Halpoja, terveellisiä ruokia?

  • Viestiketjun aloittaja kotiäiti
  • Ensimmäinen viesti
poikia3
Ja ei minusta esim. makaroonilaatikon tarvitse olla erityisen terveellinen, kun sen lisukkeena syödään esim. salaattia tai tuoreraasteita.

Eli minä listaan edullisia ruokia:

uuniriisipuuro
kasvissosekeitto
makaronilaatikko
spagetti ja jauhelihakastike
kanakastike (marinoitu broileri, ruokakerma ja esim ananaspurkki), sen kanssa perunaa
kun jonkin ruuan kanssa laittaa perunamuussia, siitä lihaperunasoselaatikko seuraavalle päivälle
wokki-ruuat
Erilaiset kalaruuat, esim. keitto pakasteseistä
risotot, riisiä, kasviksia, kalaa, lihaa tai kanaa

Monet pataruuat ovat kokonaan unohdettuja, niistä syntyy riittoisia, maukkaita ja edullisia ruokia.

Minusta jostain ruuasta ei tee terveellistä se, että sinne huitaisee joukkoon pakastevihannespussin. Sen sijaan ruuanvalmistuksessa käytetään mahdollisimman vähän rasvaa, mielummin öljyä ja meillä tuo kasviskerma korvaa kerman aina. Edullisemmaksi ruoka tosin tulee, kun osan lihasta korvaa kasviksilla, ja joissain tapauksessa ruoka on myös mehukkaampaa.
 
kotiäiti
Alkuperäinen kirjoittaja poikia3:

Kanakastike mun laskelmien mukaan tulis kalliiksi.. myös wokit kalliita! Teki ite tai osti valmiina pakasteena. Mut esim. riisipuuro se on kyl tosi halpaa. Siitä ei kai paljon vitamiineja saa. kALSIUMIA kylläkin, mut ne syödään tabletteina. Riisissäkään ei kai mitään järkevää sisältöä oo..turhia hiilareita?

Josa
Musta puuro ei kyllä oo ruokaa. Se käy aamu-, ilta-, tai välipalasta, mutta ei ruokana.
Keitot on hyviä
laatikot
jauhelihakastike ja perunat
Sit mä teen sitä sun tätä, jossa perunaa, tonnikalaa tai broileria, paprikan paloja, suolakurkkua, tomaattimurskaa ja kermaa, mausteita ja juustoa päälle ja uuniin. On muuten tosi hyvää.
 
Keittiönoita
Alkuperäinen kirjoittaja onni06:
Eikös kaikki keitot tule aika edullisista raaka-aineista. Ja hyviäkin tulee kunhan vaan maustaa.
Hyvä ja edullinen ei välttämättä ole terveellistä. Riippuu siis ihan siitä, mistä aineksista sen keiton tekee ja miten se keitto sopii muuhun ruokavalioon.
 
kotiäiti
Alkuperäinen kirjoittaja smirgelaine:
Ja myös ihmettelen sitä, ettei kovikaan moni ole kuullut täällä lautasmallista. Jos sitä noudataa, niin tulee syötyä terveellisesti, joka tapauksessa.
Tottakai olen kuullut lautasmallista. Meillä syödään esim. marinoitua kanaa, kermapurkki (kevyt), kasviswokki ja tummaa riisiä. Olen kuitenkin todennut, että tuollaiseen ruokaan uppoaa liikaa rahaa, kun ottaa huomioon kukkaron tilanteen. Ymmärsitkö? Siksi kysyin halpoja, terveelisiä ruokia. Kana 3?, kerma 1?, wokki 3?, riisi ehkä 0,5? eli 7,5 ? yhdestä ruoasta? HUhhuh. Ja jos tuota rataa jatkaa niin tulee useampi kymppi päiväsä ruokakuluihin ja siihen meillä ei yksinkertaisesti ole vara. Sehän tässä "hauskaa" onkin, kun terveellinen ruoka on usein KALLISTA ja halpa ruoka taas epäterveellistä. Esim. eineslihapullat on halpoja, mutta lihottavia ja epäterveellisiä. Itsetehdyt lihapullat taas kalliita..
 
poikia3
Alkuperäinen kirjoittaja kotiäiti:
Alkuperäinen kirjoittaja poikia3:
Ja ei minusta esim. makaroonilaatikon tarvitse olla erityisen terveellinen, kun sen lisukkeena syödään esim. salaattia tai tuoreraasteita.

Eli minä listaan edullisia ruokia:

uuniriisipuuro
kasvissosekeitto
makaronilaatikko
spagetti ja jauhelihakastike
kanakastike (marinoitu broileri, ruokakerma ja esim ananaspurkki), sen kanssa perunaa
kun jonkin ruuan kanssa laittaa perunamuussia, siitä lihaperunasoselaatikko seuraavalle päivälle
wokki-ruuat
Erilaiset kalaruuat, esim. keitto pakasteseistä
risotot, riisiä, kasviksia, kalaa, lihaa tai kanaa

Monet pataruuat ovat kokonaan unohdettuja, niistä syntyy riittoisia, maukkaita ja edullisia ruokia.

