Miten kovassa kurissa kasvaneelle yleensä käy murrosiässä?

Tiedän yhden teini-ikää lähestyvän tytön, jolla on kotona aika tiukka kuri ja myös ikäistään ehkä lapsellisempia sääntöjä. Esim. vanhemmille ei saa sanoa yhtään vastaan ja aina pitää totella heti (eli asioista ei jäädä vänkäämään tai neuvottelemaan). Nukkumaanmenoaika on varsin aikaisin ja sen jälkeen oltava sängyssä ja valot pois. Ulkoitava tietty aika joka päivä joka säässä. Vanhemmat päättää vaatteista esim. laitetaanko toppahousut tai sadevaatteet tai pipo jne.

Mietin vaan, että kun murrosikä on tuloillaan, niin miten kovassa kurissa kasvanut yleensä kohtaa sen? Tuleeko se olemaan hankalampi, kun on enemmän sääntöjä, joita vastaan pitäisi kapinoida? Vai säilyykö murrosiässäkin paremmin se tottelevaisuus, johon on kasvatettu?

 

Luulisin, että vanhempien (ja lapsen) kannalta helpommin menee. Jos on jo ennen murrosikää tottunut siihen, että sääntöjä ei tarvitse noudattaa, vanhemmille voi loputtomiin jänkätä vastaan, itse saa päättää kaikesta jne jne, niin murrosiän hormonimyrskyissä elämä tulee olemaan kaikille osapuolille helvettiä.

 

Riippuu varmaan kärähtääkö vanhemmille mistää "kokeiluista"

 

Kai se riippuu vähän siitäkin, miten lapsi on saatu tottelevaiseksi. Onko lapsi aidosti tottelevainen vai saako hän sääntöjen rikkomisesta kovan rangaistuksen. Jos tottelevaisuuden taustalla on vain "remmin pelko", taatusti murrosiässä kapinointi tulee olemaan kovaa.

 

Kai se riippuu vähän siitäkin, miten lapsi on saatu tottelevaiseksi. Onko lapsi aidosti tottelevainen vai saako hän sääntöjen rikkomisesta kovan rangaistuksen. Jos tottelevaisuuden taustalla on vain "remmin pelko", taatusti murrosiässä kapinointi tulee olemaan kovaa.

No ei kai lapsia enää nykypäivänä millään remmillä kasvatata ??

 

Riippuu tietysti kyseisen lapsen persoonasta. Voi olla, että tämä lapsi on vanhempiensä ikeen alla loputtomiin tai sitten siellä on kohta helvetti irti.

Olen kyllä sitämieltä, että tietynlainen kuri pitää ollakkin, mutta jos sillä tukahdutetaan täysin toisen ihmisen vapaa tahto on sitä kivuliasta seurata vierestä. Meillä on tietyt säännöt kotona, joita noudatetaan, mutta en mä halua olla lapsilleni mikään ehdoton auktoriteetti, jonka jokaista sanaa totellaan ehdoitta. En pidä itseäni niin erinomaisena. Lapsillani pitää olla kyky kyseenalaistaa ja epäillä.

 

Kai se riippuu vähän siitäkin, miten lapsi on saatu tottelevaiseksi. Onko lapsi aidosti tottelevainen vai saako hän sääntöjen rikkomisesta kovan rangaistuksen. Jos tottelevaisuuden taustalla on vain "remmin pelko", taatusti murrosiässä kapinointi tulee olemaan kovaa.

Hyvä pointti. Jos lapsi on oikeasti hyvin kasvatettu, opetettu ajattelemaan omilla aivoillaan ja hoitamaan tehtävänsä ja opetettu kunnioittamaan toisia ihmisiä, menee se murrosikä helpommin. Jos vain näennäisesti saatu tottelemaan rangaistuksen pelossa, voi kapinointi olla jopa suurempaa kun lapsella jota ei ole kasvatettu ollenkaan.

 

Kai se riippuu vähän siitäkin, miten lapsi on saatu tottelevaiseksi. Onko lapsi aidosti tottelevainen vai saako hän sääntöjen rikkomisesta kovan rangaistuksen. Jos tottelevaisuuden taustalla on vain "remmin pelko", taatusti murrosiässä kapinointi tulee olemaan kovaa.

