Kesäkuun keijukaiset 2017

Aloittelen ketjun kesäkuussa 2017 lasketun ajan omaaville mammoille :)
FB-ryhmään haluavat voivat laittaa yvtä !

Just plussattu kp26 ja ekasta kierrosta. 3 lapsi meidän perheeseen <3
 
Viimeksi muokattu:
Onnea! :)

Täällä plussattu 19.9. Jolloin kp 25/28.
Kp 27/28 clearblue digiin tulos 2-3 viikkoa.

Kierron mukaan nyt olis rv 4+0, laskettuaika 2.6.2017.

Viime menkkojen mukana poistui pieni alku, nyt toivon, että kaikki menee hyvin. Ehkäisy jätettiin pois toukokuussa ja annettiin mahdollisuus vauvan tulolle. :)

Eka yhteinen olis tulossa, mulla kolme lasta (5,7,8) ja miehellä kaksi aikuista lasta.

Minkälainen vointi siellä on? :)
 
Kivaa kun sai seuraa, halkean innosta päästä turisemaan kun en ole vielä kellekään raskaudesta kertonut :)

Toivottavasti pieni tällä kertaa pysyy matkassa! Teille onkin sitten oikea suurperhe tulossa!

Olo on aika normaali. Turvotus on hirveä ja mahaa on jäänyt edellisistä raskauksista joten näytän kuin olis paljon pitemmällä. Röyhtäyttää. Pieniä repäisykipuja esim noustessa ja jatkuva nälkä alkaa hiipä kuvioihin. Oon ollut oikea yösyöppö kahdessa ekassa raskaudessa :D Ikinä en ole oksentanut, joten innolla odotan pääsenkö kokemaan sen tässä kolmannessa.

Mitenkäs siellä jaksellaan?
 
Mä oon kertonu varovasti vain muutamalle. Vaikeaa olla hiljaa, jo senkin takia, et lähimmät tietää sit syyn suruun, jos tää päättyykin.

Hyvä, ettei siellä sen pahempia oloja! Kiitos kysymästä, hyvin jaksellaan. Täällä kans melko normaali olo. Repäisykipuja kans. Tavallista enemmän itkettää. Pelottaa vähän pahoinvointi, esikoisesta olin sairaalassa nesteytyksessä rajun pahoinvoinnin vuoksi. Kaikki raskaudet ajaneet kyllä halaamaan pyttyä enemmän ja vähemmän.

Mä varasin hätäisenä jo neuvolaankin aikaa. Kahden viikon päästä perjantaina pääsen ja siitä seuraava ke on lääkäri. Jännää
 
Sain lääkäriajan samalla ku sain sen neuvola-ajan. Luulen, että on rutiinikäytäntö täällä... Oon muuttanu uudelle paikkakunnalle, joten on ihan uudet kuviot. :) Ja en kyllä nyt yhtäkkiä yhtään muista, miten ekasta kolmesta meni aikanaan kaikki käynnit :D
 
  • Tykkää
Reactions: Murunmami
Moikka!

Tärisen innoissani ja ehkä hieman jännittyneenä!
Kaksi lasta 5,6v poika ja 3,1v tyttö entuudestaan.
Tänään olisi laskelmien mukaan 4+2 ja eilen tein testin kun tuli vain tunne että miten tuntuu siltä kun olisi raskaana ja niinhän se oli :) Ei ihmeemmi erikoisia oloja ole, tunne tuli vain :D
 
  • Tykkää
Reactions: Murunmami
Hei! Minä hyppäisin myös mukaan joukkoon, Tänään tein testin ja tulosta osasin jo odottaa kun on ollut tavallisesta poikkeavia oireita (makeanhimoa, päänsärkyä ja lievää kuvotusta) Kolmas lapsi on tulossa, ennestään 6- ja 3,5-vuotiaat pojat. Laskettu aika olisi nettilaskurin mukaan 2.6.2017.

Särö 4+1
 
  • Tykkää
Reactions: Murunmami
Varovasti liittyisin joukkoonne. Eilen tein positiivisen raskaustestin kp 25/25. Ihan alussa siis ollaan ja jos loppuun asti mennään niin laskettuaika olisi laskurin mukaan 3.6.2017.

Kovasti vielä pelottaa, että kesken menee, mutta toivotaan, että kaveri pysyisi kyydissä!! Olemme miehen kanssa molemmat 29 vuotta ja esikoisesta kyse. Menimme reilu kuukausi sitten naimisiin ja ihme on suuri, kun heti ensinmäisestä kierrosta tärppäsi! :eek: Varsinkin kun aikoinaan exäni kanssa yritimme reilu vuoden lasta tuloksetta ja minulla on vielä kilpirauhasen vajaatoimintakin riesana.

Kaikille tsemppiä alkuhuumaan. (y)
 
  • Tykkää
Reactions: Murunmami
Täältä yksi myös varovaisesti liittyis mukaan joukkoon. Positiivisen ovis-ja raskaustestin sain perjantaina. LA olis 2.6? Edelliset plussaukset päättyneet joko alkuraskauden keskenmenoon tai olleet kemiallisia joten vielä varovaisesti toiveikkaina elellään. Jospa nyt olis meidän aika ❤ Esikoinen syntyi 8/14.
 
  • Tykkää
Reactions: Murunmami
Mäkin pääsen tänne!
Kotona 2,5v lapsi ja tämä toivottavasti loppuun saakka jatkuva raskaus ilmoittanut olemassaolostaan ensimmäistä kertaa kolme päivää sitten. Kesäkuussa meillä oli keskenmeno, joten tavallaan tämä tuntuu universumin sanelemalta, että hyppään kesäkuisiin, mutta toisaalta pelko takapuolen alla täällä heilun..
La 4.6 ja nyt siis 4+1.
 
  • Tykkää
Reactions: Murunmami
Moikka!
Mietin uskallanko vielä liittyä keskusteluun heinäkuisen km jälkeen, mutta aattelin, että oon tässä keskustelussa niin kauan ku kyytiläinen pysyy mukana. Tai toivottavasti kyytiläinen on mukana ja oikeassa paikassa. Poistun siis sitten jos käy huonosti :) Pieni pelko persiissä on, mutta ei kai tässä voi koko alkuraskauttakaan elää pelossa. Yritän iloita raskautumisesta ja toivon saavani nyytin kesäkuussa syliin. La menkoista laskureiden mukaan olis 2.6. Mulla on 7/2014 syntyny esikoispoika ja miehellä on ennestään 13v poika. Tuleva lapsi olisi siis meidän toinen yhteinen.
Fb ryhmä kiinnostaa mutta odottelen viikkoja vähän pidemmälle ennen ku liityn ryhmään. Edellinen km tuli 8+3.
 
  • Tykkää
Reactions: Fujin ja Murunmami
Teretulemast vaan uusille (y)

Itsellä ei ole kokemusta km tai muistakaan vastaavista. Aiemmissa raskauksissa olen kertonut heti ja kaikille, mutta jostain syystä olen kolmannen kanssa varovainen ja varaudun myös jos käy toisin. En siksi ole edes lapsille kertonut, koska eivät he ymmärrä mikä on keskenmeno jos niin tapahtuisi. Joten yritän kovasti pitää asian salassa, joka on kyllä työn ja tuskan takana koska masua on jäänyt edellisistä ja turvotus on aivan jäätävää :D Töissä etenkin vatsa ihan kipeytyi kun yritän vetää sisään etten paljastuisi.
 
Moi!
Täällä pari päivää sitten plussannut. Kolmas lapsi olisi tulossa, ennestään löytyy poika ja tyttö. Laskin tuota laskettua-aikaa mutta eri laskurit antoi eri aikaa, mutta noin 8.6 se olisi. Saatta neuvolassa vielä muuttua, mutta alkukuusta kuitenkin.
Fb-ryhmään laitan pyyntöä :).
 
  • Tykkää
Reactions: Murunmami
Tervetuloa uusille ja onnea plussasta! Onpas meitä on monta samalle päivälle :)
Aiemmin olen ollut aika varovainen kertomaan raskauksista mutta nyt olen kertonut jo vaikka kenelle :whistle: Omalle äidille en vielä uskaltanut kertoa kun on sellainen hätäilijäluonne. Myöskään lapsille en ole kertonut. Tosin alkoivat jo kovasti kyselemään kun ystäväni onnitteli ja piti keksiä hätävalheita että unohtaisivat jutun.
Minäkin olen kiinnostunut fb-ryhmästä mutta taidan odottaa vielä jokusen viikon. Neuvolaan pitäisi varata aikaa et saan sellaiseen ajankohtaan ettei tarviis olla töistä poissa (teen 2-vuorotyötä)

Särö 4+3
 
Tervetuloa kaikki uudet :) Mä varailin kanssa tänään neuvolaan aikaa (25.10) ja kyselin samalla pitääkö kilpirauhaslääkettä jotenkin entrata.

Mitenhän tästä jatkuvasta pelosta pääsisi eroon, että menee kesken? :( Ja piti vielä kysyä, että kuinka moni on ajatellut mennä varhaisultraan?
 
Moikka kaikille, ekaa kertaa keskustelupalstalla mukana, vaikka jo ensimmäisen raskauden aikana seurasin mukana. Eilen aamulla tein plussa testin, ja tänään soitin neuvolaan, ensimmäinen aika 31.10, ja puhelimessa sanoi että olisin nyt rv5. Kotona on tytär 2v1kk, ei keskenmenoja takana. Innolla ja vähän kauhullakin odotan toista lasta, saa nähdä miten sitä kahden pienen kanssa jaksaa
 
Heippa :)

Liittyisin joukkoon myös ja LA on aikamoinen mysteeri, mutta veikkaan että 4+3 menossa.. Kesäkuuhun uskon menevän kuitenkin.. Pitää varmistella vielä neuvolassa sitten :) mulla siis pitkä kierto. Plussasin viikonloppuna ja clearblue näytti 1-2 :)

Mua kiinnostaisi myös fb ryhmä.
 
  • Tykkää
Reactions: Shih
Paljon uusia täällä! Onnea kaikille plussasta! <3 Toivotaan, että kaikilla sujuu hyvin! :)

Täällä tänään 4+5. Kovasti ootan, että viikot menisivät nopeampaa, että pääsisi varhaisultraan. On ihmeellinen tuulimunanpelko...
 
Mäkin sain tänään ekan neuvola-ajan. Marraskuun ensimmäinen päivä eli nyt vaan sormet ristissä että päästäis sinne saakkka.
Tänään on väsyttänyt ihan törkeästi, pieni eto-olo myös jatkunut. Tänään siis 4+3.

Kiinnostaisiko rakentaa jotain listaa tänne? Näkisi vähän kuka mihinkin kohtaa kesäkuuta asettuu? Fb kiinnostaa, mutta odotan nyt vielä hetken sen kanssa.
 

Yhteistyössä