Itkeekö 1kk. vauva väsymystä?

  • Viestiketjun aloittaja Esikoisen äippä
  • Ensimmäinen viesti
Esikoisen äippä
Onko teidän vauvat itkeneet pelkkää väsymystä? Olen tarjonnut joka itkuun rintaa, ja joskus syö enemmän joskus vähemmän. Itku rinnan syönnin jälkeen on tulkittu mahakivuiksi, koska vauva on melko itkuinen pitkin päivää. Tosin ei enää potki ja kipristele mahaansa, vaan itku on enemmän "känisevää", sellaista minkä voisi tulkita niin että joku potuttaa.

Mahaitku on yleensä ollut sellaista että koko naama vääntyy punaiseksi ja vauva kouristelee, eli potkii jaloillaan ja huitoo käsillään, ja työntää selkäänsä kaarelle. 1 kk iässä tämä itku on vähentynyt, ja syö useammin nyt tissiltä. Väliä voi olla jopa puolisen tuntiakin.

Nyt on tullut itku heti tissin jälkeen, jossa myös naama vääntyy mutta itku on enemmän käninä-itkua, ei potkuja paljoakaan eikä huitomista. Laskin lapsen vaunuun tämän itkun vuoksi ja heti tipahti uneen.
Yleensä nukkuu päiväsällä unta josta saattaa heräillä kesken itkemään, nämäkin olen tulkinnut mahakipuiluksi.

Eli kysymykseni on, miten tulkita vauvan eri itkuja? Voiko vauva itkeä ihan vaan väsymystä? Oli hereillä useamman tunnin ajan, ja protestoi nukuttamista vastaan itkemällä korkealta.

Entä voiko itku ollakin mahakipua, mutta vauva nukahtaa koska on muutoinkin väsynyt?
 
Vierras
Tuonikäisillä on ihan normaalia että on kitinää ja kätinää etenkin iltaan painottuen. Osa varmaan on väsymystä, osa voi olla vatsavaivaa. Illat monesti on hyssyttelyä, välillä tissiä, välillä seurustelua, välillä pienet tirsat ja sitten homma alusta taas. Kylpy tai ilmakylpy voipi hetkeksi rauhoittaa. Ja cuplaton tipat auttaa
Sinänsä sillä ei oo niin väliä miksi se kitisee, keskity nyt vaan siihen hoitamiseen, muutaman kuukauden se kestää ja sitten helpottaa. Raskashoitoisiahan tuommoiset vauvat on. Minulla on ollut kolme tuollaista ja näin jälkikäteen ajatellen se on tosi lyhyt aika kuitenkin.
 
Vierras
Ai niin tutti auttaa paljon jos vaan sen huolii. Meillä kuopus oli sellainen että halusi aina tutin suuhunsa imetyksen päätteeksi muuten jäi itkemään, jotenkin se imu jäi päälle vaan.
 
Aloittaja...
Totta, toivon että tämä helpottaa ajan kanssa. Raskasta kun on koko ajan perustyytymätön lapsi. Aamu alkaa itkulla ja kaikki nukkumiset päättyy itkuun.

Tuli vaan mieleen että mitäs jos se itkee kun ei saa mahaa täyteen. Neuvolassa viimeksi ei ollut paino noussut riittävästi. Eikös täysimahainen lapsi nukahda helposti?
 
Vierras
Totta, toivon että tämä helpottaa ajan kanssa. Raskasta kun on koko ajan perustyytymätön lapsi. Aamu alkaa itkulla ja kaikki nukkumiset päättyy itkuun.

Tuli vaan mieleen että mitäs jos se itkee kun ei saa mahaa täyteen. Neuvolassa viimeksi ei ollut paino noussut riittävästi. Eikös täysimahainen lapsi nukahda helposti?
No sitte tietysti täytyy sitä maitoa tarjota niin udein kuin vain huolii. Ja koita myös antaa isälle sitä lasta iltaisin koska sinä tarvitse lepoa, ruokaa ja juomaa että jaksat tehdä maitoa. Stressi vaikuttaa maidon tuloon myös eli jos vaan mahdollista niin älä huolehdi vaan koita miettiä iloisia juttuja.

Itsellä tuon kuopuksen kanssa oli tiukkaa maidon riittämisen kanssa alkuun, sai elan viikon korviketta rinnalla, 1kk ikään asti käytiin viikon välein punnituksilla ja painoa tuli juuri ja juuri riittävästi 150g/vko, sitten tuli muuta ajateltavaa(pitkä tarina) ja vauvaa 'hoidin sivussa' niin yhtäkkiä vauvalle tuli kymmessä päivässä yli puoli kiloa painoa..
 
"yks vaan"
meillä tyttö oli kanssa ekan kuukauden itkuinen, ei nukkunut kunnolla, ja koko ajan oli tissillä. paino ei noussut tarpeeksi, aloin antamaan pullosta korviketta. välillä imetin mutta illalla ennen nukkumaan menoa annoin pullosta ja kappas, tyttö nukahti ja nukuui ekan kerran elämänsä aikana 3-4 tuntia putkeen :) imetin niin kauan kuin pystyin (ei maitoa tullut tarpeeksi) ja annoin korviketta, itkeskely loppu (tai no ne perus itkut tietenkin pysyi) ja nukkuikin hyvin. paino alkoi nousemaan. kun tyttö oli 2,5 kk niin oli kokonaan pulloruokinnalla :) eli meidän neiti ei saanut tarpeeksi maitoa tissistä. suosittelen kokeilemaan sitä korviketta ja testaamaan näin että johtuuko siitä ettei saa tarpeeksi ruokaa :)
 
Aloittaja...
Joo no minulla kyllä maito nousi ja imetyskin sujui, kunnes turkulainen lastenlääkäri eli puoskari kehotti minua harventamaan syöttövälejä 3 tuntiin. Toissapäivänä alkoi sitten maito vähentyä ja nyt vuorokauden ajan ei ole maito riittänyt enää lapselle, totesin nyt kun huomasin kuivan vaipan. Tämä harventaminen piti auttaa vatsavaivoihin.

Nyt annoin korviketta, joka ei siis sovi myöskään lapselle (kokeiltu useita), ja nyt se sitten huutaa sekä vatsavaivoja että nälkäänsä. Liekö nuo turkulaiset lastenlääkärit ja neuvolat erottaa paskaa paistinrasvasta, on tuntunut vahvasti siltä tässä lapsen syntymästä asti.
 
Aloittaja...
...niin ja siis tämän kehotuksen seurauksena punnittiin sitten neuvolassa ja todettiin ettei paino nouse. Ja nyt kuulema tissiä vaan niin paljon kuin pystyy, ja taas on mahaongelmatkin mukana kun syö liian usein lapsi.

Tässä alkaa pikkuhiljaa saada psykologisia ongelmia kun yrittää tehdä miten synnytysosaston kätilöt, lastenlääkärit ja neuvolat neuvoo, alkaa ihan tosissaan mennä imetyksestä kerta kaikkiaan maku ja into, helvettiähän tää on kun mikään ei tee lasta tyytyväiseksi, ja muiden neuvot vaan pahentaa.
Tulisivat sitten itse lykkimään sitä huutavaa lasta vaunuissa tonne pihalle klo 23-02.00 yöllä kun tietävät kaiken paremmin.
 

Yhteistyössä