Kysy superlihavalta mitä vaan!

  • Viestiketjun aloittaja Iso, isompi, isoin
  • Ensimmäinen viesti
hulpatilallaa
Hei, pastean tähän muutaman aikaisemman kirjoitukseni ahmimisesta, pakkosyömisestä ja mikä siihen auttaa. Voin kirjoittaa uusia kokemuksia jos haluat, mutta turhaan en ala saarnata ylimääräistä.

"Mä kävin yksityisellä, mehiläisessä. Yks kerta, ja sanoin jo lääkärille, että haluun lääkkeen. Kirjotti kaiken ylös, ja sano että antaa lääkkeen x. Sanoin että ei, oon lukenut että seronil auttaa. Lääkäri sanoi että selvä, laitetaan seronil, ainahan sen voi vaihtaa jos haluaa.

Mulla ei koskaan laitettu 20mg enempää annostusta, vaikka jossain lukee että syömishäiriöön tarvii 50 kai parhaimmillaan... mutta en nähnyt syytä siihen, miksi ois pitäny nostaa kun autto jo toi.

MÄ EN ITSE USKONUT HETKEÄKÄÄN, että se lääke auttais. mutta en enää tiennyt, mitä olisin tehnyt. Olin ihan loppu. Olisin varmaan syönyt itseni kuoliaaksi tai vaan jäänyt kotiin loppuelämäkseni arpomaan mitä syön ja mitä voin jättää syömättä, että voin syödä kolme litraa jäätelöä ja kaikki loput mitä kaapeista löytyy.. no ei mun tarvii tätä sulle selittää, sä tiedät sen mikä se helvetti on :/

Kokeile. Kaikkien pitäis kokeilla. Varsinkin jos on pitkään sairastunut, niin tosi nopeasti 2-3kk päästä sä hämmästelet, että tätäkö se on, normaali elämä! miksen kokeillut aikaisemmin. "

"Seronil kuuluu lääkkeisiin, jotka jopa vähentää ruokahalua. näin kävi mullakin. Se poistaa sen pakonomaisuuden ruuan tarkkailuun, bulimiaa ja ahmimista sairastavat ovat pakko-oireisia, ja sillä ei oo ruokahalun kanssa sinänsä mitään tekemistä. Tietty se saattaa viedä siihen ääripäähän, että kun ei enää pakonomaisesti syö ja ruokahalukin on tosi pieni, niin päätyy sitten laihtumaan liikaa (yksi seronilin sivuvaikutus on merkattu anoreksiaksi)

Pakko myöntää että itekin oli aika hurmoksessa, kun ruualla ei ollut enää MITÄÄN roolia elämässä, ei kiinnostanut ahmia eikä ollut nälkäkään. Ihan kuin ois päässyt jostain elämänsä vittumaisemmasta vihollisesta eroon. Mutta sitten oli hienoa myös, kun tajus että pitäähän mun syödä, niin osas syödä tosi järkevästi.

Lopetin lääkkeet 1,3 vuoden käytön jälkeen."
 
huplatilallaa
Edellinen jatkaa:..:

"Lopetin tuon 3kk aikana, vähensin 15mg, 10mg, 5mg... "vieroitusoireet" on kyllä ton lääkkeen kohalla vähän väärä sana musta... Tai ehkä kaikki ei sitten osaa lopettaa niitä oikein. Samanlaisia oireita kun sillon ku lääkkeen alotti, yöllä hikoilin silloin tällöin, ja mitäköhän muuta... Lihakset nyki, tai niihin tuli elohiiriä.

SSRI -lääkkeiden kirjo on niin hurja, että ei niitä voi niputtaa toisiinsa ja kertoa miten "ne" vaikuttaa. Kaikki vaikuttaa eri tavalla, ja annostuksellakin on väliä. Lisäksi jos ihminen käyttää päällekkäin vielä jotain rauhottavia, niin puhutaan jo ihan eri asioista. Lisäksi luulisin, että se mihin on määrätty, vähän psykosomaattisesti vaikuttaa myös. Jos johonkin paniikkihäiriöön, niin kai sitä on pelko persiissä kun lääkettä lopettaa, että tuleeko ne takas, ja siksi on kaikenlaista "oiretta"...

Mutta noh. Mun kokemus on kaikin puolin hyvä ja positiivinen. Lisäksi väittäisin että toi seronil ois paras vaihtoehto, mä guuglailin ihan hirveen paljon, viikkokausia, ihmisten kokemuksia ennen kuin lääkkeen hain, ja parhaat kokemukset oli aina seronilista. "
 
huplatilallaa
Ja niin, tartuin tähän topicciisi siksi, että vaikutat tietävän vallan hyvin, miten pitäisi syödä ja olet yrittänyt loppumattomia kertoja laihduttaa, lisäksi lastensaantihaaveiden vuoksi asia vaikutti tärkeältä. Et ole lihava siksi, ettetkö haluaisi ja osaisi laihtua, vaan siksi, että sinulla on samanlainen aivokemiallinen riippuvuus ruuan syömiseen kuin itselläni oli. Söin lääkkeitä 2008-2009, ja näin 2015 voin sanoa olevani edelleen kunnossa. Ja olin aivan suossa, niin syvällä että ei mitään järkeä.
 