Minusta jostain ruuasta ei tee terveellistä se, että sinne huitaisee joukkoon pakastevihannespussin. Sen sijaan ruuanvalmistuksessa käytetään mahdollisimman vähän rasvaa, mielummin öljyä ja meillä tuo kasviskerma korvaa kerman aina. Edullisemmaksi ruoka tosin tulee, kun osan lihasta korvaa kasviksilla, ja joissain tapauksessa ruoka on myös mehukkaampaa.
Kanakastike mun laskelmien mukaan tulis kalliiksi.. myös wokit kalliita! Teki ite tai osti valmiina pakasteena. Mut esim. riisipuuro se on kyl tosi halpaa. Siitä ei kai paljon vitamiineja saa. kALSIUMIA kylläkin, mut ne syödään tabletteina. Riisissäkään ei kai mitään järkevää sisältöä oo..turhia hiilareita?
Minusta kanakastike on halpaa, meillä on broiskua saanut 400 g alle 3 euron, ja nytkin se taitaa maksaa 3,49. Siitä kun syö 5 henkeä, aterian hinnaksi ananaksineen ja ruokakermoineen tulee n. 4,50, siis alle euron per henki. Juuri sen halvempaa ei ole naudanlihasta tehty spagettikastikekaan.

Riisipuurosta ei saa hirmuisesti vitamiineja, mutta jos sitä syö esim. lounaaksi ja iltaruuaksi jotakin muuta, niin ei minusta niin väliä.

Meillä noudatetaan muuten jonkun kirjoittajan mainitsemaa lautasmallia.
 
kotiäiti
Alkuperäinen kirjoittaja onni06:
Eikös kaikki keitot tule aika edullisista raaka-aineista. Ja hyviäkin tulee kunhan vaan maustaa.
Juu, keitot ovat hyviä! Eli esim. jauhelihakeitto tulee tosi halvaksi. Ja sitä voi syödä vaikka ruisleivän kanssa. Lisään niihin runsaasti keittojuureksia (halpoja).
 
poikia3
Tottakai olen kuullut lautasmallista. Meillä syödään esim. marinoitua kanaa, kermapurkki (kevyt), kasviswokki ja tummaa riisiä. Olen kuitenkin todennut, että tuollaiseen ruokaan uppoaa liikaa rahaa, kun ottaa huomioon kukkaron tilanteen. Ymmärsitkö? Siksi kysyin halpoja, terveelisiä ruokia. Kana 3?, kerma 1?, wokki 3?, riisi ehkä 0,5? eli 7,5 ? yhdestä ruoasta? HUhhuh. Ja jos tuota rataa jatkaa niin tulee useampi kymppi päiväsä ruokakuluihin ja siihen meillä ei yksinkertaisesti ole vara. Sehän tässä "hauskaa" onkin, kun terveellinen ruoka on usein KALLISTA ja halpa ruoka taas epäterveellistä. Esim. eineslihapullat on halpoja, mutta lihottavia ja epäterveellisiä. Itsetehdyt lihapullat taas kalliita..[/quote]

Siis ne wokattavat vihannekset voi ostaa kaupasta, ja käsitellä ihan itse, halvemmalla syntyy.

Samoin on perunaruokien kanssa, peruna on halpaa ja siitä itse tekemällä syntyy esim. valkosipuliperunat huomattavasti halvemmalla, kuin kaupan pakastepusseista, moni vain ei viitsi nähdä vaivaa. Valkosipuliperunat eivät tosin ole terveellisemmästä päästä.

Kanapata on myös edullinen vaihtoehto, en ole tehnyt aikoihin nyt itse, mutta laitan siihen sen broiskusuikalerasian, 3 dl riisiä, kanaliemikuution litraan vettä, pakastevihanneksia tai ananasta. Lopussa laitan vielä kasviskermaa, ei kyllä tarvitse sitä, mutta mies tykkää että maistuu paremmalta.

Kun meillä halutaan syödään halvalla ja terveellisesti:

Jauhelihakeitto, jossa papuja (hyviä valkuaisaineita!) ja paljon kasviksia

Seljanka (kaalinen, maidoton kalakeitto, jota suppikset ja suolakurkku ryydittää)

Andalusialainen kanakeitto, joka syö uskomattoman määrän erilaisia kasviksia ja saostuu perunasosehiutaleilla on edukasta.

Maailman paras kaalivuoka, johon tulee hurjasti pitkään hautunutta kaalia ja sipulia, ja niiden lisäksi jonkin verran mitä vain (tonnikala+sienet, makkaraa, jauhelihaa, notköttiä, kinkkusuikuja). Ehdottomasti pitää kuitenkin lisätä kermapurkki, hiukan juustoraastetta ja tomattipürepurkki.

Jos asia kiinnostaa oikeasti, on marttaliiton ruokanurkka sivuilla www.martat.fi sinulle oikea paikka. Sivuilta löytyy myös ruokaosio, joka on asiallinen, laadukas ja luotettava.

Pakko vielä lisätä: dukkah-tyyppiset siemenseokset rikastuttavat melkein minkä tahansa ruuan ravintoarvoja radikaalisti! Eli erilaisia paahdettuja ja paahtamattomia siemeniä ja pähkinöitä keiton koristeeksi, salaatin päälle jne.

Piika-äiti
 
Kylllähän toi voi onnistua, mutta kovin monipuolista tolla rahalla ei ruoasta saa.

ellei sulla sitten ole omaa kasvimaata ja käyt nyt koluamassa mustikka-, puolukka- ja sieni metsät läpi. Käyt nyt poimimassa mansikat.

Leivot itse ruualle leivät jne.
 
Yhteistyössä