Napurin Ullan syli, se koukuttaa

Tämä on erillinen kertomus samaisen Ullan tarinasta. Tätä ei oikeasti voisi asettaa enää syrjähyppykategoriaan, sillä niin tuttua ja jopa vapaata on kanssakäyminen Ullan kanssa, lähes pilkkaa aviosiippojamme kohtaan.


II osa, erillinen tarina



Kesä läheni loppuaan, ja minä olin elänyt kahden naisen puristuksessa. Oma vaimo, jolta en ollut saanut pillua kuin pikaisesti helmikuussa viimeksi, ja siitäkin seurasi helvetillinen päänsärky, - vaimolle tietekin. Sen jälkeen olivat jalat olleet ristissä ja rakastelut seis. Kasvakoon jäkälää koko vittu. Toinen nainen oli naapurin Ulla, jota olin sitten pannutkin sen edestä. Ullan mies oli häipynyt mittailemaan ja kartoittamaan Suomea jo huhtikuussa. Oli kerran muistanut käydä kotonaankin, eli juhannuksena, mutta oli nyt taas ramppaamassa pitkin metsiä Kainuun korvissa, ja aina lumen tuloon saakka. No, eihän minulla siihen mitään pahaa ollut sanottavana, päin vastoin. Ulla kylläkin toivoi kaikkea pahaa Urholleen. Karhun yllätyshyökkäystä, suonsilmään putoamista tai eksymistä itärajan yli herrasmiesmäisiin kuulusteluihin ja sulkemista jollekin työleirille. Pahoja toiveita kaikki.

Vaimoni oli taas kerran jollain yhteisellä retkellä äitinsä, sen korpun kanssa, jossain Haapsalun mutakuopassa kiristyttämässä nahkojaan. Se minulle sopi, sillä Ulla oli pyytänyt minut mukaansa Turkuun jollekin laiturifestivaaleille musiikkia kuuntelemaan ja katselemaan iloisia ja onnellisia ihmisiä. Ajelimme rantatietä Inkoon kautta ja pujottelimme mutkaisia ajoväyliä myöden Saloon ja siitä sitten Turkuun. Sää suosi ja Ulla oli pukeutunut sen mukaisesti kevyesti ja festivaali-ilmeeseen. Löysä pusero solmittuna navan kohdalta ja nappeja rohkeasti auki mukavasti. Rintojen välinen vako ikäänkuin työntyi esiin pushup-rintaliivien ansiosta. Jalassa oli vanhat, mutta siistit farkut. Semmoiset rispaantuneet ja kuluneet joista paikka paikoin loisti iho läpi. Muotia kuulema. Vyötärö oli farkuissa aika alhaalla ja selän puolelta vilahteli stringien nauhoja. Paljaat jalat oli sandaaleissa näyttäen loistavanpunaiset varpaankynnet maailmalle. Nainen oli nuoren näköinen ja -oloinen. Eihän hän mikään vanha ollutkaan. Hiukan päälle kolmekymppinen ja siis parhaassa iässä.

