Valitanko turhasta - mies ei ota minua huomioon

  • Viestiketjun aloittaja onkoaikalähteä
  • Ensimmäinen viesti
onkoaikalähteä
Olemme seurustelleet nyt kaksi vuotta, ja olen jo muutamaan otteeseen harkinnut lähtöä parisuhteesta. Asumme samassa vuokra-asunnossa, eikä meillä ole lapsia tai yhteisiä eläimiä, joten lähteminen olisi helppo. Olemme kummatkin 25 vuotiaita.

Parisuhteemme on vakaa, lukuunottamatta pieniä riitoja, joista minä otan herkkänahkaisena nokkiini. Olen huomattavasti enemmän temperamenttinen ja mustasukkainen, mutta en kuitenkaan niin paljon kuin parisuhteen alussa. Omia itsetunto-ongelmia ei paljon ole, sillä tiedän että olen ihan suhkot hyvännäköinen ja urheilullinen. Jaksan pukeutua, laittaa hiukset ja meikata kun lähden jonnekin.
Mutta silti.
Mies ei vaan tajua (olemme siis jutelleet, että toisen huomiointi on minulle tärkeää), että olisi kiva kuulla joskus "oletpa tänään kaunis" tai ostaisi vaikka kukkia. Jollain oudolla tavalla ajattelen olevani hänen silmissään vähempiarvoisempi, koska en kuule tuollaisia sanoja koskaan häneltä. Tai saada rakkaudenosoitusta. Joskus tuntuu, että miehellä on joku toinen, jolle hän kertoo nämä asiat mitkä minä haluaisin kuulla. Ja saattaahan se olla niin, mutta en usko, ehkä ihastuksen kohde korkeintaan.
Itselläni on useasti tapana kertoa, kuinka komea, ihana hän on yms koska tarkoitan sitä todella. Halailen ja pussailen. Ostan kaupasta jotain mistä hän tykkää (usein vaatteita, herkkuja) ilahduttakseni häntä.
Voisin todeta, että hän ei ole kertaakaan ajatellut minua ollessaan kaupassa, vaan itseään (esim. ostaa itsellensä jotain hyvää ja tulee kotiin mussuttamaan ostoksiaan, vaikka olen pyytänyt tuovan minullekin jotain, yleensä suklaapatukan. Ei kuuntele niin ei kuuntele. Rahastakaan se ei ole kiinni).
Olen nyt kuitenkin jättänyt miehen huomioimisen minimiin, ihan kuin hän ei olisi edes saman katon alla. Ja se tuntuu todella pahalta, ihan niinkuin kostolta.
Rakastan häntä ja ero tuntuu ihan kauhealta vaihtoehdolta, mutta kumminkin vaihtoehdolta.

Olenko siis ihan seko ja itsekeskeinen, koska annan tämän asian häiritä niin paljon? Alan jo itse uskomaan että parisuhteeseen jääminen olisi jonkunlaista tyytymistä. Mitä mieltä te olette?

Mies on aika pitkälti suomalainen mies, ei halaa eikä pussaa. Tykkää tehdä omia juttuja. Urheilee satunnaisesti ja on rehellinen sekä älykäs, mutta vaitonainen.
 
No, voisit sinäkin tietysti mennä itseesi ja miettiä, miksi sinä tarvitse jatkuvaa kannustusta mieheltäsi? Ja kun sinä vaadit sitä, niin olisiko sillä sitten oikeasti merkitystä, kun miehesi alkaisi sinua päivittäin kehumaan, mutta tietäisit, että se tekee sen siksi, kun sinä haluat?

Mun mielestä sä teet kärpäsestä härkäsen.

Oletko kiinnittänyt huomiota siihen, että sun miehellä saattaa olla toisenlainen tapa osoittaa rakkauttaan ja ihailuaan? Esim. se voi ostaa kaupasta jotain sellaista, josta ainoastaan sinä pidät? Hän saattaa jättää parransängen, koska sinä pidät siitä. Tai jotain muuta, arkista, pientä ja jotain sellaista, jota sinä et edes huomaa.
 
joku nainen
Mulla on samanlainen mies. Tosin tiedän että rakastaa mua; Siitä että tekee pieniä tekoja jotka tietää olevan minulle mieliksi. Hoitaa kodissa miesten hommat. Hoitaa lapsia yhtä paljon kun minä. Tekee kotitöitä. Korjaa auton jos tarvii. Tietää mieltymykseni. Pitää usein paitaa jonka tietää mulle olevan tärkeä. käyttää hajuvettä jonka olen sanonut hyväksi.....jne....

