ahdistuneisuuden fyysiset oireet

Omassa elämässäni on ollut nyt kahden vuoden (ahdistusjakso) aikana vaikka minkämoisia positiivisia sekä negatiivisia käänteitä. valmistuminen, työelämään siirtyminen (olen vaihtanut työpaikkaan 1,5 vuoden aikana 3 kertaa), ensimmäisen talon osto yms. Eikä oireet ole ainakaan helpottaneet. Ajattelinkin alussa, että ehkä jokin näistä tapahtumista saa ajatukset pois omista ongelmista, mutta ei. Ja nyt viimein pitkän odotuksen jälkeen puolisoni on näyttänyt vihreätä valoa ensimmäisen lapsen hankintaan. Surullista ajatella, että elämäni positiivisimmat kokemukset ovat tapahtuneet silloin kun oma mieli on musta ja en ole voinut niistä aidosti iloita, mutta minkäs teet taitaa tämä minun elämä olla harvinaisen kitkerä sipuli.

JAMPU minullakin nenänvarsi nyki jossain vaiheessa ja ajattelin, että "eihän se nyt jumalauta voi tuo nenäkin jo nykiä" Näitä nykimisiä on todellakin ihan joka paikassa. Enkä kyllä usko, että me vain ne havaittaisiin jotenkin paremmin kuin muut. Joskus yritän selitellä itselleni nykimisiä joillain hormooneilla joskus lihasten jännittämisellä tms. Jotenkin on vaan sellainen olo, että haluaisi tietää sen syyn mistä ne johtuvat, se helpottaisi jo paljon.

Kyllä kannattaa jäädä sairauslomalla jos siltä tuntuu, mutta itse en voisi kuvitellakaan olevani kotona, ajatukset on saatava muualle edes 8h päivässä, ja kun on ihmisten kanssa niin omat olot ja murheet hieman hellittävät. Tämä tietysti on yksilöllistä.

Suosittelen kyllä liikuntaa kaikille, jotka sitä eivät vielä harrasta. Itse käyn n. 3 kertaa viikossa kuntosalilla ja siinä jotenkin aina huomaa olevansa vielä toimintakykyinen ja osa kolotuksista häviää. Olen myös huomannut, että kun käy salilla monta kertaa vikkossa= jokin lihasryhmä aina "jumissa" niin osan kivuista voi laittaa salin syyksi ja näinollen ne myös unohtuvat nopeammin.

Ja tottakai saa valittaa. Nämä "meidän asiat" ovat ulkopuolisen silmin pieniä, mutta meille ne ovat suuria ja pahimpia pelkojamme.

Mitä tämä silmänalusten, poskien ja nenän puutuminen oikein on? Ei siis mitenkään kohtauksellista vaan koko ajan!

Menkat näyttää pahentavan entisestään näitä oireita,tänään ollu taas kauheena kaikenlaista oiretta ja niiden tuomia pelkoja tietysti.. Koko ajan sitä on jossain jännittyneessä tilassa eikä osaa rentoutua,tuntuu ettei ajatus kulje suuntaan eikä toiseen niin inhottava olo pään sisällä ! ootan huomista terapeutille menoa,sais ne lääkkeet aloitettua että paranis tää mieli ala.. Kaamee paine päällänsä ääh ;( kun sais tän olotilan pois jotenkin! Ja hysteerinen itsensä syynääminen jatkuu,sekin jo rasittaa että pitää ettimällä ettiä kaikkea mikä vähääkään poikkeaa normaalista ja sitten on joku tappava tauti kohta diagnosoitu..huoh..

Sinäpä sen sanoit! ^

menikin ihan kivasti muuan päivä. tänään soitto työterveyshuollosta ja suunnitelmia tulevaan. jo iski epäilykset omasta voimasta ja kestävyydestä, kyvystä pitää puolensa yhteisessä palaverissa esimiehen kanssa, joka uuvuttanut jo monta alaista saikulle. Alkoi rytmihäiriöt, joista olin vapaa jopa kaksi, melkein kolme vuorokautta. Pelkään todellakin että sydän pettää, kun olen tällainen idealisti herkkis. Haluaa hyvää, mutta tuntuu pahalle, kun toiset nauraa ja pitää epärealistina. No en toki voi tietää, mitä tuleva palaveri pitää sisällään ja miten se sitten oikeasti menee. Mutta kuten se tähän häiriöön kuuluu, alkaa murehtia, huolehtia, pelätä ja tehdä kauhuskenaarioita. Entä jos näin tai näin? Entä jos ottaisi vain turpaan, ei valmistuisi, ei miettisi, tekisi kaikkea kivaa vain. En minä ihan helpolla vakkarivirasta lennä pois. täytyy tehdä tosi töppi ja jos lennän, kuolenko siihen?

Mulla on ollut ihan kauheat kädet. Hyvä että saa aamulla nostettua. Turtana ja aikansa saa hieroa liikkeelle. Vapinaa ei onneksi, mutta hiton kipeet ne on nyt ollut. Minulla on unelma terveemmästä ja onnellisemmasta elämästä. En tarkoita, ettei missään tunnu mitään, mutta os vaivoista edes lievenisi.