Iso, isompi, isoin
Paljon kysymyksiä... otetaan osissa :)

Mitä kaipaat eniten elämässä? Energisyyttä, lapsia, ystäviä, kauniita vaatteita, ulkona käymistä? Mitä tekisit toisin jos olisit normaalipainoinen?
No eniten kaipaan tällä hetkellä lasta. Ja varmaan kohta sitä energisyyttäkin, kun siitepölykausi alkaa ja kuljen seuraavat kuukaudet siitepölyn, katupölyn ja allergialääkkeiden aiheuttamassa sumussa. Vaatteistani pidän (ja olen käyttänyt vuosien mittaan aika paljon aikaa ja rahaa hankkiakseni juuri sellaisia joista pidän). Ystäviä voisi tietenkin nähdä enemmänkin, kovin moni heistä vaan pyörittää tällä herkellä stressaavaa lapsiperhearkea, ja aikaa vain olla yhdessä on aika vähän. Jos ulkona käymisellä tarkoitetaan baareja, niin niistä en ole koskaan välittänyt. Käyn mieluummin vaikka pubissa tai kahvilassa tai leffassa tai museossa tai jossain... :)

Jos olisin normaalipainoinen olisin varmaan juoksulenkillä... juokseminen on asia josta haaveilen, koska en ole sitä koskaan tehnyt. Vaikuttaa jotenkin niin palkitsevalta.

Oletko katkeroitunut elämälle, murehditko olemustasi, inhoatko peilikuvaasi? Osaatko iloita toisten saavutuksista? Pidätkö hoikkia ihmisiä turhamaisena?
Mitäpä hyötyä siitä olisi, että katkeroituisin elämälle? Ei murheissa kannata velloa. Eteenpäin vaan. Ulkonäkö murehduttaa joskus enemmän, joskus vähemmän. Ei sitä kannata niin vatvoa, ei asia siitä mihinkään muutu. Osaan iloita toisten saavutuksista. Tietenkin joskus saattaa kateus iskeä, mutta kukapa tässä täydellinen olisi? Siitäkin pääsee yli.

En usko että hoikkuus tekee ihmisestä turhamaisen. Osa turhamaisista ihmisitä on hoikkia, osa ei ole. Ei se vartalon muoto, vaan se pään sisältö.

Koetko usein syrjintää?
Hmm, on vaikea tietää koenko syrjintää. Mitenkään räikeää syrjintää en muista kokeneeni. Ja hienovaraisempi ei välttämättä pistä silmään. Sen olen kyllä huomannut, että minut saatetaan välillä aliarvioida. Esim. saatetaan pitää duunarina tai matalasti koulutettuna, ihan kysymättä minulta ammattia (olen asiantuntijatyössä, FM). Välillä tuntuu että saan tehdä enemmän töitä kuin hoikat kollegat, jotta minua pidettäisiin yhtä pätevänä.

Huomaatko ihmisten "läski-inhon" usein? Oletko usein pirteä ja onnellinen? Oletko "sinut" itsesi kanssa? Heitätkö huumoria olemuksestasi?
Onko elämässäsi rakkautta?
En kamalasti katsele ja pohdi mitä ihmiset minusta ajattelevat, mutta kyllähän sen joskus huomaa. Sanoisin, että olen aika usein pirteä ja onnellinen. Tosin olen usein myös kärttyisä ja väsynyt :) En ole mitenkään kamalan tasapaksu tapaus luonteeltani. En tiedä olenko "sinut" itseni kanssa. Olen kyllä paljon enemmän jotenkin sovussa itseni kanssa kuin nuorempana. En näe syytä heittää huumoria olemuksestani... mitä se hyödyttäisi? Ymmärrän miksi jotkut sitä tekevät - sillä lailla tavallaan riisutaan vastapuolelta aseet kommentoida painoa. Ystävät ja tuttavat tietävät miltä näytän ja minkä kokoinen olen, ei asiaa tarvitse heille mitenkään selitellä tai puolustella. Ja työympyröissä kenenkään ulkonäköön puuttuminen olisi asiatonta, oli kohde sitten lihava, laiha tai jotain muuta.

