Millä saan anopin ja lapsemme välit läheisimmiksi?

Tunnustan heti alkuun etten itsekkään oikein pidä anopista. Ei koskaan ole hyvällä tuulella vaan haukkuu ja arvostelee kaikki suoraan päin naamaa ja seläntakana ja jos kaikki eivät tee niinkuin hän haluaa suuttuu. Esim. viime jouluna sanoimme, että emme lähde aattona mihinkään vaan meille saa tulla kuka haluaa. Anoppi olisi halunnut, että menemme sinne joten lähetteli viestejä ja soitteli koko joulukuun ja koitti saada meitä muuttamaan mieltään. Kun emme muuttaneet mieltämme mökötti asiasta toukokuuuhun asti kun oli ensin joulukuun haukkunut meitä itsekeskeisiksi ilonpilaajiksi ja hulluiksi kun kuvittelemme, että anoppi voisi viettää jouluaattoa vieraassa paikassa ja vieraassa seurassa eli meillä.

Tuo edellä kuvailemani on siis ihan normaalia anopin käytöstä mutta sitten muiden seurassa esittää iloista ja haluaisi esim. ottaa lapsemme syliin vaikka muuten ei ole ptkääkään kiinnostunut lapsesta. Jos olemme hänellä kylässä ei kiinnitä lapseen mitään huomiota eikä ikinä vauvana suostunut ottamaan syliin (mieheni pyynnöstä) kun vauva voi yhtä hyvin olla lattialla, itkuun ei olisi saanut reagoida kun lapsesta tulee itsekeskeinen jos heti mennään luo kun vauva itkee. Etenkin tuota edellistä neuvoaan hoki lapsen ollessa alle vuoden ikäinen ja syytti kuinka pilaamme lapsen.

lapsemme ei yleensä ujostele vieraita mutta viime viikonloppuna kun olimme miehen sukulaisen juhlissa ja anoppi koitti lähestyä lastamme lapsi juoksi äkkiä minun tai isänsä jalkaan kiinni ja puristi sitä kaikin voimin ja käänsi pään pois anopin suunnasta. Anoppi ei kyllä montaa kertaa edes koittanut jutella lapselle kun joka kerta kävi näin. Nyt taas miehen sukulaiset ovat minulle vihaisia kun eristän lapsemme mummostaan enkä ana heidän olla tekemisissä. Anoppi ei ikinä ehdota kyläilyä ja jos mieheni kysyy voiko tulla käymään ei yleensä käy. Lapsi näkee anoppia noin 3 kertaa vuodessa ja tällöin ei useinkaan kiinnitä lapseen mitään huomiota ellei ole muita paikalla.

Eli huoh, pitäisikö minun vain väkisin viedä lapsi anopin luokse jotta tottuisivat toisiinsa. Miehenikin syyttää minua usein siitä kun lapsemme viettää minun äitini kanssa paljon aikaa mutta ei hänen äitinsä. Äitini touhuaa ja leikkii lapsen kanssa, sylittelee yms. lähes kokoajan kun näkevät. Vie lasta omasta aloitteestaan uimaan, puistoon, erilaisiin tapahtumiin ja kysyy yökylään. Anopin suunnalta ei ole ikinä tullut minkäänlaista kysymystä edes siitä mitä lapselle kuuluu jos puhumme puhelimessa jostain.

Ärsyttää kun kaikki miehen sukulaiset syyttävät minua tästä kun lapsi ei ole mummonsa kanssa tekemisissä. Olen se hirviö joka on kääntänyt käytöksellään lapsen mummoaan vastaan. On todella kurjaa kun kukaan ei puhu minulle juhlissa missä on miehen sukulaisia ja jälkeenpäin saan viestejä kuinka tyly ja itsekäs olen kun en anna lapsen olla mummonsa seurassa.

 

Eipä ketään saa väkisin kiinnostumaan edes omasta lapsenlapsesta. Kyselijöille sanoisin suoraan, miten asia on eli ettei mummoa itseään kiinnosta yrittää tutustua lapseen. Minunkaan anoppi ei lasten ollessa pieniä ottanut juuri lapsiin kontaktia, kun pelkäsi vierastamisreaktiota kun harvoin näimme. Kyseli kuitenkin aina kuulumisia ja huomioi merkkipäivät jne. eli oli kiinnostunut ja nyt tilanne on eri. Ehkä anopin kanssa voisi jutella, jos taustalta vaikka löytyy jokin ratkaistavissa oleva syy? Ja jos ei löydy, niin alussa oleva vastausmalli käyttöön.

 

Ota anoppia hiuksista ja HUUDA korvaansa "olet iso paskakakka kun et huomaa lastaa ja jäät yksin mätäneen vanhainkotiin kunnes madot syö sut kun me ei enää tulla sua katsoon ennen kun alat ihmisiksi!" Ja lähde pois jättäen hänet miettimään.

 

No ainakin miehen kanssa voisin keskustella siitä, että voisiko hän mahdollisesti hoitaa enemmän anopin ja lasten välistä yhteydenpitoa, jos kokee tämän tarpeellisena. Kerro, että haluaisit toki isovanhemmat täysillä mukaan lastenne elämään, mutta että koet tietynlaista vastahakoisuutta anoppisi puolelta. Toi on aika hankala tilanne, jos "vastapuolella" on ihminen, jolle omatkin viat ovat muiden puutteita.

Kannattaa myös tarkastella omaa suhtautumistaan anoppiin lapsen läsnäollessa. Sitä varmaan helposti tulee vetäydyttyä lapsen kanssa sitä anoppia pakoon. Se anoppi on kuitenkin lapsen mummi. Pitäisi ainakin itse vetää se hymy naamalle ja kohdata anoppi iloisesti. Ja osoittaa lapselle miten iloinen asia se mummin tapaaminen onkaan. Esimerkiksi ottaa vastaavassa tilanteessa lapsi syliin ja mennä yhdessä mummin luo tutustumaan. Vaikka kyseessä olisi mielestäsi miten hankala ihminen tahansa.

 

Kaverit on kautta historian tehty kännäämällä. Miehet on sen aina tienneet, että saunaa ja viinaa niin kavereja ollaan. Mutta toimii se naisillakin. Teijän pitää ottaa kunnon känderit ja jutella syvällisempiä. Kokeilehan! Yllätyt!

 

Ruuvaa niitä odotuksiasi vähän alemmas. Kaikki ihmiset eivät tykkää lasten kanssa olemisesta, eikä se täydellinen ja idyllinen isovanhemmuus toteudu kaikkien kohdalla. Elämä on.

Jotkut lämpenevät vasta isommille lapsille. Kannattaa kysellä mieheltä mielipiteitä anopin kanssa olemiseen, hänellä on äidistään enemmän kokemusta. Ja muutenkin, kannattaa miettiä asiaa anopin näkökannalta, vaikka hänen näkökantansa olisi kuinka kummallinen tahansa. Eipä miehellä muitakaan äitejä ole.

 

Mielestäni miehesi on tuossa nyt keskeisessä roolissa, etenkin kun häntä itseään häiritsee, miten vähän äiti on lapsenlapsen kanssa tekemisissä.
Miehen kannattaa vierailla enemmän äitinsä luona, lapsen kanssa kaksistaan. Tällöin anopinkin on helpompi ottaa kontaktia lapseen, kun teidän kahden väliset jännitteet eivät häiritse tilannetta.