ahdistuneisuuden fyysiset oireet

Moikka kaikille ja hyvää viikon alkua !

Mulla nyt ne polttelut ja pistelyt suht hyvin hävinneet,ei ole ainakaan niin pahoja enään.. Välillä tosin tuntuu joku kohta vartalosta semmoselta omituisen kihelmöivältä..
En tiiä onko lääkkeestä johtuvaa mut näkökenttä tuntuu laajentuneen ja pupillit tavallista suuremmiksi muuttuneet tuon lääkkeen noston jälkeen,osaako kukaan sanoa onko tuo normaalia ??
 
Moikka kaikille!

Kävin lääkärissä perjantaina. Lääkäri kuunteli ja ymmärsi pelkoni, teki neurologisen testin aika laajan ja kaikki oli täysin normaalia. Kertoi, että nokkosihottuma on vaaraton ja yleinen vaiva, johon voi syödä antihistamiineja huoletta. Laittoi lähetteen verikokeisiin esim. kilpparit, pieniverenkuva, munuaiset yms. sekä sydänfilmi. Lääkäri kertoi, että mikäli olisi jotain neurologista niin oireideni perusteella pitäisi näkyä testissä ja lisäksi olisi muitakin oireita mm. reflekseissä. Yhteisymmärryksessä mietittiin mielialakääkettä ja päädyttiin, että katsotaan kokeiden tulokset ja aloitetaan vasta sitten lääkitys jos niistä ei mitään löydy. Viikonpäästä on soittoaika.

Nyt olo on jotenkin sellainen, että toisaalta toivoisi, että verikokeissa paljastuisi jotakin esim. kilpirauhasen vajaatoiminta niin löytyisipä selitys, mutta toisaalta toivon olevani "terve" ja saavani apua mielialalääkkeistä. Ehkä jopa innostuin ajatuksesta, että oireeni tai ainakin jatkuva murehtiminen helpottuisi lääkkeiden ansiosta. Jossain alitajunnassa kolkuttelee kuitenkin pessimistinen minä "eivät ne kuitenkaan auta"

Luulen, että meitä kaikkia oireineemme yhdistää se, että odotamme niiden loppuvan ja kun eivät lopu niin järki meinaa lähteä. Tähän toivonkin helpotusta lääkkeistä, että jos oireet kerta ovat niin antaisi niiden olla eikä murehtisi.

Aika tuntuu oireiden kanssa menevän todella hitaasti ja aina miettii esim., että olenkohan kesällä hengissä. Huolimuori: Luulen, että liittyy lääkkeisiin tuo oireesi. Saisitkohan nyt jotain muuta mietittävää tms. siksi aikaa kun lääkeannos on "tapissaan", että et kiinnittäisi huomiota sivuvaikutuksiin yms. oireisiin. Itseäni pelottaa lääkkeiden alotuksessa juurikin tuo, että kyttään itseni neuroottisesti, että mikä oire on lääkkeestä ja mikä muusta ja näinollen parantuminen vaikeutuu.

Oletteko muuten kyselleen noilta "nettilääkäreiltä" kysy lääkäriltä palstoilta näistä oireista?
 
Onko kellään kummallista tunnetta silmissä? Vähän kuin silmät olisivat kuivat.
Alan taas todella olla jaksamisen äärirajoilla.... Ihmetelty lääkärissä poskiontelontulehdusta, mutta eipä tämä sitä taida olla. Pistelee nenän varresta ja silmien alta. MS-tauti käy taas koko ajan mielessä... :(
 
Joo,no sitä mun järkikin sanoo et lääkkeet ton aiheuttaa ja kroppa ei oo vielä tottunut kunnolla tohon annokseen.. Mutta tää on just niin ärsyttävää kun pitää siltikin kytätä itteensä ja huolehtia turhaan ääh.. Kyllä muuten on nuo lääkkeet auttaneet ettei kuitenkaan ihan koko energiaansa kuluta pelkäämiseen.. Vaikka aina pitää varmistella onko lääkkeestä johtuvaa oireet vai ei,niin rasittavaa !

Mulla kans tuntuu silmät muutenkin jotenkin kuivilta,viimeksi eilen mietin kun katoin yhtä ohjelmaa kun piti koko ajan räpsytellä silmiä ja kirvelsi ja punerti valkuaiset et oiskohan kuivuutta mut en tiiä sitten,joku vika niissäkin on. Ja edelleenkin käy mielessä se ms tauti vaikkei jaksaisi sitä pelätä siltikin se kummittelee jossain alitajunnassa..
 
Hei! Tänään on taas ollut niin epätoivoinen päivä että kyllä masentaa. Kun tulin töistä (jossa juuri ja juuri sain hommat tehtyä), koetin rentoutua makuuasennossa, kun yleensä silloin ei tunnu juuri mitään pistelyjä. Tänäänpä ei onnistunutkaan vaan myös silloin tuntui esim. jalassa. En todellakaan jaksa enää kovin pitkään tätä tunnetta...nostin lääkeannostuksen sunnuntaina 15 mg, kun lääkäri suositteli sitä jo aiemmin. Nyt tuntuu että kaikki on mennyt vain huonompaan suuntaan. Voinkohan palata takaisin 10 mg annokseen ihan tuosta vain, että huomenna otan vaan pienemmän annoksen?
 
Essiina,ei kannata ite mennä nuita annostuksia muuttelemaan vaan kannattaa keskustella sen lääkärin kanssa asiasta! Mulle psykiatri ainakin sanoi että sen lääke annoksen nostamisen jälkeen ilmenee jonkin asteisina nuo sivuoireet eli ne palaa ns takaisin mutta lievempinä kun alottaessa,mulla kans oli tosi hankala olo muutaman eka päivää kun nostin tohon 10mg mutta nyt kun useamman päivän taas tota annosta syöny niin on taas helpottanut oloa ja huomaa että alkaa saamaan elämästä taasen kiinni.. Eli kannattaa vaan sitkeesti syödä sitä annosta mikä on määrätty! Tsemppiä!
 
Heippa kaikki!

Mitäs teille kuuluu? Onko oireita vai onko olo helpottanut? :)

Minulla on nykäykset ehkä hieman vähentyneet, mutta nyt on sellaista ihme pulputusta etenkin reisissä? Onko teillä sellaista.

Myös erinäiset kivut melko yht äkkisetkin esim. jaloissa (joka puolella) huolestuttavat ja ahdistavat. Kivut eivät ole riippuvaisia mistään liikkumisesta, mutta eivät myöskään sitä estä. Mutta oudota tuntuu ja myös puuduttaa etenkin vasenta jalkaa ja kättä. Mitä tämä voi olla?? Jossainhan se vika pitäisi olla muuallakin kuin päässä, kun tällaiselta tuntuu. :( Nyt kyllä alan sitä (taas) lääkäriaikaa tilaamaan ja menen valittamaan näitä samoja ja niin muuttuvia ja ihmeellisiä oireitani... :(
 
Mooi ja hyvää maaliskuuta kaikille ! :)

Täällä olo ollut ihan hyvä,eikä uusia oireita ole ilmaantunut eikä muutenkaan oireet haitanneet tai hallinneet elämää. Kaikinpuolin hyvä olla pitkästä aikaa ja tosiaan nautin tästä! ja oon huomannut nyt itsekin että kaikki ne oireet olikin psyykkistä eikä fyysistä ! Lääkkeet toimii taas erittäin hyvin,ei vois tyytyväisempi olla :) ei enää edes jaksa ajatella sairauksia sun muita pelottavia asioita ja ne verottaakin ihan älyttömästi voimia,ihanaa taas iloita aidosti pitkästä aikaa :)
 
Moikka taas kaikki!

Sain eilen laboratorio tulokset ja kaikki oli ok, paitsi että oli käynyt pikku vahinko ja NE OLI HUKANNEET MINUN KILPPARITULOKSET :O lääkärikään ei osannut selittää miten tämä on mahdollista ja juurikun se oli sellainen minkä olisimme halunneet tietää, noh ei auta muuta kun verikoekammoisen mennä uusiin testeihin.