Onko mielenterveytesi pysynyt kasassa, onko masennus syy vai seuraus? Oletko saanut psyykkistä apua koskaan painonpudotus yrityksissäsi?
Mielenterveys on pysynyt ihan hyvin kasassa tuon nuorempana sairastamani masennuksen jälkeen. Hetkittäin saatan kärsiä itsetunto-ongelmista, mutta mitä enemmän ikää tulee, sitä vähemmän välitän siitä mitä mieltä muut ovat. Todella vapauttavaa! Masennukseni johtui ihan muista asioista kuin painoni, mutta sen sijaan se kyllä toi paljon painoa. Painonpudotusyrityksiin ei ole tarjottu psyykkistä apua... en tiennyt että sellaistakin voi saada.

Oletko "valo-herkkä"? Lihotko talvisin ja hautaudut sohvaan? Liikutko kesäisisin enemmän? Kehtaatko urheilla ja käydä ravintoloissa? Pelkäätkö äkkikuolemaa?
Rakastan valoa <3 Mutta pimeys ei sillä lailla haittaa. Yleensä lihon keväisin ja kesäisin (siitepölykausi pakottaa rajoittamaan ulkoilua rankalla kädellä, eikä esim. töihin kävely tule kyseeseen), mutta talvisin yleensä laihdun, ihan jo siitä syystä kun arkiliikuntaa tulee enemmän ja olen muutenkin aktiivisempi. Kesäisin viihdyn sohvalla, nenäsuihke, antihistamiinit ja silmätipat käden ulottuvilla. Kehtaan ihan hyvin reippailla ja käydä uimahallissa, vaikka se vaatikin jossain vaiheessa vähän tsemppausta. Nyt se on jo osa arkea. Ravintolassakin käyn syömässä, tosin en kovin usein koska asun paikkakunnalla jossa on vain mäkkäri ja pizzeria. Pelkään äkkikuolemaa välillä kun näen miten idioottimaisia kuskeja teillä liikkuu.
 
Iso, isompi, isoin
Ja niin, tartuin tähän topicciisi siksi, että vaikutat tietävän vallan hyvin, miten pitäisi syödä ja olet yrittänyt loppumattomia kertoja laihduttaa, lisäksi lastensaantihaaveiden vuoksi asia vaikutti tärkeältä. Et ole lihava siksi, ettetkö haluaisi ja osaisi laihtua, vaan siksi, että sinulla on samanlainen aivokemiallinen riippuvuus ruuan syömiseen kuin itselläni oli. Söin lääkkeitä 2008-2009, ja näin 2015 voin sanoa olevani edelleen kunnossa. Ja olin aivan suossa, niin syvällä että ei mitään järkeä.
Hei hulpatilallaa,
kiitos viesteistäsi. Kiinnostavaa luettavaa. Itse olen ehkä vähän lääkevastainen, mutta voisi kieltämättä ottaa asian puheeksi jossain vaiheessa lääkärin kanssa. Jospa ne sittenkin sopisivat minulle? :)
 
huplatilallaa
Hei hulpatilallaa,
kiitos viesteistäsi. Kiinnostavaa luettavaa. Itse olen ehkä vähän lääkevastainen, mutta voisi kieltämättä ottaa asian puheeksi jossain vaiheessa lääkärin kanssa. Jospa ne sittenkin sopisivat minulle? :)

Hei, hyvä jos antoi jotain uutta tietoa. Itsekin tiesin lääkkeen olemassaolosta, mutta en kokenut, että olen "sellainen" ihminen joka niitä tarvitsee, ja että vaiva olisi sellainen, että siihenkään lääkkeitä tarvitsisi. Tuntui hullulta, tyhmältä, väärältä ja pelottavalta hakea ne lääkkeet, ja kuten mainitsin, luottoni niiden toimivuuteen oli tasan nolla. En vaan enää tiennyt, mitä muuta olisin tehnyt.

Mutta onneksi hain, minulla on nyt elämä, ja sitä ei edes ymmärrä, miten paljon se pakonomainen syöminen on määritellyt elämää, ennen kuin pääsee siitä eroon. Kuten joskus värikkäästi ilmaisin, niin kuin olisi maailman vittumaisin vihamies poissa.

Suosittelen vahvasti miettimään asiaa, ainakin siltä kantilta että vaikutus pitäisi näkyä viimeistään puolen vuoden sisään, minulla tosiaan aikaisemminkin. Puoli vuotta on lyhyt aika uhrattavaksi, jos ei apua saa, ja se on erityisen lyhyt, jos sen saa. Elämän mittakaavassa sinulla on enemmän voitettavaa kuin hävittävää :) Ja kaikesta sanomastasi huomaa, että olet tasapainoinen eikä ongelma ole tietotaidossa.

