[QUOTE="äide";30390494]Varmaankin menisin kysymään voisinko auttaa. En pystyisi vaan kävelemään ohi, haluaisin auttaa.
Tuli kuitenkin tässä mieleen, että mitähän nainen siinä kohti ajattelisi..olisiko kysymyksestäni mitään apua. Jotenkin tulee mieleen, että vastaus olisi "ei tässä mitään hätää. No niin nyt lähdetään lapset" Ja sitten nolostuneena poistuisi paikalta.
Itse olen ollut uupunut ja itkun partaalla lapsen kanssa julkisillakin paikoilla. Myönnän, että olen pelännyt alkavani itkemään koska olen ajatellut sen olevan noloa. Varmaan peri Suomalainen ajattelutapa ettei tunteita saa näyttää ja pärjätä pitää.
Miten te muut jotka olette itkeneet uupumusta lapsen kanssa julkisella paikalla uskoisitte, että olisitte reakoineet jos joku olisi tullut kysymään voiko auttaa? Olisitteko osanneet ottaa apua vastaan? Voiko tuollaisessa tilanteessa edes auttaa? Miten?[/QUOTE]
En ole koskaan itkenyt tuolla lailla julkisella paikalla, mutta muistan että pari kertaa on ollut sellainen tilanne, jossa joku (helpommin itkevä) olisi saattanut itkeäkin. Suurimmalla osalla se olisi turhautumista sen hetkiseen tilanteeseen, itsellänikin olisi ollut. Toinen vaihtoehto olisi vaikka kiroilla tai pudottaa laukut maahan tyyliin "ei sitten mennä minnekään kun ei kerran onnistu". Jos itse itkisin kaupungilla ja joku tulisi kysymään, vastaisin juuri noin miten kirjoitit: "Ei tässä mitään." Ja kokoisin itseni ja lähtisin menemään.
Koska mitä muutakaan sitä voisi sanoa? Alkaa avautua vauvan itkuisuudesta tai lasten kiukuttelusta, mihin joku vieras ei voisi tehdä mitään - enkä edes haluaisi.