Ei useinkaan sano rakastavansa. Ei ostele hajuvesiä ja koruja. Ei tuo kukkia. Harvoin halaa tai pussaa. On sellainen mörökölli mutta kuitenkin niin rakas. Tekee arjestani helpomman ja auttaa monessa asiassa. Kaikkea ei voi saada; Tai varmaan voi mutta olen tyytyväinen näin.
 
En siis tarkoittanut että jatkuvaa kannustusta, vaan vaikka kerran-pari kuukaudessa olisi kiva kuulla, että näyttää kauniilta tmv. Saada siis ylipäätänsä edes vähän huomiota. Toisen ilahduttaminen kauniilla sanoilla ei minun mielestäni maksa mitään. :(
Mies ei osta mitään sellaista, mistä minä pidän ainoastaan. (Minä siis teen omat ja miehen ostokset, kun taas mies menee kauppaan ja ostaa mitä jääkaapista puuttuu: maitoa, leipää, kinkkua ja itsellensä karkkia ja energiajuomaa. Minä yleensä maksan 200-250€ enemmän ruokaostoksista kuukaudessa, joka joskus painaa hiukan mieltä. Raha on kuitenkin sellainen asia, josta emme riitele, eikä siitä pidäkään.)

Noista pienistä ja arkisista miehen tavoista ei tule mitään mieleen... Hyvin mahdollista kuitenkin on, että saattaahan olla jotain tietysti, mitä tekee minun mielikseni. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja onkoaikalähteä;30623824:

Miksi sä maksat enemmän ruokia, kun mies todennäköisesti kuitenkin syö enemmän? Maksaako mies sitten jotain muuta enemmän?
Mitä jos lakkaisit käymästä kaupassa? Miksei rahasta saa riidellä?

Jos susta tuntuu, että sua ei huomioida tarpeeksi, eikä mies ole sinusta tai sinun tarpeistasi kiinnostunut, niin sitten sun on mentävä. Jos sä koet, ettet ole onnellinen etkä ole hänen kanssaan tulossakaan onnelliseksi, niin miksi jäisit siihen? Teillä ei ole lapsia, jonka vuoksi on turha alkaa elvyttämään suhdetta terapialla tai muulla avulla.
 
Mä oon ite tollanen. :D Mun mies aina valittaa kun ei saa multa huomiota, en turhia kehuskele tai halaile/pussaile. Mies sit onkin sellasta huomioivaa tyyppiä, välillä jopa tuhahtelen ku se kehuu mua hyvännäköseks ku tiedän olevani ihan räjähtäny..

Mutta niin. Mitään pahaa en sillä tarkoita vaikka en osaakaan tollasta kehumista ja huomioimista harrastaa. Sellanen mä vaan olen. Kyllä rakastan ja arvostan mutta en vaanmosaa sitä sanoiksi pukea. Eikä tosiaan kyllä oo ketään muutakaan mulla johon noita kehuja purkaisin.. paitsi tietty lapset. :)

Me jotkut vaan ollaan tällasii tuppisuita.
 
onkoaikalähteä
Mulla on samanlainen mies. Tosin tiedän että rakastaa mua; Siitä että tekee pieniä tekoja jotka tietää olevan minulle mieliksi. Hoitaa kodissa miesten hommat. Hoitaa lapsia yhtä paljon kun minä. Tekee kotitöitä. Korjaa auton jos tarvii. Tietää mieltymykseni. Pitää usein paitaa jonka tietää mulle olevan tärkeä. käyttää hajuvettä jonka olen sanonut hyväksi.....jne....

Ei useinkaan sano rakastavansa. Ei ostele hajuvesiä ja koruja. Ei tuo kukkia. Harvoin halaa tai pussaa. On sellainen mörökölli mutta kuitenkin niin rakas. Tekee arjestani helpomman ja auttaa monessa asiassa. Kaikkea ei voi saada; Tai varmaan voi mutta olen tyytyväinen näin.
Niin, totta. :) hyvä että on erilaisia mörököllejä, jotka osallistuvat arjen pyörittämiseen! Ehkä mun pitää nostaa pää perseestä ja katsoa vähän tarkemmin meidän yhteistä arkielämää.
 
vierass
Toki positiivisia kommentteja on mukava puolisolta kuulla mutta itse arvostan enemmän arkipäivässä huomiointia kuin ns. korulauseita sanomisen vuoksi. Mulle siis merkkaa enemmän se että mies huomioi kauppaostoksissaan mut (yllättää) tai tekee jonkun asian mun puolesta tai vie lapset päiväkotiin jos mulla on kiire tm. Toi on tietty kurja tilanne jos mies elää ns. omaa elämäänsä sun kanssa mutta ei yhdessä. Mun mies kysyy joka kerta kauppaan lähtiessään haluanko jotain erityistä, kaikki mun lempparimehut, jogurtit ja leivät jne tuo ihan pyytämättäkin.