Sain itse ruuasta fiksin, joka vaikutti aivokemiaani, ja aivokemiat vaati aina uusia fiksejä. Lääkäri kuvaili tilaa vähän samantyyppiseksi loopiksi, kuin verensokerit. Kun ne on alhaalla, kaipaat sokeria -> kimmahtaa ylös ja sitten romahtaa -> romahdus saa sinut janoamaan lisää sokeria jne. Viimeistään siinä vaiheessa, kun syö vaikka ei ole ollut enää pitkään aikaan nälkä (toisen jäätelöpaketin jälkeen) ja kaivaa kaapista IHAN MITÄ TAHANSA niin on yllättävän helppo rinnastaa itsensä narkkariin...

Mutta olen tyytyväinen, että sain kertoa jotain uutta mietittäväksi ja vaihtoehdoksi. Ne on hyvä tietää, vaikka ei kaikkiin turvautuisikaan :)
 
bmi nyt 27,2
HEI iso, isompi, isoin! ensiksi onnittelen sinua että olet saanut noin 30 kiloa pois. Toiseksi asenteesi on tosi hyvä itseäsi kohtaan. Se on tärkeää, olen itsekin ylipainoisena (laihduttanutkin) seuraillut erilaisia tv-ohjelmia laihduttamisesta, eräässä ohjelmassa neuvottiin että jos inhoaa itseään ja asenne on huono ja olo masentunut niin laihdiutustulokset voivat jäädä huonoksi tai sitten ne eivät ole pysyviä. Olet varmaan itsekin tämän huomannut.

Sinulle ei varmasti sovi perinteiset laihdutuskeinot, sinun kannattaa huolehtia että vaadit terveysasemallasi säännöllistä, alkuun jopa viikottaista käyntiä, jatkuva seuranta ja terveydenhoitajan ja harvemmin lääkärinkin tapaaminen pitää asian muistissa ja pysyt stempissä. Itse koitin yksin laihduttaa vaikka kuinka, ei onnistunut. Sitten lopulta lapseni neuvolassa sanoin sen ääneen; tarvin apua! Pääsin laihdutusryhmään, ilman sitä ryhmää en olisi saanut kiloja pois. Kirjoitit jo että käyt terveydenhoitajalla ja lääkärilläkin olet käynyt - se on erittäin oikea tapa hoitaa tämä asia, älä usko luontais-ja ihmelaihdutuskuureihin eikä vaihtoehtoishoitoihin. Sinun tapauksessasi terveydenhoitaja+lääkäri+ravintoterapeutti on varmasti se paras tapa.

Erässä amerikkalaisessa tv-sarjassa nimeltään "läski-lääkäri". Mukana oli juuri sinunkaltainen nainen joka oli kovasti ylipainoinen ja vielä nuorehko , noin 30. Hänkin halusi joskus lapsia siksi hän halusi laihtua. Tämä lääkäri (joka itse oli laiha), kertoi ohjelmassa että tämäkin nuori nainen on joutunut nykypäivän vitsauksiin. Ruokaa on saatavilla paljon ja sen laatu ja täyttävyys on niin huonoa että sitä syödään liikaa. Hän lisäsi että me ihmiset toimimme samoin edelleen kuin tuhansia vuosia sitten, jos saatavilla on syömäkelpoista ravintoa niin meitä ei ole ohjelmoitu kieltäytymään siitä vaan syömään kaikki. Siksi nykypäivänä eläminen on osalle meistä mahdotonta jopa luonnotonta, joillakin ihmisillä tämä luontainen vaisto toimii hyvin vahvasti ja he syövät kaiken ravinnoksi kelpaavan ja heidän makuaistinsakin on hyvin laaja. Heidän tyyppiset ihmiset ovat meidän esi-isiämme sillä ne säilyivät hengissä kun oli nälkävuosia, nirsoilijat kuolivat. Toisaalta vaistojen varassa syöminen voi tappaa meidät, siksi meillä on aivot että voimme säädellä tekemisiämme ja syömisiämme, monet eläimet eivät tähän pysty.

Tiedän että sinä pystyt, asenteesi on hyvä ja palkinto eli mahdollinen äitiys on paras mahdollinen palkinto. Tiedän sen itse sillä sen eteen kannattaa tehdä töitä.

Onnea matkaan!
 
Iso, isompi, isoin
Hei, hyvä jos antoi jotain uutta tietoa. Itsekin tiesin lääkkeen olemassaolosta, mutta en kokenut, että olen "sellainen" ihminen joka niitä tarvitsee, ja että vaiva olisi sellainen, että siihenkään lääkkeitä tarvitsisi. Tuntui hullulta, tyhmältä, väärältä ja pelottavalta hakea ne lääkkeet, ja kuten mainitsin, luottoni niiden toimivuuteen oli tasan nolla. En vaan enää tiennyt, mitä muuta olisin tehnyt.