Enemmänkin se oli ennen vanhaan niin, että paljon harvempi lapsi oireili kovin pahasti murrosiässä. Jopa koko ilmiö murrosiän uhma saattoi olla monille puoliksi tuntematon. Se juuri siitä syystä, kun lapsille pidettiin kuri eikä vaan annettu tehdä niin kuin tykkää, kun pelätään että lapsi saa traumat, kun joutuu pidättäytymään luonnollisesta uhmasta.

 

Enemmänkin se oli ennen vanhaan niin, että paljon harvempi lapsi oireili kovin pahasti murrosiässä. Jopa koko ilmiö murrosiän uhma saattoi olla monille puoliksi tuntematon. Se juuri siitä syystä, kun lapsille pidettiin kuri eikä vaan annettu tehdä niin kuin tykkää, kun pelätään että lapsi saa traumat, kun joutuu pidättäytymään luonnollisesta uhmasta.

Toisaalta, ennen vanhaan teini-ikäiset olivat jo fyysisesti ja psyykkisesti raskaissa töissä, monella oli jo lapsiakin. Ei ollut sellaista perhemallia, jossa murrosikäinen olisi ollut vanhempien vastuulla, vaan hänellä oli jo runsaasti vastuuta pienempien sisaruksien ja itsensä elättämisestä. Aikuisuus alkoi 15-vuotiaana, käsitettä nuoruus ei edes tunnettu.

Nuorilla on aina kuitenin ollut murrosikänsä. Aina ollaan taivasteltu laiskoja ja umpimielisiä nuoria, jotka siis ovat oireilleet sen murrosikänsä ainoalla tavalla mitä sen ajan kulttuurissa on hyväksytty, eli vetäytymällä. Meidän kulttuurimme taas rohkaisee tunteiden ilmaisuun ja vuorovaikutukseen, jolloin negatiiviset tunteet ovat sallittuja myös nuorille ja lapsille. Perinteisessä, hierarkisessa mallissa aggression tunteet ovat olleet sallittuja vain hierarkiassa alempaa olevaa kohtaan, jonka tehtävä oli ottaa paskaa niskaan ja pitää suunsa kiinni, kunnes sai purkaa sen johonkuhun itseään avuttomampaan.

 

Eiköhän tuollainen ap:n kuvaama "kova kuri" ole ollut perheissä marginaali-ilmiö myös esim. 50 tai 100 vuotta sittenkin. Siinä saa vanhemmalla olla päässä vikaa, jos ei kuuntele edes lapsen hyvin perusteltuja vastaväitteitä koskien vaikka tämän syyllisyyttä johonkin asiaan, vaan komentona on aina "suu umpeen tai saat vielä enemmän remmiä". Sitä toki on ollut enemmän ennen vanhaan, että vanhempi ei mielellään antaudu väittelyyn lapsensa kanssa sellaisista yleisistä asioista, missä on enemmän tilaa tulkinnoille.

Nykyajan muodikkaassa kasvatuslinjassa (jota toki onneksi läheskään kaikki eivät sovella) on se vika, että lähtökohtainen vanhempien totteleminen pyritään ylipäätään hylkäämään periaatteena, mikä johtaa kaaokseen perheessä. Lasta toki komennetaan, mutta viime kädessä totteleminen on tälle vapaaehtoista, kun vanhemmat eivät katso voivansa käyttää ainakaan merkittäviä pakkokeinoja. Lisäksi huonoa käytöstä kuten riehumista ja haistattelua ("äiti on kakkapää") joskus suorastaan ihannoidaan, kun lapsen halutaan voivan vapaasti ilmaista tunteitaan vailla tukahduttavia rajoitteita. Se kuitenkin näiltä vanhemmilta unohtuu, ettei ihmisten keskuudessa ylipäätään pärjää jos käyttäytyy huonosti toisia kohtaan.