Ota asia esille miehesi kanssa. Sano että sinusta tuntuu ettei sinua huomioida ja kerro esimerkit niin että mies ymmärtää. Ja lopeta ruokaostoksien "ylimaksaminen", tai pyydä mieheltä oma osuutensa sitten takaisin.
 
-.-
Alkuperäinen kirjoittaja onkoaikalähteä;30623725:
Niin, ja miehen mielestä "huomioon ottaminen" tarkoittaa sitä, että nukkuu yöt vieressä ja seksin harrastaminen...
Juu, eiköhän tuo ole aika normaalia.
Meillä mies vielä joskus kimpaantuu ja väittää että esimerkiksi lumienkolaus tai huushollin imurointi yms kotityöt ovat kans hänen mielestä minun huomioonottamista :rolleyes:
No, niin kai ne sit... jotenkin tavallaan onkin. Mutta olen kyllä sanonut että pääsisit paljon helpommalla jos vain joskus kehuisit ym. ja jättäisit imuroimiset minulle :D Mutta ei, kun se nyt vain on niin pirun hankalaa...
 
Peyote
Jos jo ensimmäisen 2 vuoden aikana toisen luonne tuntuu tympeältä, niin tuskin se alkaa tuntua ihanalta kun vuosia vaan kuluu.
Jotkut ei vaan halua huomioida toista ja harvemmin se huomioiminen kasvaa vuosien mittaan sellaisilla ihmisillä, päinvastoin.
 
Peyote
Valitat turhasta. Ei tuollainen ole mikään oikea ongelma. Luulen, että miehellesi löytyy nopeasti uusi ottaja, jos tuo on suurin 'vika' miehessä.
No joo kyllähän kaikille ottaja löytyy mutta mun mielestä ei juurikaan kuulosta miltään hienolta saaliilta kyseinen mies. Kyllähän niitä naisia riittää, jotka tyytyy siihen kun joku tulee yöksi nukkumaan samaan sänkyyn ja syö naisen laittamia ruokia ja pesettää naisella pyykkinsä.
 
dddd

Minulle on tärkeintä, että mies osallistuu lasten- ja kodinhoitoon ja muutenkin perhe-elämään. Teot merkitsevät enemmän kuin sanat. Tiedän mieheni rakastavan minua, vaikka hän ei minua kehukaan tai kanna kukkia. Jokainen ilmaisee rakkautensa omalla tavallaan ja se kannattaa hyväksyä, eikä tehdä kärpäsestä härkästä, kun mitään oikeaa ongelmaa ei kuitenkaan ole.
 
Vierass
Mä en kaipaa kehuja tms., mutta kyllä tuollaisilla "pienillä" asioilla on merkitystä kuten jos mies ei pyynnöstäkään huolimatta toisi kaupasta minulle mitään, vaan tulisi mussuttamaan nenän alle omia herkkujaan. Toisen huomioonottaminen pitää olla molemminpuolista.
 
"jonna"
Mää kyllä kans sitä mieltä, että jos kahden vuoden kohdalla oot jo harkinnu lähteväs, nii oman kokemukseni samassa tilanteessa oli, että yritä itse kohtuudella kaikki mahdollinen, ja jos mies vaan on ja pysyy tuollaisena, eikä se riitä sinulle, niin lähde, et tule katumaan hetkeäkään.

Selitä miehelle mikä nyt on tilanne. Kerro mitä häneltä toivoisit, kerro että on paha mieli jne. Niin ainakin mies ttietää mikä meni pieleen

Ja voin sanoa, että jos mies ei riitä sinulle, jos todellakin tuntuu että tyydyt, niin todellakin se paranee vaihtamalla. Ei mihinkää "ihan ok"-tyyppiin tarvitse tyytyä. Hetki siinä voi mennä että paremman löytää, huonompiinkin voi törmätä, eikä Se Oikeakaan välttämättä ole täydellinen, mutta sitä rakastaa siitä huolimatta ;)
-Mutta Se Oikea sit kyllä oppii tuomaan sullekin herkut, kun ttarpeeksi kehut, palkitset ja rankaiset ;)
 
Yhteistyössä