Mutta onneksi hain, minulla on nyt elämä, ja sitä ei edes ymmärrä, miten paljon se pakonomainen syöminen on määritellyt elämää, ennen kuin pääsee siitä eroon. Kuten joskus värikkäästi ilmaisin, niin kuin olisi maailman vittumaisin vihamies poissa.

Suosittelen vahvasti miettimään asiaa, ainakin siltä kantilta että vaikutus pitäisi näkyä viimeistään puolen vuoden sisään, minulla tosiaan aikaisemminkin. Puoli vuotta on lyhyt aika uhrattavaksi, jos ei apua saa, ja se on erityisen lyhyt, jos sen saa. Elämän mittakaavassa sinulla on enemmän voitettavaa kuin hävittävää :) Ja kaikesta sanomastasi huomaa, että olet tasapainoinen eikä ongelma ole tietotaidossa.

Sain itse ruuasta fiksin, joka vaikutti aivokemiaani, ja aivokemiat vaati aina uusia fiksejä. Lääkäri kuvaili tilaa vähän samantyyppiseksi loopiksi, kuin verensokerit. Kun ne on alhaalla, kaipaat sokeria -> kimmahtaa ylös ja sitten romahtaa -> romahdus saa sinut janoamaan lisää sokeria jne. Viimeistään siinä vaiheessa, kun syö vaikka ei ole ollut enää pitkään aikaan nälkä (toisen jäätelöpaketin jälkeen) ja kaivaa kaapista IHAN MITÄ TAHANSA niin on yllättävän helppo rinnastaa itsensä narkkariin...

Mutta olen tyytyväinen, että sain kertoa jotain uutta mietittäväksi ja vaihtoehdoksi. Ne on hyvä tietää, vaikka ei kaikkiin turvautuisikaan :)
Hyvä huomio tuo, että hetkittäin voisi melkein rinnastaa itsensä narkkariin. Miten syömisen hallinta onkin niin vaikeaa? Ja monella tuntuu olevan se ihan syntymälahjana. Välillä käy kateeksi. Mutta niillä korteilla on pelattava, jotka on käteen osunut.
 
iso äiti
Hyvä huomio tuo, että hetkittäin voisi melkein rinnastaa itsensä narkkariin. Miten syömisen hallinta onkin niin vaikeaa? Ja monella tuntuu olevan se ihan syntymälahjana. Välillä käy kateeksi. Mutta niillä korteilla on pelattava, jotka on käteen osunut.
Kiva kun palasit linjoille, luulin myöhästyneeni tästä sun ketjusta.
Mikä sua siinä lasten saamisessa sitten pelottaa tai arveluttaa?

Mulla kun on itellä 5 lasta ja kuudetta odotan, bmi enempi kun sulla, niin sitä vaan jäin ihmettelemään, miten se sua estää lapsia saamasta? Siis, jos ei ole hedelmöittymisongelmia tms.
 
Iso, isompi, isoin
HEI iso, isompi, isoin! ensiksi onnittelen sinua että olet saanut noin 30 kiloa pois. Toiseksi asenteesi on tosi hyvä itseäsi kohtaan. Se on tärkeää, olen itsekin ylipainoisena (laihduttanutkin) seuraillut erilaisia tv-ohjelmia laihduttamisesta, eräässä ohjelmassa neuvottiin että jos inhoaa itseään ja asenne on huono ja olo masentunut niin laihdiutustulokset voivat jäädä huonoksi tai sitten ne eivät ole pysyviä. Olet varmaan itsekin tämän huomannut.

Sinulle ei varmasti sovi perinteiset laihdutuskeinot, sinun kannattaa huolehtia että vaadit terveysasemallasi säännöllistä, alkuun jopa viikottaista käyntiä, jatkuva seuranta ja terveydenhoitajan ja harvemmin lääkärinkin tapaaminen pitää asian muistissa ja pysyt stempissä. Itse koitin yksin laihduttaa vaikka kuinka, ei onnistunut. Sitten lopulta lapseni neuvolassa sanoin sen ääneen; tarvin apua! Pääsin laihdutusryhmään, ilman sitä ryhmää en olisi saanut kiloja pois. Kirjoitit jo että käyt terveydenhoitajalla ja lääkärilläkin olet käynyt - se on erittäin oikea tapa hoitaa tämä asia, älä usko luontais-ja ihmelaihdutuskuureihin eikä vaihtoehtoishoitoihin. Sinun tapauksessasi terveydenhoitaja+lääkäri+ravintoterapeutti on varmasti se paras tapa.

Erässä amerikkalaisessa tv-sarjassa nimeltään "läski-lääkäri". Mukana oli juuri sinunkaltainen nainen joka oli kovasti ylipainoinen ja vielä nuorehko , noin 30. Hänkin halusi joskus lapsia siksi hän halusi laihtua. Tämä lääkäri (joka itse oli laiha), kertoi ohjelmassa että tämäkin nuori nainen on joutunut nykypäivän vitsauksiin. Ruokaa on saatavilla paljon ja sen laatu ja täyttävyys on niin huonoa että sitä syödään liikaa. Hän lisäsi että me ihmiset toimimme samoin edelleen kuin tuhansia vuosia sitten, jos saatavilla on syömäkelpoista ravintoa niin meitä ei ole ohjelmoitu kieltäytymään siitä vaan syömään kaikki. Siksi nykypäivänä eläminen on osalle meistä mahdotonta jopa luonnotonta, joillakin ihmisillä tämä luontainen vaisto toimii hyvin vahvasti ja he syövät kaiken ravinnoksi kelpaavan ja heidän makuaistinsakin on hyvin laaja. Heidän tyyppiset ihmiset ovat meidän esi-isiämme sillä ne säilyivät hengissä kun oli nälkävuosia, nirsoilijat kuolivat. Toisaalta vaistojen varassa syöminen voi tappaa meidät, siksi meillä on aivot että voimme säädellä tekemisiämme ja syömisiämme, monet eläimet eivät tähän pysty.

Tiedän että sinä pystyt, asenteesi on hyvä ja palkinto eli mahdollinen äitiys on paras mahdollinen palkinto. Tiedän sen itse sillä sen eteen kannattaa tehdä töitä.

Onnea matkaan!
Hei,
kiitos tsempistä :) Tänään on taas ollut sellainen päivä, että tuntui että mikään ei suju. Vaikka tiedän, että olen pienempi kuin joskus olin, niin tänään masensi kun tuntui että näytän edelleen ihan samalta kuin yli 30 kiloa isompana. Ja eihän se muutos kyllä paljoakaan näy. Mutta kai tästä jossain vaiheessa... ehkä... saisi vielä vähän painoa pois, ehkä sitten olisi parempi olo. Ja todennäköisesti huomenna on taas parempi päivä :)
 
Iso, isompi, isoin
Alkuperäinen kirjoittaja iso äiti;30700868:
Kiva kun palasit linjoille, luulin myöhästyneeni tästä sun ketjusta.
Mikä sua siinä lasten saamisessa sitten pelottaa tai arveluttaa?

Mulla kun on itellä 5 lasta ja kuudetta odotan, bmi enempi kun sulla, niin sitä vaan jäin ihmettelemään, miten se sua estää lapsia saamasta? Siis, jos ei ole hedelmöittymisongelmia tms.
Hei iso äiti :)
Kurkkailen tätä ketjua silloin tällöin, josko olisi jotain uutta. Nyt olen yksin kotona, niin ennätin tietokoneelle.

Lasten saamisessa arveluttaa monikin asia. En tunnu olevan kovinkaan hedelmällinen. Pitäisi ehkä hakeutua jonnekin sen asian suhteen. Pelottaa myös, miten kestäisin raskauden rasitukset. Mitä jos aiheutan lapselle jotain haittaa lihavuudellani? Esim. lapsen sokerit? Tästäkin oli Hesarissa viime viikolla juttua, että raskaana olevan äidin ylipaino on vauvalle riski. Ja miten osaisin opettaa lapselle terveelliset ruokailutottumukset, kun itselläni ei niitä ole? Mitä jos lasta kiusataan lihavan äidin takia? Nämä nyt näin alkuun...

Saako kysyä miten sinulla on raskaudet sujuneet?
 
bmi45
Hei iso äiti :)
Kurkkailen tätä ketjua silloin tällöin, josko olisi jotain uutta. Nyt olen yksin kotona, niin ennätin tietokoneelle.

Lasten saamisessa arveluttaa monikin asia. En tunnu olevan kovinkaan hedelmällinen. Pitäisi ehkä hakeutua jonnekin sen asian suhteen. Pelottaa myös, miten kestäisin raskauden rasitukset. Mitä jos aiheutan lapselle jotain haittaa lihavuudellani? Esim. lapsen sokerit? Tästäkin oli Hesarissa viime viikolla juttua, että raskaana olevan äidin ylipaino on vauvalle riski. Ja miten osaisin opettaa lapselle terveelliset ruokailutottumukset, kun itselläni ei niitä ole? Mitä jos lasta kiusataan lihavan äidin takia? Nämä nyt näin alkuun...

Saako kysyä miten sinulla on raskaudet sujuneet?
En ole se, jolta kysyit, mutta... Noihin sokereihin voi vaikuttaa raskausaikanakin ruokavaliolla. Ja kokemuksesta voin kertoa, että motivaatio syödä terveellisesti on moninkertainen verrattuna siihen, jos syö "vaan itseään varten".

