Työpaikan pikainen ja kesähelteinen lemmenhetki

Ikimuistoinen kuuma ja helteinen kesä. Olin lupautunut olemaan heinäkuun järjestelemässä ja suunnittelemassa syksyllä alkavaa uutta koulutusta. Kanssani oli uimarannan ihanuudet viikoksi uhrannut naispuolinen työtoverini. Olimme koko viikon ahertaneet arkistojen kanssa, purkaneet kirjalähetyksiä ja muutenkin saattaneet asioita kuntoon. Työtoverini oli Hilla, opinto-ohjaaja ja monen vuoden luotettava kaveri. Olimme kaksin koko opistolla.

Kesä ja loma-aika kun oli, niin pukeutuminenkaan ei ollut niin korrektia mitä toimi muuten vaati. Minulla kuluneet farkut ja kevyt paita. Siinä kaikki, sillä en edes kalsareita kuumalla pidä ja sandaalit tietenkin paljaissa jaloissa. Hillalla oli joka päivä eri asu, mutta aina jokin kevyt kesämekko. Sen olin huomannut, ettei tämän kesän aikana rintsikat olleet hänen rintojaan puristaneet. Olin tutustunut Hillan vartaloon jo talvella, pariinkin kertaan ja olimme nyt kesänkin aikana harrastaneet muutakin kuin vain työtoveruutta.

Työpaikallamme oli nais- ja miestyöntekijöille omat suihku- ja pukuhuoneet. Kuin yhteisestä päätöksestä olimme ajautuneet naisten pukuhuoneeseen, ovi visusti lukittuna. Oli kuuma ja hikoilimme. Pukuhuoneessa oli penkki suihkukopin edessä, jolle hajareisin istahdin. Tartuin Hillaan ja vedin hänetkin eteeni penkille. Istuimme kasvot vastakkain polvet kiinni toisissaan. Helma Hillan mekosta nousi viehättävästi puolireisiin jotka kiiltelivät hiostavassa kosteudessa. Hilla nosti kädet olkapäilläni ja irvisteli, että mitäs nyt. Pyysin häntä avaamaan sepalukseni ja oitis tunsin Hillan sormet napeilla ja niiden avautumisen. Hänen sormensa pujahti farkkuihin ja hän kampesi kalun ulos. Pompahtaen se sieltä ponnahti terskan katsoessa suoraan Hillaan. Huojuva komeus oli ahtaudesta ulkona. Sitten Hilla avasi hitaasti paitani napit ja riisui sen. Hyväli hartioitani ja vei käsiään alas kohti palleaa ja tunsin kämmenien painallukset hikisillä kupeillani. Avasin vuorostani Hillan mekkoa ja valutin sen alas hartioilta. Terhakat, kolmekymppisen rinnat sojottivat uhmakkaasti, nekin kosteudesta kiiltäen ja nännit kuin maapähkinät pingoittuneen sileinä. En malttanut olla ottamatta niitä sormien väliin puristeltavaksi. Eivät ne mitään pehmeätä purkkaa olleet, vaan tämäkkää, ruskeata nänniä. Otin rinnat käsiini ja kiinteät puolipallot täyttivät kosteat kourani. Puristelin niitä hetken ja siirryin hivelevin käsin alemmas kohti lanteita. Nostin Hillaa hiemen irti penkiltä ja vedin mekon helmat pakaroiden taakse ja otin koko leningin pään yli pois. Kohotin itseäni irti penkistä ja Hilla veti farkkuni alas ja potkaisin ne pois. Patukka kiilteli heilahdellen Hillan kasvojen edessä. Siitä hän otti sen nyrkkinsä hyvälyyn ja ohjasi huulilleen, kiusotteli kielellään terskaa ja runkkasi hitaasti vartta. Hän otti kokonaan kullin suuhunsa ja imi, samalla runkaten vartta ja toisella kädellä hiveli kivespussia, punnitsi sitä kädessään. Olin kuuman kesän kunniaksi hieman siistinyt karvoitustani, eikä hikinen ja takkuinen karva ollut häiritsemässä hyväilyjä. Hillan sormet liikkuivat koko alapäälläni aina peräaukkoon asti, levittellen ja puristellen pakaroita ja tunnustellen anuksen ympäristöä. Hilla imi kullia ja päästi pieniä inahduksia huuliensa välistä. Välillä hän nuoli kiveksiä ja mahdutti suuhunsa yhden luumun kerrallaan, näykki hampain vartta, mutta hellästi ja varovasti.