Olimme varanneet huoneen jokirannan hotellista, jonne ajoimmekin suoraan. Sain auton ahdettua hotellin paikoitustilaan ja pääsimme kasseinemme kirjoittautumaan asukeiksi. Huoneesta oli näköala joelle ja sen vastarannan puistomaisemalle. Veneitä lipui hiljakseen harmaassa joessa niin ylä- kuin alavirtaankin päin.
" Ja minä painun nyt suihkuun," ilmoitti Ulla ja alkoi avaamaan puseronsa nappeja.
" Jeps, mene vaan, minun on kyllä käytävä parturissa. Tuossa alhaalla naapurissa näkyi yksi olevankin. Menen sinne ja katsotaan pääsenkö heti tuoliin."
Ulla availi jo farkkujaan ja potkaisikin ne pois. Päällä ei enää ollut muuta kuin pikkustringit ja rintaliivit. Tottuneesti Ulla taivutti kädet taakseen ja napsautti hakaset auki ja heitti liivit sängylle. Saman kyydin sai naruviritelmä joka pillua piilotti. Seisoin ovella lähteäkseni parturiin, mutta Ulla tuli vielä rinnat värähdellen luokseni ja otti minua kaulasta suudellen suulle. Minä hyväilin hänen paljasta selkää ja tunsin miten housuissani alkoi elämä vilkastua. Ullan kädet laskeutuivat selkääni alas ja siirtyivät vaivihkaa etupuolelle meidän väliimme. Tunsin hänen kätensä kullillani ja puristavan sitä molemmin käsin housujeni päältä. Tiesin sen olevan kovan kuin kivi.
" Tule heti takaisin kun pääset, niin sitten haluan sua. Koita mun pimppiä."
Ujutin käteni lyhyelle karvoitukselle, joka oli taas saanut uuden muodon sitten viimenäkemisen. Luiskautin sormen häpyhuulien välistä hieman syvemmälle ja kierräytin sitä kuumassa lihassa.
" Olet hiton märkä. Kyllä mä heti tulen, ei tukan siistimiseen paljoa aikaa kulu, jos vaan heti pääsen käsittelyyn. Mulla taitaa seistä parturissakin koko ajan odottaessa pääsyä tuohon sänkyyn sun kanssas."
" Lähde nyt meneen," hykerteli Ulla.

Astuin hotellin alaovesta ulos ja käännyin kohti naapurissa olevaa parturiliikkeen ovea. Hieroin sormeani nenäni alla ja haistelin Ullan tuoksua. Housuissani pullotti ja hankaloitti aavistuksen kävelyä, mutta ei matkakaan pitkä ollut. Parturin ovella tuli mies vastaan ja pääsinkin heti hänen lämmittämälleen tuolille. Parturirouva oli viehättävän näköinen tummaverikkö, jolla pullotti pikku masu esiliinan alla. Oli parturi nähtävästi tulossa äidiksi muutaman kuukauden kuluttua. Istuin tuoliin ja sain suuren suojaavan kankaan päälleni, pään hauskasti vain pilkottaessa esiin. Parturirouva järjesteli tavaroitaan selin minuun pakarat kymmenen sentin päässä kouristani. Teki mieli hiukan niitä kouraista, mutta ei kai se olisi ollut soveliasta, raskaana olevalle naiselle. Parturi kääntyi ja alkoi hiuksieni tunnustelun ja uteli minkälaista kuontaloa olin ajatellut. Pitäydyin aivan siinä samassa mikä aina oli ollutkin, jakaus vasemmalla ja tukka oikealle, korvien yläpuolelta poikki ja niska rajalla. Rouva alkoi työnsä ja aika-ajoin tunsin pieniä töytäisyjä olkavarressani kun vauvavatsa osui siihen. Kulli oli edelleen puolikovana housuissa ja hipelöin suojakankaan alla sitä housujen päältä. Painelin ja puristelin ja katselin peilistä parturirouvan työskentelyä, miten kädet nousivat ja tekivät kampaavaa liikettä. Rinnat heilahtelivat t-paidan alla, aika turpeina ja mehukkaina. Ja välillä se mukavan tuntuinen töytäisy mahasta käsivarteeni. Ajatukset seikkaili myös Ullassa ja kohta tapahtuvassa.