Mulla on bmi 45 ja raskaana ollaan. Toistaiseksi mennyt oikein hyvin, tosin ihan loppuraskaus voikin olla haasteellisempi. Olin ekaakin odotellessa lihava, tosin en yhtä lihava kuin nyt. Raskaus sujui erittäin hyvin, sokereissa ei mitään kummaa, synnytyksen jaksoin loistavasti ja vauva oli keskikokoinen terveyden perikuva. Yllättäen huolimatta omasta koostani olen kyennyt pitämään huolen siitä, että lapsi syö terveellisesti. Ei sitä automaattisesti lastaan kohtaan ole huolimaton ja laiminlyö hänen terveyttään, vaikka itse olisi kuinka vaikea suhde ruokaan.

Mutta totuuden nimissä on toki sanottava, että varmasti olisi helpompaa ja riskit olisivat pienemmät tässäkin raskaudessa, jos olisin hoikempi. Neuvolassa ovat olleet oikein asiallisia ja lempeitä tämän painoasian kanssa. :) Varmasti sen takia, että turha se on enää saarnata ja pelotella kohonneilla riskeillä, kun pulla on jo uunissa. Toki mulle tehdään useampi sokerirasitus ja verenpainetta seuraillaan tarkemmin. Painon ei mulla tarvitse nousta ollenkaan, eikä haittaisi, jos vähän laskisikin.

Ai niin, ja esikoista ei olla kiusattu mun kokoni takia. :) Oon kaikin puolin iso nainen (siis pitkäkin) ja jotkut naskit tuijottavat mua suu auki. :D Mutta mun lapseni ei ole kiusatuksi joutunut. (Ehkä sen takia osittain, että on itse ihan sopusuhtainen.)
 
bmi nyt 27,2
SE on selvä että on laihdutettavana sitten vähän tai enemmän niin huonoja päiviä tai jopa viikkoja voi olla välissä. Itsekin olen niitä kokenut että paino on vain noussut, sitä sitten välillä skarppaa ja saa taas vähän tuloksia. Minusta virhe nro 1 on että pitäisi aina maanantaina aloittaa, jos tuntuu että vaikka perjantaina on sellainen olo ettei tee mieli mitään herkkuja niin saatan vetää koko viikonlopun ilman herkutteluja, ei siihen maanantaita tarvita ja sitä paitsi parhaiten voi palkita itseään viikonloppuisin niin että kohtelee itseään hyvin eli ei laita mitään epäterveellistä suuhun! Saa paremman olon ja on virkeempi ja nukkuukin paremmin ja maanantai tuntuukin jo paremmalta päivältä kun ei olekaan turvotusta ja ruoansulatusvaivoja..

Stemiä sisaret
 
"jontte"
Pelkkä Thyroxin ei monilla auta poistamaan kaikkia kilpirauhasen vajaatoiminnan oireita, vaikka verikokeet näyttäisivätkin normaalia. Ylipaino ja lapsettomuushan ovat vajaatoiminnan oireita ja jos ne eivät Thyroxinilla poistu, kannattaa kokeilla LIOTHYRONINIA tai ARMOUR THYROIDIA, joka on tehty sian kilpirauhasesta.

Vajaatoimintahan aiheuttaa monille masennusta ja henkisiä oireita. Käykää Kilpirauhasforumilla hankkimassa lisätietoa aiheesta.
 
iso äiti
Hei iso äiti :)
Kurkkailen tätä ketjua silloin tällöin, josko olisi jotain uutta. Nyt olen yksin kotona, niin ennätin tietokoneelle.

Lasten saamisessa arveluttaa monikin asia. En tunnu olevan kovinkaan hedelmällinen. Pitäisi ehkä hakeutua jonnekin sen asian suhteen. Pelottaa myös, miten kestäisin raskauden rasitukset. Mitä jos aiheutan lapselle jotain haittaa lihavuudellani? Esim. lapsen sokerit? Tästäkin oli Hesarissa viime viikolla juttua, että raskaana olevan äidin ylipaino on vauvalle riski. Ja miten osaisin opettaa lapselle terveelliset ruokailutottumukset, kun itselläni ei niitä ole? Mitä jos lasta kiusataan lihavan äidin takia? Nämä nyt näin alkuun...

Saako kysyä miten sinulla on raskaudet sujuneet?
Raskaudet ja synnytykset on mulla mennyt ihan hyvin, ei ongelmia painon takia (ainakaan kukaan ei ole näin väittänyt..) Mulla on ilmeisesti aika hyvä sokerinsieto, koska se on ollut vuosia tosi kovalla koetuksella ja on vielä ihan normaalin rajoissa. Pikkasen on viime raskauksissa hätyytellyt paastoarvo sitä sallittua raja-arvoa. Saattoi johtua siitäkin, että syömisvälit on mulla niin ylettömän pitkiä. Raskauden rasituksista mulla ei ole myöskään mitään tietoo. Mulla on kai ollut ihan helppoja. Riippuen siitä mikä on normaalia, niin luulen, että ollaan oltu joko normimeiningillä tai sitten jopa helpommalla päästy, vaikea sanoa.

