Voiko 3,5v lasta rangaista jos pissaa tahallaan lattialle?

  • Viestiketjun aloittaja "väsynyt äiti"
  • Ensimmäinen viesti
"väsynyt äiti"
Lapsi osaa tasan tarkkaan käydä potalla, mutta uhmassaan ei tahdo. Ei haluaisi luopua vaipasta. Tänään laitoin vaipat kaappiin jemmaan ja totesin, että tästä eteenpäin pissitään pottaan tai pönttöön.

Päivän saldo 5 pissat lattialla potan vieressä (ei edes yritä osua), yhdet pissat sohvalla ja yhdet kakat lattialla.

Voiko tässä tilanteessa jo alkaa takavarikoimaan leluja tahallisista ympäriinsä pissimisistä? Lelut saisi takaisin yksi kerrallaan kun tuotokset alkavat osua pottaan...

Olen jo ihan kurkkuani myöten täynnä tätä showta. Tuntuu, että kaikki mahdollinen on jo kokeiltu eikä mikään auta.
 
"piia"
Pahinta mitä voit tehdä tuossa, olisi rangaista. Lapsesi ei ole vielä kuivaksi oppinut, vaan vasta opettelemassa, anna lapselle aikaa kehittyä omassa tahdissaan äläkä painosta tai raivoa.
Eri asia olisi sitten, jos olisi ollut jo kauan vaipaton.
 
..
Tarrataulu, jäätelöpuikko tai pari karkkia on tehokkain houkutin. Valitse se, jonka uskot lapselle parhaiten toimivan. Vaikka söisi viikossa 50 pientä jäätelöpuikkoa, niin ei lapsi siitä pilalle mene, sen sijaan saattaa hyvinkin oppia kuivaksi. Todennäköisesti ei mene edes viikkoa. Vähitellen voit sitten antaa vaikka jäätelön jokaisen kuivan päivän päätteeksi.
 
äiti 3:lle
Tarrataulu, jäätelöpuikko tai pari karkkia on tehokkain houkutin. Valitse se, jonka uskot lapselle parhaiten toimivan. Vaikka söisi viikossa 50 pientä jäätelöpuikkoa, niin ei lapsi siitä pilalle mene, sen sijaan saattaa hyvinkin oppia kuivaksi. Todennäköisesti ei mene edes viikkoa. Vähitellen voit sitten antaa vaikka jäätelön jokaisen kuivan päivän päätteeksi.
Komppaisin tätä! Lisäksi se sun raivoaminen ei auta yhtään lasta,se ei ole vielä oppinut kuivaksi ja piste..turha siitä on sille raivota! Olisitko itse tykännyt jos autokoulussa opettaja olisi alkanut sormille läpsiä jokaisesta virheestä mitä eka ajotunneilla teit???
 
"väsynyt äiti"
Tarrataulu meillä oli käytössä 3kk, potalla/pöntöllä kävi silti parhaimmillaankin vain pari kertaa päivässä ja useimpina päivinä ei ollenkaan vaikka palkintona oli se kauan odotettu ja toivottu superihana lelu.
Herkuillakaan ei motivoidu, kokeiltu on.

Neuvolassakin ollaan puhuttu aiheesta, mutta ei keksitty sopivaa ratkaisua. Vuosi sitten oli jo lähes päiväkuiva, mutta pikkuveljen synnyttyä viime syksynä hukkui motivaatio kokonaan. Osaa tunnistaa ja kertoa kun pissattaa tai kakattaa, mutta potalle nätisti kehottaessa huutaa EIEIEI ja juoksee pois.

Nyt ois hyvät vinkit tarpeen. Kohta on olohuoneesta lankkulattia pilalla kun jatkuvasti ui pissassa. Vaikka kuinka heti syöksyy kuivaamaan, ehtii pissa valua lankkujen raosta. Vaipoistakin haluaisin jo eroon, kun niitä kuluu ihan järjetön määrä jo kun lapsi haluaa (tottakai) jokaisen pienenkin pissanlirun jälkeen kuivan vaipan...
 