Lääkäri määräsi kuitenkin minulle mielialalääkkeet (essiitalopraami) ja tueksi jotain bentsoja...en tiedä vielä kauppanimiä kun laittoi e-reseptin. Tässä nyt mietinkin, että milloinkohan uskalla aloittaa..mitä aiemmin niin sitä parempi.

Sunnuntai iltana alkoi sattua mahaan ja su-ma yö meni valvoessa, maanantai aamuna alkoi järkyttävä ripuli joka kesti eilis iltaan asti, nyt olo on ok. Mistähän tässäkin on kyse kun tuskin on mitään mahatautia kun ei muut ole sairastelleen. Minulla on kyllä nyt tämän ahdistujakson aikana alkanut mahakin reistailla..pikkuhiljaa tulee paniikki siitäkin, että onkohan jotain vakavaa.

Nyt ottaisin vastaan kaikki vinkit ja kokemukset noiden lääkkeiden käytöstä, kiitos =). Asenne on odottavainen. Kysyin lääkäriltä, että vaikuttavathan lääkkeet myös ns. rauhoittavasti koska en ole masentunut, levoton ja ahdistunut vain. Toivoisin niin kovasti, että lääkkeet auttaisivat näihin fyysisiin vaivoihin ja vatvomiseen..

Psykosomaattistako? kyllä nuo sinun oireesti myöskin psyykkisiltä tuntuu. Tuo on kamalaa kun tulee jokin oire jota pitää ajatella kokoajan. Minua on auttanut joskus tuommoiseen kipuun tms. liikunta. Myöskin pulputus kuulostaa tutulta, minulla jokapäiväistä :)
 
Moikka effroi, kannustan kyllä kovasti aloittamaan lääkkeet,ainakin minulla tähän asti tosi hyviä kokemuksia samaisesta lääkkeestä! Minkä vahvuisena alotat lääkkeet ? Ekat päivät tai ekat 2 viikkoa meni minulla lääkkeen aloituksen jälkeen aika kehnosti sivuoireiden kanssa oli huimausta ja sekavaa oloa ja mahassa kuvotti mutta aika äkkiä ne lievittykin ja huomasi olossa muutoksen,enää ei ahdista juuri ollenkaan eikä mietitytä asiat niinku ennen. Olo on niin huomattavasti parempi ja valoisampi :) eli rohkeasti vaan alottelemaan,minulle kyseinen lääke sopi mainiosti essitalopram actavis.
 
En tiedä vielä vahvuutta, lääkäri sanoi kirjoittavansa ohjeet. Oletko Huolimuori syönyt myös rauhoittavia noiden mielialalääkkeiden lisäksi? Mietin, että aloittaisinko lääkkeet vasta pe tai la, kun ei tarvitse olla töissä vai tuleekohan kytättyä viikonloppuna liikaa noita sivuoireita :O En ole kertonut vielä kotona aloittavani lääkkeet...

Pitää myöskin varata aika lääkärille 2-4 viikonpäähän, jolloin keskutellaan onko lääkitys toiminut yms.
 
Moikka! Minulle kuuluu tällä hetkellä sellaista että välillä on ollut hyviä hetkiä ilman juuri mitään oireita, välillä nipistelee ihoa ja lihaksia joka puolelta. Pari kertaa on tuntunut sellaisia pieniä sähköiskuja..outoa. Lääkityksestä ei ole juuri sivuvaikutuksia mutta myöskään fyysiset oireet eivät siis ole kadonneet. Aamulla on tosin helpompi nousta sängystä mutta pelko ja itsensä tarkkailu eivät ole kadonneet. Ensi viikolla aika neurologille, se hieman pelottaa. Kohta kolme kuukautta on mennyt elämästä pilalle, oon surullinen :(
 
Mulle ei määrätty mitään muuta kuin unilääkettä essitalopramin kaveriksi jos ilmenee nukahtamis vaikeuksia lääkkeen käytön aikana koska ssri lääkkeet voi sitä aiheuttaa kuulema mutta ei ainakaan tähän mennessä ole tarttenut mulla yhtäkään uni pilleriä ottaa ja uni yhtä hyvää kuin ennenkin. Minä alottelin 5mg 2 viikkoa ja nyt menossa 10mg ja tätäkin annosta muutaman viikon kohta syönyt ja näillä mennään siihen asti kun on tarvis,ei olla puhuttu että pitääkö vielä tästä nostaa annosta myöhemmin..
Tänään ollut vointi ihan ok,vähän väsymys vaikuttaa olo tilaa ja ajatukset harhailee muttei mitenkään haittaavasti,ja kahvi ei tänään kanssa ole sopinut mulle ja mun kropalle yhtään kun sen verran epämääränen olo ollut loppu illan.. Liian jytyä kahvia tuli joutua ja kun herkkyyttä tuolle kofeiinille ollut ennenkin joissain määrin,mutta jospa tää tästä! Onko ketään muita joilla kahvi vaikuttaa omaan oloon haittaavasti ??
 
Hei!

Mukava kuulla Huolimuori, että olo on hyvä! :) Ja että oireet ovat lakanneet tai vähentyneet. Antaa toivoa meille muillekin.

Effroi, kiitos joo, toivon todella että nämä ovat vain mielen aiheuttamaa. Nytkin tässä istuessani tulee semmoisia nykäyksiä, että esim jalka heilahtaa tai jokin muu kehonosa....ja ahdistus kasvaa.

Olen miettinyt, että en ehkä saa mielenrauhaa ennen kuin minulta on otettu se likvor-testi, mistä varmasti näkee ettei ole mitään vakavampaa. Kaikki muut kuvat ym kun eivät välttämättä näytä tauteja... :( tämä on yksi mun "ongelmista", että en saa mielenrauhaa jostain asiasta ennen kuin kaikki mahdolliset testit on tehty. Ennen sitä en "luota" lääkärin sanaa, sillä tiedän, että jotain voi olla jäänyt huomaamatta tai kaikki ei näy jossain testeissä...huoh... raskasta! :(

Mukavaa päivää kaikille kaikesta huolimatta. :)
 
Minulla ainakin kahvi vaikuttaa. Olen yrittänyt olla ilman joskus jonkin aikaa, mutta sitten on tullut joitain muita oireita tms, joista olen ahdistunut ja ajatellut, että jotain sairauttahan tämä on eikä kahvittomuus auta. Nyt olen ollut ilman kahvia maanantaista asti sen mahakipuni vuoksi (tänään ehkä 1dl kahvia) ja olo on hieman rauhallisempi, jotenki sen kofeiini lietsoo sitä levottomuutta lisää.

Päätin että käyn tänään apteekista lääkkeet. Toivottavasti auttavat. Kerron kokemuksisa, kunhan saan ekat pillerit naamaan, yritän olla kuitenkin analysoimatta oloani liikaa :x

Psykosomaattistako? Ymmärrän täysin huolesi ja olet oikeutettu testeihin, mutta kannattaa myös ajatella asiaa niinkuin minä olen yrittänyt, että joskus on vain luotettava muihin ihmisiin ja ammattilaisiin, tässä elämässä on niin paljon asioita jotka eivät ole meidän itsemme kontrolloitavissa. Luulen myös, että jos pyrkii saamaan mielenrauhan pelkästään testeistä ja tuloksista niin riski on suurempi, että saat jonkun uuden pelonkohteen joka johtaa taas testi kierteeseen. Itselläni on ainakin todella suuri kontrolloimisen tarve ja en oikein luota mihinkään, aina kamalan epäilevä asenne kaikkea kohtaan. Kyllä se on myöskin niin, että on tässä "taudissa" jotain hyvääkin, se nimittäin kasvattaa luonnetta ja itsetietoisuutta. Esim. tuota Ms tautia, kun olen pelännyt niin olen ajatellut, että jos se minulla on niin sitten se on, niillä testeillä sitä ei paranneta. Ja jos minulla tuo kyseinen sairaus on niin kyllä se jossain vaiheessa itsestään ilmoittaa, niin että lääkäritkin sitä epäilevät. (kuitenkin hetkittäin ja alitajunnassa on pelko kokoajan päällä ja tästä pyrinkin eroon lääkkeiden avulla)

Tsemppiä kaikille!:hug:
 
Kiitos Effroi kauniista sanoistasi. :) Ja tuo mitä kirjoitat on ihan totta. Tämä ei ole ensimmäinen eikä varmasti viimeinen "tauti" mitä sairastan ja tutkimukset tosiaan eivät tähän loppuisi. Jotenkin vain itselleen uskottelee, että kun tästä ajatuksesta toivottavasti pääsen, niin sitten en enää pelkää enkä kuvittele uusia sairauksia itselleni. Mutta näin on käynyt tosiaankin jo monta kertaa. :(

Ja itse asiassa tämä hullu mieleni jo sai semmoisen ajatuksen, että jos mitään ei missään näy, niin se voi myös tarkoittaa sitä, että tauti on vasta alkuvaiheessa ja näin ollen missään ei näy mitään. :( Eli tutkimuksia pitäisi siis tehdä vähän väliä...

Tämä on kyllä aika piinaavaa. Luulen, että tarvitsisin jotain terapiaa näihin ajatuksiini ja niiden hallintaan. Täytyy lähteä selvittelemään, miten sellaista saisi.

Kiitos tsempeistä kaikille ja mukavaa päivää! :)
 
Minulla on ollut ja on tuo ihan sama, että jos ei näykkään testeissä ja jos lääkärit eivät huomanneet jotain yms. Asia pitää jotenkin vain välillä järkeillä ja niinkuin aiemmin jo kerroin niin olen ottanut läheisen ihmisen mukaan lääkärikäynnille, joka sitten tyrmää nämä epäilyni. Tämän meidän sairauden takana on kuitenkin pohjimmillaan jokin muu kuin sairauksien pelko...on se sitten turvattomuus tai kontrolloiminen, se vain jostakin syystä ilmenee näin.

Otin eilen ensimmäisen pillerin, annostus on 5mg 2-3 vko ja sitten 10mg 8-12kk. Ekasta napista ei ainakaan tapahtunut mitään pelotti kulauttaa se alas, mutta turhaan. Ehkä ne sivuvaikutukset alkavat vasta kun lääkettä on enemmän elimistössä. Noh, nyt on ainakin aloitettu ja kokeillaan auttaisiko.
 
Minulla on lihasnykinät vähentyneet entisestään, mutta nenänvarsi nykii vielä usein. Lihasväsymystä on ajoittain jonain päivänä on ihan suht ja hyvä olo ja toisena taas sitten väsynyt, fyysisesti väsynyt, jalat on heikon tuntuiset samoin käsivarret voimattomat ja menevät helposti hapoille. Kipuja on nyt ollut aika vähän.
Kyllä tuolla mielessä aina monenlaiset asiat myllertää, mutta ne eivät vie mukanaan, ne pyörii jossain taustalla. Mihinkään ylimääräiseen en jaksa innostua, mutta työt ja koti hoituu. En pelkää, se on tärkeintä, koska se lamaannuttaa toimintakyvyttömäksi, ja tähän on lääkkeet auttaneet, olen palannut semmoiseen realiteettiin näiden sairausten pelkojen suhteen (toistaiseksi). Edelleenkin peräänkuuluttaisin että missä ne onnentunteet ovat ja semmoiset ilontunteet ja hyvänolon tuulahdukset???? Ne on lie minut jättäneet. Joskus ennenvanhaan saatoin ostaa itselleni kukkia ja nautin kun sain siivottua ja laittaa kukkia pöytään, vaihtelin verhoja, sisustelin jonkun verran, tuntui hyvälle tämmöiset asiat, olin kiinnostunut erilaisista asioista. Nyt ei kiinnosta oikein mikään eikä jaksa mitään ylimääräistä, päivästä toiseen, aamusta aamuun samaa polkua.... Näinköhän tämä loppuelämä kuluu, harmaassa sumussa.
Tämän kun kirjoitin niin syyllisyys nousi heti siitä että tässä sitä taas valitetaan kun en kuollutkaan.... miksi en ole kiitollinen ja onnellinen??? niin MIKSI???
Tämmöisiä pohteita minulla menossa nyt.

Mutta se siitä..... :$

Mukavaa viikonloppua teille kaikille :hug:
 
Moip! Täällä ollut nyt tosi hyvä fiilis ja oireet hävinneet paitsi.. Nää näkökentässä vierailevat kirkkaat pienet kuviot taas on saaneet mut ihan pois tolaltaan välillä ja koko ajan niitä miettii että mistäköhän ne johtuu ja pää tahtoo jankuttaa jostain vakavammasta mut järki sanoo että edelleenkin selkä on niin huonolla hoidolla että ne johtuu ainoastaan siittä.. En tiiä niin pistää taas kyl stressaamaan ! :(
 
Heippa taas!

Oliko sulla Jampu jokin lääkitys käynnissä? Ajattelin vaan, että jos on niin ei lääkkeet ole kuitenkaan oireitasi poistaneet. :(

Minulla on muuten myös tässä "ohella" tuota apaattisuutta tai miksi sitä voisi kutsua. Ei oikeen mistään innostu niin kuin joskus aikaisemmin eikä ole pitkään aikaan ollut sellaista kevyttä ja huoletonta oloa. Ja se on todella ikävää. :( katsoin juuri joitain noin vuoden vanhoja valokuvia ja vaikka kuvissa oli iloiset ilmeet ja kivat tapahtumat, niin muistan, että mielessäni tai jossain syvemmällä oli kuitenkin ahdistus ja jollain tavalla huono olo.

Minun jalkaoireeni ja saman puolen käsioireeni vaan jatkuvat...niin ikävää. Nyt tuntuu kädessä alue iho, joka on kipeä kun siihen koskee. Onko teillä tällaista vaivaa ollut? Mikä hitsi tässä jalassakin voi olla....on kipeä ja tuntuu koko ajan...siis jotenkin erilainen se tunto ja tuntemus siinä kuin tuossa oikeassa jalassa. Toivon niin että nämä voisivat jo kohta loppua ja sais keskittyä elämiseen...

No, jos koittaisi tänään raahautua jumppaan ja katsoa, että miten jalka ja käsi toimii....sitten kun voimat heikkenevät tältä puolelta niin sekoan kyllä!! :( :(

Tsemppiä sunnuntaihin!!! :)
 
Heips! Mukavaa että monella lääkkeet tuntuvat auttaneen, itsestäni en ole aivan varma...toki huolehtiminen on ehkä vähentynyt ja ajatukset eivät kierrä koko ajan kehää sairauksien ympärillä. Fyysisiset oireet eivät kyllä ole kadonneet ainakaan kokonaan...

Minullakin on ollut joskut noita väripalloja tai mustia pisteitä näkökentässä mutta en ole ollut niistä huolissaan.

Kyllä pelottaa mennä taas huomenna töihin kun siellä koko tämä kierre alkoi ja muutaman kerran on tullut pahoja "kohtauksia" työpaikalla. Mitenkähän saisin itseni tsempatuksi sinne keskiviikon neurologikäyntiin asti...?

Mitä te muut teette mielenne rauhoittamiseksi? Käyttekö kävelyllä? Teette kotitöitä? Puhutte jonkun kanssa? Saisinko jotain vinkkejä!

Leppoisaa sunnuntaita kaikille!
 
Mooi,mulla ainakin pahimpana ahistus aikana auttoi kotityöt ja muu puuhaaminen kotona se vähän vei niitä inhottavia ajatuksia muualle,ainakin hetkeksi. Ja tuntu kun istahti alas välissä niin heti alko ajatukset kiertää kehää,nykyään nuo lääkkeet tehoaa tosi hyvin eikä ahistuksia juurikaan ole samassa määrin kuin ennen.
 

Yhteistyössä