Tota hesarin juttua en ihan tarkkaan muista, se kuva vain siitä jäi, niin kuin joku jo aiemmin tässäkin ketjussa kirjoitti, että ylipaino ja ruokavalio sotketaan aika lahjakkaasti keskenään.. Suurin osa ylipainoisista varmaan onkin aika huonolla ruokavaliolla, mutta niin on osa normaalipainoisistakin. Sitäpaitsi ymmärtääkö ihmiset lainkaan, minkälaisista numeroista puhutaan, kun puhutaan riskeistä ja isommista riskeistä. Oliko se toi juttu, missä oli sotkettu raskausdiabeetikot ja ylipainoiset myös iloisesti keskenään.?

Mulla vois olla paljon terveysongelmia, koska oon kitannu elämäni aikana ihan mielettömät määrät sokeria. Toisaalta mulla on ruokavaliossa sitten vastapainoksi paljon hyvääkin. Oikeastaan eroan keskivertorasvatonlaittisuomalaisesta, just siinä, että mulla on sen sokerin lisäksi ostoskärryissä muutakin, kuin keskiverrolla nyrpistelijällä näyttää olevan vaan sitä. Paras tietenkin olisi, että itse pystyisin vähentää radikaalisti sitä sokerin kittaamista.

Terveellisten ruokailutapojen opettaminen. Väittäisin, että lapsi oppii kaikkein tehokkaimmin esimerkkiä näyttämällä. Mulla on siis periaatteessa aika huonot eväät opettaa. (Pakko huomauttaa, että en pidä itseäni kuitenkaan HARVINAISEN huonona esimerkkinä. Päinvastoin. Olen itsekin ihmetellyt kenen neuvoja kuuntelisin, kun suurimmalla osalla ihmisiä, jotka tunnen eli ihan normaalipainoisilla ja laihoillakin tuntuu olevan ongelmia syömisen kanssa..oikeastaan tunnen läheisesti vain yhden, jolla ei ole mitään ongelmaa.) Olen varmasti aivan avainasemassa lasteni opettamisessa ja tahdon tehdä siinä parhaani. Minulla on pari tavoitetta asiaan liittyen.

Tärkein niistä on vapaus. Aina saa maistaa ja syödä kohtuudella mitä vain tarjolla on. Raja tulisi kulkea todellisen nautinnon kanssa samassa kohtaa. Vapaudessa osaan näyttää esimerkkiä, itseni rajoittamisessa en pärjää juurikaan. Ainoastaan lasten silmien alla ja mitä heihin tulee vastaan tietysti heidän rajoittamisestaan täysin, koska he ovat vielä aivan lapsia. Eli vapaus ja rajat. Rajanvartijana äiti tai isä. Vapauteen kuuluu myös se, että elämä ei pyöri syömisen ympärillä. Opetellaan tunnistamaan nälkää ja syödään sen mukaan.

Toinen tavoite on sitten hyvä itsetunto. Toivon, että se tulevaisuudessa helpottaa heitä sitten kun heidän pitää rajoittaa itseään. Tähän mennessä kukaan lapsistani ei ole epäonnistunut syömisessään. Minä ja puolisoni olemme kantaneet kaiken vastuun ja tehneet parhaamme, että mummot, joiden on vaikea ymmärtää, miksi lapsi valitsee jäätelön ja jättää makaronilaatikon syömättä, pysyvät aisoissa. Meillä ei syyllistetä lapsia asioista, joissa vastuu kuuluu aikuiselle.

Summa summarum, nämä pari kappaletta paljastavat, että näen lasten syömiskasvatuksen ongelmana, johon liittyy haasteita ja mahdollisuuksia. En näe sitä meidän onnemme esteenä missään nimessä.

Mulla ei ole kokemusta mistään lasten kiusaamisesta. Mua on kiusannut vaan aikuiset ihmiset ja lapsiani ei ole vielä kunnolla kiusannut kukaan.
 
iso äiti
"(Pakko huomauttaa, että en pidä itseäni kuitenkaan HARVINAISEN huonona esimerkkinä. "

Tarkoitin tuolla harvinainen-sanavalinnalla vain sitä, että ongelmat ruoan kanssa näyttävät olevan yleisiä.

En siis tarkoittanut, ettenkö olis jo suorastaan harvinaisen lihava. Olen tosi lihava.
 

Yhteistyössä