Otin Hillaa lanteista kiinni ja vedin hänet selälleen penkille ja ujutin pikkuhousut pois. Levitin hänen jalkansa ja asettelin ne penkin molemmin puolin. Kumarruin ja puristelin hänen rintojaan, näykin nännejä ja siirryin nuolemaan märkää pillua. Työnsin kieleni sileiden huulien väliin, syvälle. Levitin jalkoja lisää ja nuolin koko pillun ympäristön. Kumartuneena Hillan päälle kullini sojotti kohti kuumaa reikää. Siirryin lähemmäksi ja nostin Hillan reidet omieni päälle ja työnsin kalua hitaasti sisään. Syvälle. Hilla vastasi työntöön, puristaen sisäisiä lihaksiaan kullin varren ympäri. Hän osasi ja hallitsi pillunsa voimat. Hilla vastasi työntöihin lattiasta jaloillaan ponnistaen. Seinällä, penkin vierellä oli iso peili, sellainen joka nähtävästi on kaikissa naisten pukuhuonetiloissa. Vilkaisin siihen ja näin hikiset vartalomme liimautuneina toisiinsa. Työnsin syvälle ja Hillan lantio nousi ottamaan vastaan jokaisen työnnön. Hillan sormet hakeutuivat kiveksilleni ja puristi niitä hellästi. Minä jatkoin syviä työntöjäni ja tunsin miten Hilla nautti kaikesta. Hänen vartalonsa liikkui allani ja kädet puristivat nyt minua niskasta. Hitaasti, ja välillä kiivaammalla tahdilla panin Hillaa. Hänen suustaan kuului nautinnollinen ääntely joka sitten äkkiä loppui ja tunsin miten koko nainen jäykistyi. Lanteissa alkoi tuntumaan supistusta ja värähtelyä, se oli orgasmin kouristusta. Hiljensin työntöjä ja läpäilimme ja kulli sykki pillussa. Aloin hiljaa työntöni uudestaan. Hilla oli jälleen täysillä mukana. Panin aika miehekkäästi ja seurauksena kullini sylkäisi kuormansa. Vedin sen ulos ja sperma lensi Hillan vatsalle ja rinnoille. Hän oli aivan märkä kullini mehuista jota sitten levitti vartalolleen leuasta alas hennolle karvoitukselleen asti. Istuin Hillan levitettyjen reisien välissä ja katselin hänen sormeaan sen piirrellessä spermaisia kuvioitaan vatsalle ja rinnoille, unohtamatta nännejä.Katsoimme peiliin ja hymyilimme. Nousin penkiltä ja patukan päästä putosi spermatippa lattian punakaakelille.

Seisoimme suihkussa hyvän aikaa valuvan veden alla ja annoimme sen kastella meidät ylt´ympäri ollessamme liimautuneina toisiimme vartalot tiiviisti yhteen painautuneina. Tovin kuluttua Hilla kyykistyi ottaen kullin käteensä ja puristeli sen kovaksi. Hän tiiraili terskan päätä ja sormin yritti venytellä sen reikää pyöreäksi. Yritti saada kielenkärkeä reijästä sisään ja naureskeli. Runkkasi ja toinen käsi vaelteli pitkin alapäätäni. Tunsin miten se meni pakaroitteni väliin ja sormi ujuttautui sisään aukosta hyväillen siellä varovasti. Uudestaan tuli tunne, että oli ammuttava lasti kullista ulos. Hilla ohjasi vaahtoavan ammuksen kohti huuliaan ja siitä sitä sitten sormella levitti ja maisteli.

Suihkuttelimme itsemme taas esiintymiskuntoisiksi ja olimme valmiit hetken vielä jatkamaan työrupeamaamme. Raukeita tietenkin olimme, minä ainakin ja takaraivossa tunne, ettei voi mukavampaa työtoveruutta kokea ja siitä on oltava onnellinen. Ja työpaikkakin oli mukava.
 

Yhteistyössä