"piia"
[QUOTE="väsynyt äiti";28790287]Tarrataulu meillä oli käytössä 3kk, potalla/pöntöllä kävi silti parhaimmillaankin vain pari kertaa päivässä ja useimpina päivinä ei ollenkaan vaikka palkintona oli se kauan odotettu ja toivottu superihana lelu.
Herkuillakaan ei motivoidu, kokeiltu on.

Neuvolassakin ollaan puhuttu aiheesta, mutta ei keksitty sopivaa ratkaisua. Vuosi sitten oli jo lähes päiväkuiva, mutta pikkuveljen synnyttyä viime syksynä hukkui motivaatio kokonaan. Osaa tunnistaa ja kertoa kun pissattaa tai kakattaa, mutta potalle nätisti kehottaessa huutaa EIEIEI ja juoksee pois.

Nyt ois hyvät vinkit tarpeen. Kohta on olohuoneesta lankkulattia pilalla kun jatkuvasti ui pissassa. Vaikka kuinka heti syöksyy kuivaamaan, ehtii pissa valua lankkujen raosta. Vaipoistakin haluaisin jo eroon, kun niitä kuluu ihan järjetön määrä jo kun lapsi haluaa (tottakai) jokaisen pienenkin pissanlirun jälkeen kuivan vaipan...[/QUOTE]

Ehkä olisi hyvä, että annat sitten tehdä sinne vaippaan ja odotat sitä päivää, että lapsi itse haluaa olla ilman. Harva enää kouluun vaipoissa haluaa. Kallista ja ärsyttävää vanhemmalle, tiedän. Toiset vain ovat niitä, jotka tulevat kehityksessä siellä viimeisessä junassa, mutta silti normaaleita lapsia.
 
"väsynyt äiti"
Alkuperäinen kirjoittaja äiti 3:lle;28790239:
Komppaisin tätä! Lisäksi se sun raivoaminen ei auta yhtään lasta,se ei ole vielä oppinut kuivaksi ja piste..turha siitä on sille raivota! Olisitko itse tykännyt jos autokoulussa opettaja olisi alkanut sormille läpsiä jokaisesta virheestä mitä eka ajotunneilla teit???
En ole lapselle raivonnut ollenkaan. Ainoastaan pääni sisällä kihissyt salaa lapselle tuntemuksiani paljastamatta.

Kysyinkin, että onko ihan tuhoontuomittu ajatus rauhallisesti ja syyn selittäen ottaa leluja takavarikkoon jos lapsi täysin tahallisesti pissaa lattialle. Lelut luonnollisesti saisi takaisin palkintona kun pissa tulee pottaan.
Koska ajatus tuntuu olevan ihan tuhoontuomittu, antaa sen nyt sit olla.
 
toimisiko
Kyseessä on selvästi mustasukkainen huomion haku. Jos alatte rangaista ja raivota, lapsi saa haluamansa koska huomiota se negatiivinenkin huomio on. Oletteko kokeilleet jättää asian mahdollisimman vähälle huomiolle, ts. lapsi saa positiivista palautetta (runsaasti!) jokaisesta pottaan tehdystä tai edes kunnon yrityksestä, mutta ette noteeraa tahallisia lattialle pissaamisia muuten kuin tyynesti kuivaatte sotkut? Tsemppiä, voi olla todella rankkaa ja turhauttavaa!
 
äiti 3:lle
Taitaa olla vain mustasukkasuutta ja nyt osoittaa mieltä tuollaisella!! mitä jos unohdat koko kuivaksi opettelun vähäksi aikaa ja yrität jonku kuukauden päästä uudestaan? mieli on voinut muuttua jo siinä ajassa lapsellakin ja vaipat alkaneet ahistaan! mitä jos ostat jotain huonoja vaippoja mitkä oikeasti tuntuu kosteilta etkä suostu vaihtamaan niitä kun vain 3h välein?? jos se innostaisi menemään potalle kun on inhottava olla?
 