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Avasin hotellihuoneen oven ja astuin sisään. Työnsin kylpyhuoneen oven kiinni johon olin törmätä sisään tullessani. Katsoin huoneeseen kurkottaen eteistilan nurkan takaa ja näin Ullan makaavan alastomana avatulla sängyllä, jalat leveällä ja jotain esitettä lukien. Pillu loisti puoliavoinna siistit häpyhuulet paljaana. Häpykieli pilkisti punaisena ja kutsuvana vaon yläreunassa ja kupera häpykumpu lyhyen ja kiiltävänmustan karvoituksen suojaamana kuin voittamaton kukkula. Sen kukkulan aioin hetken kuluttua kukistaa. Ullan rinnat levisivät aavistuksen kohti kainaloita, vaikka suhteellisen timmit olivatkin. Nännit olivat Ullalla huippuluokkaa. Ne sojottivat mielestäni aina. Oli kylmä tai lämmin, niin niiden kovuus ja muotopuhtaus hämmästyttivät aina. Ne olivat kuin luotuja pieneen leikkiin hampaiden välissä ja kielen ilkikuriseen härnäilyyn. Niiden imeminen oli yhtä nautintoa, ja kaikki tämä oli minulla saatavilla lähes aina piha-aidan toiselta puolen. Mutta nyt olimme kaukana pois pihoiltamme ja olimme kuin aviopari hotellilomalla.

Heitin paidan, housut ja bokserit nurkkaan ja tempaisin esitteen Ullan kädestä lattialle. Rojahdin hänen päälleen joka sai Ullan voihkaisemaan. Kullini painoi Ullan häpyluuta kivespussin roikkuessa puoliavoimen pillun huulilla. Kerroin Ullalle miten parturirouva oli ihan tahallaan pukkinut vatsallaan minua käsivarteen ja muutenkin kiehnännyt kuin suuressa kiimassa kimpussani.
" Älä kuule puhu paskaa," sanoi Ulla ja nauroi oikein kunnolla," mitä se parturi oikein sussa olis nähny, että semmoista peliä olisi pitänyt?"
" No hemmetti, komean ulkopaikkakuntalaisen, joka puhui ihan eri murretta kuin hän."
Käteni puristelivat Ullan rintoja ja sormien välistä tunkivat nännit esiin. Vetäydyin alemmaksi ja nuolin niitä niiden pilkottaessa sormien välistä. Puristin sormia yhteen ja katsoin miten nännit muovautuivat soikeiksi ja ikäänkuin pursuivat yli. Ullan lantio liikui allani ja jalat erkanivat hitaasti toisistaan avaten pillua aina vaan enempi. Kulli luiskahteli edelleen häpykummulla ja kuuma ja avoin pillu lämmitti kiveksiäni. Ulla puristi kätensä ympärilleni ja huokui korvaani elämän ihanuutta. Ja sitähän se tällä hetkellä olikin. Lantioluut törmäilivät toisiinsa Ullan pyörittäessä pyllyään allani. Minä puristin rintoja yhteen ja imin ja näykin nännipihoja, leivoin ja läiskyttelin ja venyttelin. Suutelimme kokemuksella toisiamme ja osasimme ilman hampaiden kalsketta leikkiä kielinemme toistemme huulilla ja suussa. Vuorotellen puraisimme toisiamme korvalehdistä ja kuiskasimme rivouksia toistemme korviin. Liu'uin alemmas ja terska aurasi kulkuväylää pilluun häpyhuulia avaten. Hitaasti työnsin kalua sisään aukon tullessa kohdalle ja tunsin miten se imeytyi syvään onkaloon. Liukkaaseen, kuumaan ja märkään kaivoon, mistä ei kylmää virvoitusta saanut, vain kuumaa ja hurmokseen asti tuoksuvaa sitkasta eliksiiriä. Maailman parasta pillumehua.

Aurinko paistoi ikkunasta suoraan pakaroilleni ahertaessani Ullan päällä. Parvekkeen ovi oli raollaan ja ulkoa kuului lokkien kirkunaa ja jonkin hälytysajoneuvon vihlovaa ujellusta. Ulla työnsi minua irti itsestään ja kuiskasi:
" Käänny".
Tiesin mitä se tarkoitti. Minun oli käännyttävä niin, että olisin Ullan päällä polvet molemmin puolin hänen hartioitaan. Pääni olisi hänen pillullaan imemässä ja tuikkimassa kieltä sisään märkien häpyhuulien väliin, imemässä klitorista ja sormin venyttelemässä hänen sykkivää syliään. Itse hän leikkisi kiveksilläni ja nuolisi kullini alapintaa, ottaisi kaiken suuhun ja tunkeutuisi sormin myös pakaroitteni väliseen aukkoon. Ei syvälle, mutta aivan kostean aukon eteiseen. Kaikki tämä oli meille tuttua ja koettua ja siksi turvallisen tuntuista, mutta aina uutta ja mukavaa.