Kävin eilen siellä fysiatrillä, käynti oli järkky, ainoa hyvä asia oli se että hän laittoi minut lannerankakuvaan. Loukkaannuin 5 vuotta sitten aika pahasti kun putosin hevosen selästä kovassa vauhdissa jäiseen maahan sillä seurauksella että toinen pakarani oli melkein selässä, jalka ruhjoutui nilkan yläpuoleltahevosen asututtua hokkikengällä sen päälle. Lihat irtosi luuhun saakka ja se tulehtui, se jouduttiin kaapimaan ja siihen tehtiin iso ihonsiirto. Minua ei silloin kuvattu kertaakaan, ja nyt vain tuli mieleen että jäiköhän siitä jotain vammoja?? no kait ne olisi vaivannut ehkä aiemmin. Lääkkeen fysiatri olisi halunnut vaihtaa Lyricaan, se on ollut aiemminkin mutta ei sopinut, en suostunut vielä vaihtoon. Se vain toisteli sitä että hyvä kun enmg oli normaali. Yritin kysyä että mistä nämä oireet johtuvat ja puhuin mm. fibrosta johon se suurinpiirtein sanoi ettei semmoista ole olemassakaan.... että on jotain hermovaivoja, ja se käynti loppui sitten siihen... jäin vain yksikseni miettimään että mitäs nyt...??? No menen kuviin ja käyn vielä sen jälkeen kerran siellä ja sen jälkeen haen jotain muuta apua jostain.

Hematiitti, hyvä että pääset työstämään omia asioitasi ammatti-ihmisen kanssa, tuntuu niin pahalle tuo sinun kirjoituksesi esim. siitä että muut nauraa ja tuo sydämen "rytmihäiriöt" ja pelko yleensäkin töihin palaamisesta ja ahdistus siitä.
Toivon että olosi helpottaisi pian.

Löysin yhtenä päivänä tämmöisen sivun kun haeskelin erästä juttua siitä miten alitajunta uskoo kaiken minkä sille sanoo, on se sitten totta tai ei, etsimääni en löytänyt mutta tämäkin oli minusta hyvä, kun on tuo fyysinenkin puoli mukana.

https://henkimaailma.wordpress.com/2009/07/15/toinen-linssi-alitajunta/

Tuo on juurikin yksi pahimmista peloistani, että kun menee johonkin hoitoon tai lääkärille niin se hoitaja alkaa lietsomaan omia pelkoja, siksi en ole käynytkään missään hoidoissa. Tuntuu, että pitäisi kirjoittaa tikkukirjaimilla otsaan, että minulle ei saa kertoa mitään mistään sairaudesta tai oireista. Tuo tuntuu olevan jo vitsi lähipiirissäni esim. jos lähtee keskustelu jostain influenssasta tms. joku lohkaisee siihen väliin, että noh ei puhuta nyt tästä kun yhdellä meistä on kohta kaikki oireet.

Minulla on muuten mennyt ihan ok, maanantaina olin yksin kotona monta tuntia ja korvassa alkoi humista, oli pakko laittaa tv päälle, kun ei pystynyt olemaan hiljaisuudessa. Eilen lounaan jälkeen alkoi mahakipu ja tuli älyttömän huono olo..vaikeroin töissä tunnin ja mietin jo hetken, että pitäisikö lähteä kotiin, olo kuitenkin hieman tasaantui iltaan menneesä ja tänään vatsa tuntuu vain jotenkin hellältä. Minulla on ollut tämän ahdistuneisuusjakson aikana muutaman kerran sellainen, että mahassa alkaa vääntää ja sitten saa ravata vessassa muutaman kerran ja ihan oksettaa, mutta sitten se menee muutamassa tunnissa ohi. Kesällä oli monta viikkoa ylävatsa turvonnut aina syönnin jälkeen koski...se kuitenkin loppui kuin seinään kun yksi päivä söin kunnon aterian. Odotan sitä lomaa ja pelkään, että tämä maha tai jokin muu rupeaa reistaamaan, jotten pysty siellä nauttimaan

Onko oikeasti noin ilkeitä ja huonokäytöksisiä aikuisia ihmisiä, jotka nauraa toisille?? Jos on niin niillä on kyllä suurempia ongelmia, kuin meillä kaikilla yhteensä, ei kenelläkään ole oikeutta tehdä pilkkaa toisesta. Erittäin alaarvoista käytöstä, ei siitä kannata ainakaan itseensä ottaa, jos tietää omat tarkoitusperänsä olevan hyviä!!!

Jampu, mäkin olen lähtenyt tuolle tielle. Ei muusta apua oikein Hyvä tie on ollutkin itsetuntemuksen silmin katsottuna. Siitä alkoin lukea paljon kehotietoisuus kirjoja. Itkin ja luin ja kiittelin viisasta kehoa, joka kerto mitä ei itselle uskaltanut myöntää, vaan eli ikään kuin valheessa.