"väsynyt äiti"
[QUOTE="piia";28790316]Ehkä olisi hyvä, että annat sitten tehdä sinne vaippaan ja odotat sitä päivää, että lapsi itse haluaa olla ilman. Harva enää kouluun vaipoissa haluaa. Kallista ja ärsyttävää vanhemmalle, tiedän. Toiset vain ovat niitä, jotka tulevat kehityksessä siellä viimeisessä junassa, mutta silti normaaleita lapsia.[/QUOTE]

Ei kai siinä muukaan auta. Voisi kuvitella, että lapsesta olisi noloa olla vaipoissa kun 1,5v nuorempi serkkukin on jo lähes päiväkuiva. Ei vaan tunnu meidän lasta haittaavan. Huoh.
 
"väsynyt äiti"
Kyseessä on selvästi mustasukkainen huomion haku. Jos alatte rangaista ja raivota, lapsi saa haluamansa koska huomiota se negatiivinenkin huomio on. Oletteko kokeilleet jättää asian mahdollisimman vähälle huomiolle, ts. lapsi saa positiivista palautetta (runsaasti!) jokaisesta pottaan tehdystä tai edes kunnon yrityksestä, mutta ette noteeraa tahallisia lattialle pissaamisia muuten kuin tyynesti kuivaatte sotkut? Tsemppiä, voi olla todella rankkaa ja turhauttavaa!
Näin ollaan tähän asti toimittu ja samalla jatketaan. Neuvolan terkan kanssa tultiin samaan tulokseen eli jonkin sortin vaippakateuttahan tämä selvästi on. Lapsi on myös hyvin tempperamenttinen ja uhma on kovaa muutenkin.

Mikähän muuten mahtaisi olla sellainen vaippa joka on suht imukykyinen mutta mahdollisimman epämukava päällä? :D

Kiitos tsempeistä kaikille!
 
Ei missään nimessä mitään rangaistuksia lapselle tuollaisesta!

Vaipat takaisin käyttöön, ei siinä sen kummempia vippaskonsteja tarvita. Meidän 3v4kk ikäinen saattaa tyynen rauhallisesti pissata housuihinsa kesken leikin ja kun huomaan tapahtuneen (hän ei koe siis välttämättä asiasta tarpeelliseksi edes ilmoittaa, vaan jatkaa, kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan) ja kysyn, että miksi lapsi pissasi housuun, hän ilmoittaa "koska mä halusin".

Jaahas...vai sillälailla.

Olenkin ilmoittanut, että siinä tapauksessa äiti sitten haluaa lapsen käyttävän vaippaa, koska äiti ei halua olla luuttuamassa lattioita ja leluja pissasta.

Toki tuo lapsi kovasti yrittääkin, mutta välillä on niitä hetkiä ja päiviä, kun lasta ei tunnu se pottaan/pyttyyn pissaaminen juurikaan kiinnostaa. Meillä on lasta motivoitu tarrataulun avulla. Alkuun niin, että pissasta tai kakasta pottaan/pyttyyn sai tarran ja keräämällä tietty määrä tarroja, ne tarrat sai "vaihtaa" johonkin kivaan. Käytiin leffassa, uimassa, syömässä jätskit, ostin uuden värityskirjan tms. Eli sen tarran lisäksi oli isompikin palkinto odottamassa. Alkuun palkintoon riitti 3 tarraa, mutta kun homma alkoi sujumaan, vaadittiin tarroja vähän enemmän.

Nykyään palkintoja ei käytetä, mutta tarrat on käytössä edelleen. Viimeksi tänään lapsi tuli vaatimaan pissa-, ja kakkatarraa, koska hän teki aamulla pissat ja aamupäivällä kakkat pyttyyn.

Yöt lapsi on paremmin kuiva, kuin päivät. Mutta aamulla lapsi monasti haluaa ennemmin imeä energiaa tulevaan päivään äidin tai isin kainalossa, kuin että hän menisi vessaan. Näin olleen aamulla niitä pissoja sitten tuli vaippaan aika usein...nykyään lapsi nukkuu yöt pikkareilla, koska osaa jo paremmin hakeutua aamusta vessaan ja sieltä sitten takaisin vanhemman kainaloon.

