Levoton duunipäivä

Se alkoi jo yöllä levottomina unina. Vääntelehdin vuoteessani ja nään unikuvissa itseni sellaisissa tilanteissa, että olen jo himoissani ja märkänä heti aamulla. Aamiainen ei saa oloa rauhoittumaan eikä aamupesutkaan vaikka kovasti yritin.
Pukeutuessani aamulla päätin että tänään on se päivä, kun kerran olokin oli kosketusta kaipaava. Työssäni joudun käyttämään työvaatteita, mutta allehan saa laittaa mitä vain. Valitsin siis parhaat mustat alusvaatteeni. Päälle vielä parhaiten muotojani myötäilevät farkut ja tiukahko musta t-paita, jossa rintani ovat edukseen. Kasvoihin vähän meikkiä ja tukka poninhännälle.
Olen työssäni teollisuuslaitoksen työnjohtaja ja alaisinani on vain miehiä. On nuorempia, vanhempia, tummia, ristiverisiä, urheilijoita, tavallisia, sinkkuja, perheellisiä. Pieni kiusoittelu kuuluu yhteisöömme ja hyvin olen solahtanut porukkaan. Miehetkään eivät enää pane pahakseen naisen pomottamista vaikka alkuun saikin tehdä töitä ansaitakseni miesten kunnioituksen.
Pikkujouluissa miesten otettua drinkkejä olen saanut poskisuudelmia, mutten muuta. Vuorollaan olen melkein jokaista miestä fantasioinut. Ihmismieli on omituinen ja ihastumiset tulee ja menee.
Nyt ihan äsken eräs ikäiseni urheilullinen mies ihan ohimennen toi ilmi parisuhteensa päättymisen. Pahoittelin tietysti, mutta samalla mielikuvitus alkoi laukata ja siniset silmät vilahdella mielessä.
Pikkujouluissa tämä mies oli kovasti kiinnostunut omasta tilanteestani ja kyseiseltä mieheltä olen saanut myös poskisuudelmia ja halauksia pikkujouluissa.
Päivä kuluu tolkuttoman hitaasti ja on vaikeaa käyttäytyä normaalisti kun ruumista tykyttää. Teen asiaa miehen työpisteelle ja katseita vaihdetaan. Välillä kosketankin muka vahingossa. Tunnen että hänkin värähtää kosketuksestani. Tiedän että tänään olemme viimeisiä ketkä lähtevät pois. Tuntuu että nännejäni kihelmöi paidan alla ja alavatsassa tuntuu miellyttävä solmu. Alapääni on valmiiksi kuin tulessa vaikka olenkin ihan märkä.
Vihdoin kello tulee niin paljon että työpaikka alkaa hiljenemään, ihmiset toisensa jälkeen lähtevät kotiin. Mies tulee työhuoneeseeni täyttämään työraporttiaan ja sanattomat viestimme näyttävät kohdanneen kun hän laittaa oven perässään kiinni. Muut ovat jo lähteneet. Hetken aikaa keskustelemme päivästä, mutta sitten tulee hiljaisuus.
Vihdoin mies avaa suunsa sanoakseen että tapahtuuko tämä nyt vihdoinkin? Olen odottanut jo niin kauan. Huokaisen helpotuksesta. Astun hänen luokseen ja huulemme kohtaavat. Mies maistuu kahvilta ja purkalta. Suutelemme ahnaasti toisiamme ja kädet vaeltavat pitkin vartaloita. Olen jo nyt miltei laukeamisen partaalla. Lupia ei tarvita. Miehellä on seksikkäät haalarit ja t-paita. Niiden alla on vieläkin hotimmat bokserit, jotka jo pullottavat mukavasti. Mies ei ole kookkaimmasta päästä, mutta hyvin varustettu.
Kuumat sormet avaavat työtakkiani ja sormien osuessa rintoihini väreet juoksevat selkääni myöten. Työtakin myötä t-paitanikin lentää lattialle. Rintani kohoilee kiivaasti. Miehen kädet seilaavat vartalollani osaamatta päättää mistä pitäisi eniten. Kuuma käsi ujuttautuu farkkuihini ja tavoittaa vakoni. Miehen huulilta pääsee kiihottava huokaisu, kun hän tuntee märkyyteni ja kuumuuteni. – Sähän oot ihan valmis mulle, hän kuiskaa korvaani puraisten samalla kaulaani. Polveni notkahtelevat, kun hän tunnustelee minua. Huulet matkaavat rinnoilleni ja käden tehdessä taikojaan toisen hyväillessä minua kokonaan laukean miehelle. Hän naurahtaa. Sanon vaan, että olin odottanut noita käsiä koko päivän ja että olisi minun vuoroni tutustua hänen vartaloonsa.
Mieskin on kiihottunut minun kiihottumisestani, niin paljon että bokserit eivät meinaa riittää. Aloitan suutelun hänen kaulastaan ja hyväilen hänen reisiään ja vatsaansa. Hivutan bokserit hänen päältään ja riisuudun itse myös farkuistani. Pyydän häntä istumaan tuoliini ja polvistun eteensä. Pikkuhiljaa etenen suudelmin kohti hänen miehuuttaan. Otan sen suuhuni ja maistan hänen makuaan, ei paha. Imen sitä ja mies huokailee ja kalu värähtelee suussani. Hyväilen samalla hänen kiveksiään ja rintani pyyhkivät hänen reisiään. Hänen kätensä uppoavat hiuksiini. Kiihdytän tahtiani ja mies alkaa vaikeroida ja pian hän purskahtaakin vavahdellen suuhuni. Nielaisen hänen mällinsä ja nuolaisen huuliani. Mies katselee minua ja toteaa ettei olisi uskonut, että saisi ihan tällaista käsittelyä.
Kummatkin ovat nyt saaneet pienen helpotuksen. Toteamme ettei se vielä riittänyt meille ollenkaan. Hetken palauduttuaan suutelemme tällä kertaa hieman hitaammin. Hyväilyt ovat hieman kiireettömämpiä. Siirrymme työhuoneessani olevalle sohvalle. Vähitellen alamme taas kuumeta.
Suudelmat käyvät ahnaammiksi ja kädet alkavat taas vaeltaa kiivaammin. Mies painaa minut selälleen sohvalleni ja riisuu alusvaatteeni. Hän antaa perusteellista huomiota rinnoilleni ja olen pyörtyä himosta. Vähitellen hänen suudelmansa siirtyvät alemmas ja suustani kuuluu vain huohotusta. Parransänki pistelee reisiäni kun hän suutelee niitä kierrellen. Olen tuskin pysyä paikoillani, mutta hän pitää minusta kiinni. Odotus tuntuu jo tuskalliselta, mutta hän vain kiusaa minua. Juuri kun olen riistäytymässä hänen käsistään ja ottamassa ohjat tunnen huulien painautuvan klitorikselleni. Huudahdan. Ensin hän koskettelee kielellään hitaasti ja kevyesti. Vähitellen nuolaisut pitenevät ja paine kasvaa. Vaikeroin puristaen hänen hiuksiaan. Hänen pehmeä kielensä kiertää minua ja tunnen samalla sormien painuvan hyväilevästi sisääni. En kestä kauaakaan ja laukean hänen kasvoilleen.
Mies tulee päälleni ja suutelemme taas hetken. Tunnen hänen kovuutensa kasvavan vatsallani. Hitaasti hän työntyy sisääni ja liikuttelee itseään. Se tuntuu niin hyvältä. Hän nopeuttaa vähän tahtiaan ja katsomme toisiamme silmiin. Silmämme ovat himosta tummuneet ja posket punoittavat jo molemmilla. Pysäytän hänen liikkeensä ja työnnän hänet selälleen. Istun hänen päälleen ja ohjaan hänen kalunsa sisääni. Pyöritän lanteitani ja kumarrun hänen ylleen. Mies suutelee rintojani samalla kun nain häntä kiihtyvällä tahdilla. Sykäykset alkavat jo tuntua hänen kalussaan ja minun vaossani. Äkkiä mies pysäyttää liikkeeni ja kääntää minut vatsalleni ja tulee sisääni takaapäin. Tässä asennossa tuntoni on ollut kaikkein herkin ja ei kestä kauaakaan kun laukean sykkien koko ruumiillani. Mies kestää vielä ja jatkaa naimistani kiihkeäsi vakoni puristellessa hänen kaluaan. Puren tyynyä jotten huutaisi ja ulisisi. Miehen vaikerointi voimistuu ja kalunsa alkaa sykkiä voimakkaasti sisälläni ja tunnen täyttyväni hänen nesteistään. Hän suutelee ja puraisee niskaani.
Puhdistamme itsemme ja puemme päälle. Ovella kiitämme vielä toisiamme kivasta työpäivästä…
 
  • Tykkää
Reactions: eidz82

Yhteistyössä