TAAS lapselle naurettiin koulussa

  • Viestiketjun aloittaja aa-pee
  • Ensimmäinen viesti
aa-pee
Tytölläni on laktoosi-intoleranssi ja vaikka kuinka yritämme katsoa mitä hän syö ja juo, niin aina välillä jostain tulee ilmavaivoja. Hän yrittää pidätellä koulussa, mutta tietenkin siitä tulee vatsa kauhean kipeäksi ja lopulta pierukin pääsee. Hänelle on tapahtunut monta noloa tilannetta ja hän on ollut niistä häpeissään ja surullinen. En tiedä miten voisin auttaa häntä enää enempää. Olen yrittänyt neuvoa häntä, että hän voi välitunnilla käydä vessassa piereskelemässä, mutta silloin juuri ei kuulemma pieretäkään. Pitääkö tässä nyt sitten alkaa jo ihan maidottomalle kuurille loppuelämäksi?
 
aa-pee
Niin, jospa kokeilisimme maidonta vaikka kuukauden tai kaksi. Luulisi siinä ajassa huomaavan eroa. Mutta eniten minua mietityttää tuo henkinen puoli, johon oikeastaan tahtoisin vastauksia. Miten pärjätä sosiaalisissa tilanteissa jäämättä ulkopuolelle? Pelkään, että häntä aletaan kiusata, nimitellä ja syrjimään tämän vuoksi. Vahinko on kuitenkin jo ehtinyt tapahtua, vaikka saataisiinkin ruokavalio kuntoon :(
 
bbierass
Eiks se nyt ole ihan selvä, että lapsi ryhtyy laktoosittomalle ruokavaliolle? Miks ihmeessä tuotatte hänelle tuollaista fyysistä ja henkistä kärsimystä? Tuossa tapauksessa on helppo poistaa kiusaamisen aihe niin ei tarvi miettiä, miten lapsi pystyy pidättelwmään, kärvistelemään mahavaivoissaan, kestämään kiusaamista.
 
jotain ehdotuksia
Minkähän ikäinen lapsi on? Tokihan lapset nauravat asialle, se nyt vaan on jotenkin niin hauskaa heidän mielestään ilman ilkeilytarkoitustakaan. Lopuillaan olevan ketsuppipullonkin pörinöistä syntyy joskus melkoista kiherrystä, olen huomannut. Jotkut viikarit tekevät omasta pierustaan ihan ohjelmanumeron (mikä kyllä sinänsä ei koulussa kesken kaiken ole myöskään ihanteellista aina.. ;) ) Voisiko lapsi oppia nauramaan (vaikka edelleenkin vähän nolona) muiden kanssa?

Voisiko luokan opettajan kanssa puhua asiasta, niin että jonain sopivana hetkenä puhuvat asian läpi. Yhtäkkiä googlettaen näyttäisi olevan keskimäärin 14 pierua mitä keskivertoihminen pieree päivässä, vaikka huomaamattaan, suuri osa nukkuessa mutta osa päivän aikana. Voisivat siis keskustella vähän siitä että tuttu asia kaikille, ja kaikkia se saattaa vähän nolottaakin vaikka on ihan normaali asia. Ilmavaivoista kärsien sitä vaan sitten tapahtuu vaan sitten useammin. Sekin on kyllä tuttua hetkellisesti ihan kaikille, että on vatsa vähän sekaisin.

Ja, voisiko tyttö oppia jotenkin hallitusti päästämään pikkupieruja sen sijaan että kärvistellen pidättää kokonaan ja sitten pääsee iso pöräys kerralla?

Tosiaan olisi hyvä päästä siihen tilanteeseen että vatsa saadaan rauhoitettua, sillä eihän se hauskaa ole ilmavaivoista kärsiä ja keskittyä pierujen pidättelyyn päivät pitkät.
 
ei oo niin vakavaa
Elämä on helpompaa jos osaa nauraa itselleenkin. Miksi lapsi häpeilee? Mistä oppinut, että pitää hävetä luonnollista asiaa? Lyököön leikiksi jos paukku vahingossa pääsee, siitäkin huolimatta että opetatte tavoille (siis että jos vaan voi niin pieree vessassa).
 
onx tää nyt totta?
Niin, jospa kokeilisimme maidonta vaikka kuukauden tai kaksi. Luulisi siinä ajassa huomaavan eroa. Mutta eniten minua mietityttää tuo henkinen puoli, johon oikeastaan tahtoisin vastauksia. Miten pärjätä sosiaalisissa tilanteissa jäämättä ulkopuolelle? Pelkään, että häntä aletaan kiusata, nimitellä ja syrjimään tämän vuoksi. Vahinko on kuitenkin jo ehtinyt tapahtua, vaikka saataisiinkin ruokavalio kuntoon :(
ihme että et ole heti ajatellut maidotonta ruokavalion suhteen! jos tiedät mistä tuo pierreskely on kotoisin!
 
Mun mielestä käsittämätöntä että vanhemmat ovat olleet noin välinpitämättömiä lapsensa sekä fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin suhteen että eivät ole jo aikaa sitten laittaneet lasta sille maidottomalle (tai laktoosittomalle tai hyla) dieetille mikä nähtävästi auttaisi lasta. Maidon välttäminen, vaikka ihan kokonaankin, on nykyään todella helppoa.
 
huoh !
Kai lapsi on sentään lääkärissä käytetty ?!! EHDOTTOMASTI PITÄÄ VIEDÄ ALLERGIATESTEIHIN ! Uskomatonta miten välinpitämättömiä vanhempia on olemassa. Joo piereskely on normaalia ja luonnollista mutta on se todella kiusallistakin varsinkin esim koetilaisuudessa koulussa.
 
