee kriisi päälle. Puhelin on aina mukana kaikkialla.

Harrastusmäärät meillä on aika samat, isompi enimmäkseen kulkee jo omin päin harrastuksiinsa mikä helpottaa.
Click to expand...
Ei ole minunkaan äidilläni muita kuin minut, mutta hankala on, johtui sitten sairaudesta tai ei. Lääkkeitään ei ota, sovittuihin tapaamisiin ei tule ja aina soittaa vaatiakseen multa apua. En vaan enää jaksa.
 
Uusimmat Luetuimmat Kuumimmat

Yhteistyössä

Ylös Bottom
+ Aloita uusi keskustelu