Mikä neuvoksi kun 4,5-vuotias läpsii äitiä ja....

  • Viestiketjun aloittaja "aava"
  • Ensimmäinen viesti
"aava"
ärsyttää muutenkin tietoisesti monin keinoin? Rakkautta, huomiota ja aikaa saa yllin kyllin. Vahvatahtoinen, kova uhma päällä...kovasti yrittää pomottaa. Aina ollut vahva omantoiminnan ohjaus...asioiden pitäisi mennä kaikki neidin mielen mukaan. Jos ei, niin kiljukohtauksia syntyy. Arestipenkille vien 4 minuutiksi. Istuu nätisti, mutta sama homma jatkuu päivästä toiseen. Kun syytä kysyn käyttäytymiseen, niin vastaa, että saan pyytää anteeksi.
Osaa olla myös ihana halutessaan. Hyviä hetkiä on päivässä paljon. Saan myös monta halia ja sanoin monesti kertoo, että äiti on ihana. Tämä toki molemminpuolista. Kiukut vaan harmittavat ja väsyttävät, kun niitä päivittäin ei loppua näy...
 
karis
Jos se 4 minuuttia arestipenkillä ei auta, niin kannattaisi keksiä jokin tehokkaampi rangaistus, joka toimisi kunnolla pelotteena.

Vaikka arestissa 10 minuuttia seisoen naama seinään päin ja liikkumatta (jos liikkuu, niin ajan laskeminen alkaa alusta).
 
dddd
Taas on jollain pahasti vanhemmuus ja auktoriteetti hukassa. Jos ei osaa edes 4,5 vuotiasta laittaa kuriin, niin eipä lupaa hyvää tulevaisuudelle. 14 vuotiaana tuleekin sitten jo nyrkkiä.

Itsepä sinä lapsesi tunnet parhaiten ja tiedät, mikä hänelle on tärkeää. Jos jäähy ei toimi, niin sitten sitä kovennetaan tai vaihdetaan rangaistusta sellaiseen, joka toimii. Lempilelu pois, lastenohjelmat pois, kaikki lelut pois tms. Yksinkertaista.
 
Ja joka kerta tiukka ärähdys kun edes aikoo läpsästä. Selitys jälleen kerran miksi niin EI tehdä. Omaani otin käsistä ja ärähdin kunnolla. Kovatahtoinen tarvitsee selkeän ja johdonmukaisen kasvatuksen. Perustelua ja keskustelua.
 
viera.s
Meillä tämä käytös loppui 3-vuotiaalta ainakin neljää eri keinoa käyttäen. Ensinnäkin ihan yleisesti ottaen juteltiin, miten lyömisestä tulee toiselle paha mieli eikä sellaista saa siksi tehdä. Keskustelu oli molemminpuolista ja sitä käytiin useampaan kertaan. Toisekseen aloin myös näyttämään lyömisestä aiheutuneet negatiiviset tunteet. En pyrkinyt olemaan tyyni ja rauhallinen, kuten joissain kasvatusoppaissa neuvotaan. En toki myöskään riehunut tai huutanut kitarisat lepattaen, vaan näytin ja kerroin että minua harmittaa ja surettaa. Kolmanneksi ohjasin lasta purkamaan kiukkua sallittuisiin kohteisiin, kuten hakkaamaan esim. tyynyä kiukun iskiessä.

Neljäntenä rangaistusluonteisena keinona käytin luotani pois häätämistä, jos mikään edellä mainituista ei auttanut, en saanut kiukkua ohjattua muuhun eikä lapsi kuunnellut tai huomioinut tunteitani. Eli kerroin lapselle, että minä en nyt halua olla hänen kanssaan, kun hän lyö minua ja käskin menemään pois. En määrännyt paikkaa tai aikaa, eikä hommaan liittynyt myöskään näitä seremoniallisia anteeksipyytökuvioita, joita jäähyihin liitetään. Tietysti sitten juteltiin ja sovittiin kun lapsi oli omissa oloissaan rauhoittunut.