Voi parkaa. Itsekin kärsin laktoosi-intoleranssista, eikä ole kivaa.
Kerran kuukletin jotakin aiheesta, ja voitteko kuvitella mitä löysin/mitä on myynnissä!

Fart pill - Pilule Pet

Ensin nauroin ihan vääränä, ja sitten jo mietin tilaisko... No en tilannu, ku kuulostaa ihan hassulta. Olisko joku kokeillut?
 
viaras
Tytölläni on laktoosi-intoleranssi ja vaikka kuinka yritämme katsoa mitä hän syö ja juo, niin aina välillä jostain tulee ilmavaivoja. Hän yrittää pidätellä koulussa, mutta tietenkin siitä tulee vatsa kauhean kipeäksi ja lopulta pierukin pääsee. Hänelle on tapahtunut monta noloa tilannetta ja hän on ollut niistä häpeissään ja surullinen. En tiedä miten voisin auttaa häntä enää enempää. Olen yrittänyt neuvoa häntä, että hän voi välitunnilla käydä vessassa piereskelemässä, mutta silloin juuri ei kuulemma pieretäkään. Pitääkö tässä nyt sitten alkaa jo ihan maidottomalle kuurille loppuelämäksi?
Oletko kuullut kauramaidosta, mantelimaidosta jne.?

Totta kai jätät maitotaloustuotteet pois, jos aiheuttaa ilmavaivoja.
 
Yksi vinkki
On olemassa sellaisia ravintolisiä, jotka auttaa laktoosin pilkkoutumisessa tms., ja helpottaa laktoosin aiheuttamia vaivoja. En muista nimeä, mutta googlettamalla löydät. Ei niitä ikäänsä voi tai kannata varmasti syödä, mutta silloin varmasti hyviä jos on sattunut maidottomasta lipsumaan.

Kokonaan maidotonta ruokavaliota kun ei taida koulussa voida noudattaakaan ilman lääkärin lausuntoa?
 
viera.s
Onhan koulussa laktoositonta maitoa, ei hyla-maitoa? Laktoosi-intoleranssiin pitäisi riittää kyllä laktoositon ruokavalio, sen takia ei maidottomalle tarvitse alkaa. Tietysti jos vaihtaa kokonaan maidottomaan, on pienempi riski vahingossa juoda/syödä tavallista tai hyla-maitoa. Kaikille laktoosi-intolerantikoille kun ei tuo hylakaan sovi, vaan pitää olla täysin laktoositonta.
 
vieras*
Miten ihmeessä olet ajatellut tuota laktosi-intoleranssia hoitaa? Onko se virallisesti diagnosoitu?

Onko teillä kokeiltu vähälaktooista tai kokonaan laktoosittomia tuotteita?

Teillä lapsi syö mitä vain ja sitten kärsitään ilmavaivoista, eihän tuossa ole mitään järkeä.
 
laktoosi-intolerantikko
Ja sitten...jos lapsi syö purukumia niin sekin lisää ilmavaivoja. Ainakin minulle vaikken mässytäkkään purkkaa suu auki.
Kokeilkaa ihmeessä maidottomuutta ettei itsetunto enää kärsisi.
 
aa-pee
Tästä ei ole kauaa, kun saatiin tuo laktoosi-intoleranssi varmistettua, vaikka ongelmia on tietysti ollut jo jonkin aikaa. Lääkäri oli silloin sitä mieltä, ettei enempää testejä kannata tehdä. Olen tässä itsekseni miettinyt, että voisiko tässä olla muutakin mukana, kuten keliakiaa tai jotain ihan muuta. Omatoimisesti en lähtisi toteuttamaan täysin maidotonta ruokavaliota, ennen kuin ollaan neuvoteltu siitä jonkin asiantuntijan kanssa. Laktoosittomien tuotteiden kanssa on ollut helppoa, mutta maitojauhetta on monissa yllättävissäkin tuotteissa mukana. Kalsiumin saanti ym. pitäisi kuitenkin taata ja lapsen on muutenkin ollut vaikea niellä tai syödä pillereitä ruokaan sekoitettuna. Julteltiin tässä miehen kanssa, että heti maanantaina ruvetaan soittelemaan, niin ehkä kuukauden päästä saadaan aika jonnekin taas. Sitä odotellessa olisi kuitenkin pärjättävä jotenkin. Sanoin tässä yllä myös, että ollaan epäilty myös jotain muuta. Tuntuu, että hänelle tulee vatsa kipeäksi tai ilmavaivoja jostain oikeasti maidottomista tuotteista, kuten banaanista, porkkanasta ja muista tuotteista, joissa ei ole lisättynä mitään maitoa!

Meillä onkin kotona niin, että täällä saa olla omaitsensä ja vaikka nyt piereskellä vapaasti. Aikaisemmin piereskelylle on myös naurettu, mutta nyt kun siitä on tullut arka paikka, niin olemme yrittäneet olla kuin emme olisi kuulleetkaan. Hyvä vinkki oli puhua opettajan kanssa tuosta, että hän voisi puhua asiasta osoittamatta ketään tiettyä.
 

Yhteistyössä