Olen töissä turvallisuusalalla, joka on hyvin miesvaltainen. Inhottavia on ne, jotka pelkäävät eniten. tämän kun ymmärsin ihan pohjamutia myöten, alkoi helpottaa, mutta jos paskaa ja väheksyntää tulee vastaa yhden päivän aikana monesta paikasta liikaa, alkaa toivo ja usko loppua. Olen ajatellut alan vaihtoa ja ihan tosissaan. toisaalta pidän työstäni, siinä on paljon hyviä puolia ja ne on vielä listalla olleet enemmistönä. Haen kuitenkin kevään yhteishaussa opiskelu paikkaa. Jos lähtis psykologiksi opiskeleen, että sais pään kuntoon Ihan tosi Pitkä rupeama edessä ja koulutuksen oheella terapia. HAH hah, vaikka tosissaan oonkin

Onko teillä muilla sellasta, että tuntuu kuin puhe ei sujisi vaan menee ihan puuroksi? Mulla vähän väliä sellainen olo...

Pelottava viime yö takana,heräsin vaan aamuyöstä outoon tunteeseen ja pelästyin kun mun sydän löi vähän epämääräisesti ja oli jotenkin kylmä olla ja tuntu ihan kaamealle..pelkäsin että kuolen siihen paikkaan,noh sitten nukahin ja hikoilin ihan sikana loppu yön.. Nyt pelottaa mennä nukkumaan jos taas sama toistuu ;( ja näin jotain ihme näkyjäki muka ulkona ja ajattelin sen olevan jotakin yliluonnollista.. Ihan sekoa !

Hei tipsu, minulla on ollut tuota puuroutumista. Muistan kun yritin kerran ja usemmankin lukea lapsille satukirjoja. Tuntui, että suu ei tottele, kieli oli ihan omituisen kankea, sitä ei vain saanut tottelemaan, sitä väsytti, leukoja poltteli ja kiristi ja pahinta oli se, että äänihuuliin rupesi sattumaan. Ihan kuin ne olisivat menneet maitohapoille ja lukeminen tuntui siis ihan mielettömän työläältä, ihan kuin olisi tehnyt järjettömän urheilusuorituksen. Olin ihan poikki, enkä jaksanut puhua :/ Silloin en voinut laulaa, en mitään. tutkittiin tuolloin kilpparit ja kurkkua, vaan ei siellä vikaa ollut. Siitä on jo 10 vuotta aikaa ja olen hengissä, paremmassa kunnossa nyt kuin silloin. Silloin makasin sängyssä yöt, koska lantion alueeni oli niin kipeä. sitä repi ja poltteli. Päivät heijasin itseäni koko ajan, kun tein kotitöitä, oli pakko pysyä liikkeessä, koska kipu ei ollut silloin ihan niin syövyttävä. Kipu repi lantion, lonka ja jalkojen alueita ihan koko ajan. Siinä ei joogat, venyttelyt eikä fyssarit auttanut. Sitten kävi niin, että hain kouluun ja pääsin sinne. Yhtä äkkiä kipu oli poissa, jalat olivat vain hieman kankeat ja voimattomat välillä. Mietin silloin että siirsinkö silloin eteenpäin menemisen pelkoni jalkoihin alitajuisesti, sillä tiesin, että kotiäitiys olisi ohi, oli lähdettävä töihin, avioero edessä ja kuusi lasta siitä liitosta. Suuria ja pelottavia muutoksia, jotka ahdistivat hirveästi. Kun uskalsin lähteä liikkeelle, parani jalatkin. Voi kuullostaa hullulta, mutta itse olen pitkän tutkaillun aikana alkanut uskoa omaan kehomielisyyteen, kuinka se vaikuttaa alitajunnan ja tiedostamaatoman kautta. Mutta ei silloin jaksanut uskoa siihen, kuin pienin hetkin. Sairastin ms-tautia omassa päässäni ja itkin kurjaa elämääni. Edelleen hengissä.

Tänään katsoin hieman kauhuissani reisiäni. Ihan liikaa taas mustelmia. jokin sanoi sisälläni, että sinullahan on noita kausia. Vedän vitamiineja hurjasti nassuun kuureina, venyttelen ja joogaan, ettei kireyttä hirveästi pitäisi olla. Toisaalta olen venytellyt eniten sisäreisiä, jossa mustelmat ovat, että lieko nuo niin tiukoilla olleet, että venyttelyissä sitten vähän paukkuu. Pelottaa silti asteella 4 (1/10 asteikolla). Aamulla heräsin ihan hyvään fiilikseen. Kehossa oli jo vanha tuttu värinä tai tärinä. En tiedä tärisenkö oikeasti vai mitä se on. Siinä vähän aikaa puuhaillessa keinutteli huimaus maailmaa ja tuli sitten niitä järjettömiä etovia oloja, mitä minulla on silloin tällöin. Sellainen kokonaisvaltainen pahaolo, (siis ei liity huimaukseen yhteyteen) tulee koska tahansa. Silloin ei voi tehdä mitään kun kuvottaa niin paljon. Mahaan ei satu, on vain karmea ällötys. Se menee välillä hyvin nopeasti ohi ja yleensä rauhotun vain hengittelemään. aikaisemmin pidättelin hengitystä, kun ajattelin oksentavani jos hengitän. Siitä lähti sitten liikkeelle paniikkikohtaus . Ja tuntuu kun hengitän, etomiskohtaus menee ohi nopeammin. Juu ja suunnittelen töihin lähtöä.