Jäähyjä olin kokeillut aiemmin, eivätkä ne toimineet, koska niistä tuli vain valtataistelu ja kapinoinnin väline lapselle. Hän nimittäin alkoi reagoimaan niihin niin, ettei vaan suostunut pyytämään anteeksi eikä edes tulemaan jäähyltä pois. Oli tosi sinnikäs, pahimmillaan vietti jäähyllä pari tuntia, vaikka oltiin itse jo paljon aiemmin luovutettu. Kun olisi ehkä pitänyt lähteä jonnekin tai tiesi, että lapsi on jo nälkäinen ja väsynyt ja hänet pitäisi jo saada syömään tai nukkumaan. Mutta lapsi jopa juoksi takaisin jäähypaikkaansa, jos hänet koitti kantaa sieltä pois. Ihan mahdotonta siis, eikä mitenkään toimivaa.

Pois häätämisestä ei aiheutunut vastaavia ongelmia, kun ei määrätty mihinkään tiettyyn paikkaan, vaan yleisesti ottaen vaan pois luota. Eikä sitä tarvinnut montaa kertaa onneksi tehdäkään. Tietysti tässä jollain lapsella voisi olla se ongelma, ettei tottelisi, mutta meillä lapsi kyllä meni käskettäessä pois.
 
Caz
Tulkaa sitten puhumaan, kun narsistisella vanhemmalla varhaislapsuutensa elänyt vähän koettelee sitä, miten paljon häntä rakastetaan ja miten pitkälle hän saa mennä. Ei se aina ole lepsuutta, jos lapsi oireilee.

Meillä tehosi se, kun pidettiin mahdollisimman hellästi kiinni niin kauan, että lapsi rauhoittui ja saattoi alkaa itkeä. Sen jälkeen vedottiin lapsen empatiaan. On muuten loppunut väkivaltaisuus.
 
"pin"
Taas on jollain pahasti vanhemmuus ja auktoriteetti hukassa. Jos ei osaa edes 4,5 vuotiasta laittaa kuriin, niin eipä lupaa hyvää tulevaisuudelle. 14 vuotiaana tuleekin sitten jo nyrkkiä.

Itsepä sinä lapsesi tunnet parhaiten ja tiedät, mikä hänelle on tärkeää. Jos jäähy ei toimi, niin sitten sitä kovennetaan tai vaihdetaan rangaistusta sellaiseen, joka toimii. Lempilelu pois, lastenohjelmat pois, kaikki lelut pois tms. Yksinkertaista.
Hukassa se ei tosiaankaan ole jos tajuaa pyytää neuvoja. Ihme jos et ole kertaakaan kokenut yhtäkään "hmmm mikäköhän tässä ongelmassa toimisi parhaiten"-hetkeä, onnittelut siitä, sulla on kyllä todella harvinaislaatuisen yksinkertaisesti kasvatettava lapsi. Useimmat antavat ainakin joitain pienempiä haasteita jossain vaiheessa ja mikäs sen fiksumpaa on kuin kysäistä neuvoa toisilta vanhemmilta. Kunhan ei olisi vain tällaisia aivopieruja seassa...

En valitettavasti osaa antaa hyvää neuvoa ap, koska meillä tehosi vain tiukasti sanominen asiasta muutamaan otteeseen jonka jälkeen mukamas vähän nyyhkytinkin, kuinka paha mieli tuli kun lapsi läppäsi. Sitten se vain loppui eikä ole tätä nyt ainakaan kuukauteen tehnyt, aloitti sen juuri tuossa iässä myös ja lopetti kk myöhemmin. Tämä lapsi ei ole sieltä uhmakkaammasta päästä niin tehoaa kevyemmätkin jutut...
 
Tuota tyynyn hakkaamista mekin käytettiin. Lapsi on ollut hyvin fyysinen tunteiden ilmaisija ja sana meni perille vasta höyryn purkauduttua. Purki raivonsa elottomaan kohteeseen ihmisen sijaan. Vähitellen sekin jäi pois. Saattaa tuo tulinen 7v edelleen joskus pimahtaa mutta ei se käsiksi käy kehenkään, enemmänkin karjuu ja rääkyy, ehkä jystää lattiaa tms. Sitten puhutaan kun alkaa lauhtua. Harvoin onneksi enää menee kuppi niin nurin.
 

Yhteistyössä