Kireä päivä

Viikko oli ollut liki työnjohtajan painajainen. Kiireisiä tilauksia, koneongelmia, sairaslomia. Orastava päänsärky tuntui ohimoissa ja harmitti ankarasti. Onneksi oli jo perjantai. Pinna kireänä täytin raportteja työhuoneessani. Urheilijamies K tuli tuomaan tuntilappuaan ja näki, että olin harmissani ja kireänä. Ensin hän yritti jutustelulla keventää mieleltäni ja taisin jotain tiuskaistakin. Pyysin kyllä anteeksi ja harmin kyyneleet kihosivat silmiini. Missään nimessä en halunnut loukata tätä ihanaa miestä. K huomasi myös ettei sanat taida auttaa ja alkoi ensin lämpimin käsin painella niskaani. Nostin hiukseni ylös klipsillä. Hänen kätensä tuntuivat niin ihanalta, että viikon jännitykset alkoivat sulaa kropastani. K:n sormet irroittelivat jännitystä niskastani ja olkapäiltäni.
Pian hän pyysi minua makaamaan vatsalleni sohvalleni. K laittoi oven lukkoon. Hän riisui minulta paidan ja rintsikat. Hellin käsin hän alkoi sivellä selkääni aina hiusrajasta alaselkään asti hitailla pyörivillä liikkeillä. Välillä hänen kätensä palasivat ylöspäin kylkiäni pitkin ja hipaisivat rintojeni sivuja. Tuttu kuumotus, jonka tämä mies saa aikaan, vaikkei tekisi juuri mitään, alkoi vallata alapäätäni. K istui jalkojeni päällä ja tunsin takareidelläni jotain kovaa. Kun selkäni oli sivelty kunnolla, hän alkoi hivuttaa housujani pois hitaasti. Tunsin suudelmia alaselälläni ja pakaroilla. Hidas kielen pyörittely pakaroillani tuntui todella kiihottavalta, kun hän samalla käsillään hyväili reisiäni. Hänen kielensä matkasi pakaralta toiselle ja välillä hän puhalteli vakooni. Hän työnsi reiteni erilleen ja asettautui niiden väliin. K nappasi sohvatyynyn ja työnsi sen vatsani alle, jotta peppuni jäi pystyyn hänelle. Tunsin märkyyden lisääntyvän vaossani ja nännejäni kihelmöi ja ne kovettuivat vasten karheaa sohvan kangasta.
Oli kuin selkärangalleni olisi annettu sähköisku, kun hän hitaasti nuoli minua koko kielellään koko vaon pituudelta. Liike tuntui erityisen tuhman märältä ja kiihottavalta kun se tehtiin tavallaan nurinpäin. Hän lämmin ja märkä kieli kierti ympäri vakoani. Välillä hän upotti sen vakooni ja nai minua kiellellään. Sitten hän otti ihanat sormensa avuksi ja alkoi taivaallisesti hieroa minua sisältäpäin ja samalla kielensä kosketteli vakoani ulkopuolelta. Aloin jo litistä, kun niin märkänä kävin hänelle. Tuttu syke alkoi syvältä vatsastani ja vakoni alkoi imeä hänen sormiaan ja sykkiä. K veti kätensä pillustani ja hetken ihasteli sykähtelevää vakoani. Viikon stressi oli jo liuennut hän sormiinsa.
En kuitenkaan ehtinyt nousta ylös, kun tunsin käsien tarttuvan selkääni ja hänen ihanan kalunsa painautuvan märkään pilluuni. K huokaisi kun kalu upposi sisään liukkauteeni. Vaossani tuntui vielä jälkijäristyksiä ja vikisin kiihotuksesta. K levitti jalkojani niin kauas toisistaan kun vain pystyi, jotta olisin ihan avoinna hänelle. Hän aloitti hitaan työntelyn kalullaan ja tunsin kuumenemisen lisääntyvän kehossani. Hidas liukas kalun liike tuntui ihan järjettömän hyvältä. Hänen lämpimät kätensä kurottuivat nostamaan ylävartaloani ylemmäs ja otin tukea käsinojasta. Hän hyväili rintojeni kärkiä takaapäin ja nipisteli nännejäni hellästi. Toinen käsi laskeutui hieromaan klitoristani ja tunsin hänen huulensa ja kielensä niskoillani. Hetken tätä jatkettuaan hän kiihdytti vauhtiaan ja otti minua lanteista kiinni. Puskin peppuani häntä vasten ja naimme alkukantaisella himolla. K:n kassit läiskivät vakoani ja lähettivät kuin pieniä sähköiskuja. Kohta tunsin pilluni alkavan kouristella orgasmissa K:n kalun ympärillä ja kalu alkoi sykkiä sisässäni ja hänen lämmin mällinsä täytti minut. Hetken huohotimme kiinni toisissamme.
Irtaannuimme puhdistamaan paikkojamme ja puimme päällä. Kiitin K:ta hellällä suudelmalla rentoutustunnista, mutta lisäsin, ettei tällä kertaa ylitöistä makseta…
 

Yhteistyössä