Minullakin on mustelmia molemmissa käsissä tällähetkellä, luulen niiden tulleen puuhommista, joissa olin viikonloppuna. Aiemmissa ahdistusjaksoissa minulla oli myös tuo mustelmien pelko ja silloinhan niitä tietysti ilmaantui jokapaikkaan. Joillekin saliharrastajille tulee mustelmia treenaamisesta..en olisi huolissani.

Yölliset tärinät ovat tuttuja täälläkin. Jaksoni alussa oli tämä tyypillinen hereille säpsähdys juurikun oli nukahtanut..se kuitenkin meni pois noin kuukaudessa ja syynä epäilen, että kehoni ei rentoudu eden nukkuessani enää..

Viime syksyny oli kuitenkin n. kuukauden ajan sellaista, että kun menin nukkumaan ja nukahdettuani alkoi sisäinen värinä johon havahduin..pumppu hakkasi hulluna ja tuntui että koko keho tärisee, vaikkei se näkynyt ulospäin. Aloin pelätä nukkumaan menoa ja tuolloin nukuin todella levottomasti. Tämä kuitenkin meni ohi kun aloin rentoutumaan jo hyvissä ajoin ennen sänkyyn menoa..olin piikkimatolla yms. Muistan saaneeni näitä "kohtauksia"myös ns. hyvinä aikoina päiväunilla, epäilen tämänkin johtuvan jotenkin siitä kehon rentoutumisesta..kun on vaipumassa uneen ja kroppa alkaa rentoutua jokin viestittää sille että älä rentoudu (mikä on tietysti aika luonnollista jos koko valveillaoloajan olet jännittyneessä tilassa). Nykyään nukun "hyvin" mietityttää vain, että onko kroppa jo niin puhki tähän kaikkeen, että se ei pysty "palautumaan" unessa ja näinollen kaikki oireet vain jatkuvat.

Eilen tuli taas kamala nokkosrokko..ainakin 6 paukamaa peräjälkeen ja kaikki sellaisiin paikkoihin joihin oli päivänaikan kohdistunut paine eli vaatteiden saumat tai esim. rinstikoiden olkaimet. Maha on ollut onneksi ok.

Tuosta pahastaolosta..minullakin sitä ilmenee semmoista etovaa oloa ja että laatta lentää, sitten kun aikansa hengittelee ja on paikallaan se menee ohi

Onko teillä käytössä Mirtazapin? Mulle on nyt alkanut tulla siitä ihan levottomat jalat. Se vie sitten unet. Kamala sivuvaikutus! Ei vaan voi olla paikoillaan!

Yölliset tärinät tarkoittaa kehon jännityksien automaattipurkua, ei ole vakavaa Jos kroppaan kasautuu jännittyneisyyttä eikä sitä pureta liikunnalla, ottaa keho ohjat itselleen ja purkaa energian väkisin ulos.
Mulla on ollut joskus tuota samaa. Heräsin siihen että rintakehän sisällä käy auton moottori... Joskus tärisi koko kroppa. Joskus heräsin siihen että pään sisällä huutaa junan pilli.. Heti heräämisen jälkeen oireet loppui käytännössä heti. En ole koskaan lääkinnyt näitä oireita koska en pidä sitä ratkaisuna vaan keho kyllä parantaa itse itsensä kun antaa aikaa sille ja mahdollisuuden
Ps. levottomat jalat on kanssa siihen liittyvä oire.

Ihan samanlaisia olivat minun oireeni silloin kun paniikki oli pahimmillaan, se värinä ja tärinä helpottui lääkityksen myötä samoin sydän rauhottui. Muut oireet on edelleen matkassa mukana. Mustelmia minullekkin tulee ajoittain enemmän, joskus niitä on ihan rutosti ja ei mitään käsitystä mistä ovat tulleet, olen sitä mieltä että itsestään. No toisaalta minä kyllä kolhin itseäni jatkuvasti johonkin ja kun olen muutenkin kipeä niin en edes huomaa tai erota kipua joka aiheuttaa mustelman.
Tästä tuli mieleeni se että jos joudun istumaan jossain luennolla, koulutuksessa ja olen väsynyt ja on tunne siitä että nyt en enää jaksa yhtään istua ja olla, nukahdan väkisin ja joudun taistelemaan väsymystä vastaan ihan tosissaan, niin minulla alkaa aina vuotaan verta nenästä, se pelastaa minut, on syy lähteä ulos. Tämä on tapahtunut kymmeniä kertoja:O

Hematiitti, kannustan sinua miljoonalla aloittamaan psykologian opinnot.
Se oli minun toiveammatti nuorena tai ylipäästänsä hoitoala. Silloin minulle hoettiin että ei minusta ole siihen kun olen niin herkkä ja en jaksaisi jne.... ja paskat sanon nyt! Olisinpa kuunnellut itseäni enkä muita. Nyt olen hakannut tietokonetta turhautuneena vuodesta -86. Ei mitään merkitystä hakkaan tai en, mitä sitten.
Olen miettinyt kanssa alan vaihtoa, ja sen teen jos nyt näissä yt:ssä lopputili napsahtaa, mutta olen myös harkinnut sitä muutenkin. En vain ole vielä keksinyt että mitä se on, kovin pitkiin opiskeluihin ei oikein olisi mahdollisuutta, työstä olisi mahdollisuus saada opintovapaata ja liiton kautta opintorahaa, se houkuttelee!!

Sairaslomaa minulle esitettiin jo ennen joulua, mutta silloin tuntui siltä että seinät kaatuvat kotona päälle, en uskaltanut jäädä päiviksi yksin kotiin. Olen edelleen väsynyt, uupunut ja kipeä, nyt pää kestäisi jäädä sairaslomallekkin, mutta nyt eivät sitä sitten enään esitä.... melkoisen ristiriitaista tunteena minulle itselle, olin niin sairas etten voinut jäädä kotiin??? pelkäämään!!
Voi hulluus tätä elämää

Taas tuntuu tää arjen pyörittäminen lähes yksin niin raskaalta ja kroppa vaan lamaantuu kaikesta tästä stressistä ja paniikki ahistus kohtauksia pukkaa aika ajoin päällensä. Myös tuo huimaus palannut takaisin,ihan tympeätä .. Kaikki on pelkkää yli suorittamista eikä osaa rentoutua,niskat niin kireät eikä ne näytä hieromisellakaan aukenevan.. Miten tästä selviää? ;( Oispa niin helppoa olla tällä hetkellä mieheni kengissä joka vaan tulee ja menee miten lystää..huoh..

Täällä rouva yrittää pitää pään kylmänä. Eilen paukahti keskisormesta verisuoni tuosta noin vaan. Ja reiteni ovat kanssa ihanan pilkulliset. Tiedänhän minä, muistan että tätä on ollut aiemminkin, mutta.....

Sama vika täällä,taas ilmaantunut nuita mustelmia kuin tyhjästä ja nyt niitä tulee sääriin.. ja älytön turha huolehtiminen ja stressaaminen niitten takia tietty alko heti..vaikka tietää että on niitä ennenkin tullut ja vaarattomia ovat.. Mutta silti niistä panikoi aina.

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

Viikonloppu meni ristiriitaisissa fiiliksissä..la meni korva yhtäkkiä kipeäksi..suun kun avasi niin korvaan koski..panikoin tämän kanssa muutaman tunnin, mutta onneksi se meni ohi. Varmaan on niskat niin jumissa ja kun puren hampaita yhteen ni siellä joku loksahti paikoiltaan en tiedä.

Minäkin kannustan psygolokin opintoihin..uskon, että tällaisilla "omakohtaisilla" kokemuksilla on erittäin paljon hyötyä..ei ehkä opinnoissa, mutta työelämässä. Osaa suhtautua ainakin "luonnollisemmin" asiakkaaseen. Olen myöskin pohtinut, että kyllähän tämä "sairastelu" kasvattaa luonnetta..sen myötä myöskin suhtautuminen asioihin muuttuu, toivottavasti JOS joskus tämä pelkääminen loppuu niin muistaa taas iloita pienistäkin asioista ja ottaa elämästä kaiken irti.

Oletko Sympaattinen, jokin "alanihminen", kun sinulta tuntuu löytyvän aina "jokin" järkiselitys vaivoihin, vai oletko itse jo kokenut niin monenmoista vaivaa, että kykenet täällä muita rauhoittelemaan ?

Onkohan kukaan lääkäri käynyt lukemassa näitä sivuja koskaan..Pitäisikin vinkata lääkiksiessä opiskeleville esim. kandeille, että tutustuvat näihin keskusteluihin. Paljastuisi kuinka moni tästä kärsiikään ja kuinka lamaannuttavia nämä vaivat ovat, tuntuu jotenkin, että osa lääkäreistäkin ajattelee, että niitä nyt vaan vähän ahdistaa kyllä se siitä.

Se on nyt kanssasisaret kova viikko edessä. Huomenna työterveyshuolto ja perjantaina napotan apulaisjohtajan edessä. Eniten pelkään, etten tule ymmärretyksi oikein, tai että asiaani vähätellään. Sitä olen kokenut niin paljon lapsuudesta asti, mutta olen päättänyt että minä piru vie tulen kuulluksi ja ymmärretyksi. En anna kenenkään enää nujertaa minua tai väheksyä, sen verta olen itseäni antanut potkia päähän. mutta pelottaa ottaa ohjat omasta elämästä ja onnesta omiin käsiin ja lakata olemasta muiden odotusten ja vaatimusten uhri. Hitto vie että pelottaa vaatia omaa ihmisarvoa ja vielä yrittää itse uskoa siihen.

perjantaina keskustelin johtajan huoneessa ja kohtasin sen esimiehen, joka on suuri syyllinen loppuunpalooni. Haluan edelleen syyttää häntä, enkä nähdä niin, että olisi voinut lopettaa sen vähättelyn ja naureskelun vaikka nauhoittamalla puheet puhelimeen ja viemällä jutun ties mihin. Nyt kun en enää siihen suostu, olen joutunut aikamoiseen rullaan ja minua edelleen vähätellään, mutta en anna periksi. Vaan kestääkö tätä minun sydän Täh? No tämä aasi esimies, jolta todella puuttuu henkilöstöjohtamistaidot minusta,( puhun hänestä nyt luvan kanssa rumasti), löi minut kyllä jälleen läjään. "Minä olen ollutkin oikeassa, ettei sinusta ole tälle alle."- kommmentti tuli heti. Ja sitten sitä miten hyvä hän on ja miten huonoja me alaiset olemme. Se on meidän vika, kun meillä on niin paska olla. Ehkäpä niin. Ajattelin, että jos alkaisin kohdella häntä samalla tavoin ja samalla mitoin, kuinka kauan hän jaksaisi. Aika ovelaa on se että talomme muut esimiehet ovat pitäneet minusta paljon työntekijänä, mutta tämä kenen alaisuudessa olen ollut eniten, laukoo tällaisia. En todellakaan ole ainut, jotka kärsivät hänen taholtaan vähättelystä. Kaikki hänen alaiset!!! Kukaan muu ei uskalla siitä puhua kuin seläntakana... Pitkillä saikuilla juuri työpaikalta ovat ne, jotka ovat hänen alaisuudessaan. Nyt minä riepu tai onneton naisimmeinen olen nostamassa kissan pöydälle työhyvinvoinnin lisäämiseksi työpaikallamme ja varsinkin meidän osastolla. tällainen herkkä naisimmeinen miesvaltaisella alalla, mutta kuitenkin työkavereiden tukema. kiitos heidän. Ja sen olen päättänyt, että teen tämän itseni vuoksi, en lähde pakoon jättäen itselleni uskomuksen etten ole hyvä, olen heikko jne. Käyn siellä töissä ja nautin niistä ihmisistä, jotka tukevat minusta ja niistä työtehtävistä , joista pidän. kuitenkin haen opiskelupaikkaa, jotta pääsisin sieltä pois mielekkäämpiin hommin.

No näin suuret paineet saavat ahdistumaan ja oireet ovatkin sitten kivat. Minä kun reagoin näissä tiloissa tiputtamalla tukkani päästä. Yksi kaljuuskokemus takana jo. Heheh. Eli sulkasato kiihtyi sitten puolen vuoden rauhoittumisen jälkeen. Vasemman jalan keskimmäinen varvas on turta, juu pikku juttu kuitenkin tällä hetkellä. vasen peukalo alkoi vatkaamaan ja väpisemään. Helvetti vie. Pahinta on tämä hiton kuvotus ja raajojen kylmyys ja verisuonten pauke. Aamulla nousin tarmokkaasti ylös, mutta pistin yhtä vauhdikkaasti pitkälle kun etominen pääsi täydellisiin mittasuhteisiin. Ei voinut olla pystyssä, ihan kuin olisi ollut raskaana. No pikku hiljaa elämä voittaa tosin perinteinen flunssa päällä, josta tietenkin alan pelätä keuhkokuumeen mahdollisuutta. Senkin kun olen kokenut. Olenhan minä oikeasti vähän hullu ja ei välillä voi kuin nauraa tälle ahdistuneen mielen kieroutuneelle ajatusmaailmalle.

Hyvää alkanutta viikkoa vaan munki puolesta kaikille! Olin muuten aikomassa just aamusella tänne kirjottaan tuosta samaisesta vaivasta minkä jo hematiitti mainitsi jonka oon juuri lähiaikoina itseltänikin huomannut eli tuo kamala hiusten lähtö. Meijän koko huusholli on aivan läpeensä täynnä mun hiuksia ja kammatessa niitä lähtee kanssa aivan järkyttävästi ja käteen jää kivoja kasoja jos erehtyy tukkaa haromaan.. En tiiä johtuuko tämä tästä stressin ja ahistuksen määrästä vai raskauden jälkeisestä hormooni muutoksesta sillä raskauden aikana mun hiukset oli tosi hyvässä kunnossa eikä irronnu karvan karvaa päästä ja nyt niitä taas lähtee ku hullulta. Ja nämä mun jalat taas ne on voimattomat ja ärsyttävän tuntuset en tiiä ihan niinku lihakset ois niistä hävinny johonki.. muutenki joka paikka tuntuu löysältä ja laiskalta.