Yksi iso kannustin on tietenkin ollut myös lapselle ostetut uudet pikkuhousut. Ja ihan parasta on lapsen mielestä se, että lupasin itse tehdä hälle pikkarit hänen valitsemistaan kankaista. Eli aika pienellä lopulta sen lapsen monasti innostumaan saa. Ei tämä sitä tarkoita, että intoa loputtomiin piisaa...saattaapi tuo lapsi taas tänäänkin kieltäytyä vessaan menemisestä, mutta silloin on aina se vaippa vaihtoehtona.

Aika. Se on se, mikä auttaa.
 
"väsynyt äiti"
Kiva kuulla, että on muitakin "ei niin päiväkuivia" 3-vuotiaita. Tuntuu, että alkaa jo sosiaaliset paineet olemaan melkoiset asian suhteen eikä tunnu mukavalta kun taivastellaan että vieläkö se teidän lapsi on vaipoissa kun meidän Pirkko-Petteri oli täysin kuiva jo alle vuoden iässä...

Onko kokemuksia, että kuinka esim. päiväkerhoissa suhtaudutaan vaipoissa olevaan lapseen? Lapsella alkaa parin viikon päästä srk:n iltapäiväkerho. Tarvii toivoa, että siellä vaikka innostuisi lisää noista vessatouhuista kun uusilla kavereillakaan tuskin on vaippaa.
 
"Lissu"
Meillä kuopus oppi päiväkuivaksi kesällä, kun oli niin kiva käydä aina puskapissalla. :D Annoin siis mennä aina tuohon pihalle pissamaan jonkin puun juurelle. Siitä se sitten lähti.
 
"vieras"
[QUOTE="väsynyt äiti";28790158]Lapsi osaa tasan tarkkaan käydä potalla, mutta uhmassaan ei tahdo. Ei haluaisi luopua vaipasta. Tänään laitoin vaipat kaappiin jemmaan ja totesin, että tästä eteenpäin pissitään pottaan tai pönttöön.

Päivän saldo 5 pissat lattialla potan vieressä (ei edes yritä osua), yhdet pissat sohvalla ja yhdet kakat lattialla.

Voiko tässä tilanteessa jo alkaa takavarikoimaan leluja tahallisista ympäriinsä pissimisistä? Lelut saisi takaisin yksi kerrallaan kun tuotokset alkavat osua pottaan...

Olen jo ihan kurkkuani myöten täynnä tätä showta. Tuntuu, että kaikki mahdollinen on jo kokeiltu eikä mikään auta.[/QUOTE]


Missään nimessä ei pidä ottaa vaippoja uudestaan käyttöön! Nyt vain kunnolla kannustusta, rohkaisua ja keppiä & porkkanaa jotta lapsi oppii käymään potalla. Kehut kovasti kun lapsi tekee pienenkin pissan pottaan ja välillä kesken leikkien käyt kysymässä "onko vessahätä? muistahan että potta on sitä varten" Mikäli lapsi tekee tarpeensa housuun/lattialle siitä annat jäähyn. Eli laitat lapsen kolmeksi minuutiksi leikeistä sivuun, kerrot selkeästi että jouduit jäähylle koska et suostunut käymään potalla, vaikka olet jo iso poika/tyttö. Sen jälkeen anteeksipyyntö ja asia unohdetaan. Näin lapsi oppii että teoilla on seurauksensa ja teihin voi luottaa!

Johdonmukaisesti ja kasvattavasti reagoit joka kerta (varoitus, jäähy, anteeksipyyntö) - lapsesi oppii hyvin pian kuivaksi 100% varmuudella.
 
"Lissu"
[QUOTE="Lissu";28790522]Meillä kuopus oppi päiväkuivaksi kesällä, kun oli niin kiva käydä aina puskapissalla. :D Annoin siis mennä aina tuohon pihalle pissamaan jonkin puun juurelle. Siitä se sitten lähti.[/QUOTE]

Ja pöntölle kun harjoteltiin niin käytiin aina sammuttamassa tulipaloa pöntöstä, ja mietitiin kuinka suuren palon olisi sillä lirulla voinut sammuttaa. :D

Kyselit epämukavista vaipoista, niitähän on ihan pottaharjoitteluvaippoja mitkä jää märän tuntuiseksi sisältä, tai sitten niitä sellaisia harjoitteluhousuja, joistakin nettikaupoista ainakin saa.
 