Rakastelutuokiomme loppuivat tavallisesti aina siihen, että Ulla oli päälläni kuin taitava ratsastaja. Nytkin hän istui kuin vallaton temppuilija satulassa ja piiskasi itseään hurjaan laukkaan. Kullini törmäili pillun pohjaan kerta toisensa jälkeen ja salamoivat iskut iskivät meidän molempien aivoissa. Ulla voihki joka kerta kun isku pohjaan oli luja ja itse olin onnistunut ajoituksessa niin, että törmäys oli samanaikainen. Hänen rintansa pomppivat ja nännit tuntuivat olevan vieläkin terhakkaammin sojossa kuin aiemmin. Itse autoin ratsastajatarta laukassaan nostaen häntä lantioista ja painaen lujasti alas vasten itseäni. Mehuja valui pitkin Ullan sisäreisiä ja väliliha kiilteli märkyyttä. Pulpahtavia ääniä kuului kaiken huohotuksen ja inahtelujen lomassa pillun purskauttaessa ulos ylimääräisiä aineitaan. Vartalomme kiilsi hiestä ja nivusseutumme hien lisäksi kaikesta siitä eritteestä, mikä naimisemme sai aikaan.

Olin oppinut seuraamaan rakastajattareni ilmeitä hänen lähetessä huippua. Olin myös jotenkin oppinut säätelemään oman orgasmini purkausta, vaikka se olikin äärettömän vaikeaa Ullan riehuessa päälläni. Annoin itseni laueta, sillä lähettyvillä oli myös Ullan orgasmi. Kullini sylki pillun syvyyksiin koko latauksensa, ja sitä tulikin paineella paljon, näin ajattelin, sillä spermaa valui Ullan pillusta molemmin puolin kuhmuraista kulliani karvoilleni ja kivespussilleni. Ulla värisi silmät ummessa ja puristi polviaan kiinni vartalooni ja lopuksi retkahti päälleni kasvot kaulallani.

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Seisoimme kummatkin valuvan suihkun alla ja annoimme veden valua. Vartaloiltamme valui rakastelun nesteet ja eritteet reisiämme ja sääriä pitkin varpaille ja siitä Turun viemäreihin. Hiukset märkinä nojasimme toisiimme hellästi hyväillen. Emme puhuneet mitään, olimme vaan.

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Ilta oli jo hämärä kävellessämme kohti etäältä kuuluvaa musiikkia. Kuljimme lähekkäin, kiinni toisissamme, minä käsi Ullan hartioilla ja hänen kätensä lepäsi vyötärölläni. Pysähtelimme ja katselimme joelle ja sen toista rantaa ihmisineen. Aivan rannalta kivipenkereen takaa löysimme penkin, jolle hetkeksi istahdimme. Vaihdoimme keveitä suudelmia kuin perhosen siipiä. Huomaamattomia käden sipaisuja toistemme kasvoille ja joskus hieman rohkeampi kosketus vartalolle, vieläkin kuumottavalle rinnalle tai nivusten seutuville. Nousimme taas ja jatkoimme matkaa kohti jokisuuta pysähtyen suuren lehmuksen alle tiukkaan suudelmien vaihtoon.
" Tämä kun olisi ikuista," sanoi Ulla .
" Niin, kunpa olisi."

Sisimmässä tiesin, että kumpikin toivoi tapahtuvan jotain, joka saisi kummankin aviosiipat katoamaan ikuisiksi ajoiksi maan ääriin ja pysyvän siellä.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä