Synnitön rietas

Osittain rumakin tarina, mutta osittain tosi. Päättyikin onnellisesti



Nuori nainen pääsi ensiyrittämällä haluamaansa tiedekuntaan. Edessä olisi ainakin viiden vuoden jakso, jona aikana pitäisi hankkia ammatti ja hyvä toimeentulo elämälleen. Innostuneena hän kävi luennoilla ja luki oppimateriaalia enempi kuin olisi edes tarvinnut. Hän karsi vapaa-ajan menojaan ja syventyi täysin opiskeluun. Poikaystävä ei sitä onnellisena seurannut, vaan pikku hiljaa heidän rakkaussuhteensa sammui.


Nuori nainen edistyi. Oli esimerkillinen opiskelussa ja läpäisi vaivatta tentit ja kokeet. Hän anoi stipendiä mennäkseen jatkamaan opiskelua Saksaan. Suureen yliopistoon, joka oli suomalaisopiskelijoiden suosiossa. Se oli kansainvälinen oppilaitos, jossa nuoria tiedonhaluisia ihmisiä vilisi. Nuori nainen sai stipendin ja muutti Saksaan. Isä ja äiti tulivat mukaan saattaman ja katsomaan, että nuori nainen pääsi onnellisesti perille.


Uusi ja aivan ennenkokematon ilmapiiri lumosi nuoren naisen, Pihlan. Hän tutuistui mielenkiintoisiin ihmisiin ja viihtyi heidän kanssaan. Kuukausien myötä hän omi myös sen elämänasenteen, että ei kaikkea tarmoa pidä opiskeluun uhrata. Totuttu ahkeruus ja tarve määrätietoiseen edistymiseen opiskelussa herpaantui. Tärkeämmäksi alkoi tulla uudet ystävät, keskieurooppalaisia, pohjoismaalaisia ja jokunen afrikkalainen. Turvallinen elämä päivänvalossa alkoi kääntymään öisen pimeäksi. Pihla oli vaarassa.


Pihla muutti pois yliopiston ylläpitämästä asunnosta ja muutti altstadtiin, vanhaan kaupunkiin. sinänsä viehättävään ja kauniiseen vanhojen rakennusten kaupunginosaan. Siellä hän asui kommuunissa, jossa väkeä oli, monenmoista, naisia ja miehiä. Kommuuni käsitti useita huoneita ja kanssakäyminen huoneitten välillä oli vilkas. Asukkaita lähti ja uusia tuli. Juhlia oli paljon ja luentoja vähän. Pihla antautui täysillä mukaan.

__________



Pihla heräsi huonetovereidensa keskeltä kevättalvisena maanantaiaamuna. Hän ajatteli pistäytyä yliopistolla ja kirjautua vahvuuteen. Osallistua ehkä luentoon ja tavata muita suomalaisia. Hänen oli vaikea herätä ja irrottautua joukosta joka huoneessa oli. Alastomia vartaloita, lävistyksillä ja ilman. Takkutukkaisia naisia ja miehiä. Samanlainen hän oli itsekin. Hän oli ollut yhteishyvänä lähes koko yön, mustalle miehelle ja parille kalpealle miehelle, kalpeille kuten hän itsekin ja vielä kahdelle naiselle. Hän tunsi itsensä käytetyksi rätiksi, kuivuneitten limojen ja eritteiden räsyksi. Mutta mentävä oli, muuten opiskeluoikeus saattoi katketa. Jonkinlainen velvollisuudentunne Pihlassa vielä piili.


Edellinen ilta oli kulunut katutason olutravintolassa laulaen, syöden rasvaisia makkaroita ja juoden snapseja oluen kanssa, tai miten päin sen nyt tahtoi. Pihlaa ja kahta muuta naista oli kopeloitu ja tutkittu monen käden voimin. He olivat joutuneet luopumaan pikkareistaan taputusten saattelemana ja oluttuvan väen hurratessa. Pihla tunsi vallattomien käsien liikkuvan paitansa sisäpuolella ja hikisten käsien puristavan rintojaan. Sylissä seikkaili kaksikin kättä. Hän ei välittänyt. Hän oli juovuksissa.


Kovalla kolinalla oli joukko tullut ylös asuntoon ja suunnanneet Pihlan huoneeseen. Vaatteet, ne vähät mitä enää päällä oli riisuttiin ja heittäydyttiin lattian peittäville patjoille. Sänkyjä huoneessa ei ollut. Pihla, vielä jokseenkin kaunis houkutti mustaa miestä sekä kahta muutakin. Kauaa ei kulunut kun Pihlan suuhun työntyi musta kulli. Pitkä ja kiiltävä. Hän piti siitä kaksin käsin ja imi, runkkasi ja näykki. Karvaton kivespussi heilui ja teki suuria kaaria. Pihla tunsi kädet pillullaan ja kohta sormien levittävän häpyhuulia. Toinen tyttö puristeli ja imi rintoja toisen hyväillessä pakaroita. Hän oli tähän tottunut eikä vierastanut vieraita käsiä. Hän teki sitä itsekin.


Hänen sylinsä oli arka. Illan monien käsien kourima ja tutkima pillu säteili kipua, tai ainakin sen herkin kohta häpykieli, ja sen yläpuolta suojaava ihopoimu, esinahka, jonka lävitse oli joskus huuruisina hetkinä lävistetty hopeinen rengas. Sitä oli kädet taas illalla tunnustelleet ja pyöritelleet, ja nyt oli kipu riesana. Pihla nousi istumaan ja levitti jalkojaan niin, että pääsi renkaaseen käsiksi. Hän irroitti sen ja huomasi pienen veritipan iholla. Pihla pyyhkäisi sen pois ja heitti koko hopearenkaan kauas nurkkaan. Hän ei enää aikonut semmoisella itseään koristaa. Hän laskeutui uudelleen patjalle ja antoi yhden tytöistä suudella ja hyväillä häpyään. Musta kulli odotti hänen huulillaan päästäkseen lämpimään suuhun. Pihla raotti huuliaan ja työnsi kielensä ulos, lipaisi kiiltävää terskaa ja imaisi sen sitten kokonaan suuhunsa. Kieli kiersi rengasta mustan miehen kullin ympäri, maisteli ja tunsi pienen suolaisen maun. Toisella kädellään hän kannatteli ugandalaisen kivespussia ja leikki liukkailla kiveksillä. Sametinpehmeä pussin iho oli sileä ja tummanruskea, mutta muuten samanlainen kuin kaikki muutkin Pihlan näkemät.


Joku käänsi Pihlaa kyljelleen ja hän tunsi miten käsi levitti pakaroita. Hän tunsi sormen pyllyreikänsä suulla ja sen hitaan liukumisen sisään. Pihla oli märkä. Sormien ärsyttämä pillu oli kostunut ja samalla oli pyllyaukkokin erittänyt omaa liukkauttaan. Sormi oli syvällä ja teki runkkaavaa liikettä. Pillussa olevat sormet törmäilivät pyllyssä olevan kanssa vain ohut seinämä välissä. Vapaan kätensä Pihla oli vienyt vieressä istuvan valkoisen miehen kalulle. Kulli oli Pihlan nyrkin puristuksessa, lujassa ja voimakkaassa syleilyssä. Hän runkkasi sitä pitkin vedoin. Terska punoitti ja valutti reijästään kirkasta esispermaa joka liukastutti terskan ja esinahka liikkui vaivatta sen päällä. Pihlan käsi kastui limasta ja levitti märkyyttä alas miehen karvoitukselle.


Taas käännettiin Pihlaa ja sormet pillusta otettiin pois, jalkoja levitettiin ja avonaiseen häpyhuulten reunustamaan aukkoon tunkeutui kivikova kulli. Se runnoi itseään syvälle ja kivespussi hakkasi välilihaan. Toimitus oli nopeaa, vailla mitään hellyyttä tai edes vähäistä rakkauden tunnetta. Pihla makasi alla vaan ja otti vastaan sen mitä tuli. Huohotus hänen korvaansa oli tuttua ja panijan sylkinorot suupielistä tipahtelivät poskille ja hiuksiin. Vieressä makaava kopeloi Pihlan rintoja ja nipisteli nännejä. Panija, kuka olikin, sai nopeasti orgasminsa ja laukesi sisään. Ulosvaluva sperma valui välilihaa myöden patjalle ja läikitti sitä lisää.


Pillun tahmaisuus ja limaisuus ei haitannut seuraavaa nussijaa, vaan kulli alkoi pumppaavan liikkeensä heti. Mies työnsi voimalla niin, että Pihlan rintoihin sattui niiden heilahdellessa kovan puskemisen takia. Hän työnsi ylimääräiset kädet pois rinnoiltaan ja otti ne omiin käsiinsä hilliten rajuja heilahteluja. Pihla ei nauttinut. Hän ei ollut enää pitkään aikaan nauttinut rakastelusta, saati nyt humalaisena toisten humalaisten hyväksikäytöstä. Nyt hän halusi nukkua.


Aamuyön tunteina alastomat vartalot vetäytyivät yksi kerrallaan kippuraan ja vaipuivat uneen. Miesten veltot kalut riippuivat reisillä ja naisten reidet kiiltelivät kuivuneista eritteistä. Tuoksu, tai oikeastaan haju huoneessa oli sanoin kuvaamaton. Joku oli oksentanut kulhoon, joka oli siirretty nurkkaan, mutta jätetty sinne.


Ensimmäisenä heräsi musta ugandalainen. Hän nousi ylös ja etsi vaatteitaan. Pihla heräsi siihen, että mies ohimennessään potkaisi vahingossa reiteen. Pihla seurasi miehen liikkeitä ja mielessään ihmetteli kuka mies oli. Mies oli vaan liittynyt illalla joukkoon ja Pihlakin oli saanut tuntea miehen mustan kalun suussaan ja pillussa vuoroin paksun ja vaaleanpunaisen kielen kanssa. Mies oli saanut t-paidan päällensä ja veti farkkuja ylös. Alushousuja miehellä ei ollut, vaan hän asetteli pitkää kaluaan kireisiin housuihin ja napitti metallinapit. Sandaalit löytyivät ovisuusta ja mies lähti.


Pihla nousi ja suuntasi kohti kommuunin kylpyhuonetta. Päässä humisi ja olo oli kauhea. Häpykarvoitus oli kova ja koppurainen kuivuneista spermoista ja muusta eritteestä, vatsanahkaa kiristi niinikään kuivunut kiimaneste ja lima. Hän tunsi itsensä hirveäksi, vieraaksi Pihlaksi. Kylpyhuone oli saastainen, mutta suihkusta tuli sentään lämmintä vettä. Pihla pesi itseään, kauan, hieroen ja saippuoiden. Pimppi tuntui aralle sitä pestessä, mutta huolella Pihla kuitenkin sen pesi. Hänelle tuli mieleen, että oliko hän ottanut eilen pillerinsä, mutta ei sitä muistanut. Eikä se olisi ollut ensimmäinen kerta kun se unohtui, mutta tähän mennessä kaikki oli mennyt hyvin.


Pihla kaivoi komeron hyllyjä. Hän etsi itselleen jotain hiukankin siistiä vaatetta. Äidin opetukset olivat menneet perille, ja Pihla piti edelleenkin puhtaana niitä vähiä vaatteita joita hänellä enää oli. Komerosta löytyi pikkarit ja rintaliivit, puhdas hame ja pusero. Yhdet pikkarit jäi jonnekin alakerran oluttupaan, - tai jonkun taskuun. Hän ei aikonut lähteä niitä kyselemään. Kengät löytyivät eteisestä ja Pihla avasi oven ja luikahti ulos. Ulos hajusta ja nukkuvien äänistä.


Aamu oli vielä aikainen, mutta ihmisiä oli liikkeellä jo paljon. Pihla suunnisti kohti kahvila-baaria, jossa kommuunin asukkaat usein kävivät nauttimassa aamukahvit ja sämpylät, tai usein myös aamuoluet. Pihla harkitsi ottavansa olutkolpakon, mutta katsoi kuitenkin parhaaksi nauttia ison kupin mustaa kahvia, paistetun munan ja kinkkua sekä sämpylän. Pihlalla oli hieman rahaa, sillä kaiken muun kevytmielisen elämänsä lisäksi hän oli ajautunut pieneen ilotyttöbisnekseen. Hän oli joskus kerran kulkenut torin laitaa kohti kommuunia kun viereen oli pysähtynyt auto. Ovi oli avautunut ja siisti mies oli pyytänyt Pihlaa hetkesi istahtamaan viereensä. Hän oli rohkeuden puuskassa istahtanut autoon, alkanut pienen sananvaihdon ja jutustelun miehen kanssa. Mies oli juttelun edetessä ehdottanut, että hän maksaisi 40 € jos Pihla hetken antaisi hänelle suuseksiä. Pihla hieman pelästyi ja hapuili ovenkahvaa, mutta mies oli luvannut sitten 50 €. Pihla ajatteli, hyvä on, on hän niin monta kertaa viimeisien kuukausien aikana miehille suuseksiä antanut, että mitä tämä sitten sen pahempaa olisi. Ja saisi siitä rahaa.


