Jos jompi i kumpi aviopuolisoista saa perinnön

Perintö on sen, joka sen saa. Myös silloin, jos ero tulee. Mikäli ei ole ollut avioehtoa, molempien omaisuuden arvo lasketaan yhteen ja jaetaan kahdella. Vähemmän todellisuudessa omistava saa tasinkoa toiselta. Tuo tasinko ei tarkoita, että saisi juuri sen puolisonsa perinnön (esimerkiksi kesämökin tai maatilan) vaan voi saada ihan vaan rahanakin tasinkoa edellyttävän summan.
 
Niin ja perinnönjättäjä voi myös laittaa perinnölleen ehdon, että perillisten aviopuolisoilla ei ole siihen oikeutta. Ei siis siinäkään tapauksessa, että perillisellä ei ole ollut avioehtoa puolisonsa kanssa.
 
Perintö on sen, joka sen saa. Myös silloin, jos ero tulee. Mikäli ei ole ollut avioehtoa, molempien omaisuuden arvo lasketaan yhteen ja jaetaan kahdella. Vähemmän todellisuudessa omistava saa tasinkoa toiselta. Tuo tasinko ei tarkoita, että saisi juuri sen puolisonsa perinnön (esimerkiksi kesämökin tai maatilan) vaan voi saada ihan vaan rahanakin tasinkoa edellyttävän summan.
Väärin. Normaalisti saatu perintö lasketaan osituksessa ihan samanlaiseksi omaisuudeksi kuin muukin yhteinen omaisuus. Vain jos perinnön jättäjä on testamentissa rajannut oikeuden, pysyy vain sen saajan omaisuutena.
 
Oikein ja väärin. Osituksessa puhutaan rahasta ja omaisuuden suhteen omaisuuden rahallisesta arvosta eikä konkreettisesta omaisuudesta. Esimerkki: Matilla on asunto, jonka arvo on 100 000 €. Matti tapaa Maijan ja he menevät naimisiin. Matti laittaa asuntonsa vuokralle ja Matti ja Maija ostavat yhteisen asunnon, jonka arvo on 200 000 €. Matti saa perinnöksi kesämökin, jonka arvo on 90 000 €. Matti ja Maija eroavat. Heidän yhteenlasketun omaisuutensa arvo on 390 000 €, josta Maijan omaisuus on 100 000 € ja Matin 290 000 €. Matti joutuu siis maksamaan Maijalle tasinkoa 95 000 €. Matti voi myydä vanhan asuntonsa ja antaa tuon 95 000 € Maijalle rahana. Tai Matti voi ottaa pankista 95 000 € lainaa ja antaa sen Maijalle. Vaikka miten Maija haluaisi Matin perinnöksi saaman mökin, Maija ei voi sitä saada, jos Matilla on muita keinoja maksaa Maijalle tuo tasinkona tuleva 95 000 €. Itse perintöä ei siis erossakaan tarvitse jakaa vaan ainoastaan perinnön rahallinen arvo.

Lisäys: niin ja Matti voi antaa erossa heidän yhteisen asuntonsa Maijalle, jolloin Maija maksaa Matille tasinkoa 5000 €. Tai sitten yhteinen asunto laitetaan myyntiin, kumpikin saa rahansa ja Matti maksaa tasinkoa Maijalle 95 000 €.
 
vierailija
Ei isoäiti, ei välttämättä mene. Jos sillä toisellakin on eron tullessa omaisuutta 50 000, niin ei kummaltakaan mene toiselle mitään.

Jos sillä toisella on 0, niin sitten sille menee 25 000.

Aina niin, että molemmat saa saman verran.

Paitsi jos on avioehto. Tai jos sen perinnön antaja on määrännyt, että siitä ei mene saajan puolisolle mitään.
 
  • Tykkää
Reactions: *¿*
vierailija
Tuli tästä mieleen, että mieheni peri äitinsä omaisuuden. Löysin nimittäin sattumalta siivotessani anoppivainaan testamentin, jossa on minut suljettu nimenomaan pois kaikenlaisesta hyötymisestä. - Olin hissukseen enkä puhunut asiasta mitään, mutta huomasin, että tässäkin mieheni pitää kantansa: meillä on kaikki yhteistä! Ei auttanut anopin temppu.
 
Oikein ja väärin. Osituksessa puhutaan rahasta ja omaisuuden suhteen omaisuuden rahallisesta arvosta eikä konkreettisesta omaisuudesta. Esimerkki: Matilla on asunto, jonka arvo on 100 000 €. Matti tapaa Maijan ja he menevät naimisiin. Matti laittaa asuntonsa vuokralle ja Matti ja Maija ostavat yhteisen asunnon, jonka arvo on 200 000 €. Matti saa perinnöksi kesämökin, jonka arvo on 90 000 €. Matti ja Maija eroavat. Heidän yhteenlasketun omaisuutensa arvo on 390 000 €, josta Maijan omaisuus on 100 000 € ja Matin 290 000 €. Matti joutuu siis maksamaan Maijalle tasinkoa 95 000 €. Matti voi myydä vanhan asuntonsa ja antaa tuon 95 000 € Maijalle rahana. Tai Matti voi ottaa pankista 95 000 € lainaa ja antaa sen Maijalle. Vaikka miten Maija haluaisi Matin perinnöksi saaman mökin, Maija ei voi sitä saada, jos Matilla on muita keinoja maksaa Maijalle tuo tasinkona tuleva 95 000 €. Itse perintöä ei siis erossakaan tarvitse jakaa vaan ainoastaan perinnön rahallinen arvo.

Lisäys: niin ja Matti voi antaa erossa heidän yhteisen asuntonsa Maijalle, jolloin Maija maksaa Matille tasinkoa 5000 €. Tai sitten yhteinen asunto laitetaan myyntiin, kumpikin saa rahansa ja Matti maksaa tasinkoa Maijalle 95 000 €.
Joo, mutta jos ei ole sitä satatonnista toiselle maksaa (kuten useilla ei ole), menee perustilanteessa puolet mökistä ex-puolisolle. Siellä voi sitten vaikka yhdessä juhannuksena muistella vanhoja hyviä aikoja.
 
No, eihän se ihan noinkaan ole. Se mökki voidaan viime kädessä myydä jos ei rahat muuten riitä. Tai ottaa velkaa.

Tasingon luovuttaja päättää, mitä luovuttaa tasinkona. Näin se laissa on, eikä se inttämällä muuksi muutu :)
 
No tottakai voidaan myydä. Mutta jos ei myydä, ja jos rahaa ei ole (ja voin kertoa, että ainakaan sitä mummonmökkiä vastaan et tarpeeksi lainaa saa), niin silloin on molempien omistuksessa.
 
Jos se mummonmökki on arvoton, niin eihän siitä silloin joudu toiselle mitään luovuttamaan. Ja joka tapauksessa siitä joutuu sitten luovuttamaan puolikkaan arvon, vain. Oletko sitä mieltä, että jostain arvottomasta mummonmökistä ei saisi lainaa edes puolta sen arvosta? Jos se on niin arvoton, niin sen jonkun 1000 -2000 euroa saa vaikka pikavippinä :)
 
Jänkänjänkäjänkä.
Mene vaihteeksi puolisollesi jänkkäämään, hän ehkä jaksaa vielä kuunnella.
 
vierailija
Tuli tästä mieleen, että mieheni peri äitinsä omaisuuden. Löysin nimittäin sattumalta siivotessani anoppivainaan testamentin, jossa on minut suljettu nimenomaan pois kaikenlaisesta hyötymisestä. - Olin hissukseen enkä puhunut asiasta mitään, mutta huomasin, että tässäkin mieheni pitää kantansa: meillä on kaikki yhteistä! Ei auttanut anopin temppu.
Lasten aviopuolisoiden sulkeminen pois testamentissa on yleinen tapa eikä mikään temppu tai hyökkäys sinua kohtaan. Meilläkin on testamentissa suljettu lasten aviopuolisot pois, vaikka heillä ei vielä edes ole puolisoita. Toki lapset saavat itse tehdä perimällään omaisuudella mitä haluavat, mutta se on sitten heidän päätettävissään.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama

Jos tuo olisi maan tapa, niin johan on vittumainen kansa. - Minusta se ei kelleen kuulu alkaa määräillä ulkopuolisen ihmisen elämää. Ei ihmiselle kuulu hänen aikuisen lapsensa kaverit, tuttavat tai puolisot. Sairasta. Se on hyökkäys. Jokaisen jonkun ihmisen "ei missään tapauksessa hyötyminen" on henkilökohtainen loukkaus ja hyvän tavan vastaista.
 
Tuli tästä mieleen, että mieheni peri äitinsä omaisuuden. Löysin nimittäin sattumalta siivotessani anoppivainaan testamentin, jossa on minut suljettu nimenomaan pois kaikenlaisesta hyötymisestä. - Olin hissukseen enkä puhunut asiasta mitään, mutta huomasin, että tässäkin mieheni pitää kantansa: meillä on kaikki yhteistä! Ei auttanut anopin temppu.
Kyllä omilla vanhemmillanikin on kyseinen ehto testamentissaan, jonka minä siihen vaadin. Myös mieheni äidillä on tuo ehto testamentissaan. On tyhmää ottaa se loukkauksena.
Mielestäni se on hyvä juttu. Vaikkakin meillä on nyt kaikki yhteistä, niin en voi tietää mikä tilanteemme on kymmenen vuoden päästä. Jos olisimmekin juuri tekemässä eroa, niin kyllähän mua vituttaisi jakaa vanhempieni jättämä perintö ihmisen kanssa, jonka kanssa lusikat on juurikin menossa jakoon.
 
  • Tykkää
Reactions: .....

Yhteistyössä