 

Eiköhän tuollainen ap:n kuvaama "kova kuri" ole ollut perheissä marginaali-ilmiö myös esim. 50 tai 100 vuotta sittenkin. Siinä saa vanhemmalla olla päässä vikaa, jos ei kuuntele edes lapsen hyvin perusteltuja vastaväitteitä koskien vaikka tämän syyllisyyttä johonkin asiaan, vaan komentona on aina "suu umpeen tai saat vielä enemmän remmiä". Sitä toki on ollut enemmän ennen vanhaan, että vanhempi ei mielellään antaudu väittelyyn lapsensa kanssa sellaisista yleisistä asioista, missä on enemmän tilaa tulkinnoille.

Nykyajan muodikkaassa kasvatuslinjassa (jota toki onneksi läheskään kaikki eivät sovella) on se vika, että lähtökohtainen vanhempien totteleminen pyritään ylipäätään hylkäämään periaatteena, mikä johtaa kaaokseen perheessä. Lasta toki komennetaan, mutta viime kädessä totteleminen on tälle vapaaehtoista, kun vanhemmat eivät katso voivansa käyttää ainakaan merkittäviä pakkokeinoja. Lisäksi huonoa käytöstä kuten riehumista ja haistattelua ("äiti on kakkapää") joskus suorastaan ihannoidaan, kun lapsen halutaan voivan vapaasti ilmaista tunteitaan vailla tukahduttavia rajoitteita. Se kuitenkin näiltä vanhemmilta unohtuu, ettei ihmisten keskuudessa ylipäätään pärjää jos käyttäytyy huonosti toisia kohtaan.

Olen kuullut näistä perheistä, mutten ole törmännyt niihin.

Ja kyllä. Minunkin lapseni sanovat minua päivittäin tyhmäksi ja voihan se olla, että mä vähän olenkin.
Tänään viimeksi poikani oli vakuuttunut, että olen maailman tyhmin äiti ja haluan vain pilata hänen elämänsä. Teenkö mä asiasta jonkun hirveän episodin- No en.
Sensijaan minulle ei huudeta haistavittua, ei kiroilla, ei huoritella, eikä auota päätä sen enempää.

 

Olen kuullut näistä perheistä, mutten ole törmännyt niihin.

Ja kyllä. Minunkin lapseni sanovat minua päivittäin tyhmäksi ja voihan se olla, että mä vähän olenkin.
Tänään viimeksi poikani oli vakuuttunut, että olen maailman tyhmin äiti ja haluan vain pilata hänen elämänsä. Teenkö mä asiasta jonkun hirveän episodin- No en.
Sensijaan minulle ei huudeta haistavittua, ei kiroilla, ei huoritella, eikä auota päätä sen enempää.

Sama linja täällä. Jos joskus tuntuu, että toinen on maailman tyhmin, niin eihän sille minkä voi. Mutta sille voi, miten sen tunteen ilmaisee. Eli ei todellakaan ole ok haistatella, haukkua kirosanoilla tai alapää-sanastolla jne jne., vaan pitää osata/oppia muodostamaan vähän hillitympiä ja rakentavampia lausahduksia.

 

Sama linja täällä. Jos joskus tuntuu, että toinen on maailman tyhmin, niin eihän sille minkä voi. Mutta sille voi, miten sen tunteen ilmaisee. Eli ei todellakaan ole ok haistatella, haukkua kirosanoilla tai alapää-sanastolla jne jne., vaan pitää osata/oppia muodostamaan vähän hillitympiä ja rakentavampia lausahduksia.

Kyllä se pitää vaan hyväksyä, että lapsi nimittelee äitiään tyhmäksi.

 

Kyllä se pitää vaan hyväksyä, että lapsi nimittelee äitiään tyhmäksi.

No niin juuri. On ihan ok tuntea, että se toinen on se maailman tyhmin ikinä. Mutta sen voi ilmaista toiselle niin monin eri tavoin. Voi sanoa: toimit tyhmästi, tai voi sanoa "vitun huora, saatana sä pilaat mun elämän".
Melkoinen ero.

 

Kyllä se pitää vaan hyväksyä, että lapsi nimittelee äitiään tyhmäksi.

Ei pidä. Perheenjäseniä ei kohdella niin. Se on osa käytöstapoja, ja vanhempien tehtävä on opettaa lapsille käytöstavat, ja miksi niitä pitäisi noudattaa. Kyllä kaikki osaavat nimitellä muita, mutta nimittelystä ei ole lainkaan hyötyä vaan pelkästään haittaa.

Ja alkuperäiseen aiheeseen vastatakseni; lapsi, joka osaa hillitä pähkähulluja ideoitaan, on varmasti vakaampi nuori kuin lapsi, joka on aina aiemminkin seurannut jokaista impulssiaan. Eli kurissa kasvanut on vakaampi, jos kuri on johdonmukainen ja reilu. Jos taas kuri koostuu mielipuolisesta ja satunnaisesta rankaisemisesta, on lapsi ahdistunut ja ongelmainen jo ennen teini-ikää. Ja se kurissa kasvanut ei välttämättä tee niin kuin vanhemmat haluavat, mutta ei myöskään hölmöile, toisin sanoen ateistien lapsi saattaa vaikkapa päättää ryhtyä puhtoiseksi seurakuntanuoreksi vanhempien suureksi kauhuksi.

 

Ei pidä. Perheenjäseniä ei kohdella niin. Se on osa käytöstapoja, ja vanhempien tehtävä on opettaa lapsille käytöstavat, ja miksi niitä pitäisi noudattaa. Kyllä kaikki osaavat nimitellä muita, mutta nimittelystä ei ole lainkaan hyötyä vaan pelkästään haittaa.

Ja alkuperäiseen aiheeseen vastatakseni; lapsi, joka osaa hillitä pähkähulluja ideoitaan, on varmasti vakaampi nuori kuin lapsi, joka on aina aiemminkin seurannut jokaista impulssiaan. Eli kurissa kasvanut on vakaampi, jos kuri on johdonmukainen ja reilu. Jos taas kuri koostuu mielipuolisesta ja satunnaisesta rankaisemisesta, on lapsi ahdistunut ja ongelmainen jo ennen teini-ikää. Ja se kurissa kasvanut ei välttämättä tee niin kuin vanhemmat haluavat, mutta ei myöskään hölmöile, toisin sanoen ateistien lapsi saattaa vaikkapa päättää ryhtyä puhtoiseksi seurakuntanuoreksi vanhempien suureksi kauhuksi.

Mutta jos sä olet tyhmä, niin eihän se ole nimittelyä vaan faktan toteamista?

Toisaaltaan, impulsiiviset ihmiset ovat aina mielenkiintoisempia, luovempia, hauskempia ja miljoonasti jännempiä. Se, että tällaisia ominaisuuksia halutaan karsia "kurilla", on mielestäni lapsen henkistä kiduttamista ja hänen persoonansa murhaamista.
Juu toki, on aina hyvä opettaa lapsia ajattelemaan itse ja miettimään seurauksia, mutta onko se vakaus jokin itsearvollinen hyve, joka jokaisen pitäisi saavuttaa?

Voi olla, että tässä asiassa näemme sanan vakaa ja sen merkitykset hyvin erillä tavalla, etkä edes tarkoittanut asiaa kuten minä sen "ymmärsin". Ehkä halusin ottaa tämänkin puolen esiin, ettei sellainen niinsanottu vakaus aina ole hyvä piirre.

Me ollaan kaikki aika erilaisia ja kaikki hyvin tarpeellisia. Ne vakaat ja järkevät tyypit on harvoin kovinkaan innovatiivisia, mutta ne on ne tyypit, jotka jaksavat johdonmukaisesti alkaa toteuttaa niiden impulsiivisten ja luovien ihmisten ideoita.

 

Mutta jos sä olet tyhmä, niin eihän se ole nimittelyä vaan faktan toteamista?

Toisaaltaan, impulsiiviset ihmiset ovat aina mielenkiintoisempia, luovempia, hauskempia ja miljoonasti jännempiä. Se, että tällaisia ominaisuuksia halutaan karsia "kurilla", on mielestäni lapsen henkistä kiduttamista ja hänen persoonansa murhaamista.
Juu toki, on aina hyvä opettaa lapsia ajattelemaan itse ja miettimään seurauksia, mutta onko se vakaus jokin itsearvollinen hyve, joka jokaisen pitäisi saavuttaa?

Voi olla, että tässä asiassa näemme sanan vakaa ja sen merkitykset hyvin erillä tavalla, etkä edes tarkoittanut asiaa kuten minä sen "ymmärsin". Ehkä halusin ottaa tämänkin puolen esiin, ettei sellainen niinsanottu vakaus aina ole hyvä piirre.

Me ollaan kaikki aika erilaisia ja kaikki hyvin tarpeellisia. Ne vakaat ja järkevät tyypit on harvoin kovinkaan innovatiivisia, mutta ne on ne tyypit, jotka jaksavat johdonmukaisesti alkaa toteuttaa niiden impulsiivisten ja luovien ihmisten ideoita.

Nyt sinulla menee sekaisin ihmisen synnynnäiset ominaisuudet ja opittu käytös. Luovuus on synnynnäistä, ja sääntöjen noudattaminen opittua käytöstä. Luova ihminen voi halutessaan oppia noudattamaan sääntöjä, eikä se poista hänen luovuuttaan. Järkevyys on myöskin synnynnäistä, eikä sekään ole ristiriidassa luovuuden kanssa. Luovuus tukahtuu silloin, kun ihminen ei uskalla toteuttaa sitä, tai hänelle ei anneta siihen mahdollisuutta. Kotona voi olla ihan sivistynyttä ja toimivaa meinikiä ilman luovuuden tukahduttamista. Luovuus ei häviä ihmisestä sen vuoksi, että hän opettelee olemaan nimittelemättä muita.

Ei juuri kukaan tykkää aidosti impulsiivisista ihmisistä, vaan niistä, jotka esittävät impulsiivisia vaikka eivät sitä tosiasiassa ole. Minäkin tunnen aidosti impulsiivisia ihmisiä, ja se on lähinnä noloa, kun aikuinen ihminen päättää mennä kiipeilemään rakennustelineillä vaikka se on kiellettyä ja haluaa mennä jokaisen pääsy kielletty -kyltin taakse katsomaan mitä siellä on, tai anoo sinua kaatumaan äänekkäästi, jotta vartijat katsoisivat sinua silloin kun hän menee tekemään jotain kiellettyä. Ja nämäkin olivat esimerkkejä oikeasta elämästä.
Poliisin tutuiksi nämä aidosti impulsiiviset ihmiset pääsevät aika äkkiä, jos heitä ei ole opetettu ajattelemaan, missä tilanteissa impulsiivisuutta voi toteuttaa ja missä ei. Kokonaan se ei koskaan häviä yhtään millään, eikä pitäisikään, mutta pakko on opetella joitakin sääntöjä noudattamaan, muuten pääsee häkkiin.

 

Nyt sinulla menee sekaisin ihmisen synnynnäiset ominaisuudet ja opittu käytös. Luovuus on synnynnäistä, ja sääntöjen noudattaminen opittua käytöstä. Luova ihminen voi halutessaan oppia noudattamaan sääntöjä, eikä se poista hänen luovuuttaan. Järkevyys on myöskin synnynnäistä, eikä sekään ole ristiriidassa luovuuden kanssa. Luovuus tukahtuu silloin, kun ihminen ei uskalla toteuttaa sitä, tai hänelle ei anneta siihen mahdollisuutta. Kotona voi olla ihan sivistynyttä ja toimivaa meinikiä ilman luovuuden tukahduttamista. Luovuus ei häviä ihmisestä sen vuoksi, että hän opettelee olemaan nimittelemättä muita.

Ei juuri kukaan tykkää aidosti impulsiivisista ihmisistä, vaan niistä, jotka esittävät impulsiivisia vaikka eivät sitä tosiasiassa ole. Minäkin tunnen aidosti impulsiivisia ihmisiä, ja se on lähinnä noloa, kun aikuinen ihminen päättää mennä kiipeilemään rakennustelineillä vaikka se on kiellettyä ja haluaa mennä jokaisen pääsy kielletty -kyltin taakse katsomaan mitä siellä on, tai anoo sinua kaatumaan äänekkäästi, jotta vartijat katsoisivat sinua silloin kun hän menee tekemään jotain kiellettyä. Ja nämäkin olivat esimerkkejä oikeasta elämästä.
Poliisin tutuiksi nämä aidosti impulsiiviset ihmiset pääsevät aika äkkiä, jos heitä ei ole opetettu ajattelemaan, missä tilanteissa impulsiivisuutta voi toteuttaa ja missä ei. Kokonaan se ei koskaan häviä yhtään millään, eikä pitäisikään, mutta pakko on opetella joitakin sääntöjä noudattamaan, muuten pääsee häkkiin.