Pihlalla oli jo useita suusseksikeikkoja takananaan. Hän oli oppinut kulkemaan kaupungin kaduilla niin, että hän sai edotuksia ja sai jopa valita kenen autoon meni. Hän oli mennyt myös pidemmälle, ja antautunut isossa autossa seksiin ja sen mukaiseen korvaukseen. Ainakin kymmenkunta kertaa. Pihla piti siitä.

______________



Isä ja äiti olivat olleet yhteydessä ja olisivat halunneet tulla tervehtimään tytärtä. Pihla oli pelästynyt ja keksinyt valheen jossa kertoi koko kurssin juuri silloin menevän Sveitsiin erään lääketehtaan kutsumana. Heidän oli siellä tutustuttava tehtaaseen ja keskusteltava opinnoistaan ja miten ne saisi mukavasti linkitettyä mahdolliseen harjoitteluun. Tämä alhainen valhe ja teko saivat Pihlan ajattelemaan tulevaisuuttaan ja nyt hän oli menossa yliopistolle. Hän aikoi katsoa ja jutella tuntemiensa opiskelutovereiden kanssa joita hänellä oli jo aiemmalta, seesteisemmältä ajalta. Hän poikkesi vielä erään kahvilan naistenhuoneeseen ja kampasi tukkansa ja muutenkin yritti kaunistautua. Silmät olivat turvoksissa ja punaiset, sekä pieni naarmu leuassa. Ei hän niin viehättävä enää ollut kuin aikoinaan opiskelemaan tullessa.


" Pihla, odota," hän kuuli takaa juuri kun oli nousemassa portaita yliopiston aulaan.
" Netta," huokaisi Pihla, "hei."
" Pihla, missä sä olet ollut, onko sulla kaikki kunnossa?"
" On minulla, tai en minä tiedä."
" Ei sulla kyllä ole," totesi Netta, " mennään tuonne kahvilan puolelle."
Tomerasti Netta ohjasi Pihlan pöytään ja kävi hakemassa kummallekin teetä. Pihla istui tuijottaen pöytään. Hän ei voinut katsoa Nettaa suoraan silmiin, sillä hän häpesi. Häpesi olemustaan ja näköään.
" Ajattelin tulla kirjautumaan ja katsomaan, olisiko jotain sopivaa mistä voisin aloittaa."
" On täällä mielenkiintoisia kursseja ja luentoja. Huomenna tulee Suomestakin yksi proffa ja alkaa vetämään kurssimuotoisen setin työpajoineen. Mukaan vaan ja kerryttämään opintovihon pistesaldoa. Menet ilmoittautumaan nyt heti. Se on aika täynnä, mutta me suomalaiset päästään aina mukaan.
" En nyt oikein tiedä..."
" Kyllä ilmoittaudut! Näenhän mä, että sä olet ihan pihalla ja olen nähnyt missä piireissä olet ollut. Miten oletkin siellä viitsinyt olla. Muistatko sen pojan, sen yhden Kasperin joka tuli silloin kun mekin. Se sekoili myös tuolla altstadtissa ja meni Reiniin uimaan jonkin porukan kanssa. Ohi ajoi jokin jokiproomu ja imaisi sen Kasperin alleen, eikä häntä löytynyt moneen tuntiin. Siihenloppui Kasperin uintiretki.”
" Niin, mutta kun minä..."
" Juo se teesi, minä tulen mukaan kun ilmoittaudut sille kurssille. Muistele, miten suunnittelimme takaisin Suomeen mentyämme suorittavamme opinnot siihen malliin, että pääsemme johonkin klinikalle töihin, ja nyt alkaa kuule tulemaan kiire."


Netta otti ohjat käsiinsä ja kulki Pihlan kanssa vieden häntä opintotoimistoon tapaamaan opinto-ohjaajaa, Ilmoittautumaan opintosihteerille ja kirjautumaan oppilasvahvuuteen. Pihla kulki nöyränä mukana ja tunsi vähän kerrallaan piristyvänsä.
" Pihla, muuta pois sieltä kommuunista," sanoi Netta, "jätä ne sinne."
" Ei minulla ole muuta paikkaa nyt mihin mennä."
" On sulla, tulet minun luo."
" Sinun? Sinullahan oli semmoinen pieni yliopiston boksi vaan, samanlainen mitä minullakin oli."
" Nii´in, oli ennen, mutta ei enää. Mun pappa, isoisä on vuokrannut minulle kaksion aika läheltä tästä. Se vaan sanoi, että haluaa jotenkin auttaa tyttärentytärtä, ja niin se vuokrasi mulle sen kämpän."
" Herrajumala, sehän on ihanaa. - Ihana pappa."
" Niin on, ja sinä mahdut ihan hyvin sinne mun kanssa jäljellä olevaksi puoleksitoista vuodeksi."
" Oletko aivan varma?"
" Olen," vastasi Netta, " ja tänään, tai nyt heti haemme sun kamat sieltä entisestä kämpästä."


Pihla kulki edelleen Netan ohjauksessa ja oli valmis muuttoon. Hän oli salaa haaveilutkin pääsevänsä sieltä pois, ja nyt tämä nainen oli ottanut ohjat johon Pihla itse ei olisi pystynyt. Suurta laukullista ei Pihlan tavaroita kommuunista löytynyt. Kassi ei ollut suuri hänen kantaessaan sitä rappuja alas. Netta kauhisteli sotkua ja hajuja jota asunnossa oli kohdannut. Oksennuskulho oli edelleen nurkassa mutta muuten oli väki kaikki lähtenyt.
" Miten herranjestas sä olet voinut noin elää," ihmetteli Netta.
" Se meni tuommoiseksi," vastasi Pihla ja oli hieman iloinenkin, kun sai jättää läävän taakseen.
" Et sitten Pihla enää, eihän?"
" En kai, yritän."

_____________


Seuraavana päivänä Pihla ja Netta kävivät hankintaostoksilla Pihlalle. Hänellä oli vaatevarasto huvennut ja huonontunut. Se vähä mikä hänellä enää oli, oli kylläkin ehjää ja puhdasta, mutta hän tarvitsi ehdottomasti uutta. Alusvaatteista mekkoihin ja paitoihin asti. Netta ihmetteli, miten Pihlalla oli rahaa kaikkeen, vaikka hänen elämänsä näytti olleen kuin mistään välittämättömällä taivaanrannan maalarilla. Surutta Pihla maksoi kaiken huoraamalla saamillaan rahoilla. Rahat hän oli jo kotoa saamien oppien mukaan viisaasti säästänyt ja piilottanut tavaroihinsa. Kaiken oluen ja viinan hän sai tarjottuna palveluksiaan vastaan ja kun Pihla ei ollut sortunut huumeisiin, niin rahaa kertyi. Kommuunissa vieraili vieraita jotka osallistuivat juhlintaan ja ottivat valokuvia ja videoita. He maksoivatkin niistä hiukan, ja Pihla oli kuullut, että kuvat kulkeutuivat kyseenalaisille internet-sivustoille, mutta hän ei siitä välittänyt. Hän oli kuitannut palkkiot ja siten luopunut kaikesta kuvien ja julkaisun suhteen.


" Miten sulla on noin paljon rahaa," ihmetteli Netta.
" Kerron joskus, olen vähän muuta kuin ajattelet."
" Niin mutta... Mä luulin, että sä olet ihan ilman mitään."
" Mennään tuonne kahvilaan, niin kerron. Olen ollut myös kadulla, huorana."
" Mitä? Mennään ja kerrot sitten myös kaiken," hoputti Netta.


Espressokuppien ääressä Pihla kertoi tarinaansa. Netta katsoi silmät pyöreänä Pihlaa kasvoihin ja oli epäuskoisen näköinen, välillä hämmästynyt ja sitten totinen.
" Ei voi olla totta," huokaisi Netta aina välillä.
Pihla kertoi kaiken, myös sen, että kahdesti hän oli kokeillut huumetta, mutta tajunnut jättää sen siihen. Olutta ja viinaa oli mennyt ja epäterveellistä ruokaa.
" Tuosta huumeesta on oltava hiljaa. Jos se tulee Suomessa tietoon, niin sun on kyllä vaikea päästä töihin tai yleensäkään jatkamaan eteenpäin."
" Niin on, mutta halusin sinulle kertoa. Kukaan muu ei tiedä, paitsi ne siellä vanhassa paikassa. Ja muistaakohan ne edes sitä."
" Mutta olitko sä monen kanssa autossa sitä suuseksiä tekemässä," kyseli Netta.
" Olin, kai niitä oli lähes viisikymmentä, ylikin."
" Ja sitten vielä sä annoit muutakin," voivotteli Netta.
" Ei niitä ollut kai kuin kymmenkunta yhteensä."
" Ai vain."
Pihla ei voinut kuin hymyillä Netan tuskastelulle.
" Ok, nyt sä olet tässä ja sulla on rahaa. Hyvä ettet hyvästä sydämestä antanut," hymyili jo Nettakin, "mä olen ollut täällä yhtä kauan kuin sinäkin, enkä ole kertaakaan ollut tänä aikana miehen kanssa. Mennään."
Nyt oli Pihla hämmästynyt.
" Onko tuo totta?"
" On."

___________


Pihla Ja Netta istuivat kumpikin olohuoneen sohvalla ja katsoivat saksalaisten suosikkia, Tatort-poliisisarjaa joka oli ollut suosiossa jo vuosia. Useat eri poliisit vuorottelivat, oli Kettua, Schimanskia, Borowskia ja parhaillaan oli Lea Sommer nahkatakissaan ratkomassa hankalaa rikosta.
" Nämä saksalaisten poliisisarjat on aika hyviä," sanoi Netta ajatuksissaan johon Pihla vastasi nyökkäyksellä.
" En ole pitkään aikaa katsonut telkkaria," sanoi Pihla ja jatkoi, "ei siellä vanhassa kämpässä telkkaria ollut. Sen oli joku myynnyt."
" On sulla ollut seuraa, voi taivas," sanoi Netta ja nojautui kohti Pihlaa.
" Oli siellä kivojakin ihmisiä."
" Mennään jo nukkumaan. Huomenna sinulla alkaa sitten se kiriminen ja kova työ. Mutta osaathan sinä, jos vanhat merkit pitää paikkansa. Sä olit hirmu pinko."
" Nii'in, niin olin ja kai se vaan on alettava taas."
Molemmat naiset nousivat ja suuntasivat kohti huoneitaan. Pihla makasi pitkään valveilla ja ajatteli elämäänsä tullutta käännettä. Hän oli iloinen ja onnellinen, että oli kohdannut Netan tullessaan yliopistolle pari päivää sitten. Hän oli jo aiemminkin ollut aika läheinen Netan kanssa, mutta oli nyt yllättynyt, kun sai tietää, ettei Netalla ollut ollut yhtään suhdetta mieheen täällä ollessa. Melkein neljään vuoteen. Netta tuntui olevan aivan toisenlainen mitä muut opiskelijanaiset. Iloinen ja ystävällinen hän oli, mutta jotenkin vetäytynyt jos oli yhteisissä tapaamisissa. Hän oli asiallinen käytöksessään ja oli kuin suojakilven takana. Pihla kuuli Netan kävelevän olohuoneen puolella. Hän siirteli siellä tuolia ja kävi keittiön jääkapilla. Suhautti sen sitten kiinni ja tuli takaisin olohuoneeseen. Pihla ihmetteli miksi ei Netta nuku.


Pihla heräsi ja avasi silmänsä. Kuuliko hän koputuksen ovelta?
" Pihla, voinko tulla sinne," kuului oven takaa hiljainen kuiskaus.
"Netta, mikä on, tule," vastasi Pihla.
Ovi aukesi hiljaa ja Netta tuli hämärästä olohuoneesta Pihlan huoneen puolelle. Pihla sytytti yölampun ja näki Netan ujona seisovan ovensuussa.
" Mikä sinun on," kysyi Pihla ja nousi istumaan sängyn laidalle.
" Mun teki niin mieli vaan tulla. Voisinko olla hetken sun vieressä?"
Pihla oli hämmentynyt.
" Kai olet arvannut, etten mä ole ihan samanlainen kuin muut naiset täällä. Mä olen semmoinen, en koskaan ole ollut miehen kanssa, ja täälläkin vain parin naisen kanssa. On niin vaikeata. Ajattelin, että voisinko olla hetken sun vierellä. Sä kerroit, että olit ollut siellä kommuunissakin ihan miten vaan ja kenen kanssa vaan. Ja tehnyt kaikenlaista. Mä vaan ajattelin, että voisinko olla vaan hetken tässä."
Ei Pihlalla ollut mitään sitä vastaan, että Netta olisi hänen vierellään. Eihän siinä mitään pahaa olisi ja jos Netta olisi hiemankin onnellinen, niin mielellään hän voisi vierelle tulla.
" Tule vaan," sanoi Pihla ja siirtyi sängyn toiselle laidalle," voidaan hetki vielä jutella."


