suvikset=suviseurat

  • Viestiketjun aloittaja turhaakin turhempi
  • Ensimmäinen viesti
turhaakin turhempi
Onko muita joille suviksista tulee ekana mieleen suviseurat eli lestadiolaiset ja aina saa erikseen miettiä mitä sillä haetaan? Ja joo tiedän hyvin että suvis on suvaitsevainen. Mikä myös ärsyttää että suvaitsevaisia mollataan kun juuri sehän meidät länsimaalaiset erottaa vaikkapa isiksen kannattajista, että täällä saa tehdä niin kuin itse tykkää eikä niin kuin muut määrää.
 
suvisuvis
No tää muija joka tuota sanaa tääl kylvää, ei oo mikää penaalin terävin kynä muutenkaa. Vastailee omiin juttuihinsa muka eri ihmisenä ja jakaa jotai mamulinkkejä. Ihan alapäästä.
 
ei suviksille
Ruotsi on esimerkki valtiosta, missä suvaitsevaisilla (suviksilla) on suurempi vaikutusvalta kuin missään muualla. Ruotsissa suvaitsevaisuus on johtanut esimerkiksi siihen, että ISIS-kurkunleikkaajien toimintaa katsellaan sormien välista ja karkotusten ja vankilan sijaan heille tarjotaan kuntoutusta ja sosiaalitukia.

Jokaisen länsimaisia arvoja puolustavan kannattaa sanoa ei suvaitsevaisuudelle, koska ainoa mihin suvaitsevaisuus johtaa on se, että kaikki tummahipiäisten ja islaminuskoisten henkilöiden teot hyväksytään sekä rajat avataan vapaalle maahanmuutolle kehitysmaista täysillä sosiaaliturvaoikeuksilla.
 
asdfgh
Onko muita joille suviksista tulee ekana mieleen suviseurat eli lestadiolaiset ja aina saa erikseen miettiä mitä sillä haetaan? Ja joo tiedän hyvin että suvis on suvaitsevainen. Mikä myös ärsyttää että suvaitsevaisia mollataan kun juuri sehän meidät länsimaalaiset erottaa vaikkapa isiksen kannattajista, että täällä saa tehdä niin kuin itse tykkää eikä niin kuin muut määrää.
Suvaitsevaiset ovat suviksia koska he uskovat sellaiseen jota ei ole eikä tule olemaan.

Sama porukka piti aikoinaan Neuvostoliittoa ihannevaltiona ja Suomestakin piti tehdä samanlainen paratiisi, vaikka jokainen NL:saa käynyt näki ko valtion olevan täyttä paskaa ja kusta.
 

Yhteistyössä