Ulkomaillakin asuneena kyllä Suomessa on moni asia hyvin. Kun olin työttömänä, en kehdannut kertoa ulkomaalaisille ystävilleni, että valtio maksaa minulle "kotona olosta". Toki hain aktiivisesti töitä ja kärsin työttömyydestä, mutta kyllä olen kiitollinen siitä, että Suomessa on ollut näin hyvä työttömyysturvajärjestelmä. Samoin kouluttauduin yhteiskunnan varoilla ja toivoisin, että jatkossa voisin entistä enemmän olla tuottamassa hyvää yhteiskuntaan, jonka me kaikki yhdessä muodostamme. Minusta on hyvä, että on tukiverkkoja, koska kaikilla voi olla joskus tilanteita, joissa joutuu yllättäen niitä käyttämään. Kuitenkin jossain määrin olen myös sitä mieltä, että sosiaaliturvaa käytetään nykyään liian itsestäänselvästi (senhän piti olla vain hätäapu!) ja vanhustenhoito on ulkoistettu yhteiskunnalle. Näin ihmisillä ei ole niin suurta tarvetta empatiaan ja auttamiseen, kun "yhteiskunta" hoitaa.
Tosin en halua kyllä romuuttaa hyvinvointiyhteiskunnan malliakaan, mutta jollain tavalla haluaisin, että parikymppiset ymmärtäisivät, että heidän pitää ottaa itse vastuu elämästään eikä olettaa, että yhteiskunta hoitaa ja paapoo kaikessa. Olen nimittäin työni puitteissa tavannut vähän liikaa niitä, jotka pitävät itsestään selvänä, että muut maksavat heidän elämisensä ja olemisensa ja mielihalunsa.
Kotiäitivuosien jälkeen palaan työelämään heikko-/keskituloiseen amk-koulutuksen vaativaan ammattiin, ja vaikka tulotaso jäisikin alle keskiarvon ja veronmaksupanokseni olisi siis hyvätuloista pienempi, niin katson kyllä kantavani korteni kekoon tässä yhteiskunnassa.