Netalla oli päällään kevyt, lyhythihainen t-paita joka peitti pakarat ja oli kuin minimekko. Pihlalla oli urheilupaidan näköinen kapeaolkaiminen paita ja pitkät löysät yöhousut. Netta laskeutui Pihlan viereen vetäen paitulinsa helmaa alas ja vetäen peiton itsensä ja Pihlan päälle.
" Ethän tykkää pahaa kun tulen tähän," kysyi Netta.
" En."
" Kun päivällä kerroit, että olet ollut myös naisten kanssa, tuli minulle niin outo olo ja tunne. Koko ajan vaan olen ajatellut sitä ja halunnut tulla lähelle sinua. En ole pitkään aikaan ollut kenenkään lähellä, en kiinni kenessäkään.
" Halataan Netta," sanoi Pihla," ja kiitos, että otit minut tänne ja pois sieltä läävästä."
Pihla rutisti Nettaa ja tunsi hänen huulensa kaulallaan. Lämmin vartalo painautui vasten Pihlaa ja Netan kädet upposivat Pihlan hiuksiin.
" Tuoksut hyvälle," sanoi Pihla heidän ollessa posket vastakkain.
Netta inahti hiljaa ja hyväili Pihlan selkää. He kääntyivät käsikädessä kumpikin selälleen. Netan kasvot olivat kohden Pihlaa ja silmät katsoivat häntä syvälle silmiin. He katselivat kauan toisiaan kunnes Netta kohottautui ja suuteli Pihlaa.


Netta painoi kädellään Pihlan rintaa ja tunsi nännin kankaan alta sormissaan. Hän puristi sitä varovasti. Pihlan käsi liikkui pitkin Netan käsivartta kohti puristavaa kättä ja yhdessä he hyväilivät kumpaakin rintaa. Pihla potkaisi peiton pois ja kääntyi kyljelleen kohti Nettaa, laski käden hänen vatsalleen ja siirsi sitä kohti lantiota. Netan paita oli noussut ja paljasti paljaan sylin. Kauniin, rajatun karvoituksen ja hiukan erillään olevat reidet. Pihla kuljetti kämmentään vatsalla kohti syliä ja antoi kätensä jäädä häpykummun sängelle, lyhyeksi leikatulle ja hieman karhean tuntuiselle. Se kutitti Pihlan kämmentä. Ojennetulla pikkusormella hän tunnusteli vaon yläosaa ja tunsi sormenpäässään pienen kohouman, lämpimän häpykielen.


Netta oli upottanut kasvonsa Pihlan kainaloon ja aisti kaikki pienet Pihlan kädenliikkeet. Hän tunsi miten hellä kosketus osui klitoriksen kärkeen ja aikaansai pienen värähdyksen koko vartalolla. Hän kääntyi ja pani kätensä Pihlan paidan alle ja vei sen paljaalle rinnalle. Kuuma rinta täytti kämmenen ja nänni pilkisti sormien lomasta. Hän nosti paidan ylös, sillä hän halusi suudella Pihlan rintoja. Hampain hän näykki nännejä vuoron perään ja tunsi, miten Pihlan käsi liikkui pitkin pakaraa. Puristi sitä hieman. Pihla veti Netan paitaa myös ylemmäksi ja paljasti hänen rintansa. Hän otti paidan helmasta otteen ja riisui sen kokonaan. Netta oli alasti.
" Odota Netta. Otan paidan ja housut pois."
Pihla nousi istumaan ja ujutti yöhousut pois ja sujautti paidan yli päänsä heittäen sen sängynpäätyyn. Pihlakin oli nyt alasti. Hän otti Netan halaukseen ja paljaat rinnat painuivat vastakkain. Hän laskeutui selälleen ja Netta istui hänen vierellään. Pihla otti Nettaa olkapäästä ja veti häntä kohti itseään. Netta alkoi suudella taas rintoja ja liikkui alemmaksi kohti vatsaa ja syliä. Hänen pyllynsä oli kohollaan Pihlan vieressä hänen ollessa polvillaan huulet suutelemassa Pihlan alavatsaa ja liikkumassa kohti nivusia. Pihla kohotti hieman jalkojaan samalla levittäen niitä hieman. Netta suuteli reisien sisäpintaa ja polvia. Palasi takaisin ylös kohti hieman avonaisina olevia häpyhuulia. Pihla tunnusteli klitoristaan ja häpyhuulia kun Netan huulet osuivat sormiin ja Pihla siirsi kätensä Netan niskaan. Hän painoi hieman Netan päätä kohti syliään ja tunsi Netan huulten kosketuksen häpyhuulillaan. Kielen ujon lipaisun vaossa ja pienen pienen imaisun klitoriksella.


Pihla ei ollut ennenkään ollut se aktiivisempi puoli vastaavissa tilanteissa, vaan antoi virran viedä. Niin nytkin. Hän tunsi mielihyvää hellästä hyvänäpidosta. Hän antoi Netan tulla päälleen ja levitti jalkojaan niin, etta Netan pitkät jalat olivat hänen jalkojensa välissä. Häpyluut painoivat toisiaan. Netan kasvot olivat Pihlan kasvojen edessä ja huulet lähenivät hänen huuliaan. Ne painautuivat hänen suulleen, avautuivat hieman ja kieli puikahti niiden välistä Pihlan huulien väliin. Suudelma oli pitkä ja hengästyttävä. Molemmin käsin he puristivat toisiaan. Lantiot liikkuivat ja hieroivat häpykumpuja vastakkain. Netta nousi hieman koholleen ja heitti toisen jalkansa yli Pihlan toisen reiden. Hän asetti syliään kiinni Pihlan syliin ja he tunsivat kuumat ja märät häpyhuulet vasten toisiaan. Ne suutelivat. Netta liikutti itseään ja sai kummankin tuntemaan valtaisaa hyvänolon tunnetta. Pieni hiki kostutti kummankin otsaa ja Pihla puristeli Netan rintoja.


Pihla vei kätensä alas kohti häpyään ja tunnusteli siellä kummankin märkää pimppiä. Nesteet ja eritteet sekoittuivat toisiinsa. Pihlan teki mieli koittaa Netan märkänä kuumottavaa syliä, sieltä sisältä. Hän työnsi sormeaan häpyhuulien väliin ja ujutti sormen sisään Netan pilluun. Sen kuumuus ja märkyys imaisi sen ja hän otti toisenkin sormen avuksi ja hiljaa kierrätti niitä hehkuvassa kattilassa. Netta liikutti itseään edelleen silmät suljettuina ja alkoi hengittämään kiivaammin. Hän hieroi itseään kovempaa ja painoi Pihlan kättä voimakkaammin syliinsä. Se oli kouristava orgasmi joka Netalla tuli. Hän päästi pieniä kirahduksia ja otsa rypistyi hetkeksi, kuin kivusta. Hän retkahti Pihlan päälle ja jäi siihen. Pihla veti sormensa ulos Netasta ja näki miten ne kiilsivät.


" Nukutaan tässä näin nyt koko yö," sanoi Pihla ja veti täkkiä kummankin päälle.
" Voinko?"
" Voit Netta kiltti, voit."

___________


Pihlan elämä oli muuttunut täysin. Hän ahkeroi ja kiri rästejään. Hän ei malttanut mennä Suomeen kesäloman ajaksikaan, vaan jatkoi lukujaan ja oli harjoittelijana eräällä klinikalla. Netan tultua taas lomalta jatkamaan opiskelua, oli Pihlalla hänelle asiaa:
" Olen nyt sinun lomasi aikana tapaillut yhtä poikaa, tai siis miestä. Belgialaista, samaa opiskeleva kuin minä ja sinä, ja luulen, että muutan hänen luokse asumaan. Hän on turvallinen, ei sinun kannata pelätä, että lähden taas seikkailemaan."
" Voi että, mutta onhan se mukavaa, sinulle. Mulle vaan harmi. Olisi se niin mukavaa ollut olla vielä tämä vajaa vuosi yhdessä. No mutta, nähdäänhän me muutenkin joka päivä, melkein."
" Niin, ja minä en millään ehdi saamaan kaikkia kokeita ja tenttejä tehdyksi siihen mitä sinä. Minulla menee ainakin kolme, neljä kuukautta pidempään. Se on se minkä joudun toilauksistani maksamaan."


Pihla ja Netta eivät olleet kertaakaan olleet samassa sängyssä sen yhden kerran jälkeen. Netalla kävi välillä vierailulla yksi ranskatar ja Pihla ei kerinnyt paljoa seurustelemaan, mutta joskus oli hänenkin hiukan rentouduttava ja saatava tuntea miehisen vartalon painautuvan itseään vasten, vartalon, joka oli useimmiten se belgialainen.


Kymmenen kuukauden kuluttua tästä, Pihla oli Suomessa.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä