Mitä hyötyä lapselle on vakuutuksesta, jos vaikka katkaisee kätensä?

  • Viestiketjun aloittaja vakuutus vai ei
  • Ensimmäinen viesti
Kinusk!
[QUOTE="Heidi";30752883]No johan oli oivallus :D. Niin, en ole, vinks vinks vaan :D.
Näin sairaanhoitajana tiedän että lapset satavat julkisillakin ihan yhtä hyvää ja nopeaa hoitoa.[/QUOTE]

Minäkin oon sairaanhoitaja, ja siksi tiedänkin, että yksityiseltä saa parhaan hoidon ;)
 
Kinusk!
Mikä on "kiireetön" asia? Kyllä mä olen ajan saanut aina samaksi päiväksi jos lääkäriin on ollut tarvetta mennä. Aamulla kun soittaa niin varmaan saa ajan kunnalliselta.

En keksi mitään mikä olisi kiireetöntä ja ei saisi jo samaksi päiväksi sitä aikaa. Ikinä ei ole sanottu, että tuu ensviikolla tms
No meillä esimerkiksi vauvalla oli pidempään löysällä vatsa. Neuvolaseurannassa ei huomattu poikkeavaa (paino ok) kehoitettiin varaamaan kunnalliselta puolelta aika. Sen ajan olisi saanut vasta muutaman viikon päähän, koska oli kyse kiireettömästä asiasta.

Joten yksityiseltä sai ajan seuraavalle päivälle. Ja hyvää hoitoa saatiin tutulta lääkäriltä.
 
Ja kun se tapaturma sattuu niin siellä päivystyksessä saat odottaa ihan niin kuin muutkin. Jos menet yksityisen päivystykseen odotusaika on minimaalinen. Ei kävis pienessä mielessäkää mennä lapsen kanssa tuntikausiski veinailemaan kipujen kanssa kunnaliseen päivystykseen. Se tapaturmavakuutus on naurettavan halpa lapsella, aikuisella se taas on jo "hintava", ottaen huomioon ettei niitä tapaturmia enää oikein satu.
Ja jos joku sanoo, että voihan sitä mennä yksityiselle ilman vakuutusta niin siitä vaan, mutta lääkäri, rontgen jne. eivät ole todelakaan halpoja. Puhumattakaan jos on oikeasti leikkausta vaativaa korjattavaa. Mutta jokainen tavalaan, mä tykkään ettei lapsen tarvit kärsiä yhtää jonottamisesta näissä tilanteissa tai lääkäriltä toiselle pompottamisesta.
Olen itse 7v. ollut 4h murtuneen käden kanssa päivystyksessä ja vieläkin muistan sen kivun, tuskan ja väsymyksen.
 
"Zzz"
Mä olen saanut lapsilleni kunnalliselta puolelta hyvää ja nopeaa hoitoa aina paitsi kerran kesälomien aikana. Kävelin sitten yksityiselle. Saa sinne mennä vaikka ei olisi vakuutustakaan.

Hirmu iso läjä rahaa on ainakin säästynyt, kun ei ole ollut lapsille muuta kuin tapaturmavakuutukset.
 
"Miinuska"
Niinpä. Kukin tyylillään. Meillä lapsilla vakuutus, ja ikinä en ile sitä katunut. Kiireettömiä vaivoja on hoidettu yksityisellä, kun kunnallisella puolella joutuisi jonottamaan jopa kuukausia. Lisäksi ainakin meidän kaupungissa yksityisellä puolella yksinkertaisesti parhaat lääkärit. Meidän perhe laittaa sen muutaman satasen vakuutuksiin, joku muu johonkin muuhun. Nämä ovat valintakysymyksiä.
 
Ei ole
Meillä ei ol ollut lapselle vakuutusta eikä tule tulevilllekaan. Vaikka lapsi sairastui syöpään ja oli yli puoli vuotta sairaalassa, taloudellisesti emme olisi voittaneet, jos olisi ollut vakuutus. Kun on oikeasti vakava sairaus se hoidetaan, joka tapauksessa kunnallisella, jossa joutuu maks 7 vrk vuodessa maksamaan sairaalaöistä. Poliklinikka maksut olivat meille ilmaisia jne. Lääkekatto ja taksikyydit saa Kelalta. Suurin taloudellinen menetys oli ansionmenetys, kun toisen oli jäätävä pois töistä, mitä taas ei mikään vakuutuskorvaa. Kysehän oli tällöin kymmenistä tuhansista.

Me ollaan muutaman kerran käyty yksityisellä(viikonloppuisin) ja monta kertaa vuodessa käykin vakuutusmaksuilla. Tosi tyytyväisiä ollaan ison kaupungin terveydenhoitoon lapsen osalta (aikuisen osalta en ole). Lapsi saanut aina samana päivänä ajan ja lähetteet tutkimuksiin/jatkohoitoon, jos ollut tarvetta.

Hyvin pienelle joukolle vakuutusten ottaminen on taloudellisesti kannattavaa, mutta ehkäpä harva sitä siksi ottaakaan. Kylmä totuus kuitenkin on, että vakuutusyhtiöt nettoavat reilusti lapsivakuutuksista kuten muistakin.

Se, että haluaa oman mielenrauhansa takia tai muusta syystä vakuutuksen, niin ottakoon. Kaikki tehkööt niin kuin kokevat parhaaksi.
 
"Sirkkeli"
No joka paikassa ei julkisella puolille välttämättä olisi heti päässyt kuvauksiin, jos olisi sattunut meidän idioottiterkkarilääkäreistä olemaan. Se on se katotaan nyt vielä, tuskin mitään vakavaa-mentaliteetti..

Myös hyvin moni keuhkokuume-potilas on meillä käännytetty sekä terveyskeskuksesta, että sairaalan päivystyksestä pois tavallisena nuhakuumeena. Lapsia ja aikuisia. Meillä rupeaa olemaan niin törkeän huonot lääkärit ja karmeat menot julkisella puolella, että jos mulla ei olisi varaa lapsen vakuutukseen, niin en tekisi lastakaan.

PS. Ja iso ongelma rupeaa olemaan sekin, ettei lääkäri puhu samaa kieltä ollenkaan, arvailee vain. Ja sinä arvailet, että mitä helevettiä tuo nyt sönkkää.
 
vierailijaxyxy
[QUOTE="sintt1";30752815]Käden katkeamisen hoito onnistuu myös pelkällä tapaturmavakuutuksella, joka toivottavasti jokaisella on. Sairaskuluvakuutusta ei tapaturmiin välttämättä tarvita.[/QUOTE]

Minä taas en ymmärrä tapaturmavakuutuksen merkitystä. Kun lapsellani murtui käsi, se hoidettiin terkkarin ja yliopistosairaalan kautta nopeasti, huippulastenkirurgi leikkasi. En tiedä mitä lisäetua vakuutus olisi tuonut.
 
vierailijaxyxy
No meillä esimerkiksi vauvalla oli pidempään löysällä vatsa. Neuvolaseurannassa ei huomattu poikkeavaa (paino ok) kehoitettiin varaamaan kunnalliselta puolelta aika. Sen ajan olisi saanut vasta muutaman viikon päähän, koska oli kyse kiireettömästä asiasta.

Joten yksityiseltä sai ajan seuraavalle päivälle. Ja hyvää hoitoa saatiin tutulta lääkäriltä.
No mikä tämän lääkärin hoito siihen löysään vatsaan oli?

Minua terveydenhoitajana sapettaa, kun perheet vievät lapsensa yksityiselle, joka tietenkin haluaa palvella hyvin (ja MYYDÄ palveluita), ja jokaisesta risauksesta teetetään testejä ja määrätään lääkkeitä. Ja sitten ihmetellään, kun meillä ei ylihoideta samalla tavalla. Juuri olin yliopistosairaalassa koulutuksessa, jossa allergia-asiantuntijat sanoivat että prick-testejä tehdään aivan liikaa, ne antavat vääriä positiivisia eivätkä ole varsinkaan imeväisikäisillä tarkkoja. Ja sitten asiakkaani (ikää 4kk) menee ihottuman vuoksi yksityisesti lastenlääkärille, ja heti on ohjelmassa prickeistä lähtien koko arsenaali. Ilmeisesti yksityisellä puolella ei allergologien mielipiteet paina ollenkaan.
 
"sara"
En tiedä erooko tapaturmavakuutus jotenkin korvaussummiltaan liikennevakuutuksesta, mutta pojalla katkes nilkka crossiharrastuksessa ja siinä pakollinen crossipyörän vakuutus maksoi tietenkin kaikki sairaalakulut, rikkoutuneet vaatteet ja osat, mutta yllätys oli suuri, kun laskelmassa oli myös 800€ kivusta ja särystä. Tuleeko tapaturmavakuutuksesta sellasia rahoja, jos esim katkoo raajojaan?
 
"Zzz"
[QUOTE="Miinuska";30754071]Niinpä. Kukin tyylillään. Meillä lapsilla vakuutus, ja ikinä en ile sitä katunut. Kiireettömiä vaivoja on hoidettu yksityisellä, kun kunnallisella puolella joutuisi jonottamaan jopa kuukausia. Lisäksi ainakin meidän kaupungissa yksityisellä puolella yksinkertaisesti parhaat lääkärit. Meidän perhe laittaa sen muutaman satasen vakuutuksiin, joku muu johonkin muuhun. Nämä ovat valintakysymyksiä.[/QUOTE]

Valintakysymyksiähän ne ovat. Mä annan ne muutaman satasen mieluummin suoraan yksityislääkärille tarvittaessa kuin että tuen vielä vakuutusyhtiötäkin.
 
"Zzz"
No mikä tämän lääkärin hoito siihen löysään vatsaan oli?

Minua terveydenhoitajana sapettaa, kun perheet vievät lapsensa yksityiselle, joka tietenkin haluaa palvella hyvin (ja MYYDÄ palveluita), ja jokaisesta risauksesta teetetään testejä ja määrätään lääkkeitä. Ja sitten ihmetellään, kun meillä ei ylihoideta samalla tavalla. Juuri olin yliopistosairaalassa koulutuksessa, jossa allergia-asiantuntijat sanoivat että prick-testejä tehdään aivan liikaa, ne antavat vääriä positiivisia eivätkä ole varsinkaan imeväisikäisillä tarkkoja. Ja sitten asiakkaani (ikää 4kk) menee ihottuman vuoksi yksityisesti lastenlääkärille, ja heti on ohjelmassa prickeistä lähtien koko arsenaali. Ilmeisesti yksityisellä puolella ei allergologien mielipiteet paina ollenkaan.
Ei pidä kuitenkaan yleistää. On sielläkin muitakin kuin näitä lääketieteen helppoheikkejä.

Mä olen käynyt erittäin kokeneella ja arvostetulla yksityisellä allergologilla, ja hän sanoi ihan suoraan, että tällä lapsella ei allergioita ole, ja koska meillä ei ole vakuutusta, hän ei ala turhia testejä määrätä. (tämän voi jokainen lukea rivien välistä haluamallaan tavalla).
 
Eräs vaan
Huomaa hyvin että täällä on vastaan ne joilla ei ole varaa vakuttaa omia lapsiaan..... Meillä on lapset vakuutettu syntymästä asti ja en todellakaan ole katunut, sillä haluan lapsilleni aina parasta mahdollista hoita ja sitä kun saa yksityiseltä puolelta!! kyllä nuo tk:n lääkärit on niin nähty eivät edes korvia osaa kattoa, päyvystyksestä ei ees viitti puhua. Päivystykseen menee niin odota siellä sitten 2-3 tuntia kipeen lapsen kanssa, kun yksityiselle pääset juuri sovittuun aikaan :) Ja jos pitää jotain erityisempiä tutkimuksia tehdä niin odotat monta kuukautta aikaa, kun taas pistät rahaa tiskiin niin pääset todella nopeeta!!!!
 
"..."
Alkuperäinen kirjoittaja Eräs vaan;30754254:

Sanoit juuti sen mitä en itse uskaltanut vielä sanoa ääneen :D
 
"Blaablaa"
No mikä tämän lääkärin hoito siihen löysään vatsaan oli?

Minua terveydenhoitajana sapettaa, kun perheet vievät lapsensa yksityiselle, joka tietenkin haluaa palvella hyvin (ja MYYDÄ palveluita), ja jokaisesta risauksesta teetetään testejä ja määrätään lääkkeitä. Ja sitten ihmetellään, kun meillä ei ylihoideta samalla tavalla. Juuri olin yliopistosairaalassa koulutuksessa, jossa allergia-asiantuntijat sanoivat että prick-testejä tehdään aivan liikaa, ne antavat vääriä positiivisia eivätkä ole varsinkaan imeväisikäisillä tarkkoja. Ja sitten asiakkaani (ikää 4kk) menee ihottuman vuoksi yksityisesti lastenlääkärille, ja heti on ohjelmassa prickeistä lähtien koko arsenaali. Ilmeisesti yksityisellä puolella ei allergologien mielipiteet paina ollenkaan.
Se on harmi jos teillä ei ole asiantuntevia lääkäreitä. Meidän kunnalla on erittäin asiantuntevat yksityiset lastenlääkärit, joita voin suositella lämpimästi. Niin se vain on, täällä parasta ja nopeinta hoitoa saa yksityiselta puolelta.
 
....
No mikä tämän lääkärin hoito siihen löysään vatsaan oli?

Minua terveydenhoitajana sapettaa, kun perheet vievät lapsensa yksityiselle, joka tietenkin haluaa palvella hyvin (ja MYYDÄ palveluita), ja jokaisesta risauksesta teetetään testejä ja määrätään lääkkeitä. Ja sitten ihmetellään, kun meillä ei ylihoideta samalla tavalla. Juuri olin yliopistosairaalassa koulutuksessa, jossa allergia-asiantuntijat sanoivat että prick-testejä tehdään aivan liikaa, ne antavat vääriä positiivisia eivätkä ole varsinkaan imeväisikäisillä tarkkoja. Ja sitten asiakkaani (ikää 4kk) menee ihottuman vuoksi yksityisesti lastenlääkärille, ja heti on ohjelmassa prickeistä lähtien koko arsenaali. Ilmeisesti yksityisellä puolella ei allergologien mielipiteet paina ollenkaan.
Meillä taas 12 kk:tta vanha ripuloi monta kertaa päivässä, mutta kun ei ollut muuta akuutti oiretta kuin se löysä vatsa ja 10 krt päivässä paskominen, aika kunnan lääkärille tuli liki 3 kuukauden päähän. Sanottiin vain että jos kovin pahenee, soittele sit uusiksi. Minusta tässä kohtaa ei ole kyse siitä että tutkitaan liikaa, vaan siis ylipäätään kuka VASTUULLINEN vanhempi ei halua lastaan lääkärille nopeammin vaan jää odottelemaan kolmeksi kuukaudeksi, kun toisella on maha aivan löysällä ja peppu helottaa???! Vakuutus meillä on joten samana päivänä vielä yksityiselle. Prick-testejä ei määrätty, mutta meille oli tärkeää että lääkäri KARTOITTI lapsen tilanteen, eikä niin että jäädään odottelemaan mahd. pahentumista. Kysyi oireet yms, teki lapselle perustutkimuksen ja sen perusteella sitten pohdittiin mistä lapsen tila voi johtua. Antoi heti ohjeet mitä voidaan aluksi koittaa kotioloissa HETI eikä kolmen kk:n päästä, kun pohdittiin mahd. allergioita. Jos jonkun mielestä tuo on turhaa niin olisin aika huolissani.

Ja kyllä, rahalla saa ja hevosella pääsee. Tiskiin kun lyö rahaa niin saa hoitoa yksityiseltä. Me kuitenkin koetaan että turva on parempi kun maksetaan se vakuutusmaksu kerran vuodessa eikä tartte funtsia säästöjä siinä kohtaa kun pitäs lähteä leikkaukseen tms. Tosiasia kuitenkin on sekin että vakuutuksesta kun saa rahat takaisin niin ei tuota mitään tuskia hoidattaa lasta tai itseään kunnolla. Sitten kun se raha pitää lyödä pöytään suoraan omasta lompsasta niin hyvin moni alkaa miettimään että "noooo, josko nyt vielä hetki katsellaan kun tämä ja tämä tutkimus saattaa olla turha ja sen hinta on 400€.. Tai jospa mennään vaan kunnalle jonottamaan... "
 
"Zzz"
Kai te vakuutuksenottajat tajuatte, että kyllä tekin maksatte siitä 400 euron tutkimuksesta, joka saattaa olla turha. Ja maksatte myös osinkoja vakuutusyhtiön osakkeenomistajille.
 
.....
[QUOTE="Zzz";30754360]Kai te vakuutuksenottajat tajuatte, että kyllä tekin maksatte siitä 400 euron tutkimuksesta, joka saattaa olla turha. Ja maksatte myös osinkoja vakuutusyhtiön osakkeenomistajille.[/QUOTE]

Tietenkin. Palvelustahan tässä maksetaan. Siitä että maksamalla 300€/ vuodessa, saamme takuulla hoitoa (LAADUKASTA ja NOPEAA) kun tarve on, eikä jää kiinni rahasta jos omalle kohdalle osuu se parin tonnin leikkaus + muut kulut päälle ja muut sairastamiset. Toki jokainen voi laittaa sen 300€ säntillisesti säästöön sairauksia ja tapaturmia varten joka vuosi, mutta kuinka moni niin tekee.. Taitaa aika moni kuitenkin lopulta hassata ne rahat joko kuukausittain pikkuostoksiin tai sitten jossain kohtaa aletaan säästöillä katella uutta autoa tai keittiöremppaa. Sitten kauhistellaan yksityisten hintoja kun sinne olis tarve mutta ei oikein rahaa raskis laittaa... Oma hoitokuluvakuutus maksaa 20€/kk, keksin aika nopeasti sata turhempaakin asiaa mihin tuon summan voi kuukausittain laittaa eikä tee edes kipeää. Miksi vakuutusturva tekisi?

Vakuutusten idea toki on siinä että moni maksaa ja vain osa sitten ns. hyötyy rahallisesti. Mutta niinhän se menee työttömyyskassoissakin... Kaikki maksaa vaikka suuri osa ei koskaan tarvitse.
 
Näinkin
Minä en ole koskaan vielä joutunut jonottamaan lasten kanssa mihinkään. Ab:t ollaan saatu lähi tk:sta max. kahden tunnin kuluttua ajanvarauksesta. Kiireellisessä tapauksessa oltiin osastolla kun astuttiin ovesta Lastenklinikalle.

Ehkä voisi laskea huvikseen, kuinka paljon on vuosien mittaan säästänyt kun ei ole ottanut neljälle lapselle vakuutuksia kun nuori kun on jo 10v...
 
.....
Alkuperäinen kirjoittaja Näinkin;30754408:
Minä en ole koskaan vielä joutunut jonottamaan lasten kanssa mihinkään. Ab:t ollaan saatu lähi tk:sta max. kahden tunnin kuluttua ajanvarauksesta. Kiireellisessä tapauksessa oltiin osastolla kun astuttiin ovesta Lastenklinikalle.

Ehkä voisi laskea huvikseen, kuinka paljon on vuosien mittaan säästänyt kun ei ole ottanut neljälle lapselle vakuutuksia kun nuori kun on jo 10v...
Niin, kyllähän näistä vastauksista tosiaan loistaa se, kuinka eriarvoisessa asemassa loppujen lopuksi ollaankaan terveyspalvelujen suhteen täällä Suomen maassa. Eihän siinä tasa-arvo mitenkään toteudu, jos toinen pääsee tarkastuttamaan kipeän pottuvarpaan omalle lääkärille jo samana päivänä, kun toinen saa ripulissa odottaa lääkäriaikaa liki 3 kuukautta ja vastassa on joku hoono-soomi. Ellet sitten satu kuivumaan kasaan, niin voit mennä päivystykseen jonottamaan neljäksi tunniksi.
 
"mamma mia"
Otin lapselle vakuutuksen jo hänen synnyttyään , niin oli myös isommilla lapsilla, Isommat lapset eivät sairastelleet - eli tuntui turhalta maksaa ja katkaisinkin vakuutukset heiltä. Mietin myös nuorimman vakuutuksen katkaisua ... ja alkoikin korvatulehdus kierre ..... korvat putkitettiin 3 x yksityisellä .... ja nyt menossa lääkitys 4:ttä vuotta , ja vakuutusyhtiö maksaa joka vuosi meille takaisin sen Kelan perimän lääkkeiden omavastuun joka on n. 600 e / vuosi. Lapsen lääkitys maksaa tuhansia per / vuosi .... joten onneksi en vakuutusta katkaissut.

On ilo viedä lapsi yksityiselle jonottamatta , kun jonottaen pääsisi vain hoono soomi lääkärille arvauskeskukseen.
 
Voi tsiisus. Ei minunkaan tarvitse jonottaa missään, missä en halua, vaikka minulla ei olekaan lapsille sairauskuluvakuutusta. Voin viedä tarvittaessa lapseni yksityiselle muutenkin. Se VOI maksaa enemmän (tai sitten ei), mutta kysehän ei ollutkaan rahasta tai sen säästämisestä. Minä saan mielenrauhan siitä, että minulla on varaa viedä lapsi sinne lääkäriin, jos on tarvis. Ja ajatella, se mielenrauha ei edes maksa mitään.
Maksathan sä siitä lääkärikäynnistä?

Mä en oikein käsitä, miksi sulle on ongelma, jos joku muu kokee sairaskuluvakuutuksen lapselleen hyödylliseksi? Se on täysin vapaaehtoinen. Sinä voit jättää sen ottamatta. Vakuutus otetaan mitä- jos varalle. Ilman vakuutusta mulla olisi kyllä isompi kynnys viedä lasta yksityiselle. Meille tämä on hyvä ratkaisu.

Omasta puolestani voin kertoa, että tappiota emme ole tehneet lasten sairaskuluvakuutuksilla.
 
[QUOTE="...";30753570]Riippuu paljon kunnastakin missä asuu. Me asutaan isossa kaupungissa (turku). Lapselle yleensä olen varannut yksityisen lääkärin keskellä yötä ja ajan saanut aina kello kahdeksaksi seuraavaksi aamuksi. Kerran ollaan myös asioitu yksityisellä klo. 20.00 lauantai-iltana. Yöpäivystys täältä vielä puuttuu, mutta esim. hesassa sellainen on jo.

Kunnan päivystyksessä en ole lapsen kanssa edes vieraillut. Itse kylläkin, jonotusaika keskimäärin 2-4 tuntia. Arkipäivänä tk:hon hoitoon jos haluaa, niin akuutit tapaukset = ensin n. 1-2 h jonotusaika puhelimessa ennenkuin edes pääset asiasi kertomaan. Sitten ehkä saat samalle päivälle ajan tai joskus on käsketty soittamaan seuraavana päivänä uusiksi. (esim. klo. 12 jälkeen aika turha kuvitella saavansa samalle päivälle enää aikaa..) Kiireettömät lääkäriajat omalle lääkärille vaihtelee täälläkin, toisissa terveyskeskuksissa jonotusaika on keskimäärin 7 työpäivää.. toisessa taas se voi olla keskimäärin 40 työpäivää.

Onko se sitten ihme että tälläisissä paikoissa ihmiset hommaa vakuutuksia ja käyttää yksityisiä palveluja.[/QUOTE]

Heh... joo, me koitettiin kerran soittaa päivystykseen. Meni reilu tunti, ennenkuin kukaan edes vastasi puhelimeen.
 
Yhteistyössä