Luovuus on nimenomaan sääntöjen rikkomista. Luovuus on sitä, että poiketaan opitusta, tutusta ja turvallisesta. Luovuus on sitä, että astutaan laatikon ulkopuolelle ja nähdään asiat toisin.

Siitä olemme samaa mieltä, että luvuus tukahtuu silloin, kun ihminen ei uskalla toteuttaa sitä. Se, ettei ihminen uskalla toteuttaa sitä, johtuu siitä, ettei luovuudessa ole sääntöjä ja ne jotka tuntevat olonsa turvalliseksi noudattaessaan sääntöjä ovat hukassa, kun sääntöjä ei ole. Ne täysin sääntöjen mukaan elävät harvemmin ovat luovia.
Ja kyllä, kotona voi olla ihan sivistynyttä meininkiä ilman luovuuden tukahduttamista. Minustakaan luovuus ei tarkoita sitä, että pitäisi elää kuin pellossa. Eikä luovuus tarkoita sitä, etteikö ihminen voisi olla fiksu tai sopeutua yhteiskuntaan. Luovat ihmiset tuppaavat vaan venyttämään sääntöjä niin pitkälle kuin kykenevät sensijaan, että kirjaimellisesti niitä noudattaisivat.

Oliskohan kuitenkin siten, että sinun käsityksesi impulsiivisuudesta on vääristynyt? Minusta impulsiivisuus ei liity mitenkään tarpeeseen tehdä mitään kiellettyä tai rikollista.

 

Hyvä pointti. Jos lapsi on oikeasti hyvin kasvatettu, opetettu ajattelemaan omilla aivoillaan ja hoitamaan tehtävänsä ja opetettu kunnioittamaan toisia ihmisiä, menee se murrosikä helpommin. Jos vain näennäisesti saatu tottelemaan rangaistuksen pelossa, voi kapinointi olla jopa suurempaa kun lapsella jota ei ole kasvatettu ollenkaan.

Hmm... mä olen erimieltä. Itse olen elänyt kovan kurin alla, monesti myös rangaistukseni saanut tai pelännyt saavani. Koivuniemen herra (= koivun oksa) on tuttu käsite, vaikka pyllyäni se ei koskaan koskenutkaan.

Kovan kurin alla ei tehnyt mieli kapinoida vanhempia vastaan, mieluummin tyytyi osaansa. Jos kapinoit, tiesit sen olevan jostain muusta pois kuten viikkoraha tai vapaa-aika eli olin arestissa. Joten arestiin en tahtonut, tein kotityöt, siivosin, olin koulussa, harkoissa enkä sanonut yhtään poikittaista sanaa vanhemmilleni. Olin kiltisti nukkumassa kello 22:00, ja ulkoolta tulin kotiin kello 20 poikkeuksena treenipäivät. Ovia varmasti paukutin vihaistuksissani, mutta se jäi siihen. Kertaakaan en uhmannut vanhempieni luomia sääntöjä, koska ymmärsin niihin olevan syynsä. Jos mulle sanottiin ettei bileisiin ole mitään asiaa, niin mä en mennyt. Jos mulle sanottiin, että kotiin tuloaika on kello 20:00 niin mä tulin silloin kotiin. Ei se sen kummempaa ole. Kyllä se ärsytti, mutta sen ärsytyksen pystyy purkaa muullakin tapaa kuin huutamalla vanhemmille pää punaisena kirosanoilla terästäen. Mulla oli säännöt ja niiden rikkomisesta seuraamukset, päätös oli mun oma "haluanko kokea tekoni seuraamuksen vaiko en?".

 

Hmm... mä olen erimieltä. Itse olen elänyt kovan kurin alla, monesti myös rangaistukseni saanut tai pelännyt saavani. Koivuniemen herra (= koivun oksa) on tuttu käsite, vaikka pyllyäni se ei koskaan koskenutkaan.