"piia"
[QUOTE="vieras";28790552]Missään nimessä ei pidä ottaa vaippoja uudestaan käyttöön! Nyt vain kunnolla kannustusta, rohkaisua ja keppiä & porkkanaa jotta lapsi oppii käymään potalla. Kehut kovasti kun lapsi tekee pienenkin pissan pottaan ja välillä kesken leikkien käyt kysymässä "onko vessahätä? muistahan että potta on sitä varten" Mikäli lapsi tekee tarpeensa housuun/lattialle siitä annat jäähyn. Eli laitat lapsen kolmeksi minuutiksi leikeistä sivuun, kerrot selkeästi että jouduit jäähylle koska et suostunut käymään potalla, vaikka olet jo iso poika/tyttö. Sen jälkeen anteeksipyyntö ja asia unohdetaan. Näin lapsi oppii että teoilla on seurauksensa ja teihin voi luottaa!

Johdonmukaisesti ja kasvattavasti reagoit joka kerta (varoitus, jäähy, anteeksipyyntö) - lapsesi oppii hyvin pian kuivaksi 100% varmuudella.[/QUOTE]

Juu oppii varmaan pakotettuna. Ja varmasti tapahtuu vahinkoja vastaisuudessakin. Tuolla vain pitkitetään lopullista kuivaksi oppimista. Mielestäni tällainen painostaminen ja "isoksi pojaksi/tytöksi" pakottaminen ei ole lasta kunnioittavaa. Lapsella on oikeus kehittyä omaa tahtia.
 
  • Tykkää
Reactions: chef
[QUOTE="väsynyt äiti";28790511]Kiva kuulla, että on muitakin "ei niin päiväkuivia" 3-vuotiaita. Tuntuu, että alkaa jo sosiaaliset paineet olemaan melkoiset asian suhteen eikä tunnu mukavalta kun taivastellaan että vieläkö se teidän lapsi on vaipoissa kun meidän Pirkko-Petteri oli täysin kuiva jo alle vuoden iässä...

Onko kokemuksia, että kuinka esim. päiväkerhoissa suhtaudutaan vaipoissa olevaan lapseen? Lapsella alkaa parin viikon päästä srk:n iltapäiväkerho. Tarvii toivoa, että siellä vaikka innostuisi lisää noista vessatouhuista kun uusilla kavereillakaan tuskin on vaippaa.[/QUOTE]

Mun mielestäni se ei ole mun ongelmani, jos joku ei asiaa ymmärrä. Se on sitten heidän ongelmansa, jos kapasiteetti ei moiseen ymmärrykseen riitä :D

Mä en siis ole suostunut paineistumaan tämän asian vuoksi, vaan ajattelen ihan puhtaasti niin, että kun lapsi on valmis, hän on valmis ja piste. Yhtään aiemmin lapsi ei kuivaksi opi, vaikka päälläni seisoisin. Mä en ole taivasteluja kenenkään suusta kuullut, mutta ehkä se osittain johtuu siitäkin, että olen itse niin sujut asian kanssa, että puhun siitä aivan avoimesti, enkä "puoliksi häpeillen".

Meillä lapsi aloitti kerhon ollessaan 2v10kk ja kun ilmoitin kerhossa, että lapsi käyttää edelleen 24/7 vaippoja, meinasi kerhotädin leuka pudota lattiaan saakka. Ilme oli kyllä näkemisen arvoinen :LOL: Mua se ei kuitenkaan hetkauttanut suuntaan taikka toiseen, sillä minkä minä (tai kukaan muukaan) sille tilanteelle mitään voin? :)

Muutama tuttu on ääneen ihmetellyt sitä, että eikö lasta hävetä olla vaipoissa ja miten kerhokaveritkin siihen vaippoja käyttävään "isoon tyttöön" suhtautuu. Mutta ei häntä kyllä hävetä. Miten hän edes osaisi hävetä asiaa, jota ei hänelle ole "hävettäväksi" opetettu?
Eikä kerhokaverit ole siitä vaipan käytöstä koskaan mitään sanoneet. Ehkäpä kerhokaverien vanhemmatkin kuuluvat niihin fiksuihin, jotka eivät siitä sen kummempaa numeroa tee.