Alkuperäinen kirjoittaja effroi: Näytä alkuperäinen viesti

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!Oletko Sympaattinen, jokin "alanihminen", kun sinulta tuntuu löytyvän aina "jokin" järkiselitys vaivoihin, vai oletko itse jo kokenut niin monenmoista vaivaa, että kykenet täällä muita rauhoittelemaan ?

Click to expand...

Enpä ole. Työkseni olen yleisasiakaspalvelussa jossa joudun/saan usein kuunnella ihmisiä. Olen lukenut muutaman kirjan jossa käsitellään ihmisen toimintaa. Kun joku osa-alue ei ole kunnossa, tulee siitä heijastumia joka paikkaan (ensin herkimpään kohtaan), koska ihmisen toiminta perustuu kaikkien osien toimintaan yhdessä. Keho on solubiologinen sinfonia jossa kaikki keskustelee kaikkien kanssa.
Mun erityisosaaminen (synnynnäinen) on tekniikka. Mulle monet tekniset rakenteet ja toiminnat on aivan selviä, kun toisille ei. Huomaan miettineeni paljon asioita järkiperusteella ja tekniikan ehdoilla, myös ihmisen. En usko henkimaailmaan, mitä sillä sitten tarkoitetaankaan vaan ihminen on kanssa loppuen lopuksi tekniikkarakenne. "Henkimaailmahan" on jokaisen ihmisen sisällä (ajatus). Ihminen näkee sen minkä uskoo ja luulee. Jos uskoo tarpeeksi kovasti enkeleihin näkee niitä siellä täällä esim pilvien rakenteessa.

Mulla on ollut paljon somaattisia vaivoja stressin takia ja koska elän omasta mielestäni hyvinkin terveellisesti, en loppuen lopuksi millään usko että mulla olisi joku sairaus mikä oireet aiheuttaisi vaikkakin välillä meinaa usko loppua.. mutta nyt on taas päivän selvää että jos kävisin kaikki terveys-diagnoosit läpi ei kukaan löytäisi mitään sairautta minusta Nyt on ollut pari vuotta 24/7 enemmän ja vähemmän elohiiren tapaisia virtauksia jalkaterissä, lähinnä vasemmassa. Teen itse ihan mitä tahansa ettei tarvitse alkaa ottamaan jotain lääkkeitä!!!

Kuten oon jo aikaisemmin kirjoittanut:
-Liiku päivittäin tarpeeksi (2h kuntosalia illalla ei riitä)
-Syö ihmiselle alunperin tarkoitettua ravintoa
-Nuku kunnon yöunia (kaikki uniaika ennen puoltayötä lisää saman verran elinaikaan pituutta)
-TV/PC:n katsomisesta tuskin mitään hyötyä terveyteen
-Ei kannata täyttää päiviään "tärkeillä" toimilla

Näitä on vaan nykyaikana hankala noudattaa, siksi ongelmia tulee helposti. En itsekään pysty noudattamaan näitä!

Hematiitti! Olet paljon vahvempi kuin uskotkaan, herkkyys on myös voimaa, taivut muttet katkea! Sinun esimiehelläsi on isommat ongelmat kuin sinulla, siltä raukalta jää elämä elämättä, kun ei uskalla elää ja olla. Sinulla on siltäkin osin hyvin asiat kun on hyvät työkaverit ja joukossa myös kohtalotovereita.
Mikähän se on että nykyään aina vain enemmän ja enemmän on tuommoisia epäsosiaalisia ihmisiä esimiesasemassa :stick:, siihen pitäisi saada joku roti ja psykologinen soveltuuuskoe että on sopiva esimieheksi ja yleensäkin henkilöstöjohtamiseen.
Itsekkin työskenetelen miesvaltaisella alalla ja olen jaksanut hyvien työkavereiden tukemana ja heidän ymmärryksensä avulla näinkin pitkään. Tosin juuri äsken tilasin ajan työterveyshuoltoon lääkärille, kun en tiedä että mihin menisin.... lääkkeet (cymbalta) on loppumassa, ja on tunne että on pakko puhua jollekkin, meillä on hvyä työterveyslääkäri kuuntelemisessa (no siihen se sitten melkein jääkin). Olen melko pessimisti noiden lääkäreiden suhteen nykyään, kaipaisin ns. omaa lääkäriä. Työkuorma minulla on kamala, aivan ylimitoitettu... väkeä vähennetään ja vähennetään.

Onko teillä työpaikalla minkälainen ammattiyhdistyksen luottamushenkilö? Onko hän tietoinen tilanteesta? Olisiko sitä kautta saatavissa jotain apuja tilanteeseen, kun kuitenkin koskee useita henkilöitä?

Keskity niihin hyviin positiivisiin asioihin, muihin esimiehiin ja niiden palautteeseen, työkavereihin ja myös siihen että teet hyvää työtä. Ajattele niitä hyviä ja positiivisia puolia ihan liioitellun paljon, jotta ne oikein imeytyvät sinun sielun syövereihin.
Olet ollut uhrina niin paljon, että nyt lyö seinä vastaan etkä päästä ketään sinun alueellesi huseeraamaan. Tiedän että tämä on helppo sanoa ja vaikea toteuttaa mutta olet nyt sen polun päässä josta alat kulkemaan valoa kohti. Älä lannistu jos kaadut, laita heftaa polveen ja jatka matkaa. Et ole yksin, sinussa on voimaa, tahtoa, HYVYYTTÄ, oikeudenmukaisuutta, olet todella mahtava tyyppi, katso itesäsi peilistä ja hymyile itsellesi! Katso sitä kauneutta joka syntyy hymyilessä ja tunne sen voima!!!!

Tsemppiä tähän viikkoon, kohta sitä paitsi alkaa kevätaurinkokin jo ensimmäisiä lämmönsäteitä meille lähettää. :hug:

Tsemppiä Hematiitti koitokseen! Joskus pitäisi muistaa, että työnteko on vain sivuseikka tässä elämässä. Meidän suomalaisten luonteeseen ja kulttuuriin kuuluu kova työmoraali ja olemme jopa liiankin tunnollisia työntekijöitä. Olenkin sanonut lähipiirissäni oleville muutamille "työnarkomaaneille" ettei niistä "palkattomista" ylitöistä mitään mitallia hautaan saa. Jokainen voi jossain määrin vaikuttaa siihen mitä tekee ja milloin tai ainakin mielestäni jokaisella pitäisi olla oikeus tähän. Uskonkin Hematiitti, että sinulla on monia työkavereita, jotka pitävät sinua rohkeana ja ovat puolellasi. Toivottavasti työpaikallanne olisi luottamusmies ja saisitte jonkun ns. puolueettoman osapuolen ratkomaan epäselvyyksiänne. Tuolla esimiehelläsi on todellakin asiat omassa elämässään huonosti ja hän purkaa huonoa oloaan alaisiinsa

Minulla on vähän "kieroutunut"luonne. Olen myöskin erittäin rationaalinen ihminen kuin myös Sympaattinen, mutta toisaalta "sisimmässäni" olen erittäin herkkä. Tällaisen luonteenomaavana arkielämä voi olla joskus haastavaa. Ulospäin olen rationaalinen jokaiseen asiaan löytyy järkiselitys ja kaikki perustuu faktoihin, mutta sisällä myllertää tunteet ja pelot. esim. "lentokone on yksi turvallisimmista matkustustavoista, on todennäköisempää kolaroidan autolla kuin kuolla lentoonnettomuudessa" Sisälläni ajattelen kuitenkin, että tämä kone tippuu ja, että ei minulla voi olla niin hyvä tuuri, että selviäisin tästä hengissä. Tämän takia mielenterveyshoitajat ja lääkärit ovat sanoneet että "kuulostat ihan täysjärkiseltä" tai "tuskin tilasi on kovinkaan vakava, kun tiedostat sen noin hyvin" Pyh.

Olikos kellään mitään "pitkäaikasta" mielialalääkitystä, josta olisi ollut apua näihin fyysisiin vaivoihin? Jos kehomme toimii kuin kone niin tätä konetta pitäisi ainakin huoltaa...taitaa olla tuolla sähköpiirissä jokin häikkä, kun nykii taas jokapaikka

effroi! Minulla on tämä cymbalta, ennen kivut oli 8, asteikolla 1-10 ja nyt on 3-4. Nyt on ainakin sydän rauhoittunut ja tärinä vähentynyt. Tärkeintä kuitenkin lie että pää on alkanut pelaamaan ja olen taas pystynyt käsittelemään asioita, olin jo ihan umpikujassa ennen lääkitystä. Samaa lääkettä olen syönyt ehkä 4-5 vuotta yhtäkyytiä aiemminkin. Haluaisin olla ilman lääkkeitä mutta nyt ei ole minulla vaihtoehtoja, jos meinaan pysyä hengissä. Särkylääkkeitä syön nyt tosi harvoin.
Nyt olen jokseenkin toimintakykyinen, mutta uupumus ei ole hellittänyt ja eihän ne lääkkeet näitä olosuhteita muutakaan, eli minun kohdalla on myös muututtava muukin kuin se että minä olen alkanut syömään lääkkeitä. Minulla ei ole mielialalääkkeistä huonoja kokemuksia, päinvastoin, ja olen aina pystynyt hyvin lopettamaan kun on tuntunut siltä, en myöskään ole koskaan kärsinyt sivuvaikutuksista muuta kuin sen alkuvaiheen ajan 1-2 viikkoa ja nekin on ollut siedettäviä, varsinkin kun on tieto mistä ne johtuu. Toki jokainen kokee nämäkin asiat yksilöllisesti, minä olen aina sietänyt aika hyvin lääkkeitä.