Kovan kurin alla ei tehnyt mieli kapinoida vanhempia vastaan, mieluummin tyytyi osaansa. Jos kapinoit, tiesit sen olevan jostain muusta pois kuten viikkoraha tai vapaa-aika eli olin arestissa. Joten arestiin en tahtonut, tein kotityöt, siivosin, olin koulussa, harkoissa enkä sanonut yhtään poikittaista sanaa vanhemmilleni. Olin kiltisti nukkumassa kello 22:00, ja ulkoolta tulin kotiin kello 20 poikkeuksena treenipäivät. Ovia varmasti paukutin vihaistuksissani, mutta se jäi siihen. Kertaakaan en uhmannut vanhempieni luomia sääntöjä, koska ymmärsin niihin olevan syynsä. Jos mulle sanottiin ettei bileisiin ole mitään asiaa, niin mä en mennyt. Jos mulle sanottiin, että kotiin tuloaika on kello 20:00 niin mä tulin silloin kotiin. Ei se sen kummempaa ole. Kyllä se ärsytti, mutta sen ärsytyksen pystyy purkaa muullakin tapaa kuin huutamalla vanhemmille pää punaisena kirosanoilla terästäen. Mulla oli säännöt ja niiden rikkomisesta seuraamukset, päätös oli mun oma "haluanko kokea tekoni seuraamuksen vaiko en?".

Meitä on niin moneen junaan. Toisaalta kapinointi ja auktoriteettien vastustaminen kuuluu murrosikään ja on ihmisen itsenäistymiselle ja minuuden kehitykselle tärkeää. Jos ei murrosiässä lainkaan kapinointivaihetta läpikäy, täytyy se usein käydä sitten jossain myöhäisemmässä vaiheessa. Tai vaihtoehtoisesti se jää läpikäymättä, mikä ei välttämättä ole hyväksi.

 

Koen, että mulla on ollut tiukka kuri lapsena. Koen myös, että murrosikäni on ollut hyvin hankala. Edelleen toivun murrosiästä, varmaan loppuelämäni ajan.

 

Meitä on niin moneen junaan. Toisaalta kapinointi ja auktoriteettien vastustaminen kuuluu murrosikään ja on ihmisen itsenäistymiselle ja minuuden kehitykselle tärkeää. Jos ei murrosiässä lainkaan kapinointivaihetta läpikäy, täytyy se usein käydä sitten jossain myöhäisemmässä vaiheessa. Tai vaihtoehtoisesti se jää läpikäymättä, mikä ei välttämättä ole hyväksi.

Höpö höpö. Tuo on vain länsimainen käsitys. Mm. Japanissa taas murrosikää ei ole, eikä myöskään mitään kapinointia. Täällä meillä nuoret kapinoivat, koska kokevat ympäristön odottavan sitä, ja toteuttavat vain ympäristön odotuksia.

 

Höpö höpö. Tuo on vain länsimainen käsitys. Mm. Japanissa taas murrosikää ei ole, eikä myöskään mitään kapinointia. Täällä meillä nuoret kapinoivat, koska kokevat ympäristön odottavan sitä, ja toteuttavat vain ympäristön odotuksia.

Niin, ja Japanissa taitavat nuo itsemurhatilastot olla jopa surkeammat kuin Suomessa.

 

Niin, ja Japanissa taitavat nuo itsemurhatilastot olla jopa surkeammat kuin Suomessa.

Se johtuu kasvojen menettämistä korostavasta kulttuurista, ei murrosiästä tai kurinpidosta.

 

Se johtuu kasvojen menettämistä korostavasta kulttuurista, ei murrosiästä tai kurinpidosta.

Kyllä tuosta ja ylipäänsä tiukoista sosiaalisista säännöistä ja yhdenmukaisuuden ja samoin käyttäytymisen paineesta. Mutta murrosiällä on tärkeä yhteys siihen, miten itsenäiseksi ja vahvaksi ihminen kasvaa. Jos ei opi/opettele irrottautumaan/kapinoimaan vanhempiaan, vallitsevia oloja ja auktoriteetteja vastaan, jää heikommalle kuin ihminen, joka osaa irrottautua ulkoisista vaatimuksista. Tällöin ongelmatilanteissa, esim kasvonsa menetettyään, helpommin turvautuu itsemurhaan, koska se häpeä on niin musertavaa.