Tuo meidän keskimmäinen (4v) käy toista kerhoa ja häneltä kysyin, että onko jollakulla hänen kerhokaverillaan vaippa käytössä (kerhon alaikäraja on 3v). Ja kyllä kuulemma oli. Eli on näitä lapsia muitakin, kuin vain tuo meidän muksu. Eikä omiin korviini ole tuoltakaan kerhosta kantautunut huhuja siitä, että tuota 3v lasta oltaisiin vaipan vuoksi kiusattu tms.
 
"kahden mamma"
[QUOTE="Lissu";28790522]Meillä kuopus oppi päiväkuivaksi kesällä, kun oli niin kiva käydä aina puskapissalla. :D Annoin siis mennä aina tuohon pihalle pissamaan jonkin puun juurelle. Siitä se sitten lähti.[/QUOTE]

Meilläkin esikoisneiti 2v 9kk oppi kuivaksi alle viikossa. Nyt sitten kokonaan toinen asia onkin miten saada neiti käymään pöntöllä pienentäjän turvin, se tuottaa vielä hämmennystä. No ajallaan kyllä.

Aloittajalle sanoisin että missään nimessä älä rankaise, vaan ota vaipat takaisin ja vähän ajan päästä uusi yritys.
 
"vieras"
[QUOTE="piia";28790578]Juu oppii varmaan pakotettuna. Ja varmasti tapahtuu vahinkoja vastaisuudessakin. Tuolla vain pitkitetään lopullista kuivaksi oppimista. Mielestäni tällainen painostaminen ja "isoksi pojaksi/tytöksi" pakottaminen ei ole lasta kunnioittavaa. Lapsella on oikeus kehittyä omaa tahtia.[/QUOTE]

EI se ole pakottamista vaan kasvattamista! Olen lastentarhanopettaja koulutukseltani ja tiedän että lapsi tarvitsee rajat ja kasvattajan kuka ohjaa ja auttaa häntä. Lasta ei tule loukata, kiristää, pakottaa tai nöyryyttää vaan opettaa johdonmukaisesti aikuisena miten tässä maailmassa toimitaan ja mikä on hänen parhaaksi. Positiivinen asenne ja rajat ( ja niistä kiinnipitäminen!) on tärkeintä. Luovuttaminen ja taantuminen edellisen ikätason tavoille ei ole lapsen etu valitettavasti.
 
"piia"
[QUOTE="vieras";28790623]EI se ole pakottamista vaan kasvattamista! Olen lastentarhanopettaja koulutukseltani ja tiedän että lapsi tarvitsee rajat ja kasvattajan kuka ohjaa ja auttaa häntä. Lasta ei tule loukata, kiristää, pakottaa tai nöyryyttää vaan opettaa johdonmukaisesti aikuisena miten tässä maailmassa toimitaan ja mikä on hänen parhaaksi. Positiivinen asenne ja rajat ( ja niistä kiinnipitäminen!) on tärkeintä. Luovuttaminen ja taantuminen edellisen ikätason tavoille ei ole lapsen etu valitettavasti.[/QUOTE]

Mielestäni lapsen etu on kasvaa omaan luonnolliseen tahtiinsa. Tässä sinun esimerkissäsi tämä ei mielestäni toteudu. Toki on asioita, jotka vaan täytyy opetella tekemään tietyllä tavalla, mutta tämä ei mielestäni ole sellainen. Mitä merkitystä luopuuko lapsi vaipoista 1-vuotiaana vai 5-vuotiaana? Ei yhtään mitään loppu peleissä, kuin rahan säästö vanhemmilla. Kyllä se lapsi oppii toimimaan tässä oravanpyötässä myöhemminkin, ilman että tarvitsee tällaisissa merkityksettömissä asioista tehdä numeroa. Neuvolassakin tähän puututaan vasta 5-vuotiaana, siihen asti vaipat on ihan ok.
 
"väsynyt äiti"
[QUOTE="Lissu";28790573]Kyselit epämukavista vaipoista, niitähän on ihan pottaharjoitteluvaippoja mitkä jää märän tuntuiseksi sisältä, tai sitten niitä sellaisia harjoitteluhousuja, joistakin nettikaupoista ainakin saa.[/QUOTE]

Täytyykin tutustua tarkemmin noihin harjoitteluvaippoihin/housuihin :)

Kiitos kaikille vinkeistä. Kyllä tämä tästä vähän taas helpotti kun sai tuulettaa ajatuksia ja vertaistukeakin löytyi. Pitää muistaa ekalla kerhokerralla ottaa ohjaajien kanssa tämä vaippakuvio puheeksi. Luulisihan heidän jo tähän mennessä nähneen jos jonkinlaista tallaajaa :D

Siihen ylenmääräiseen vaippojen kulutukseen täytyy joka tapauksessa tehdä stoppi. Auttaisikohan parhaiten se, että pitää vaipat "lukkojen takana" ja suostuu vaihtamaan vaipan vasta kun se on selvästi märkä? Kakat toki siivotaan heti pois.

Uusia hienoja pikkuhousuja on kaapissa oottelemassa, mutta odotelkoot siellä nyt parempia päiviä kun eivät kerran tarpeeksi kiinnosta :D
 
"väsynyt äiti"
[QUOTE="piia";28790708]Neuvolassakin tähän puututaan vasta 5-vuotiaana, siihen asti vaipat on ihan ok.[/QUOTE]

Kiva kuulla. Mulle jäi 3v neuvolasta sellainen käsitys, että vaipoista olisi hyvä hankkiutua pikimmiten eroon. Vaan kuinkas teet, kun pakottakaan et voi.
 
"vieras"
[QUOTE="piia";28790708]Mielestäni lapsen etu on kasvaa omaan luonnolliseen tahtiinsa. Tässä sinun esimerkissäsi tämä ei mielestäni toteudu. Toki on asioita, jotka vaan täytyy opetella tekemään tietyllä tavalla, mutta tämä ei mielestäni ole sellainen. Mitä merkitystä luopuuko lapsi vaipoista 1-vuotiaana vai 5-vuotiaana? Ei yhtään mitään loppu peleissä, kuin rahan säästö vanhemmilla. Kyllä se lapsi oppii toimimaan tässä oravanpyötässä myöhemminkin, ilman että tarvitsee tällaisissa merkityksettömissä asioista tehdä numeroa. Neuvolassakin tähän puututaan vasta 5-vuotiaana, siihen asti vaipat on ihan ok.[/QUOTE]

Mielestäni lasta ei tule painostaa tai hoputtaa oppimaan tiettyjä asioita, mutta sen sijaan tukea ja kannustaa niihin. Aikuisen kuuluu opettaa ja näyttää lapselle lempeästi, kasvattavasti ja johdonmukaisesti, että esimerkiksi ihmiset ei pissi lattioille tai seiniin. Kertoa miksi ei ja osoittaa että hänestä pidetään huolta. Huolenpitoa ja kasvatusta ei ole ongelmien/haastavan käytöksen kuoppaaminen ja välinpitämättömyys!
 
"hipsis"
Meillä auttoi vaipoista pois pääsyyn, kun tyttö sai pinon mieluisia pikkuhousuja (oisko esim Autot mieluisia) . Hoki itse ettei pikkuhousuihin saa pissiä. Tietysti vahinkoja sattui, mutta sitten ne aamulla itse valitut meni pyykkikoneeseen. Sattui myös näkemään mainoksen jossa lapsi huutaa pytyllä "pyyhkimään". Joten meni mieluusti vessaan potalle, että sai sitten komentaa pyyhkimään. Isompien mallista on myöskin apua, kun on sitten itsekin Iso. Ja Isona voi sitten mennä kerhoon, ajaa isojen pyörällä, voi jäädä yökylään.... Keksi sopiva houkutin.
 

Yhteistyössä